Istumme kotikaupunkimme KELA:n toimipisteessä. Virkailija selailee sosiaaliturvaamme koskevia papereita ja näppäilee päätettä. "Teidän sosiaaliturvanne Suomessa on katkaistu. Valitettavasti. Kyllä teille on lähetetty postitse tiedustelu siitä, jatkuuko asumisenne Filippiineillä, mutta ettepä ole vastanneet. Olkaa hyvä ja luovuttakaa KELA-korttinne takaisin." Änkytämme: "Posti toi tiedustelun Makatiin, kun vastauksen deadline oli jo umpeutunut. Kun se posti ei niin nopeasti sinne Kaakkois-Aasiaan kulje. Pitäisi tässä päästä silmälääkäriin ja lääkkeitäkin pitäisi saada Suomesta…" "No, katsotaan nyt, mitä asialle voidaan tehdä", sanoo virkailija. "Ehkä päätös voidaan kumota. Tällä hetkellä ette kuitenkaan ole enää Suomen sosiaaliturvan piirissä." "Olis kovin hyvä, jos se päätös voitais kumota, kun verojakin on tässä Suomeen maksettu", yritän puolustella. Kerromme, että olemme nyt useamman viikon Suomessa ja palaamme sitten Filippiineille. "Koskas se paluu sinne kotimaahan sitten oikein tapahtuu", kysyy virkailija.
Virkailija oli varmasti oikeassa. Suomen valtion byrokratian näkökulmasta meistä oli tullut ulkomailla asuvia. Täälläpäin maailmaa tällaisia ihmisiä tavataan kutsua amerikkalaisittain "expateiksi" (expatriate). Olen aina vierastanut tätä sanaa ja pitänyt itseäni vain suomalaisena. Ulkomailla asuvan kotimaa on ilmeisesti Suomessa voimassa olevan hallinnollisen määrittelyn mukaan se ulkomaa, jossa tämä kulloinkin ekspatti asuu. Minun kotimaani on siis Filippiinit. Minua ei kuitenkaan ilmeisesti vielä pidetä filippiiniläisenä vaan olletikin suomalaisena.
Kun nyt minut on määritelty hallinnollisesti ulkomailla asuvaksi eli ekspatiksi, niin olkoon sitten niin. Mutta jään kyllä kovasti ihmettelemään sitä, että tällä määrittelyllä ei ole minkäänlaista suhdetta verojen maksuun. Olen aina maksanut ja tulen aina eläkeläisenä maksamaan veroni Suomeen viimeistä penniä (senttiä) myöten. Kuitenkin sosiaaliturvan suhteen olen liukuvalla pinnalla. Menetän sen pian uudelleen, jos jatkan tätä ulkomailla asustelua. Tämä herättää kyllä kysymyksiä. Verotulot kelpaavat Suomelle, mutta sosiaaliturvaa pihdataan.
Asialla on myös psykologinen puolensa. Kun virkailija kertoi, että kotimaani on Filippiinit, tulin kovin hämmentyneeksi. Olen ajatellut, että kotimaani on ja tulee aina olemaan Suomi. Tämä pieni, maailmalla vähän tunnettu ja karu maa, jonka kansa on sisukasta ja jonka tunnetuimmat tuotteet ovat sauna ja kännykät. Asuminen Filippiineillä ei ole tehnyt eikä tule tekemään minua filippiinoksi. Ainoa tapani selvitä tässä elämässä on tukeutua siihen suomalaiseen identiteettiin, jonka vuosikymmenien kuluessa olen sisääni nielaissut. Ulkomailla oleminen on päinvastoin auttanut minua näkemään niitä hyviä puolia, joita on Suomessa ja suomalaisuudessa. Se on opettanut minua myös tunnistamaan itsessäni olevia suomalaisuuden piirteitä. Tiedän, kuka olen, paremmin kuin ennen.
Ulkomailla asuminen on antanut käteeni peilin, jonka avulla näen joitakin asioita entistä selvemmin. Kun tietää, millaista elämä on Suomessa, voi arvioida filippiiniläistä yhteiskuntaa ja elämän menoa vähän etäämpää kuin täkäläiset tekevät. Sama pätee myös Suomeen. Esiin nousevat uudet asiat, joita arvostaa. Samalla huomaa, että monet asiat voisi tehdä toisinkin, kuin mihin Suomessa on totuttu. Ekspatti kulkee kahden maan väliä matkustamalla. Mutta samalla myös mieli, ajatukset ja tunteet kulkevat maiden välistä reittiä. Tämä on kiinnostavaa ja haastavaa liikkeellä oloa.
Kun saavuimme kesäkuun alussa viileään Suomeen, tuntui, että olimme kotona. Kun palasimme Makatiin pari päivää sitten, tuntui ihmeellisen kotoisalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti