Kahden maailman kansalaisena

Mitä tapahtuu ihmiselle, joka elää osan vuodesta Suomessa ja toisen osan Filippiineillä? Oma kokemukseni kertoo, että jotain tapahtuu aivan varmasti. Eräs muutos on se, että oma mieli kulkee näiden kahden maailman välillä. Ei ole enää yhtä maailmaa, vaan on kaksi maailmaa ja todellisuutta.

Tämä merkitsee jatkuvaa vertailemista. Kun kulkee suomalaisessa luonnossa, ympärillä ei ole vain hiljaista vaan paljon hiljaisempaa kuin Filippiineillä. Kun ajaa autoa Suomessa, ihmettelee, missä ovat kaikki torvensoittajat. Kylätiellä kävellessä, saa kulkea omassa rauhassaan. Ihmisiä ei näy juuri missään, jos joku tulee vastaan, kukaan ei pysähdy keskustelemaan. Toisin on Manilassa. Kadut ovat täynnä ihmisiä. Hyvä on, jos mukaan mahtuu. Juttelun haluisia riittää. Suomen kaupoissa saa etsiä myyjää. Onnellinen on se, joka sellaisen löytää. Manilassa myyjät etsivät Sinut. Olet onnellinen, jos pääset livahtamaan heidän käsistään.

Suomessa kirkko on siellä, missä ihmiset eivät ole. Filippiineillä kirkko on siellä, missä ihmiset ovat. Suomessa kirkko on muusta ympäristöstä erotetulla alueella, usein hautausmaan keskellä. Manilassa kirkko voi olla vilkkaalta liikenneväylältä kääntyvän rampin alla. Se voi olla yhtä hyvin myös joen ylittävän sillan rampin alla. Manilassa kirkko on usein myös tavaratalon laajassa aulassa. Suomessa kirkkoa piirittävät vainajat, Filippiineillä ostoksia tekevät ihmiset.

Suomessa hautausmaat ovat hyvin hoidettuja ja rauhoitettuja alueita. Pyhäinpäivänä ja jouluna me suomalaiset hiivimme hautausmaille hiljaisina. Painamme päämme kumarruksiin ja sytytämme kynttilän. Filippiineillä hautausmaalla on päivittäin meno päällä. Hautausmaille rakennetuissa hautamonumenteissa saattaa asua asunnottomia. He pitävät hautausmaat elävinä. Pyhäinpäivinä elämää tulee vielä lisää hautausmaille. Silloin sinne tullaan muistelemaan suvun vainajia. Siellä pidetään "pirskeet", joissa koko suku haluaa olla läsnä. Haudoilla vietetään koko yö ja parhaat herkut ovat sinne kyhätyillä pöydillä tarjolla. Suomalaisen mielestä tunnelma muistuttaa vappua.

Kaikki ei ole kuitenkaan niin erilaista. Suomessa käydään keskustelua seksuaalietiikasta ja tasa-arvosta. Samat aiheet ovat esillä Filippiineilläkin. Suomessa keskustellaan seksuaalisuudeltaan eri tavoin suuntautuneiden asemasta ja ihmisten tasa-arvosta. Filippiineillä keskustellaan siitä, tulisiko kaikille pariskunnille tarjota yhtäläiset mahdollisuudet syntyvyyden säännöstelyyn. Yhteinen kysymyksemme on, onko ihmisillä oikeus seksuaalisuuteen. Kysymys on seksuaalisuuden ja tasa-arvon merkityksestä.

Sikareita vartijoille

Olen ottanut tavakseni puolen vuoden välein kiittää Salcedo Villagessa sijaitsevan asuintalomme (condominium) henkilökuntaa pienellä huomionosoituksella. Tarjoan sikareita turvallisuuspäällikölle, vartijoille, aulahenkilökunnalle, siivoojille ja huoltomiehille. Kuljeskelen talossa filippiiniläisiä sikareita sisältävän rasian kanssa ja tarjoilen niitä vastaan tuleville henkilökunnan jäsenille. Samalla kiitän heitä palveluista, joita olemme viime kuukausien aikana heiltä saaneet. Kerron myös Suomen "lomastamme" ja tällä kertaa myös joulun vietostamme sekä paluustamme takaisin Filippiineille.

Sir:in sikarikierroksesta on tullut perinne. Kaikki tietävät pelin säännöt. Sikareita on tarjolla kaksi nuppia kohti. Enempää ei kukaan pyri ottamaan, mutta kaksi kuuluu asiaan. On oikeastaan kysymys varsin pienestä asiasta. Tässä halpojen, mutta hyvien sikarien maassa, sillä ei ole kovin suurta taloudellista merkitystä minulle. Aikaani käytän tähän puuhaan n. tunnin kerrallaan. Mutta minusta näyttää siltä, että tällä pienellä huomion osoituksella on suuri merkitys. Ehkä se tulkitaan osoitukseksi siitä, että arvostan heidän jokapäiväistä työtään. Vastauksen saan ystävällisesti hymyilevistä kasvoista, huomaavaisesta palvelusta ja pienistä keskustelutuokioista.

Kun lenkkeilen Makati Cityn kaduilla, minut pysäyttää silloin tällöin joku aivan vieras filippiino, joka haluaa sanoa minulle jotakin. Täysin tuntematon vartija on joskus kertonut seuranneensa minun lenkkeilyäni. Sitten hän on alkanut ihmetellä ikäisekseni hyvää fyysistä kuntoani. Joku mies on kadun vilinässä huikannut minulle, että minun espanjalaistyylinen hattuni on upea. Katukeittiölle pysähtyessäni joku filippiina tyttö saattaa sanoa, että oletpa sinä komea mies. Tämän runsaan vuoden aikana, jonka olen asunut Filippiineillä, olen kuullut suoraa ja avointa palautetta pukeutumisestani ja ulkomuodostani ennen kuulemattomalla tavalla. En ole kokenut, että se olisi yksityisyyttäni loukannut. Pikemminkin se on vahvistanut minun itsetuntoani.

Kun saavuimme taas Suomeen, korviini tarttui televisio-ohjelmasta johtamiseen liittyvä ajatus. Eräs työelämän asiantuntija sanoi, että Suomessa johdetaan työprosesseja, mutta työntekijät jäävät syrjään. Suomalaiset johtajat eivät osaa johtaa työntekijöitä, koska he eivät osaa antaa palautetta työntekijöilleen. Näin työntekijöiden kehitystä ei tueta. Työtä pyritään johtamaan työntekijöiden ohi.

On hyvä, että Suomen kouluihin suunnitellaan draaman opetusta, sillä itsensä ilmaisemisen ja toiselle palautteen antamisen kyvyssä on meidän heikko kohtamme. Tätä voi oppia myös muista kulttuureista, esimerkiksi Filippiineiltä.

Nobelisti expattina Filippiineillä

Helsingin Sanomat otsikoi verkkojulkaisussaan 6.10.2010, että kemian Nobel-palkinto meni Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Totta tässä uutisessa on varmasti ainakin se toinen puoli. Mutta totta on myös se, että palkintorahat tulivat yhden tutkijan osalta Filippiineille. Nimittäin amerikkalainen emeritusprofessori Richard Heck (79 v.) asuu Manilassa. Hän elää yhdessä filippiina vaimonsa Socorron kanssa Quezon City:ssä, joka on yksi Metro Manilan muodostavista useista kaupungeista.

Massachusettista kotoisin olevan Richard Heckin keskeisenä tutkimusalueena on ollut hiiliatomien välisten sidosten synnyttäminen. Tutkimusten tuloksia on voitu hyödyntää mm. lääkkeiden ja muovin kehittämisessä. Niitä on voitu hyödyntää lääkkeiden kehittelyssä syöpää, herpestä ja HIV-virusta vastaan. Tutkimustulokset ovat edistäneet myös tietokoneiden hyvin ohuiden näyttötaulujen kehittelyä. Intensiivisin tutkimuskausi sijoittui 1960 ja -70-luvuille. Eläkkeelle Heck jäi 1987 Delawaren professorin virasta. Hän saavutti kansainvälistä arvostusta laajalti jo virassa ollessaan. Tutkimustulostensa suhteen Heck pitää itseään onnekkaana. "Tällaiset asiat tapahtuvat sattumalta," sanoo Heck.

Miksi löydämme amerikkalaisen tiedemiesneron Quezon City:stä? Emme ehkä löytäisi, ellei professori Heck olisi lähtenyt vuonna 1979 turistina Filippiineille. Muiden turistien tavoin hänkin pääsi käymään presidentin palatsin alueella. Siellä kulkiessaan hän päätti poiketa kanttiiniin. Hän ei silloin vielä tietänyt, mikä häntä odottaa siellä odottaa. Kanttiinissa oli äitinsä apulaisena nuori filippiina Socorro. Professori ja kanttiiniapulainen rakastuivat toisiinsa. Kuukauden kuluttua he olivat jo naimisissa. Socorro oli silloin 28-vuotias ja Richard 20 vuotta vanhempi.

Kun Richard Heck oli jäänyt eläkkeelle, alkoi pariskunnan matkustelu USA:n ja Filippiinien välillä, kunnes he vuonna 2006 päättivät asettua Filippiineille vakinaisesti. Pariskunta asuu ilmeisen vaatimattomissa oloissa vuokrabungalowissa tiheästi asutetulla alueella. Asunnon vuokra on 11.000,- pesoa (vähän alle 200,. eur)/kk. Mutta pariskunta näyttää hyvin onnelliselta. Kun televisiossa professoria haastateltiin Nobelin johdosta, hänen vaimonsa muisti aina silitellä ja suukotella häntä välillä kameroista välittämättä. Nobel-palkinto ei kuulemma pariskunnan elämää tule muuttamaan. Asuntoa ei osteta. Rahaa saatetaan tarvita pahoina päivinä terveysmenoihin.

Socorron huolenpito miehestään on liikuttavaa. Parin vuoden ajan Socorro on käynyt joka viikko rukoilemassa Quiapon ja Baclaranin kirkoissa sitä, että Richard saisi ansaitsemansa julkisen tunnustuksen tutkimustyöstään. Nyt näihin rukouksiin sitten vastattiin. Arkipäivisin Richard keskittyy orkideoiden ja lintujen hoitoon. Socorro pitää huolta siitä, että Richard saa päivittäin pihvinsä. Richard tarvitsee myös lasin punaviiniä päivällisellä.

Kun Richardilta kysyttiin, kuinka hän viihtyy Filippiineillä ja aikooko hän palata USA:an, hän vastasi, että hän nauttii Filippiinien lämmöstä. "This is nice place to live."

Kiista kondomeista

Presidenttimme P-Noy Aquino teki virkakautensa ensimmäisen ulkomaanvierailunsa USA:an. Matka ei ollut turha. P-Noy tapasi kaikki tärkeät poliittiset päättäjät Obamaa myöten. P-Noylla oli myös ilmeisen hauskaa seurueensa kanssa. Hot dogeja syötiin ja Coca Colaa juotiin nakkikiskalla kadunkulmassa Manhattanilla. Matkan tuliaiset olivat mainiot. 464 miljoonan dollarin lahjoitus mätkähti Hilary Clintonin käden puristuksella köyhyyden voittamiseen ja kestävän talouden kehittämiseen Filippiineillä. Lisäksi lupauksia annettiin yli 2 biljoonan dollarin investoinneista Filippiineille. Suurin investoija on Coca Cola. Joten sitä juomaa tulee riittämään myös meillekin, jotka emme tällä kertaa matkaan päässeet.

Ollessaan jo paluumatkalla kotia kohti P-Noy poikkesi San Fransiscoon tapaamaan filippiiniiläis-amerikkalaisia. Siellä P-Noylta pääsi lipsahdus. Hän tuli sanoneeksi, että ehkäisyvälineitä tullaan tarjoamaan myös niille köyhille, jotka haluavat rajoittaa perheensä kokoa. Nämä sanat lennähtivät kuin salama Manilaan piispainkokouksen päämajaan, jossa johtavat virkamiehet repäisivät vaatteensa kahtia. Pääjohtaja Castro syytti P-Noyta Filippiinien kansan myymisestä 464 miljoonalla dollarilla. Kirkon taholla tulkittiin, että P-Noy oli saanut pientä evästystä lahjoituksen myötä väestön kasvun rajoittamiseksi. Voihan sitä kyllä ajatella, että keskustelua asiasta olisi käytykin.

Piispainkokouksesta on kerrottu, että on moraalitonta antaa ihmisten itse ratkaista, mikä on oikein ja väärin perhesuunnittelussa. Paikallisten viranomaisten tehtävänä tulisi olla oikeiden ratkaisujen kertominen kansalle. Kirkon johtajat kertoivat myös, että katoliset maallikot ovat kohta tulossa kaduille mieltään osoittamaan. Myös kansalaistottelemattomuutta on luvassa. Kun sitten tunteet olivat kovasti kuumenneet, myös kirkolta lipsahti. Piispainkokouksen presidentti mainitsi, että kysymyksessä on niin vakava asia, että on harkittava presidentti P-Noy:n erottamista kirkosta. Sitten kyllä kohta huomattiin, että nyt on menty jo liian pitkälle ja ryhdyttiin selittelemään ja peruuttelemaan.

Kiista sai uutta vauhtia, kun perhesuunnittelulakia kannattava aktivisti, turistiopas ja näyttelijä Carlos Celdran astui näyttämölle. Kesken Manilan katedraalissa vietettyä ekumeenista messua mustiin pukeutunut Celdran astui piispojen ja seurakunnan eteen. Hän nosti kaikkien nähtäväksi kyltin, jossa oli vain yksi sana "Damos". Tämä sana oli isku vasten kirkon kasvoja, sillä se viittaa täällä hyvin tunnettuun Jose Rizalin romaaniin "Noli me Tangere". Romaani kertoo espanjalaisten munkkien väärinkäytöksistä. Damaso oli yksi heistä, ja hänellä oli tytär filippiina-naisen kanssa. Tässä oli pisto kirkon omiin ongelmiin seksuaalisuuden suhteen. Oma "takapiha" on pahasti siivoamatta.

Kun Celdrania vietiin pois kirkosta, hän sanoi: "Lopettakaa sekaantuminen politiikkaan!" Tämä ääni on kuulunut myös yhä useammin poliitikkojen suusta. Kirkon kanssa voidaan kyllä käydä keskusteluja, mutta niissä ei päästä tuumaakaan eteenpäin. Kansa kannattaa perhesuunnittelua koskevien lakien hyväksymistä ja ehkäisyvälineiden saatavuuden parantamista. Se on monella tavoin tärkeä filippiinojen hyvinvoinnille (Ks. blogit 16.3. ja 17.3.2010). Nostetaanko kirkko sivuraiteelle poliittisesta päätöksen teosta, kun se ei voi tehdä kompromisseja?

Kun ihminen tekee elämäänsä koskevia valintoja, hän istuu usein neuvottelupöytään, jossa mietitään eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia sekä oikeata että väärää. Jos kirkko ajattelee, että ihminen ei osaa tehdä itse valintojaan eikä hyväksy tätä ihmisen ratkaisuvaltaa, se putoaa pois tästä valintojen neuvottelupöydästä. Ajautuuko kirkko ja sen opetus tässäkin sivuraiteelle?

Onnellinen ihminen

Onko onnellista ihmistä olemassa? Ei ainakaan näytä siltä. Eipä juuri kukaan ole kertonut minulle olevansa onnellinen ihminen. Eikö siinä ole jotakin hyvin kummallista? Sikäli kuin olen ymmärtänyt ihmisiä oikein, moni kuitenkin haluaisi olla onnellinen. Onnea tuntuu olevan hyvin niukalti jaossa tai sitten kukaan ei ole paikalla, kun sitä jaetaan.

Onnesta tai onnellisuudesta puhutaan hyvin vähän avoimesti ja suoraan. Jostakin vihjeestä voi ymmärtää, että toinen ihminen haluaisi olla onnellinen. On kiellettyä tunnustaa etsivänsä elämäänsä onnea. Jos sellaisen tunnustat toisille ihmiselle, sinua pidetään haihattelijana, "onnen onkijana" ja pintaliitäjänä. Jos kerrot toisille, että olet onnellinen, sinua pidetään sekopäisenä tai leuhkana. Et ymmärrä elämän todellisuuden karua luonnetta. Sinulle myös huomautetaan hyvin pian, että "ylpeys käy lankeemuksen edellä". Jos joku on onnellinen, hän joutuu välittömästi kateuden kohteeksi. Ensimmäisestä "kompastumisesta" viritetään pilkkalaulut. On siis huomattavasti helpompaa kertoa toisille olevansa onneton. Mitä suuremmista kärsimyksistä voi puhua toisille, sitä enemmän saa osakseen myötätuntoa. "Voi sinua raukkaa, kun sinulla on kurjaa, mutta älä välitä, minullakin on tosi kurjaa. Ja naapurillani vieläkin kurjempaa. Niin, että kaikilla meillä on hyvin ikävää."

Onnen tavoittelemista voidaan pitää myös suorastaan moraalittomana. Se voidaan leimata itsekkyydeksi. Jos tavoittelet omaa onneasi, se on pois joltakin toiselta. Varastat yhteisestä "onnen kakusta", johon ei saa koskea. Ajatellaan usein myös, että kristityn pitäisi olla onneton. Mitä onnettomampi olet täällä maan päällä, sitä onnellisempi olet taivaassa. Kannattaa siis kärsiä maan päällä tuskia, kun taivaassa odottaa niin hyvä palkinto. "Kärsi, kärsi niin, sitä kirkkaamman kruunun saat," sanotaan joissakin uskonnollisissa piireissä.

Tunnustan kaikesta huolimatta, että olen etsinyt elämääni onnea. Uskallan jopa myöntää, että koen olevani onnellinen. Joku ääni sanoo sisälläni, että kaikkea sitä ihminen kirjoittaakin ja lopeta jo ajoissa. Sanoessaan olevansa onnellinen ihminen ottaa riskin, mutta elämähän on riskin ottamista. Jos sanon olevani onnellinen, minulla on myös vastuu siitä, mitä olen sanonut. Pitää kuvata jollakin tavoin, mitä oma kokemus onnesta on.

Onni on kiitollisuuden tunne eletyistä päivistä. Olen saanut elää (reippaasti) yli 60-vuotiaaksi. Isäni kuoli 52-vuotiaana. Tunnen itseni terveeksi. Pystyn kävelemään ja uimaan. Koen, että ajatukseni ja mielikuvitukseni liikkuu. Saan illalla nukahtaa rakkaimpani viereen ja aamulla herätä hänen vierestään. Aamulenkilläni Makatin kaduilla heiluttelen hyvät huomenet vartijoille ja katukauppiaille. Tervehdyksiini vastataan ystävällisillä hymyillä. Olen onnellinen ihminen.

Vauva lentokoneen roskiksessa ja sikiöitä kirkoissa

Lentoyhtiö Gulf Airin matkustajakone laskeutui sunnuntaina 12.9. klo 11.18 aikataulun mukaisesti Manilaan Ninoy Aquinon kansainväliselle lentokentälle. Kone oli tulossa Bahrainista. Siinä oli yli 200 lentomatkustajaa. Yhdestä matkustajasta koneen henkilökunnalla ei kuitenkaan ollut tietoa. Kun kone oli tyhjentynyt, alettiin siivoaminen. WC:n roskapusseja tyhjennettäessä siivoojien silmät revähtivät, kun yhdestä muovipussista löytyi ilmielävä vastasyntynyt vauva.

Lapsi kiikutettiin kiireellä lentokentän lääkintähenkilöstön hoiviin. Pikku pojasta tuli kohta kaikkien suosikki. Kun lapsen äidistä eikä isästä ei ollut minkäänlaista tietoa, lääkintätiimi päätti antaa hänelle nimen sen lennon alkukirjainten mukaan, jolla hän oli saapunut. Niinpä poika sai nimen George Francis, sillä hän oli saapunut lennolla GF-154. Georg Francis on paistatellut julkisen suosion lämmössä viikon verran.

GF:n äitiä haettiin kissojen ja koirien kanssa muutaman päivän ajan, kunnes hänet tavoitettiin. Hänen henkilöllisyytensä on pidetty salassa, mutta kyseessä on Lähi-Idässä työskennellyt filippiina, jolla on puoliso ja lapset Filippiineillä. Äiti oli käynyt tienaamassa perheelle rahaa. On hyvin mahdollista, että hän on joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi ulkomailla ja tullut raskaaksi. Kotimaahan matkatessa synnyttämisen aika oli tullut ja paniikki iskenyt. GF:n äiti ei ole ainutlaatuinen tapaus Filippiineillä. Hylättyjä lapsia löytyy täällä jatkuvasti. Lasten pelastamista varten on erityisiä järjestöjä, jotka tarjoavat myös adoption mahdollisuutta.

Oudot löydöt jatkuivat tiistaina, tällä kertaa Manilan kahdessa keskeisessä kirkossa. Intramuroksessa, vanhassa kaupungin osassa, sijaitsevasta katedraalista löydettiin usean kuukauden ikäinen sikiö. Samanlainen löytö tehtiin myös filippiinoille tärkeän Mustan Nasaretilaisen ikonin kotikirkosta Quiapossa. Nämä löydöt saivat Manilan arkkipiispan, kardinaali Rosalesin kirjoittamaan erityisen paimenkirjeen seurakunnille. Siinä kardinaali korosti aborttia vakavana syntinä, jonka Jumala tulee kostamaan. Hänellä oli myös lääke ei-toivottuja raskauksia vastaan. Ihmisten pitäisi olla vähemmän itsekkäitä. Heillä pitäisi olla enemmän kykyä itsehallintaan ja uhrausten tekemiseen. Rosales myös korosti sitä, että abortin tekijä joutuu kirkkokurin kohteeksi, ja hänet erotetaan kirkonyhteydestä. Sama kohtalo tulee myös niiden osaksi, jotka auttavat odottavaa äitiä abortin saamisessa.

Kaikilla ei tässä maassa ole Rosalesin mainostamaa "itsehallintakykyä", vaan he ovat syystä tai toisesta sukupuoliyhteydessä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Monet myös pakotetaan sukupuoliyhteyteen. Kun ehkäisyvälineiden saatavuus on heikkoa, sukupuoliaktin toinen osapuoli, tavallisesti nainen, tulee raskaaksi. Tilanne on monen naisen kohdalla epätoivoinen. Silloin haetaan laitonta aborttia, kun se täällä on lailla kielletty. Seuraukset ovat naisen terveydelle usein kohtalokkaat.

Kun laittoman abortin tehneet naiset hakeutuvat sairaaloihin, heihin asennoidutaan kylmäkiskoisesti ja jopa torjuvasti. Heidät leimataan Jumalan tahdon rikkojiksi. Tällaiset asenteet saivat kardinaalin kannanotosta uutta vahvistusta. Jumalakin vihaa näitä synnin tekijöitä. Vai vihaako sittenkään?

Hengenvaarallista matkailua

Matkailu avartaa, ajatteli ryhmä turisteja, joka lähti Hong Kongista vierailemaan Filippiineillä. Maanantaiaamun kiertoajelulla nähtiin Manilan vanha hallintokeskus, Intramuros ja kaunis Rizalin puisto. Lähdettäessä kohti lentokenttää poliisi pysäytti bussin ja nousi siihen. Matkan turvataso näytti edelleen nousevan, varsinkin kun poliisilla oli automaattiase kainalossaan. Kaikkien hämmästykseksi poliisi kertoi hetken kuluttua matkalaisille, että he ovat hänen panttivankejaan. Kaappari paljastui virastaan poispotkituksi Manilassa työskennelleeksi poliisikapteeni Mendozaksi, joka vaati erottamisensa uudelleen käsittelemistä. Kauppaa hän kävi yli 20 ihmisen hengellä.

Bussi parkkeerattiin Manilan keskustaan, paikkaan, joka tarjosi bussista hyvän näkyvyyden eri suuntiin. Alkoi tuntikausien kaupankäynti virasta potkitun Mendozan ja poliisien neuvottelijan välillä. Samalla käynnistyi vertaansa vailla oleva mediasirkus, jossa televisio ja radio näyttelivät suurta roolia. Televisio lähetti suorana lähetyksenä meneillään olevaa kaappausta koko maahan. Samalla kaappari seurasi bussin TV-monitorista lähetystä. Kaikki näytti aluksi luonnistuvan hyvin. Mendoza vapautti muutamia panttivankeja. Korkein syyttäjäviranomainen lupasi ottaa erottamistapauksen uudelleen harkintaan. Mutta illan kuluessa tapahtui jotakin, joka sai kaapparin raivostumaan ja kääntämään kelkkansa.

Käännekohdaksi on nähty Mendozan veljen väkivaltainen pidätys, joka sekin näkyi TV:ssa suorana lähetyksenä. Velipoikakin oli ammatiltaan poliisi ja yritti osaltaan toimia apuna tilanteen ratkaisemisessa. Kriisiryhmän johtaja, Manilan pormestari Lim oli eri mieltä veljen hyödyllisyydestä ja määräsi hänet pidätettäväksi. Siitä alkoi painiottelu, jossa härkämäisen vahva Gregorio-veli väänsi heikompia poliiseja vastaan. Painissa suvun puolia piti myös kaapparin veljen poika. Huonompaa painia näkee usein TV:n urheiluohjelmista. Nähdessään tämän ottelun TV:sta Mendoza hermostui lopullisesti ja ampuminen alkoi.

Panttivankeja vapauttamaan lähetettiin Manilan poliisin erikoisosasto. Se rynnäköi bussin viereen ja yritti pitkävartisen moukarin avulla rikkoa bussin ikkunoita ja ovea päästäkseen sisään. Menestys oli kurjaa. Joukon oli välillä peräännyttävä bussin luota Mendozan tulituksessa. Kesti n. tunnin ennen kuin erikoisosasto onnistui pääsemään bussiin sisälle. Erikoisosaston varustetaso oli onneton. Luotiliivejä ja kypäröitä ei ollut kaikilla. Joku käänsi poliisin lippalakin väärinpäin, ja näyttihän se vähän vauhdikkaammalta, mutta ei antanut suojaa. Hyökkäyksessä käytettiin kaasua, mutta yhdelläkään poliisilla ei ollut kaasunaamaria. Draaman tuloksena oli kahdeksan hongkongilaisen panttivangin ja kaapparin kuolema.

Tapahtumat ovat herättäneet melkoisen tunteiden mylläkän. Liikkeellä on ollut surua, kiukkua ja häpeää. Hong Kongissa ei ole juurikaan sanoja säästelty. Myös filippiinot ovat olleet suruissaan ja häpeissään. On ihmetelty, miksi kaappaukseen ei lähetetty poliisin tai armeijan parhaita valiojoukkoja. Kuka "valopää" määritteli kaappauksen luonteeltaan vain alueelliseksi, jolloin Manilan poliisi hoiti rynnäkön? Miksi pormestari Lim oli juuri silloin ravintolassa syömässä ja poliisipäällikkö baarissa kahvilla, kun taisto oli kuumimmillaan? Pitikö kaikki tapahtumat näyttää "livenä" kaikille, myös kaapparille?

Honkongilaiset ovat olleet hyvin vihaisia siitä tavasta, jolla Manilan panttivankikaappaus hoidettiin. Välillä on tuntunut siltä, että Kiinan ja Filippiinien suhteet ovat vaarassa. Kaappauspäivänä iltayöllä pidetyssä tiedotustilaisuudessa oli tapahtunut hyvin loukkaava episodi. Nimittäin Presidentti Noy Noy Aquino oli hymyillyt. Noy Noy –paralla on filippiiniläinen taipumus hymyillä paitsi ollessaan onnellinen myös silloin, kun tilanne tuntuu hämmentävältä. Tätä hän joutui selittelemään hongkongilaisille. Kapteeni Mendozalle pidettiin suvun piirissä isot hautajaiset ja ruumiin palvojaiset. Joku onneton oli asettanut Filippiinien lipun Mendozan arkun päälle. Siitä Hong Kong ärähti, ja lippu siirrettiin kiireen vilkkaa porstuan puolelle.

Hongkonglaisten koettelemukset eivät ole loppuneet tähän. Hong Kongin lentokentällä järjestettiin suuri julkinen juhla, kun kahdeksan uhrin arkut tuotiin kotimaan kamaralle. Pidettiin paraatit ja puheet. Kyynelehdittiin ja kumarreltiin. Kun sitten aukaistiin arkkujen kannet, kolmesta arkusta omaisiin katsoivat täysin vieraat kasvot. Manilassa oli tapahtunut kiusallinen postitusvirhe. Surun murtamat hongkongilaiset sopertelivat, että kyllä me vielä tämänkin kestämme, jos kaappaus tutkitaan huolellisesti.

Tarina ei kerro, keitä vainajia Hong Kongiin lähetettiin. Arvelisin, että matkaan ovat lähteneet Manilan köyhälistöä edustavat vainajat, kadun kulkijat. Keskiluokkaiset ja ne, joilla on omaisia, pitävät lujasti huolen vainajistaan. Näillä kadunkulkijoilla ei varmastikaan ole ollut eläessään mahdollisuutta käydä Hong Kongisssa. Monet rikkaat filippiinot, kuten eturivin poliitikot, käyvät siellä virkistäytymässä ja viettämässä juhliaan. Hong Kong on pieni palanen länsimaista vaurautta Kaakkois-Aasian köyhyyden keskellä. Näiden kadunkulkija-vainajien Hong Kongin matkaa voi tavallaan pitää perusteltunakin pelkästään jo tasapuolisuuden nimissä.

Tällainen post mortem –matka on myös länsimaisen nykytrendin mukainen. Monikin suunnittelee matkoja, ei vai elämän ajaksi, vaan myös sen jälkeen. Joku haluaa tuhkansa siroteltavaksi kaukaiseen valtamereen. Joku taas tahtoo, että hänen tuhkansa kylvetään vuoriston tuuleen. Joku haluaa jo eläessään tulla Hong Kongista käymään Manilassa. Voi olla, että jotkut haluavat edes kuoltuaan käydä Manilasta Hong Kongissa. Näissä post mortem – matkoissa on sekin hyvä puoli, että ne eivät ole hengenvaarallisia.

Vaarallisella matkalla kohti demokratiaa

Manilan lentokentälle laskeutui tasan 27 vuotta sitten Yhdysvalloista saapunut lentokone. Matkustajana oli muiden joukossa maanpaosta palaava senaattori Benigno "Ninoy" Aquino. Matkustajat näkivät ikkunoista sotilaiden liikettä kentällä. Kun Ninoy astui portaita alas, laukaukset kajahtivat, ja hän tuupertui kuolleena kiitoradalle.

Tämä tapahtuma muutti ratkaisevalla tavalla Filippiinien historian kulkua. Tuolloin elettiin diktaattori Marcoksen aikaa. Hän oli julistautunut yksinvaltiaaksi vaaleista ja kansantahdosta välittämättä. Korruptio rehotti. Hänellä oli kuitenkin rohkea haastaja Ninoy Aquino, joka vaati demokratian toteuttamista. Ninoy laitettiin lähes kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Kun hänen terveytensä alkoi horjua, hänet päästettiin sydänleikkausta varten Yhdysvaltoihin siinä toivossa, että Ninoy ei enää koskaan palaa Filippiineille.

Marcoksen valtaa vastaan oli suunnitteilla useita aseellisia kapinahankkeita, joita myös toteutettiin tosin huonolla menestyksellä. Marcoksen oli helppo kukistaa nämä yritykset perustellen toimiaan kommunistien torjumisella. Ninoy halusi irtautua väkivallasta. Hänen ajatuksenaan oli demokratian luominen väkivallatonta tietä. Ninoy sanoi, että kansakuntaa ei voi perustaa kansalaisten " luiden päälle". Demokratia voi tulla vain rauhanomaista tietä. Ninoy perusti oppinsa väkivallattomasta vastarinnasta Mahatma Gandhin, Martin Luther Kingin ja heitä vähemmän tunnetun, afganistanilaisen Abdu Ghaffer Khanin ajatteluun. Tämän ajatuksen hän halusi käytännön toteutukseen.

Ninoyn surmaaminen aloitti Filippiineillä valtavan väkivallattoman kansanliikkeen. Se huipentui vuoden 1986 kansan kapinaan (People Power). Silloin kansa yksinkertaisesti tukki EDSA:n (keskeinen kehätie Metro Manilassa) asettumalla Marcoksen lähettämien tankkien eteen. Sotilaat eivät pystyneet surmaamaan maanmiehiään. Seurauksena oli se, että Marcos menetti valtansa ja joutui luikkimaan pakoon Hawaijille. Ninoyn puolisosta Cory Aquinosta tuli presidentti, ja demokratiakehitys alkoi.

Filippiineillä nähdään, että kansan kapina on ollut esimerkkinä ympäri maailmaa. Täällä ajatellaan, että Itä-Euroopassa 1990-luvun vaihteessa vaikuttaneet demokratialiikkeet ovat saaneet esikuvan EDSAn välivallattoman toiminnan mallista. Näin se olisi ollut osa maailman laajuista väkivallatonta ketjureaktiota panssareita ja alistamista vastaan.

Tässä viikonvaihteessa on vietetty Ninoy Aquinon muistojuhlia valtakunnassa, jonka presidenttinä on Ninoyn ja Coryn poika Noynoy Aquino. Hän pyrkii ottamaan uusia askeleita taistelussa demokratian ja oikeuden puolesta harvainvaltaa ja korruptiota vastaan. Tekemistä riittää. Vielä on oikeudessa selvittämättä sekin, kuka tai ketkä olivat Ninoyn kuoleman takana.

Magandang umaga!

Sanomme näin kuuluvasti koti-condon takaovella seisovalle vartijalle, kun lähdemme aamulenkille. Vartijan kasvoille leviää hämmästynyt ilme. Hän ilmeisesti ihmettelee, mistä tuo suomalainen "Sir-Ma´m" –pariskunta on oppinut tämän filippiinokielisen hyvän huomenen toivotuksen. Olemmehan me jo tottuneet tuohon Good morning –toivotukseen puolin ja toisin. Hämmästyksen jälkeen vartijan silmät alkavat loistaa ja hymy pehmenee lämpimäksi. Olimme tuolla pienellä filippiinon kielisellä tervehdyksellä koskettaneet jotakin hyvin herkkää kohtaa. Huhu käyttämästämme kielestä leviää condon palveluskunnan keskuudessa salamannopeasti. Jokainen vartija haluaa toivottaa meille hyvää huomenta, päivää, iltapäivää ja iltaa filippiinoksi. Henkilökunta innostuu meidän kielen oppimisyrityksistämme. Se on heistä jollakin tavalla huvittavaa, mutta samalla kertaa myös aseista riisuvaa. Kaikki haluavat opettaa meille jotakin lisää. Kummallista kyllä sanat alkavat meiltä jotenkin sujua.

Tästä kohtaamastamme menestyksestä rohkaistuneena lähdemme kirjakauppaan ja ostamme filippiinon kielen oppikirjan, jotta pääsisimme kielen rakenteisiin kiinni. Ostostamme maksaessamme vaimoni Päivi ryhtyy kyselemään myyjiltä sanojen merkityksiä. Jälleen kohtaamme tuon saman ilmiön. Myyjätytöt ensin hämmästyvät, mutta sitten sulavat länsimaalaisen edessä, joka on kiinnostunut filippiinon kielestä. Kaupasta poistuessamme Päivi-vaimoni paukauttaa pari lausetta filippiinoksi. Siitä saamme osaksemme aplodit. Olipa juhlallisen tuntuinen lähtö kaupasta!

Nämä pienet tapahtumat herättävät monia kysymyksiä. Filippiinon kielen käyttäminen näyttää olevan jollakin tavalla kovin yllättävää. Paikalliset palvelualan työntekijät ovat ilmeisesti tottuneet siihen, että valkoihoiset puhuvat englantia. He eivät juuri vaivaudu filippiinoa opettelemaan. Englantia kukin sitten vääntää omalla, välillä vähän omituisellakin aksentillaan. Ehkä yritys puhua filippiinoa tulkitaan aidoksi kiinnostukseksi paikallisesta omasta kulttuurista. Kielihän on osa kulttuuria. Filippiinon kielen puhuminen on sen tunnustamista, että filippiinoilla on oma, omanluonteinen ja sellaisena arvokas kulttuuri. Äidinkielessä ovat kaikki tunneherkimmät merkitykset, joita vieraalla kielellä on vaikea tavoittaa.

Filippiinojen historian punaisena lankana on valloittajien ja filippiino- kansan suhde. Kun espanjalaiset olivat vuosisatojen ajan vallassa, he toivat tänne espanjan kielen. Kun Yhdysvallat piti 1900-luvun alkupuolen valtaa Filippiineillä, he toivat tänne englanninkielen. Valloittaja käyttää aina omaa hallintokieltään, mutta samalla valloittajien kieli alkaa tunkeutua myös muille alueille. Kieli ei ole koskaan neutraali asia. Se sisältää aina myös rakenteita, jotka kertovat kulttuuriin kuuluvasta tavasta ajatella. Sanojen valikoimat ja sisällöt ilmaisevat, mitkä ovat tärkeitä merkityksiä ja arvoja. Vuosisatojen ajan valkoihoiset ovat tulleet tänne Filippiineille opettamaan omaa kieltään. Samalla myös länsimaista kulttuuria on kylvetty. Ehkä tämä kieleen liittyvä alistaminen on osaltaan vaikuttanut siihen, että meitä länsimaalaisia on niin mukava opettaa. Kerrankin nuo valkoihoiset ovat oppilaita ja me olemme oppimestareita. Tällainen roolien vaihtaminen on virkistävää ja paikallaan. Se avaa uusia näkökulmia elämään ja maailmaan.

Filippiinit on oikeastaan kaksikielinen maa. Englannin opetus alkaa koulussa hyvin varhain ja sekä ammatillinen että yliopiston opetus tapahtuu englanniksi. Liike-elämän kielenä on englanti. Merkittävimmät sanomalehdet ilmestyvät englannin kielellä. Sitä käyttävät myös uskonnolliset yhteisöt. Niinpä roomalais-katolisen kirkonkin messut ovat pääasiassa englanniksi. Kielitaidosta on ollut suurta apua filippiinoille tässä yhdentyvässä maailmassa. Tähän kaksikielisyyteen liittyy kuitenkin myös omat jännityksensä. Toiset ovat täällä sitä mieltä, että englannin kielen opetusta pitäisi edelleenkin lisätä kouluissa, jotta kansainvälisessä kilpailussa oltaisiin entistä paremmissa asemissa. Toiset taas korostavat äidinkielen tärkeyttä.

Elokuu on täällä nimetty filippiinon kielen kuukaudeksi. Näin halutaan korostaa sen merkitystä. Tähän saattoi liittyä myös presidentti Aquinon ensimmäinen parlamentille pitämä Sona (State of the Nation Address) –puhe, jonka hän piti edeltäjistään poiketen filippiinoksi. Tämä on täällä tulkittu haluksi painottaa oman kielen merkitystä osana kansan identiteettiä. Filippiinoksi puhumisen voi nähdä myös demokratian arvon nostamisena. Jokaisella täytyy olla oikeus ymmärtää, mitä valtiossa tapahtuu.

Mabuhay!

Aamulenkki Makatissa

Painelen hissillä pohjakerrokseen. Livahdan talon takaovesta ulos. Takaoven vartija tervehtii viemällä käden lippaan. - Lenkille, Sir? - Kyllä, kaunis aamu tänään. Laskeudun Buendialle. Kadun kostea ja pehmeä lämpö ottaa minut syliinsä. Buendialla kulkee virtanaan täpötäysiä jeepnejä vieden filippiinoja työpaikalle. Varakkaammat istuvat ilmastoiduissa henkilöautoissaan tai takseissa. Buendian kapeat, rapautuneet katukäytävät pullistelevat työhön menijöitä. Katukauppiaat levittelevät kulkijoiden eteen tarjolle piraattikopioita, tupakkaa, karkkeja, juomia, munia, kalapyöryköitä. Yritän pitää vauhtia ja pujottelen väkijoukon ja kauppatavaroiden lomitse. Samalla katson muutenkin, mihin astun. Käytävä muistuttaa kuoppineen ja möykkyineen välillä keskeneräistä rakennustyömaata. Takorautainen, jykevä aita erottaa katukäytävän ajoväylästä. Katukäytävän pientareella vastaani tulee outo näky. Näyttää siltä kuin ihminen olisi tuupertunut käytävän reunalle. Lähemmäksi päästyäni huomaan, että kysymyksessä onkin avattu sateenvarjo, joka on asetettu katukäytävän reunaan. Vielä lähemmäksi tultuani sateenvarjon takaa ponnahtaa ylös nuori nainen, joka nostelee nopeasti shortsejaan ylös. Vieressä seisoo pieni lapsi. No, niin, äidin aamutarpeet on siis hoidettu, ja roiskeiden suojaamistahan varten sateenvarjot ovat. Tosin pisarat tulevat tavallisesti varjon yläpuolelta. Sinä Buendia olet kyllä ihmeellinen katu. Sinun suonissasi virtaa virtsa ja pakokaasu. Kaikki, mitä elämässä on, tulee vastaan, kun lähtee Sinun matkaasi.

Kuljen kilometrin verran, ja vastaani tulee iso risteys. Makati Avenue ylittää Buendian. Jos kääntyisin vasemmalle, vastassani olisi heti Bel-Airin värikäs alue, jossa pikkupuodit, verstaat, tyttöbaarit ja hotellit reunustavat katuja. Mutta käännyn oikealle ja olen heti taas Makatin business-alueella. Katukäytävällä tulvehtii edelleen ihmisiä, mutta he ovat toisenlaisia kuin Buendialla kulkevat. Edessäni matelee laumoittain tummiin kävelypukuihin puettuja nuoria naisia. Heidän pukunsa ovat lähes täsmälleen samanlaisia. Puvut ovat mustaa kangasta, jossa on kapeat tumman harmaat raidat. Suurin osa heistä on töissä pankeissa, joita Makatin business-alue on täynnä. He ovat niitä onnellisia, joilla on siisti sisätyö. Näillä nuorilla naisilla on erityinen kyky kävellä hitaasti vetelehtimällä ryhmässä. Joudun taas pujottelemaan.

Olen löytänyt kävelyrytmin ja päässyt vauhtiin. Näkökenttääni tulee samaan suuntaan käsi kädessä kulkeva pari. Tavoitan heitä askel askeleelta. Pariskunta vaikuttaa epäsuhteiselta. Mies on pulleahko ja nainen tyttömäisen hento ja siro. Mies on pukeutunut urheiluasuun. Tavoitteena on ilmeisesti painon pudotus. Nainen kulkee kireissä farkuissa, vaatimattomasti pukeutuneena. Lähemmäksi päästyäni huomaan, että keski-ikäinen mies on länsimainen ja tyttö paikallinen. Mielessäni herää kysymys, joka yhdestä näkökulmasta kuuluu: Rakastaako vai rahastaako? Täällä kulkee paljon pareja, joissa ostaminen ja rahastaminen ovat keskeistä. Tyttö saattaa olla jo etukäteen seuralais-palvelusta tilattu matkaa varten. Mutta tämä tyttö ei ole escortti. Mistäkö sen tiedän? Escorttitytön pukeutuminen hyppää räikeydessään ja paljastavuudessaan silmille. Pukeutuminen ei ole kuitenkaan ratkaisevaa oikealle johtopäätökselle. Katson, millä tavoin parin kädet ovat liittyneet toisiinsa. Ne ovat syvällä toisiinsa uppoutuneina. Kädet puhuvat kieltä, joka kertoo totuuden. He rakastavat. Onnittelen ajatuksissani pariskuntaa.

Käännyn Ayala Triangel Gardens –puistoon. Se on keskellä Makatin business-aluetta sijaitseva helmi. Täällä on helppo kävellä. Käytävät ovat tasaista betonilaattaa. Puutarhaa hoidetaan kuin silmäterää. Kauniit kukat kukkivat. Palmut ja muut tropiikin puut vihannoivat aina. Nurmikkoa ja istutuksia hoitaa jatkuvasti joukko puutarhureita. Kävelijän kannalta helppoa on myös se, että jalkoihinsa ei tarvitse jatkuvasti katsoa. Kävelijän rauhaa eivät myöskään häiritse kaupustelijat tai rahan pyytäjät. Tänne heitä ei lasketa. Tämä ehkä kahden hehtaarin suuruinen alue on aidattu. Porteilla on myös vartijat. Asunnottomilla ei ole tänne asiaa. Sen kaikki tietävät. Vain muutaman sadan metrin päässä puistosta on toinen maailma. Siellä on tuskin ollenkaan katukäytäviä. Asunnottomia norkoilee kadun vierustoilla, ja seksipalveluita tyrkytetään ohikulkijalle. Rullaan Ayalan siloteltuja käytäviä pari kierrosta ja lähden kotia kohti.

Kun saavun koti-condon pääovelle molempien autoramppien edessä seisovat vartijat ottavat minut vastaan sotilaallisesti kunniaa tekemällä ja ystävällinen virne naamallaan. Ostan kaupasta päivän lehden ja kävelen hissille. Samaan hissiin tulee kanssani nuori treenatun oloinen mies. Hänen t-paidassaan on kuvio, joka muistuttaa pasifistien aikoinaan käyttämää ympyrän muotoista merkkiä, jossa ristin sakarat ovat valahtaneet alas. Kysyn merkistä. Poika tempaisee kaulassaan riippuvan ristin esiin t-paidan alta ja kertoo, että kuviokin on sama risti. Olin kohdannut hississä "kahden ristin miehen". Sain jälleen muistutuksen siitä, kuinka uskonnollisessa maassa olen.

Menin tapani mukaan uimaan talon altaalle. Lasken tavallisesti altaan mittoja uidessani. Huomasin, että menin laskuissani sekaisin. Ajatukseni karkasivat altaalta kaikkeen siihen, mitä aamulenkillä olin kokenut. Ehkä on vain hyvä, että laskut menevät välillä sekaisin.

Likapyykinpesu on alkanut

Filippiineillä vietettiin maanantaina valtiollista juhlapäivää. Vaaleissa valittu parlamentti, joka muodostuu senaatista ja kongressista, piti juhlallisen avajaisistuntonsa. Juhlaan oli kutsuttu senaattorien ja kongressiedustajien lisäksi heidän puolisoitaan ja valtakunnan vaikuttajia ja silmäätekeviä. Myös diplomaattikunta oli paikalla. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Arvon leidit olivat pukeutuneet iltapukuihinsa, vaikka juhla pidettiinkin iltapäivällä. Kampaukset ja meikit oli viritetty viimeisen päälle. Herrat olivat perinteisissä valkoisissa barongeissaan. Kutsu avajaisistuntoon oli merkinnyt monelle hyvin paljon. Juhlahuoneistossa väreili näyttämisen meininki. Haluttiin olla esillä TV:n suorassa lähetyksessä.

Juhlamestariksi oli kutsuttu kesäkuun lopussa virkaansa astunut presidentti Benigno, "Noy-Noy", Aquino. Juhlan varsinainen sisältö oli presidentin puhe. Puhe oli uuden presidentin ensimmäinen katsaus valtakunnan tilaan (Sona, State of the Nation Address). Juhlakalu ei puheessaan ruvennut sirottelemaan ympärilleen kohteliaisuuksia ja imeliä kiitoksia, vaan ryhtyi paljastamaan edellisen hallinnon väärinkäytöksiä. Hän kertoi, että valtion talousarviossa kuluvalle vuodelle varatut rahavarat on puolessa vuodessa käytetty lähes olemattomiin. Tulvia ja muita onnettomuuksia varten perustetun katastrofirahaston rahat oli jaettu sen vaalipiirin alueelle, josta edellinen presidentti pyrki kongressiedustajaksi. Presidentti kysyi, kuinka sitten autetaan hätään joutuneita, jos tulvat taas tulevat Filippiineille. Presidentti paljasti, että valtion hallitsemissa yhtiöissä rahoja oli syydetty merkityksettömiin projekteihin. Valtion varoja oli käytetty myös omituiseen riisin liikatuontiin. Lopputuloksena siitä oli se, että riisi mätäni valtavissa varastoissa. Nälkää näkevää kansaa se ei ole riemastuttanut.

Puheellaan Aquino toteutti vaalilupaustaan. Hänen ohjelmansa oli ollut hyvin yksinkertainen. Hän lupasi presidenttinä ryhtyä korruption kitkemiseen. Presidentin julkinen, totuutta kaihtamaton puhe oli hyvä lähtölaukaus tälle työlle. Hänen puheessaan oli anteeksipyytelemätöntä suorasukaisuutta ja uskoa omaan auktoriteettiasemaan. Noy-Noy perusteli puheessaan asemaansa sanomalla, että hän oli saanut valtansa Jumalalta ja kansalta. Kansa näyttääkin luottavan häneen. Mielipidetiedustelujen mukaan kahdeksan kymmenestä filippiinosta tuntee luottamusta Aquinoa kohtaan. Aquinon taustalla on perhe, joka on vaikuttanut merkittävästi Filippiinien yhteiskunnalliseen kehitykseen. Hänen isänsä kuoli taistelussa diktatuuria vastaan, ja hänen äitinsä oli kansan rakastama, oikeudenmukaisuuteen pyrkivä presidentti. Aquino on sitoutunut vanhempiensa arvoihin, jotka korostavat demokratian ja oikeudenmukaisuuden merkitystä.

Kuluneen viikon aikana Noy-Noy:n esittämät väitteet valtionhallinnon epäselvyyksistä ja omituisuuksista ovat alkaneet selkiytyä. Riisivarastojen ovet ovat alkaneet avautua. Uusia ihmeellisyyksiä on ruvennut tulemaan esille. Valtion yhtiöissä on eletty kuin pellossa. Johtajat ovat kahmineet itselleen etuja roppakaupalla, mutta esimerkiksi pitkään palvelleiden rivityöntekijöiden eläkkeet ovat jääneet maksamatta. Korruption lonkerot ovat alkaneet paljastua. On käynyt ilmi, että esimerkiksi linja-autoyhtiöt ovat maksaneet suojelurahoja. Korruption verkko näyttää hyvin laajalta. Presidentin ehdotuksesta tullaan perustamaan erityinen totuuskomitea, jonka edessä vakavimmista väärinkäytöksistä epäillyt joutuvat vastaamaan. Myös entinen presidentti Gloria Arroyo astuu kuultavaksi. Syytteitä tullaan nostamaan.

Likapyykin pesu tulee olemaan kipeä prosessi. Mutta ilman sitä parempaa tulevaisuutta ei ole olemassa. Paremmasta huomisesta voi kuitenkin nyt taas unelmoida. Näin on meille vakuuttanut uusi presidentti.

Expatti kotimaassa

Istumme kotikaupunkimme KELA:n toimipisteessä. Virkailija selailee sosiaaliturvaamme koskevia papereita ja näppäilee päätettä. "Teidän sosiaaliturvanne Suomessa on katkaistu. Valitettavasti. Kyllä teille on lähetetty postitse tiedustelu siitä, jatkuuko asumisenne Filippiineillä, mutta ettepä ole vastanneet. Olkaa hyvä ja luovuttakaa KELA-korttinne takaisin." Änkytämme: "Posti toi tiedustelun Makatiin, kun vastauksen deadline oli jo umpeutunut. Kun se posti ei niin nopeasti sinne Kaakkois-Aasiaan kulje. Pitäisi tässä päästä silmälääkäriin ja lääkkeitäkin pitäisi saada Suomesta…" "No, katsotaan nyt, mitä asialle voidaan tehdä", sanoo virkailija. "Ehkä päätös voidaan kumota. Tällä hetkellä ette kuitenkaan ole enää Suomen sosiaaliturvan piirissä." "Olis kovin hyvä, jos se päätös voitais kumota, kun verojakin on tässä Suomeen maksettu", yritän puolustella. Kerromme, että olemme nyt useamman viikon Suomessa ja palaamme sitten Filippiineille. "Koskas se paluu sinne kotimaahan sitten oikein tapahtuu", kysyy virkailija.

Virkailija oli varmasti oikeassa. Suomen valtion byrokratian näkökulmasta meistä oli tullut ulkomailla asuvia. Täälläpäin maailmaa tällaisia ihmisiä tavataan kutsua amerikkalaisittain "expateiksi" (expatriate). Olen aina vierastanut tätä sanaa ja pitänyt itseäni vain suomalaisena. Ulkomailla asuvan kotimaa on ilmeisesti Suomessa voimassa olevan hallinnollisen määrittelyn mukaan se ulkomaa, jossa tämä kulloinkin ekspatti asuu. Minun kotimaani on siis Filippiinit. Minua ei kuitenkaan ilmeisesti vielä pidetä filippiiniläisenä vaan olletikin suomalaisena.

Kun nyt minut on määritelty hallinnollisesti ulkomailla asuvaksi eli ekspatiksi, niin olkoon sitten niin. Mutta jään kyllä kovasti ihmettelemään sitä, että tällä määrittelyllä ei ole minkäänlaista suhdetta verojen maksuun. Olen aina maksanut ja tulen aina eläkeläisenä maksamaan veroni Suomeen viimeistä penniä (senttiä) myöten. Kuitenkin sosiaaliturvan suhteen olen liukuvalla pinnalla. Menetän sen pian uudelleen, jos jatkan tätä ulkomailla asustelua. Tämä herättää kyllä kysymyksiä. Verotulot kelpaavat Suomelle, mutta sosiaaliturvaa pihdataan.

Asialla on myös psykologinen puolensa. Kun virkailija kertoi, että kotimaani on Filippiinit, tulin kovin hämmentyneeksi. Olen ajatellut, että kotimaani on ja tulee aina olemaan Suomi. Tämä pieni, maailmalla vähän tunnettu ja karu maa, jonka kansa on sisukasta ja jonka tunnetuimmat tuotteet ovat sauna ja kännykät. Asuminen Filippiineillä ei ole tehnyt eikä tule tekemään minua filippiinoksi. Ainoa tapani selvitä tässä elämässä on tukeutua siihen suomalaiseen identiteettiin, jonka vuosikymmenien kuluessa olen sisääni nielaissut. Ulkomailla oleminen on päinvastoin auttanut minua näkemään niitä hyviä puolia, joita on Suomessa ja suomalaisuudessa. Se on opettanut minua myös tunnistamaan itsessäni olevia suomalaisuuden piirteitä. Tiedän, kuka olen, paremmin kuin ennen.

Ulkomailla asuminen on antanut käteeni peilin, jonka avulla näen joitakin asioita entistä selvemmin. Kun tietää, millaista elämä on Suomessa, voi arvioida filippiiniläistä yhteiskuntaa ja elämän menoa vähän etäämpää kuin täkäläiset tekevät. Sama pätee myös Suomeen. Esiin nousevat uudet asiat, joita arvostaa. Samalla huomaa, että monet asiat voisi tehdä toisinkin, kuin mihin Suomessa on totuttu. Ekspatti kulkee kahden maan väliä matkustamalla. Mutta samalla myös mieli, ajatukset ja tunteet kulkevat maiden välistä reittiä. Tämä on kiinnostavaa ja haastavaa liikkeellä oloa.

Kun saavuimme kesäkuun alussa viileään Suomeen, tuntui, että olimme kotona. Kun palasimme Makatiin pari päivää sitten, tuntui ihmeellisen kotoisalta.

Kirkot ja vaalit

Tämä viikko on ollut vaalien loppusuoraa Filippiineillä. Se on näkynyt ja kuulunut. Asuintalomme ohi kulkee eräs Metro Manilan liikenteen valtaväylistä, Buendia. Sitä pitkin on ajanut yhä kiihtyvässä tahdissa kovaäänisautoja, joista on kuulunut kevyeksi luonnehdittavaa musiikkia. Musiikki on vain syötti, joka kääntää pään autoon. Autossa on sitten se pyydys. Se on ehdokkaan kuva. Kun sitä riittävän monta kertaa katsoo, nimi jää mieleen, ja ehkä sitten muistuu vaalilippua täytettäessä. Niin ainakin presidentti-, kuvernööri-, kaupunginjohtaja-, senaattori-, kongressiedustaja- tai mikä lieneekään- ehdokas toivoo.

Vaalitunteiden kuumentuessa myös kirkkojen ja ehdokkaiden välit ovat lämmenneet. Tällä viikolla on julkaistu jo useita kihlauksia. Katolinen kirkko aloitti kihlausviikon viime sunnuntaina erityisellä sopimuksen allekirjoitustilaisuudella. Samassa yhteydessä pidettiin messu, jossa saarnasi kansallisen kirkon päämies, kardinaali Rosales. Sopimuksen allekirjoittajat lupasivat valituksi tultuaan torjua vapaamielisten tahojen ajaman perhesuunnittelulain ja noudattaa kirkon "elämän puolesta" -liikkeen linjauksia. Tämä tarkoittaa ehkäisyvälineiden ja -valistuksen, avioerojen, abortin, homoseksuaalisten parisuhteiden sekä väestönkasvun tyrannnimaisen säätelyn torjumista lainsäädännöllä. Sopimuksen allekirjoitti presidenttiehdokkaista Manny Villar ja joukko senaattoriehdokkaita. Kihlauksen toinen osapuoli sai melkoisen nipun asioita kannettavakseen. Mutta mitä kirkko lupasi kihlatuille? Eipä juuri mitään. Kardinaali totesi, että ei näitä ehdokkaita voi kutsua erityisesti kirkon ehdokkaiksi. He saivat tässä vain ilmaista julkisesti kantansa. Ehkä kihlaus kuitenkin ehdokkaille kannatti, vaikka toinen osapuoli ei uskollisuutta vannonutkaan. Kuuluuhan Katoliseen kirkkoon n. 80 % kansasta. Huhu kertoo, että kommunistit ovat kehottaneet äänestämään Mannya. Voi olla, että tämä teki kihlauksen toisen osapuolen varovaiseksi.

Samoihin aikoihin pastori Apollo Quibolo, Jumalan Pojaksi maanpäällä nimitetty, televisioevankelista ilmoitti valitsemastaan presidenttiehdokkaasta uskonyhteisölleen Jeesuksen Kristuksen Kuningaskunnalle. Pastori Quibolon valinta osui Gilbert "Gibo" Teodoroon, joka on hallitusvastuuta kantavan puolueen ehdokas. Gibolle tämä oli loistojuttu, sillä mielipidetiedustelut ovat luvanneet hänelle alle 10 % kannatusta. Niinpä hän vuolaasti onkin kiitellyt Quiboloa, joka on kuulemma paitsi suuri hengen myös isänmaan mies. Quibolon Kuningaskunnalla on yli neljä miljoonaa jäsentä, joista lähes puolet saattaa olla äänestysikäisiä. Kaikki noudattanevat johtajan äänestysohjeita. Kihlauksen voi uskoa kestävän ainakin vaaleihin saakka.

Kuluneella viikolla julkistettiin myös kolmas kihlaus. Vaikutusvaltainen Igglesia ni Christo ilmoitti tukevansa yksiselitteisesti Benigno "Noy Noy" Aquinoa. Igglesia antoi jäsenilleen hyvin painokkaan käskyn äänestää Noy Noy:ta. Jäsenten on vaalipäivänä unohdettava kaikki muut siteensä kuten sukulaisuudet ja ystävyydet ja toimittava kirkon ohjeen mukaan. Minkäänlaiseen pullikointiin ei ole varaa. Historia on osoittanut, että Igglesia valitsee usein oikean ehdokkaan. Se ei juuri erehdy. Tällä kirkolla on yli viisi miljoonaa jäsentä. Äänioikeutettuja lienee n kaksi miljoonaa. Kihlauksen kirkollinen osapuoli ei hoipertele. Äänisaalis on takuutyötä. Noy Noy on ilmaissut ilonsa kihlauksesta. Hyvää on luvassa vaalipäivänä.

Tätä kihlajaisten juhlaa seuratessa on kuitenkin herännyt muutamia kysymyksiä. Kaikki kirkot eivät ole lupaamassa kannatustaan yhdellekään ehdokkaalle. Adventistikirkko julkaisi ilmoituksen, jossa se totesi haluavansa jäädä epäpoliittiseksi toimijaksi. Se kehottaa jäseniään äänestämään ehdokkaita, jotka ovat valmiita kehittämään yhteiskuntaa. Samalla se kertoi siitä, mitä se tekee koulutuksen ja sosiaalisen toiminnan alueilla. Tuntui siltä, että tässä kirkossa luotetaan jäsenten kykyyn tehdä ratkaisuja. Hyvä adventistit!

Se, mitä kirkkojen ja ehdokkaiden välillä on sovittu jää pääosin epäselväksi. Mitä ehdokkaat ovat äänistä luvanneet? Katolisen kirkon kohdalla kirkon vaatimukset kihlatulle ehdokkaalle tulevat selväksi. Se on nyt ja aina se yksi asia. Mutta mihin jää huoli köyhistä ihmisistä? Metro Manilan alueella asuu 12 miljoonaa ihmistä. Tästä joukosta yli kolmannes, n. neljä miljoonaa asuu slummeissa. Kuka pitää heidän puoliaan tässä maassa? Kirkot eivät näytä kovin kiinnostuneilta.

Mihin on kirkkokihlajaisissa jäänyt Joseph "Erap" Estrada, yksi kärkiehdokkaista presidentinvaalissa? Mikään kirkoista ei ole ottanut häntä omakseen. Vastaus taitaa olla siinä, että tällä 73-vuotiaalla hurmurimiehellä on niin paljon maallisia morsiamia, että hän ei enää kirkollisia kihlajaisia tarvitse.

Rakas Päiväkirja

Anna anteeksi, että olin melkein unohtanut Sinut. Heräsin äsken kauheaan uneen. Luulen, että voin kertoa sen Sinulle.

Oli ensimmäinen päivä, kun olin jättänyt virkani. Seuraajani oli astunut remmiin. Tapasin hänet entisessä virkahuoneessani, ja kävimme keskustelua muutamista päivän polttavista ja tärkeimmistä asioista. Olin kirjoittanut pienen lapun, jossa olivat merkittävimmät asiat. Viimeisenä asiana oli iskusana: kuvat. Olin alleviivannut sen.

Niin, Rakas Päiväkirja, Sinä et ehkä tiedä, mistä on kysymys, mutta yritän selittää. Minun kuviani, siis suuria sellaisia, on pystytetty ympäri maata. Kuvia on suurien valtaväylien yli rakennetuissa kävelysilloissa. Niitä on siltatyömaiden kupeessa ja uusien teiden päätepisteissä. Kuvissa minä esiinnyn valkoinen rakentajan kypärä päässä ja hymyilen. Olen pukeutunut rakennustyömiehen asuun, tosin hyvin siistiin sellaiseen. Olen kuvissa hyvän näköinen, vaikka sen itse sanonkin. Kuvat ovat osa taulua, jossa on teksti. Tauluissa lukee aina muutama sana siitä, että kansa kiittää minua tästä sillasta tai tienpätkästä, ja kiitokseksi minulle kansa on pystyttänyt tämän taulun. Minusta nämä taulut ovat kauniita. Ne on tehty maulla ja tyylillä. On ilahduttavaa tehdä matkaa, kun näkee tuollaisia tauluja.

Neuvotteluni seuraajani kanssa oli minulle pettymys. Hän ei ollut juurikaan kiinnostunut minun esityslistastani. Sen sijaan hän esitti minulle omia kysymyksiään, ja kun yritin vastata, hän vastasi jo puolestani. Huomasin, että neuvottelu oli menossa mönkään. Lopuksi kuitenkin keräsin voimani, ja otin esiin kuva-asian. Seuraajani katsoi minua puusta pudonneen näköisenä, mutta ehkä juuri siksi jäi kuuntelemaan minua. Sanoin, että minusta olisi hyvin tärkeää, että kuvat saisivat olla paikallaan, ja että olisi ehkä syytä asettaa kuville vartiointi. Kuvat ovat kansalle tärkeitä. Huomasin epäilyksen häivähtävän seuraajani silmissä. Niinpä otin esille toisen vaihtoehdon. Jos kuvia ei voi pitää paikallaan, voitaisiin ajatella eräänlaisen pysyvän näyttelyn perustamista. Kuvat olisivat siis näyttelyesineitä. Kunkin kuvan kohdalla kerrottaisiin, mistä se on tuotu, mistä kansa kiittää ja kuka on tehnyt aloitteen kuvan pystyttämisestä. Ensimmäisen kerran näin leveän hymyn seuraajani kasvoilla. Hän jopa taputti minua olkapäälle, ja sanoi, että älä huoli, kyllä me Sinun kuvasi hoidamme. Olin saanut jotakin aikaan neuvottelussa.

Tämän jälkeen olin matkalla kotiin. Olin vähän apeissa tunnelmissa. Autoni pysähtyi liikenne ruuhkassa, ja vilkaisin ikkunasta ulos. En ollut uskoa silmiäni. Minä, tai siis minun kuvani, makasi maassa tien vieressä. Päälläni seisoi yksi noista auringon paahtamista, resuisesti pukeutuneista, oranssikypäräisistä rakennusmiehistä. Hän oli kohottanut lapionsa iskuasentoon. Isku oli kohdistumassa suoraan kasvoihini valkoisen kypärän alapuolelle. Kuulin kuinka mies murahti hampaittensa välistä: "Helvetin äijä" ja iski… Heräsin siihen. Kauhistuin.

Rakas Päiväkirja, eihän tämä ole totta? Eihän?

Presidenttiehdokkaat testissä

Filippiineillä on presidentin vaalit 10. toukokuuta. Samalla valitaan edustajat parlamenttiin, johtajat kuvernementteihin sekä kaupunkeihin ja kuntiin. Yhdellä rykäyksellä tulee uusia vallankäyttäjiä suuri joukko. Tällainen yhtäkkinen vallanvaihto on herättänyt huolestumista monilla tahoilla. Kysymys on siitä, osaavatko äänestäjäparat käyttää oikein tätä yhtäkkiä heille tarjottua valtaa, vai meneekö sormi suuhun.

Poliitikkoja tämä tilanne huolestuttaa aivan erityisesti. Siksi olemmekin täällä olleet sekä silmiin pistävän että korviin kuuluvan poliittisen neuvonnan kohteina kuukausikaupalla. Eräs huolestuneista tahoista on Katolinen kirkko. Tilanteen parantamiseksi kirkko onkin polkaissut kampanjan "Äänestä Jumalaa". Siinä valitsijoita pyritään ohjaamaan hienovaraisesti, mutta lujasti oikealle polulle. Oikeiden ehdokkaiden löytämiseksi on luotu äänestäjien käyttöön erityinen "Laser-testi". Testiin pannaan ehdokas. Häntä tutkitaan viiden kohdan valossa. Ne ovat: Elämäntapa, toiminta, tukijat, vaalikäyttäytyminen ja maine. Testin kokeilemiseksi ja vinkiksi äänestäjälle poimimme käyttöön viimeisen kohdan "maine" ja laitamme kolme vaaligallupien johtosijoilla olevaa tutkintaan.

Kolmantena vaaligallupeissa on ollut viime kuukausina Joseph "Erap" Estrada. Hän on ollut jo kerran presidenttinä muutaman vuoden ajan. Kansa kuitenkin pakotti hänet lähtemään virasta valtion varoihin liittyvien väärinkäytösten vuoksi. Hänet myös tuomittiin oikeusistuimessa, mutta nykyinen presidentti Gloria Arroyo armahti hänet tuota pikaa. Erap täytti juuri 73 vuotta. Joten hän on ehtinyt saada mainetta. Hän on alun perin filmitähti. Hänen charmissaan on edelleen jotakin Elviksestä. Erap onkin kunnostautunut naisten miehenä ja uhkapelurina. Hän on avoimesti myöntänyt, että hänellä on useita lapsia avioliiton ulkopuolella. Avioeroa Erap ei ole ottanut. Eikä sitä täällä voi ottaakaan, kun laki ei sitä tunne.

Toisena suosion mittauksissa on ollut Manny Villar. Hän on rikas liikemies, joka on itse tehnyt uransa ja omaisuutensa. Hänen vaalivalttinsa on ollut köyhä lapsuus. Nyt on kuitenkin todistettu, että ei se nyt sitten niin köyhä ole ollutkaan, kuin Manny kertoi. Dokumentit Mannyn lapsuudesta on kaivettu esiin. Mannyä siis pidetään valehtelijana. Hänen poliitikon ja liikemiehen uransa ovat edenneet rintarinnan. On esitetty vahvoja epäilyksiä siitä, että Manny olisi käyttänyt poliittista vaikutusvaltaansa omaisuutensa kartuttamiseen. Oikeusjuttua käynnistetään juuri tästäkin.

Ensimmäisenä kansan suosion huipulla on ollut mittausten mukaan Benigno "Noy-Noy" Aquino. Hänen isänsä oli senaattori, joka menetti henkensä taistelussa diktatuuria vastaan. Hänen äitinsä oli huippu suosittu presidentti Cory Aquino. Cory kuoli syksyllä. Noy-Noy käynnisti heti hautajaisten jälkeen presidentin vaalikampanjansa. Noy-Noy pääsi lentoon äitinsä maineen nosteessa. Hänelle vauhtia on antanut myös sisar Kris Aquino, joka on suosittu näyttelijä. Viime aikoina on kuitenkin tullut lentoon pahoja ilmakuoppia, vai pitäisikö sanoa tuhkaa taivaalle. Ensin Kris alkoi tappella julkisesti puolisonsa, tunnetun koripallotähden kanssa. Sitten joku kaivoi esiin tiedon siitä, että Noy-Noy on tarvinnut nuorena psykiatrin apua. Onkin ruvettu epäilemään Noy-Noy:n mielenterveyttä. On myös kerrottu, kuinka Noy-Noy heitti illallispöydässä jäätelöä pahaa aavistamattomien kaupungin johtajien naamoille. Noy-Noy piti tätä vitsinä. Joidenkin mielestä se oli huono sellainen.

Laser-testimme näyttää ikävä kyllä osoittavan punaista jokaisen kärkiehdokkaan kohdalla. Eipä näytä löytyvän äänestäjille "jumalaa". Mutta tehkäämme testiin uusi sovellus. Vertaamme kärkiehdokkaiden mainetta nykyisen presidentin maineeseen.

Glorian loisto on himmennyt kansalaisten silmissä pohjamudan tasolle. Loputkin rippeet maineestaan hän on murentanut viimeisten vallanpäiviensä nimityksillä. Juuri äsken kuulimme, että hän on nimittänyt manikyyrinsä erään valtion rahaston johtoelimeen. Jotkut ovat kyselleet manikyyrin ansioita tehtävään. Se on kuitenkin aivan tarpeetonta. Tuollaisiin elimiin on hakeutunut varmasti aikanaan joukko pitkäkyntisiä. Kynnet ovat ehkä tylsyneet ajan myötä. Nyt he saavat tarvitsemansa teroittajan. Laser-testi näyttää kärkiehdokkaille vihreää, kun vertailukohtana on nykyinen presidentti.

Loppuyhteenvetona testistä voitaneen todeta, että Laser-testi ontuu osittain. Se todistaa kuitenkin, että kärkiehdokkaat eivät ole "jumalia". Ehkä näin on hyvä. Filippiiniläisten on äänestettävä ihmistä.

Valkoinen kenraali

Törmäsin muutama päivä sitten asuintalomme turvallisuuspäällikköön ulko-ovella. Tämä "nallekarhumainen" mies pysäytti minut. Hänellä oli minulle sanottavaa: "Sir, minä sitten pidän tuosta Teidän sotilaallisesta tavastanne tervehtiä vartijoita. Se on niin jämpti. Käden liike otsalle on terävä. Minä en pidä siitä, kun vartijat vain vähän rääpäisevät kättä veltosti lakin lippaan. Joku saattaa tervehtiessään syödä toisella kädellä jopa lounasta. Se ei ole mistään kotoisin. Mutta Te Sir, tervehditte kunnolla. Te kuljette täällä kuin kenraali."

Tunsin itseni imarrelluksi, rintani röyhistyi. Että oikein kenraali… Eipä ole ennen minua moisella tittelillä kutsuttukaan. Alikersantista kenraaliksi on melkoinen huippaus. Mutta ainahan se on mukavaa, kun mennään ylöspäin. Ajatukseni siirtyi 45 vuotta taaksepäin, kun eräänä harmaana, syksyisenä päivänä saavuin suorittamaan varusmiespalvelustani Satakunnan Tykistörykmentin 5. patteriin Niinisalossa. Eivätpä tainneet yliluutnantti Manninen ja ylivääpeli Mäkinen aavistaa, millaisen timantin, tosin hiomattoman, mutta kuitenkin, he olivat juuri saaneet käsiinsä. Eivät arvanneet, että tämä haluton, hontelo ja untelo alokas vielä kerran tulee levittämään suomalaisia sotilastaitoja Kaakkois-Aasiassa saakka. Sitä ei koskaan tiedä, mitä oppilaasta tulee.

Minusta on tullut tämän talon vartijoiden "treenaaja". Tietämättäni olen ruvennut terävöittämään vartijoiden sotilaallista kuria, joka on ehkä ollut höltymään päin. Se on tapahtunut pienen huumorin ja leikin varjolla. Samalla olen tarjonnut vartijoille sotilaallisen, "spartalaisen" miehen mallin, kun lenkkeilen ja liikun muutenkin. Kuntoilu kiinnostaa vartijoita. En myöskään "konttaa kännipäissäni" kotiin, vaikka viina on täällä hyvin halpaa. Olen ehkä ollut pieneksi avuksi turvallisuuspäällikön ryhtiliikkeessä antamallani esimerkillä.

Kenraalit ovat Filippiineillä paljon esillä tiedotusvälineissä. Heitä arvostetaan kovasti. Mutta filippiino-kenraali on kuitenkin historian perspektiivistä katsoen hyvin uusi ilmiö. Kenraalit ovat täällä olleet vuosisatojen ajan valkoihoisia. Usean vuosisadan ajan he olivat espanjalaisia, ja sitten 1900-luvun alkupuoliskon he olivat jenkkejä. Valkoihoiset ovat olleet valloittajia ja alistajia. Valkoihoiseen on totuttu täällä katsomaan kunnioittaen, ylöspäin.

Espanjalaiset olivat hyvin tarkkoja valkoihoisuudestaan. Osa espanjalaisista kuitenkin solmi avioliittoja filippiiniläisten ja paikallisten kiinalaisten kanssa. Sitä varten espanjalaiset loivat erityisiä luokituksia, jotka kuvasivat sitä, missä määrin sekoittuminen oli tapahtunut. Luokitus auttoi sijoittamaan kunkin yhteiskunnan jäsenen omalle paikalleen. Korkeimman asteen muodosti sekoittumaton valkoihoisuus. Luokitus määräytyi miehen aseman mukaan. Siksi filippiina-naiselle avioliitto espanjalaisen miehen kanssa merkitsi sosiaalisen aseman nousua.

Valkoihoisuus on monille filippiiniläisille jotakin hyvin tavoiteltavaa. Tämä tulee esiin usein kouriintuntuvalla tavalla. Se näkyy esimerkiksi naisten kauneusihanteissa. Kun vaimoni on ostamassa kasvovoidetta, hänen on usein vaikea löytää sopivaa laatua. Tämä johtuu siitä, että suurin osa naisten kasvovoiteista on ihoa vaalentavia. Moni filippiina-nainen uhraa paljon varojaan hipiänsä vaalentamiseen. Auringolta halutaan ennen muuta suojautua. Siksi kaduilla kulkee aurinkoisina päivinä naisia sateenvarjot päänsä päällä.

Hyvä on, jatketaan sotilasleikkiä. Olen kenraali, jos siksi kutsutaan. Mietin vain ylennyksen perusteita. Jos nimitykseni perustuu siihen, että olen valkoihoinen, jään empimään. Onko valkoihoisuus nimittäin ansio?

Kärsimyksiä ja näytelmiä

Olimme eilen illalla seuraamassa San Andrew:in kirkon kulkuetta, jossa seurakuntalaiset eläytyivät Golgatan tapahtumiin. Kulkueessa oli paikkansa kärsimysnäytelmän tärkeillä henkilöillä, Äiti Marialla ja opetuslapsi Johanneksella. Golgatan risti kulki myös omassa vaunussaan. Viimeisenä tulivat vaunut, johon oli sijoitettu Jeesuksen ruumis. Mustiin pukeutuneet avustajat vetivät köysillä tätä ruumisvaunua. Pappi kulki Jeesuksen vaunujen edellä. Kulkue eteni Bel-Airin kylän katuja mutkitellen. Muutoin suljettu omakotialue oli sekin aukaistu kulkueelle. Pimenevää iltaa valaisivat kadun reunoille sytytetyt kynttilät. Kulkueeseen osallistui arviolta ainakin 300 ihmistä. Se oli varsin runsas joukko, kun ottaa huomioon, että suuri osa tämänkin seurakunnan aktiivijäsenistä oli paikallisen tavan mukaan matkustanut pääsiäisen viettoon maaseudulle. Kulkue oli luonteeltaan eräänlainen liikkuva jumalanpalvelus. Osallistujat lukivat rukouksia yhteen ääneen. Tunnelma oli harras. Osan matkasta kuljimme kulkueen mukana ja saimme tuntea kuuluvamme joukkoon. Kotiin palatessamme olimme hyvin vaikuttuneita. Pala pitkäperjantaita oli tullut osaksemme.

Filippiinojen pääsiäisen vietossa kärsimyksen merkitys korostuu. Kolumnisti William M. Esposito väitti kiirastorstain The Philippine Star:ssa , että Golgatan kärsimyksistä on tullut filippiinojen "sielun syndrooma". Täkäläiset ovat sisäistäneet kärsimyksen ajatuksen niin, että he näkevät elämän ennen kaikkea kärsimyksenä. Kirkkaus seuraa vasta kuoleman jälkeen ruumiin ylösnousemuksessa. Tämä samaistuminen kärsimyksen ajatukseen pohjautuu vuosisataiseen alistamiseen, jota ovat harjoittaneet erityisesti espanjalaiset valloittajat. Alistamisessa on käytetty hyväksi uskonnollisia perusteita. Niille, joilta on otettu pois vaurastumisen mahdollisuudet, on kerrottu, että "autuaita ovat köyhät". Kärsimyksestä on tullut hyve filippiinoille. Köyhyydessä on näin oma "hohtonsa".

Pitkäperjantain päiväkävelyllä Bel-Airin kylässä kohtasimme myös toisenlaisen kulkueen, joka liittyy kärsimykseen. Vastaamme tuli arviolta yli 70-vuotias valkoihoinen mies, jonka käsivarressa roikkui hieman yli 10-vuotias filippiinatyttö. Seurueeseen kuului vielä kaksi muuta hänen ikäistään tyttöä. Jokainen näki, mistä oli kysymys. Länsimainen mies oli tullut ostamaan lapsiseksiä Manilasta, ja sitä näytti olevan tarjolla yltäkyllin. Tätä kutsutaan pedofiliaksi. Kadun kulkijalla heräsi kysymys siitä, missä ovat tyttöjen vanhemmat. Tytöt olivat lähteneet paikkaamaan perheen rahapulaa myymällä itseään. Tätä on köyhän kärsimys.

Länsimaisella miehellä oli se, mitä tytöt halusivat: rahaa. Sillä hän hankki seksuaalisen mielihyvän kokemuksensa ja alistit köyhät tytöt. Samalla hän johti tytöt tielle, jolta paluu on hyvin vaikeata. Myymällä itseään saa rahaa, mutta ei muuta elämän sisältöä. Seuralaisena ovat tilapäisen seksin mukanaan tuomat terveyshaitat, henkinen tyhjyys, tuska ja painajaiset. Siinä ovat köyhän tytön kärsimykset.

Does a condom protect? An open letter to the Editor

The Philippine Star - newspaper issued on the 15^th of March a column written by Mr Jose C. Sison. The headline of the article was "The cause, not the remedy". Cite the beginning of the column as follows:

"My articles on artificial contraceptives never fail to elicit controversies. Sometimes there are even "violent" reactions that have nothing to do at all with the realities and the facts brought out and backed up by research and studies. Obviously these reactions come from people who could not accept anything contrary to what they have already framed in their minds. Truth must really hurt.

Others skirt the issue or cite studies that are already obsolete like the WHO report and the John Hopkins laboratory findings that condoms are effective in preventing HIV/AIDS and that the viruses of these diseases do not pass through intact latex condoms even if stretched. These studies are not only obsolete but obviously contrary to the recent findings by the Polymer Properties/Chemistry Section of the Naval Research Laboratory in Washington D.C. which found that that the diameter of microscopic holes of condoms are 500 to 700 times bigger than the HIV/AIDS viruses which means therefore that they can easily pass through and infect the sex partner.

Thus it is not even farfetched to connect the reported alarming rise in HIV/AIDS cases here to the free and open use of condoms; that the number of HIV/AIDS incidents are rising in this country to near epidemic proportion precisely because more people are now using condoms…"

That column raised in my mind a lot of questions. So I decided to email to Mr Sison and Editor Ramon M. Lim the following message:

"I am coming back to your column on "The cause, not remedy". You presented the claims I was confused. You description on infection of HIV viruses was very foggy and mysterious. There is medical knowledge about these facts. Why do you not share medical information on that? You appeal on the results of the study at the Naval Research Laboratory in Washington. That is not convincing me. On which platform are the results published? What is the position of that study in respect of the other medical research results? You wrote that the study mentioned above was "recent". As far as I know the former pope was using exactly the same arguments in the propaganda of the Catholic Church in Africa some years ago. The consequences are very sad to the whole people of the South Africa. You mix the medical science with your ethical concepts and this is dangerous. I hope that Philippine Star will publish an article on the HIV infection written by the medical expert of that field. Otherwise information of your newsletter is misleading."

I received next day from Mr Sison the message as follows:

"Since you have a different opinion than what I wrote then we can never arrive at any correct conclusion especially because you only attack me without backing them up with authentic proof. I am not trying to convince you. Let's end this exchange. It is useless."

Even then my questions seem to bother the Columnist I insist on my suspicions on the scientific basis of the study referred in the column to and I still require a proper responses based on medical studies on HIV-infection. The conclusions drawn by Mr Sison are very drastic for the prevention of HIV –infection. If The Philippine Star keeps silence with that issue, the opinion of the Columnist might be considered as a line of the newspaper.

Sincerely

Hannu Sorri

Seksiä ja seuraamuksia

Aloitan tavallisesti päiväni aamulenkillä Makatin kaduilla. Samalla ostan päivän ruuat katukeittiöstä. Eräs suosikeistani on kevätrullat. Kerran kadun vartta kulkiessani pysähdyin katukeittiöön, jossa en ollut aikaisemmin asioinut. Tiskillä oli kulhollinen kevätrullia. Pysähdyin kysymään, olisiko valmiita rullia tarjolla. Sain vastauksen, että ei aivan juuri nyt, mutta hetken päästä. Ajatus juuri valmistuneista kevätrullista kutitti makuhermoja. Niinpä jäin odottelemaan valmistumista. Samaan tiskiin nojasi kanssani mies, joka nyökkäsi keittiöllä palvelevaan nuoreen myyjättäreen ja sanoi minulle: "Tämä tyttö on tarjolla myös." Sanat tuntuivat kuin ruoskan isku selässäni. Olin tullut ostamaan ruokaa, enkä mitään muuta. Tyttö hymyili aurinkoisesti ja silmät loistaen. Vastasin: "Olen naimisissa oleva mies." Siihen mies vastasi: "Jopas nyt jotakin. (Oooh, boy)". Sanoin, että tulen hakemaan tilaukseni puolen tunnin päästä, ja häivyin katukeittiöltä.

Tämä tapahtuma ei täällä ole mitenkään poikkeava. Varsinkin jos lähtee Makatin business-alueen ulkopuolelle, vastaan tulee kadulla samantapaisia tarjouksia. Ilmapiiri on usein varsin eroottinen. Seksiä on tarjolla ja prostituutio kukoistaa. "Tyttökatuja" on aivan Manilan keskustassakin. Prostituutiota peitellään näennäisesti tanssiklubien tai hierontapaikkojen nimikkeillä, mutta kaikki tietävät, mistä on kysymys. Seksiturismi on Filippiineillä laaja ilmiö. Täällä on tarjolla seksiä ja viinaa halpaan hintaan. Prostituoitujen asiakkaina ovat myös paikalliset miehet. Vieraissa käymistä katsotaan tässä kulttuurissa sormien läpi niin kauan, kuin mies pitää huolta omasta perheestään. Ilotyttöinä toimivat ne, jotka ovat vailla koulutuksen antamia mahdollisuuksia. Kun on työtön, jostakin on leipä revittävä.

Seksiä harjoitetaan, mutta ehkäisy on usein varsin kehnolla tolalla. Tämä johtuu sekä tiedon että rahan puutteesta. Tilannetta on pyritty korjaamaan erityisellä perhesuunnittelua koskevalla lailla (Reproductive Health bill), joka takaisi mahdollisuuden seksuaalielämää koskevan tiedon saantiin ja ehkäisyvälineiden saatavuuden myös köyhille. Lakiehdotus on ollut menossa parlamenttiin, mutta se on pysäytetty valmisteluun. Taustalla on Katolisen kirkon voimakas painostus.

Lakiehdotusta on perusteltu väestön liikakasvulla ja köyhyyden ehkäisemisellä. Filippiinien asukasmäärä on tällä hetkellä 93 miljoonaa. On laskettu, että tässä asukasmäärässä on 15, 4 miljoonaa yli Filippiinien kantokyvyn. (Suomen kuvalehti 19.2.2010) Maa on jo nyt selvästi ylikansoittunut taloudellisiin voimavaroihinsa nähden. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Kasvusuunta on nouseva. Vuonna 2050 Filippiineillä tulee olemaan ennusteiden mukaan n. 146 miljoonaa asukasta. Filippiinien kansasta noin 25 % muodostuu köyhistä. Heillä ei ole vakinaista, kunnollista asuntoa eikä useinkaan työpaikkaa. Kun tämä osa kansasta lisääntyy eniten, köyhyyden voittaminen näyttää melko toivottomalta myös tulevaisuudessa.

Väestöpoliittisten huolten lisäksi on tullut ilmi terveydellisiä murheita. HIV-tartuntojen määrä näyttää lisääntyvän Filippiineillä räjähdysmäistä vauhtia. Vuonna 2009 rekisteröitiin yli 800 uutta HIV-infektiota. Uusien HIV-tartuntojen määrä näyttää kaksinkertaistuvan kahdessa vuodessa. HIV-tartunnoista on tulossa huomattava terveydellinen ja taloudellinen koko kansaa koskeva ongelma.

Hallituksen terveysosasto on ryhtynyt suoraan toimintaan taudin estämiseksi. Terveysosasto järjesti ystävänpäivän merkeissä tempauksen, jossa jaettiin ilmaisia kondomeja. Tempausta on pidetty hämmästyttävänä omapäisyytenä hallinnolta, jonka pitäisi odottaa perhesuunnittelua koskevan lain hyväksymistä. Taustalla on kuitenkin kasvava huoli terveydestä. Sokeakin näkee, millaista seksikauppa on Filippiineillä.

Katolinen kirkko on ryhtynyt hyökkäämään ilmaista kondomien jakoa vastaan. Se väittää, että tällainen toiminta lisää vapaata, tilapäistä seksiä ja kansan moraalista rappiota. Kirkolla on myös ympärillään voimakas rintama, joka hyökkää kaikkea keinotekoista ehkäisyä vastaan. Kirkko uskoo, että HIV-tartuntojen ongelmat voidaan ratkaista seksiä koskevan eettisen kasvatuksen avulla.

Täällä Salcedo Villagessa ei näitä Katolisen kirkon lupaamia eettisiä kasvattajia ole vielä näkynyt. Toivotan heidät tervetulleiksi tänne. Mielessäni on heti kaksikin katukeittiötä, joissa tuollaisen kasvatuksen tarvetta olisi kovastikin. Lupaan opastaa kollegat perille, kunhan he tänne saapuvat. Nyt alkaa olla jo kiire.

Autokauppaa EDSAlla

Istuimme autokaupassa, nimittäin "aseenkantajani", autonkuljettaja, sairaanhoitaja-teologi Ralph ja minä. Liikkeen tarjoilija toi eteemme kupit erinomaista kahvia. Kaupan ilmastointi piti lämpötilan sopivan viileänä, ja tuolit, joilla istuimme, olivat oikein mukavat. Siitä huolimatta meillä oli ongelma. Se johtui siitä, että tuliterä auto, jota olin tullut noutamaan, ei ollutkaan vielä luovutuskunnossa. Aamupäivän olimme taistelleet rahan noston kanssa pankissa. Sitten olimme seisoneet Metro Manilaa kiertävän kuuluisan kehätien, EDSAn, ruuhkassa. Kaulapussissa oleva shekki poltti rintaani. Halusin sen pois käsistäni ja auton käteeni. Mutta kun se luvattiin vasta neljän tunnin päästä tai seuraavana päivänä.

Ongelmaa pohtiessamme ja kahvia ryystäessämme suureksi yllätyksekseni sisään ponnahti toinen filippiino-kaverini George, joka on paikallisen yhteistyöyrityksen taitava työntekijä. Esittelin myös Georgelle ongelmamme. Ennen kuin ehdin juuri suutanikaan aukaista, tarjoilija toi myös Georgelle kupin kahvia. Pohdinnan jälkeen päätin jäädä odottamaan autoa. Kun kerran aikaa oli, sanoin kavereilleni, että nyt sitten tutkitaan, millaisen auton tulen saamaan.

Niinpä siis hyökkäsimme kolmeen pekkaan esittelyauton kimppuun. Kokeilimme ovia. Ne sanoivat kiinni paiskatessa "whuum", eikä "klonks". Kokeilimme, kuinka takapenkit kääntyvät. Ne menivät napin painalluksella kumoon. Vau, sanoivat kaverit. Kurkistimme pellin alle. Nuuhkimme sieraimet pullollaan tuota uuden auton huumaavaa hajua, joka on sekoitus muovista, liimasta ja maalista. Kiihtyy hyvin, sanoivat kaverit. Suunnittelimme koematkaa vuoristoon. Ralph otti kännykkäkuvia muistikortin täyteen. Olimme kuin pikkupojat, yhdessä iloisia uudesta autosta.

George vei Ralphin ja minut läheiseen tavarataloon ja jatkoi matkaansa. Me menimme erinomaiselle, mutta edulliselle lounaalle. Kun palasimme autokauppaan, Ralph näytti minulle EDSAn ramppien kupeessa olevaa kirkkoa. Menimme sisään ja osallistuimme messuun. Oli tuhkakeskiviikko. Kirkosta lähdimme autokauppaan takaisin. Kaupat tehtiin Ralphin valvovien silmien alla. Sitten auto luovutettiin. Autokauppiaani Neil otti kuvia. Ja mikäpä oli ottaessa, kun ostaja oli pukeutunut papin paitaan. Siitä jäi tarina papin autokaupasta liikkeeseen. Mutta minä ajoin auton EDSAn ruuhkassa kotitalolle Makatiin Ralphin opastuksen ja kannustuksen siivittämänä.

Kun sitten voipuneena, mutta onnellisena saavuin kotiin, aloin pohdiskella päivän tapahtumia. Oli tuo autokauppa ollut aikamoinen ponnistus ihan "kalkkiviivoille" saakka. Mutta jotain oikein hauskaa oli ollut tuossa päivässä. Tunnelma oli ollut iloinen ja leikkisä. Ihailin näitä filippiino-kavereitani. He osasivat iloita uudesta autosta kanssani ihan vilpittömästi. Kuitenkin tuollainen ostos on hyvin kaukana heidän mahdollisuuksistaan. Kumpikaan heistä ei sanonut mitään maasturin suuresta bensan kulutuksesta tai mitään muutakaan kielteistä. Toisen autokaupan seuraaminen lienee monelle suomalaismiehelle melkoinen voiman koetus. Kun naapuri sen uuden auton ostaa, kyllä siitä ne huonot puolet äkkiä esiin kaivetaan. Sitten todetaan, että pieleen meni sekin kauppa, ja olo tuntuukin jo helpommalta naapurin autoa katsoessa.

"Iloitkaa iloitsevien kanssa." kehotti Paavali roomalaisia. Tätä kehotusta olen jäänyt pohtimaan. Nämä filippiino-kaverini osasivat tuon iloitsemisen taidon. Luulen, että sureminen toisen kanssa on monelle helpompaa kuin iloitseminen toisen kanssa. Yhdessä iloitseminen on melkoinen koetinkivi. Jos siihen pystyy, osaa paljon.

"Nice drive, Sir", sanoi Ralph, kun olimme päässeet kotiin.

Tervehtimisen iloa

Filippiiniläiseen elämän muotoon kuuluu reipas tervehtiminen. Kun aamuisin kuljemme kerrostalomme ala-aulan poikki ulkorappusille, kuuluu hyvin selkeästi ja moniäänisesti tervehdys: "Hyvää huomenta, Sir, Ma´m!" Ei jää millään tavoin epäselväksi, mitä talon henkilökunta meille toivottaa. Saatettuani vaimoni työpaikan autoon lähden aamulenkilleni Makatin katukäytäville ja puistoon. Sama hyvän huomenen toivottelu jatkuu matkan varrella. Talojen edessä päivystävät vartijat tervehtivät, varsinkin jos heitä vilkaisee. Tervehtiminen näyttää olevan kaikkien mielestä tärkeää.

Päivän kuluessa minua tervehtivät useaan otteeseen aulan vastaanottotyöntekijät, vartijat ja talon muu henkilökunta. Kun tutustuin talon turvallisuuspäällikköön, huomasin, kuinka tärkeänä hän piti omaa sotilaallista käyttäytymistään. Ajattelin, että jatketaan sitten siihen malliin, ja ryhdyin tervehtimään häntä sotilaallisesti viemällä käden lippaan tai otsalle. Sekös turvallisuuspäällikköä huvitti. Tämä tapa levisi kohta talon vartijoihin, ja rupesin tervehtimään heitäkin hyvin jämptisti tekemällä kunniaa. He vastasivat samalla tavalla, ja huusivat: Hyvää huomenta, Sir. Kaikista tämä oli jotenkin hupaisaa. Kun filippiinojen nyrkkeilysankari Manny Paquiaon maailmanmestaruusottelu oli ajankohtainen, muutin tervehdyksessä sormet V-asentoon niin, että siitä muodostui voiton merkki. Tervehtiessäni karjaisin: Pacman. Vastaukseksi sain saman tervehdyksen ja makean naurun. Olimme ryhtyneet tervehtimisleikkiin. Kuuluimme samaan porukkaan.

Olen saanut palautetta leikistämme. Turvallisuuspäällikölle kerroin aluksi, että olen pappi. Myöhemmin turvallisuuspäällikkö kertoi minulle talon henkilökunta epäilevän, että olisin ollut Suomessa armeijan palveluksessa, kun tervehdys on niin jämpti. Sanoin hänelle, että olen suorittanut varusmiespalveluksen ja käynyt sotilaspastorikurssin. Sain sillä selityksellä turvallisuuspäällikön ymmärtämään toimintaani. Joku vartijoista taas sanoi, minulle, että hän kokee tapani tervehtiä heidän työnsä tukemisena. Siihen sanoin, että juuri niin asia on.

Olen toiminut täällä Makatin Dela Costa -kadulla sotilaspastoraalisella otteella. Tervehtiminen on arvostuksen osoitus. Se on eräänlaista toisen olemassaolon tunnustamista. Kun tervehdin toista, annan toiselle kanssaihmisen arvon. Meillä on jotain yhteistä, jonka jaamme. Kun teen kunniaa vartijoille, he tietävät, että pappi tervehtii heitä. Papin tervehdyksellä on merkitystä. Messun jälkeen monet seurakuntalaiset käyvät täällä suutelemassa papin kättä. Minua ei tarvitse suudella. Pelkkä moikkaaminen riittää kyllä. Tervehtiminen avaa myös portteja muulle vuorovaikutukselle. Olen ruvennut päivittäin käymään pieniä keskusteluja vartijoiden kanssa, milloin mistäkin aiheesta. Välillä aiheena on sää, välillä työvuoron pituus.

Suomessa tervehtiminen on usein hyvin vaisua. Tuntuu siltä, että ihmiset haluaisivat mieluummin välttää tervehtimistä. Erityisesti kaupungissa tervehtimistä pyritään välttämään. Olemme luoneet Suomessa kylmän ja epäystävällisen kaupunkikulttuurin. Olen myös ollut töissä yhteisössä, jossa kaikki eivät tervehtineet toisiaan. Olen elänyt naapuristossa, jossa naapurit välttävät toisensa tervehtimistä. Muistan lukeneeni jostain, että tervehtimättömyys työpaikalla on katsottava työpaikkakiusaamiseksi. Minulla on sellainen käsitys, että Suomessa ei kuitenkaan juuri puututa tervehtimättömyyteen. Se katsotaan yksityisasiaksi. Sitähän se osaltaan onkin. Mutta onko sittenkin kysymys jostain laajemmasta asiasta? Onko suomalaisessa kulttuurissa sellaisia seikkoja, jotka tukevat "mököttävää" käyttäytymistä.

Suomalaisilla olisi oppimista filippiiniläisten tavasta tervehtiä. "Hyvää huomenta, Sir, Ma´m!"

Neljä paitaa ja kolme myyjätärtä

Olin ostoksilla tavaratalossa Davaossa. Tarvitsin lyhythihaisia paitoja tähän kuumaan maahan. Aikani sovittelin paitoja. Arvioin kuvioita ja värejä. Minua palveli ensin yksi ja lopulta kolme nuorta myyjätärtä. Joten palvelun puutteesta en voinut valittaa. Kun olin jo loppusuoralla kauppoja tekemässä, yksi myyjättäristä esitti minulle kysymyksen. Kuulin, että hän kysyy ikääni, mutta kun en ole tottunut tällaisiin kysymyksiin kaupassa vastaan: "Anteeksi kuinka?" Myyjätär toistaa kysymyksensä silmät kirkkaina: "Kuinka vanha olette, Sir?" Kun kerran mennään näin henkilökohtaiselle alueelle, päätän, että en päästä myyjättäriä helpolla. Vastaan: "Koettakaapa arvata!" Niinpä alkaa arvauskilpailu. Nuorin myyjättäristä aloittaa arvauksensa 50 vuodesta. Pudistan päätäni. Sitten mennään askel kerrallaan eteenpäin, kunnes päädytään 55 vuoteen. Silloin joudun toteamaan, että olen 64-vuotias. Myyjättäret huokailevat ihmetyksestä. Lopulta nuorin heistä toteaa: "Sir, te näytätte todella nuorelta, eikä tämä ole mikään vitsi." Arvauskilpailuni saa parhaan mahdollisen lopputuloksen. Sormeilen edessäni olevaa paitapinoa. Ajattelin ensin, että ostan kolme paitaa, mutta tarkemmin asiaa pohdittuani, päädyin sittenkin neljään paitaan. Niinpä lähdin neljä paitaa kainalossani. Askel tuntui jotenkin kevyeltä. Ehkä olin nuorentunut tai sitten kuvittelin vain.

Tässä pienessä kauppakeskustelussa on muutamia hyvin tyypillisiä piirteitä elämästä Filippiineillä. Filippiinot osaavat antaa välittömästi palautetta. He osaavat sanoa myönteistä toisesta ihmisestä. Tässä palautteen antamisessa ei olla varovaisia henkilökohtaisuuden ja yksityiselämän suhteen. Yksityiselämä ei ole niin suojattua kuin länsimaisessa kulttuurissa. En voisi kuvitella, että Suomessa kukaan myyjätär kysyisi ikääni, kun olen vaateostoksilla. Täällä tämä aihe ei ole millään tavoin kielletty. Kun asunnossamme kävi kerran remonttimies, pois lähtiessään mies mittaili minua katseellaan ja kysyi, kuinka pitkä olen. Sitten pohdimme, mihin urheilulajiin soveltuisin. Länsimaisena olen tottunut siihen, että pituuteni on yksityisasiani. Kun ensi kevään vaalien presidenttiehdokkaat olivat televisioidussa lähetyksessä yleisön tenttaavana, joku yleisön joukosta kysyi eräältä ehdokkaalta: "Paljonko pankkitililläsi on rahaa?" Niinpä presidenttiehdokas kertoi pankkitilinsä saldon. Yksityinen on täällä monessa mielessä enemmän yhteistä, kuin länsimaissa.

Kauppakeskustelussa käy ilmi filippiinojen käsitys ikääntyneestä ihmisestä. Heidän kokemuksensa mukaan eläkeikäinen on monella tapaa kulunut ja rasittunut. Hän on elänyt monenlaisessa puutteessa. Parhaassa tapauksessa hänellä on ollut työtä, jolle hän on uhrannut terveytensä. Jäljellä on terveydeltään horjuva vanhus. Länsimaisen, terveen eläkeläisen näkeminen voi tuntua hyvin oudolta. Tässä tulee esiin räikeällä tavalla se eriarvoisuus, joka länsimaisten ja kehittyvien maiden ihmisten välillä on. Länsimailla eläkeläinen voi useinkin vielä nauttia elämästään. Kehittyvissä maissa elämästä on silloin jäljellä vain rippeet. Filippiinot myös ihailevat kovasti nuoruutta ja ulkonäköä. Kauppojen myyjät ovat hyvin suurelta osalta varsin nuoria. Olennaista ei ole niinkään heidän ammattitaitonsa ja tietämyksensä. Tärkeämpää on se, miltä kaikki näyttää. Nuori ja kaunis myyjätär on aina hyvä. Vanhemmiten hänet siirretään sivuun, tai sitten hän itse hakeutuu johonkin sellaiseen tehtävään, jossa hän ei ole yhtä paljon esillä. On ymmärrettävää, että myös nuorelta näyttävä ikääntynyt asiakas on kiinnostava.

Länsimainen miesasiakas on iästä riippumatta kiinnostava. Kaupan myyjätär tienaa n. 140,- euroa kuukaudessa. Sillä rahalla elää Filippiineillä. Mutta tähän tulotasoon verrattuna pientäkin palkkaa tai eläkettä nauttiva länsimaalainen on "kroisos", jonka siivellä eläminen voi avata aivan uusia mahdollisuuksia. Täällä näkee paljon pareja, joissa länsimaisella miehellä on filippiina puolisonaan. Eipä siis ollut ihme, että passintarkastaja kysyi minulta joululomalta Manilaan palatessani: "Sir, onko teillä filippiiniläinen vaimo." Vastasin, että ei ja jäin odottamaan passiaan näyttävää omaa vaimoani.

Mustan Nasaretilaisen juhla

Viime viikon vaihteessa Manilassa vietettiin uskonnollista juhlaa, jonka keskeisenä hahmona on punaruskeaan viittaan puettu, mustaksi värjäytynyt, puinen Kristus-veistos risteineen. Tätä palvonnan kohteeksi muodostunutta kuvaa nimitetään Mustaksi Nasaretilaiseksi. Joka vuosi 9. päivä tammikuuta se otetaan säilytyspaikasta Quiapon kirkosta ulos, nostetaan kärryille, joita uskovaiset vetävät köysillä eteenpäin. Mustaa Nasaretilaista vedetään kärryissä kaupungin katuja pitkin n. viiden kilometrin matka. Matkasta tulee joka vuosi huikea uskonnollinen kulkue, joka lienee vertaansa vailla. Viime lauantaina kulkueen matka kesti 12 tuntia. Kulkueeseen ja sitä seuraamaan kerääntynyt väkimäärä on niin suuri, että sitä on vaikea arvioida. Tämän vuoden arviot nousevat jopa neljään miljoonaan osallistujaan. Se on ylivoimaisesti eniten väkeä Filippiineillä keräävä uskonnollinen juhla, mutta myös maailman laajuisesti tarkasteltuna se kuuluu tässä suhteessa suurimpien uskonnollisten juhlatapahtumien joukkoon.

Mustan Nasaretilaisen ympärillä leijuva uskonnollinen innostus on valtaisa. Kansan syvät rivit ovat siinä koko sielullaan hurmioituneesti mukana. Palvontaan sitoutuneet osallistuvat juhlaan joka vuosi. He pukeutuvat Mustan Nasaretilaisen väreihin. Palvonnassa keskeisenä on usko Mustan Nasaretilaisen voimaan tehdä ihmeitä. Kansan suussa liikkuu lukuisa määrä erilaisia kertomuksia parantumisista, jotka Musta Nasaretilainen on saanut aikaan. Monet rukoilevat sielunsa pelastusta, hyvää terveyttä ja menestystä. Jotkut rukoilevat kiihkeästi ihmettä. Erityinen merkitys nähdään koskettamisessa Mustaan Nasaretilaiseen. Kun kaikki eivät voi koskettaa veistosta, kosketusta välitetään pyyheliinoilla. Uskova heittää pyyheliinan kohti kärryjä. väkijoukko heittää liinaa edelleen, kunnes se saavuttaa kärryt. Sen päällä olevat "luottomiehet" pyyhkäisevät liinalla Mustaa Nasaretilaista ja heittävät liinan takaisin. Näin ilmassa on jatkuvasti tuhansien liinojen "lennosto". Eräs tavoiteltu tapa saada voimaa Mustalta Nasaretilaiselta on koskettaa köysiä, joilla kärryjä vedetään. Uskovaiset kuitenkin tietävät, että köysiä on koskettava silloin, kun ne ovat kireällä. Löysien köysien koskettaminen tuo huonoa onnea.

Veistoksen on tehnyt tuntematon meksikolainen kuvanveistäjä. Filippiineille sen toi meksikolainen pappi 1600-luvun alussa. Matkalla laiva tarinan mukaan syttyi palamaan ja niin puuveistos mustui. Veistos on säilynyt ihmeellisellä tavalla vuosisatojen ajan, vaikka se on joutunut kohtaamaan tulipaloja, maanjäristyksiä ja sodanaikaisia pommituksia. Roomalais-katolinen kirkko on rohkaissut Mustan Nasaretilaisen palvontaa paavien toimenpiteillä. Paavi perusti v. 1650 Jeesus Nasaretilaisen veljestön. Mustan Nasaretilaisen palvontaa harjoittaville luvattiin aneita syntien anteeksisaamiseksi 1800-luvulla. Mustan Nasaretilaisen palvonta on edelleenkin osa katolisen kirkon hurskauden harjoitusta. Kirkon ulkopuolelta arvellaan, että monet palvontaan liittyvät uskomukset ja ilmiöt ovat kiusallisia kirkolle. Hurmoksellisuus menee kulkueessa välillä yli äyräiden. Tänä vuonna kerrottiin, että juhlassa kuoli yksi henkilö ja 400 osallistujaa loukkaantui. Mustan Nasaretilaisen palvonta onkin olennaisesti kansan uskonnollisuutta. Sitä koskevat perinteet ja uskomukset kulkevat kansan parissa suusta suuhun sukupolvelta toiselle.

Mustan Nasaretilaisen juhlaa pidetään täällä alemman sosiaaliluokan, köyhien ja heikkojen juhlana. Suuri juhlajoukko sinänsä jo voi olla eräänlainen heikossa asemassa olevien ihmisten voimannäyttö. Joukkovoima näyttää tässä mahtinsa. Samaistuminen Mustan Nasaretilaisen kärsivään hahmoon tuntuu luontevalta, kun itsekin kokee saavansa kärsimyksiä osakseen. Mustan Nasaretilaisen voima antaa elämään sitä, mitä muualta ei saa. Voimattomat ihmiset kerääntyvät voimanlähteelle. Tämän vuoden suurta osallistuja joukkoa on selitetty heikossa asemassa olevien erityisen suurella epätoivolla. Onko Mustan Nasaretilaisen palvonta siihen ainoa vastaus?

Oi, sinä Suomi, Suomeni maa

Sinun kasvoissasi, Suomi-äiti, näin tänä jouluna uusia piirteitä. Se johtui varmasti siitä, että olin vierailulla luonasi joulun tienoon. Vieraalla maalla, Filippiineillä asuminen, oli muuttanut näkökykyäni. Sinussa Suomi-äiti näin nyt uusia asioita. Paluu vieraalta maalta oli herkistävää. Se oli kuin astumista lapsuuteen, jonka oli jo jättänyt taakseen. Mutta joka oli nyt siinä jotenkin uudella tavalla todellisena. Siinä se on joulu: joulukirkossa, joululauluissa, jouluruuissa, joulusaunassa. Niin se on aina ollut. Se on se Suomen joulu, eikä minkään muun maan joulu.

Oikea joulu on, kun lumi peittää maan ja pakkanen paukkuu. Niin se oli jouluna ja vuoden vaihteessa Hämeessä. Lumivaippaan kääritty maa tuntui satumaisen kauniilta. Merkillinen, syvä hiljaisuus huokui ympärillä. Tuntui uskomattomalta kuunnella vain hiljaisuutta. Mistään ei kuulunut liikenteen melua, moottorien hurinaa ja torvien soittoa. Vain hiljaisuus huokui. Tajusin, kuinka hiljaisuus on todellista lepoa. Ymmärsin, kuinka ympärillä oleva melu kuluttaa henkisiä voimavaroja. Suomi tarjoaa vielä mahdollisuuden hiljaisuuteen. Huomasin hyvin yksinkertaisten asioiden merkityksen. Tajusin, kuinka ylellistä on kävellä metsätietä. Ihmisiä ei ole joka hetki ympärillä. Voi kokea olevansa osa luontoa. Askeleitaan ei tarvitse varoa. Voi rentoutua kävellessään ja antaa ajatuksen lentää. Ylellistä on myös se, että liikkuessaan voi hengittää puhdasta ilmaa. Kaiken tämän sinä Suomi-äiti tarjoat meille. Mutta tajuammekohan me, kuinka upeassa maassa suomalaiset saavat elää?

Sinun kasvosi, Suomi-äiti olivat lempeät, mutta muitakin piirteitä huomasin. Kun kuuntelin joululauluja, jäin pohtimaan niiden surumielistä sävyä. Jouluhan on ilon juhla. Mutta me suomalaiset laulamme paleltumassa olevista varpusista. Joulussakin on Suomessa niin haikea sävy. Mikä tekee meistä suomalaisista niin kovin surumielistä kansaa? Puuttuuko meiltä rohkeus iloita? Suomen kylmyys tuli hyvin todelliseksi, kun automme akku tyhjeni Hämeen pakkasissa loppiaisena. Apua ei löytynyt rahallakaan lähiseudulta. Onneksemme kotiseurakunnan kirkkoherra auttoi meidät matkaan. Palvelut näyttivät olevan lamassa. Vain "kirkollinen ystäväpalvelu" toimi. Sama meno jatkui lentokentällä. Automaateilla matkustajat tuskailivat yrittäessään saada lentolippujaan koneeseen nousua varten. Kun Filippiineillä on jo tottunut runsaaseen ja ystävälliseen palveluun, tuntuu suomalaisen yhteiskunnan palvelu tylyltä. Pyydänkin sinulta Suomi-äiti: Älä hylkää lapsiasi, kun he joutuvat pulaan!