lauantai 2. lokakuuta 2010

Kiista kondomeista

Presidenttimme P-Noy Aquino teki virkakautensa ensimmäisen ulkomaanvierailunsa USA:an. Matka ei ollut turha. P-Noy tapasi kaikki tärkeät poliittiset päättäjät Obamaa myöten. P-Noylla oli myös ilmeisen hauskaa seurueensa kanssa. Hot dogeja syötiin ja Coca Colaa juotiin nakkikiskalla kadunkulmassa Manhattanilla. Matkan tuliaiset olivat mainiot. 464 miljoonan dollarin lahjoitus mätkähti Hilary Clintonin käden puristuksella köyhyyden voittamiseen ja kestävän talouden kehittämiseen Filippiineillä. Lisäksi lupauksia annettiin yli 2 biljoonan dollarin investoinneista Filippiineille. Suurin investoija on Coca Cola. Joten sitä juomaa tulee riittämään myös meillekin, jotka emme tällä kertaa matkaan päässeet.

Ollessaan jo paluumatkalla kotia kohti P-Noy poikkesi San Fransiscoon tapaamaan filippiiniiläis-amerikkalaisia. Siellä P-Noylta pääsi lipsahdus. Hän tuli sanoneeksi, että ehkäisyvälineitä tullaan tarjoamaan myös niille köyhille, jotka haluavat rajoittaa perheensä kokoa. Nämä sanat lennähtivät kuin salama Manilaan piispainkokouksen päämajaan, jossa johtavat virkamiehet repäisivät vaatteensa kahtia. Pääjohtaja Castro syytti P-Noyta Filippiinien kansan myymisestä 464 miljoonalla dollarilla. Kirkon taholla tulkittiin, että P-Noy oli saanut pientä evästystä lahjoituksen myötä väestön kasvun rajoittamiseksi. Voihan sitä kyllä ajatella, että keskustelua asiasta olisi käytykin.

Piispainkokouksesta on kerrottu, että on moraalitonta antaa ihmisten itse ratkaista, mikä on oikein ja väärin perhesuunnittelussa. Paikallisten viranomaisten tehtävänä tulisi olla oikeiden ratkaisujen kertominen kansalle. Kirkon johtajat kertoivat myös, että katoliset maallikot ovat kohta tulossa kaduille mieltään osoittamaan. Myös kansalaistottelemattomuutta on luvassa. Kun sitten tunteet olivat kovasti kuumenneet, myös kirkolta lipsahti. Piispainkokouksen presidentti mainitsi, että kysymyksessä on niin vakava asia, että on harkittava presidentti P-Noy:n erottamista kirkosta. Sitten kyllä kohta huomattiin, että nyt on menty jo liian pitkälle ja ryhdyttiin selittelemään ja peruuttelemaan.

Kiista sai uutta vauhtia, kun perhesuunnittelulakia kannattava aktivisti, turistiopas ja näyttelijä Carlos Celdran astui näyttämölle. Kesken Manilan katedraalissa vietettyä ekumeenista messua mustiin pukeutunut Celdran astui piispojen ja seurakunnan eteen. Hän nosti kaikkien nähtäväksi kyltin, jossa oli vain yksi sana "Damos". Tämä sana oli isku vasten kirkon kasvoja, sillä se viittaa täällä hyvin tunnettuun Jose Rizalin romaaniin "Noli me Tangere". Romaani kertoo espanjalaisten munkkien väärinkäytöksistä. Damaso oli yksi heistä, ja hänellä oli tytär filippiina-naisen kanssa. Tässä oli pisto kirkon omiin ongelmiin seksuaalisuuden suhteen. Oma "takapiha" on pahasti siivoamatta.

Kun Celdrania vietiin pois kirkosta, hän sanoi: "Lopettakaa sekaantuminen politiikkaan!" Tämä ääni on kuulunut myös yhä useammin poliitikkojen suusta. Kirkon kanssa voidaan kyllä käydä keskusteluja, mutta niissä ei päästä tuumaakaan eteenpäin. Kansa kannattaa perhesuunnittelua koskevien lakien hyväksymistä ja ehkäisyvälineiden saatavuuden parantamista. Se on monella tavoin tärkeä filippiinojen hyvinvoinnille (Ks. blogit 16.3. ja 17.3.2010). Nostetaanko kirkko sivuraiteelle poliittisesta päätöksen teosta, kun se ei voi tehdä kompromisseja?

Kun ihminen tekee elämäänsä koskevia valintoja, hän istuu usein neuvottelupöytään, jossa mietitään eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia sekä oikeata että väärää. Jos kirkko ajattelee, että ihminen ei osaa tehdä itse valintojaan eikä hyväksy tätä ihmisen ratkaisuvaltaa, se putoaa pois tästä valintojen neuvottelupöydästä. Ajautuuko kirkko ja sen opetus tässäkin sivuraiteelle?

1 kommentti:

  1. Olen mielelläni luterilainen. Järjen käyttö sallittu ja suotavaa.

    VastaaPoista