Onko onnellista ihmistä olemassa? Ei ainakaan näytä siltä. Eipä juuri kukaan ole kertonut minulle olevansa onnellinen ihminen. Eikö siinä ole jotakin hyvin kummallista? Sikäli kuin olen ymmärtänyt ihmisiä oikein, moni kuitenkin haluaisi olla onnellinen. Onnea tuntuu olevan hyvin niukalti jaossa tai sitten kukaan ei ole paikalla, kun sitä jaetaan.
Onnesta tai onnellisuudesta puhutaan hyvin vähän avoimesti ja suoraan. Jostakin vihjeestä voi ymmärtää, että toinen ihminen haluaisi olla onnellinen. On kiellettyä tunnustaa etsivänsä elämäänsä onnea. Jos sellaisen tunnustat toisille ihmiselle, sinua pidetään haihattelijana, "onnen onkijana" ja pintaliitäjänä. Jos kerrot toisille, että olet onnellinen, sinua pidetään sekopäisenä tai leuhkana. Et ymmärrä elämän todellisuuden karua luonnetta. Sinulle myös huomautetaan hyvin pian, että "ylpeys käy lankeemuksen edellä". Jos joku on onnellinen, hän joutuu välittömästi kateuden kohteeksi. Ensimmäisestä "kompastumisesta" viritetään pilkkalaulut. On siis huomattavasti helpompaa kertoa toisille olevansa onneton. Mitä suuremmista kärsimyksistä voi puhua toisille, sitä enemmän saa osakseen myötätuntoa. "Voi sinua raukkaa, kun sinulla on kurjaa, mutta älä välitä, minullakin on tosi kurjaa. Ja naapurillani vieläkin kurjempaa. Niin, että kaikilla meillä on hyvin ikävää."
Onnen tavoittelemista voidaan pitää myös suorastaan moraalittomana. Se voidaan leimata itsekkyydeksi. Jos tavoittelet omaa onneasi, se on pois joltakin toiselta. Varastat yhteisestä "onnen kakusta", johon ei saa koskea. Ajatellaan usein myös, että kristityn pitäisi olla onneton. Mitä onnettomampi olet täällä maan päällä, sitä onnellisempi olet taivaassa. Kannattaa siis kärsiä maan päällä tuskia, kun taivaassa odottaa niin hyvä palkinto. "Kärsi, kärsi niin, sitä kirkkaamman kruunun saat," sanotaan joissakin uskonnollisissa piireissä.
Tunnustan kaikesta huolimatta, että olen etsinyt elämääni onnea. Uskallan jopa myöntää, että koen olevani onnellinen. Joku ääni sanoo sisälläni, että kaikkea sitä ihminen kirjoittaakin ja lopeta jo ajoissa. Sanoessaan olevansa onnellinen ihminen ottaa riskin, mutta elämähän on riskin ottamista. Jos sanon olevani onnellinen, minulla on myös vastuu siitä, mitä olen sanonut. Pitää kuvata jollakin tavoin, mitä oma kokemus onnesta on.
Onni on kiitollisuuden tunne eletyistä päivistä. Olen saanut elää (reippaasti) yli 60-vuotiaaksi. Isäni kuoli 52-vuotiaana. Tunnen itseni terveeksi. Pystyn kävelemään ja uimaan. Koen, että ajatukseni ja mielikuvitukseni liikkuu. Saan illalla nukahtaa rakkaimpani viereen ja aamulla herätä hänen vierestään. Aamulenkilläni Makatin kaduilla heiluttelen hyvät huomenet vartijoille ja katukauppiaille. Tervehdyksiini vastataan ystävällisillä hymyillä. Olen onnellinen ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti