Häämatkalla Filippiineille

Matkasin vaimoni kanssa jälleen kerran vuoden alussa Filippiineille. Reittimme kulki Amsterdamin kautta, kuten niin usein ennenkin. Sieltä lähtiessämme sain toiseksi vierustoverikseni jyhkeän kokoisen, eurooppalaiselta näyttävän miehen. Matkan alkuvaiheessa keskityin seurustelemaan toisella kyljellä istuvan vaimoni kanssa ja jätin vaitonaiselta vaikuttavan miehen omiin oloihinsa. Jotain vuorovaikutuksessa kuitenkin muuttui, kun hollantilainen, sujuvasanainen stuertti alkoi päivällistä tarjoillessaan jututtaa meitä. Yllätyksekseni kuulin naapurini kertovan, että hän on norjalainen ja matkustaa Filippiineille mennäkseen naimisiin.

Vierustoverini oli arviolta jonkin verran yli 30-vuotias, raamikas mies, jonka hartiat olivat kuin ”ladon ovet”. Hän muistutti ulkonäöltään Norjan keihästähteä Andreas Thorkildsenia, joka on viime vuosina nöyryyttänyt suomalaisia keihäänheittäjiä arvokisoissa mennen tullen. Aloinkin mielessäni nimittää vierustoveriani Andreakseksi. Yli puoli vuorokautta kestäneen matkan kuluessa kävi ilmi, että Andreaksella oli erinomaiset unenlahjat. Kun miehellä oli kokoa vaikka muille jakaa, heräsin yöllä siihen, että Andreas pursuaa istuimensa yli minun puolelleni. Tunsin litistyväni, eikä uni enää maistunut. Aloitinkin keskustelun Andreaksen kanssa, kun huomasin hänessä ensimmäiset merkit heräämisestä.

Andreas kertoi, että hän asui keski-norjalaisessa kaupungissa. Ammatiltaan hän oli insinööri. Hän matkusti ensimmäistä kertaa Filippiineille. Matkan syy oli edessä olevat häät Filippiineillä. Andreasta odotti morsian, joka oli ammatiltaan sairaanhoitaja. Seurustelukumppani oli työskennellyt jo useamman vuoden Lähi-Idässä. Hän kuului siihen suureen filippiino-siirtotyöläisten joukkoon, jotka hakivat elantonsa ulkomailta. Andreas oli tavannut seurustelukumppaninsa erään netissä toimivan parinhakupalvelun kautta. Kysymyksessä oli eräänlainen ”klikkaa mua”-sivusto, josta voi etsiä mieleistään ehdokasta kumppaniksi.

Andreas oli ”chattaillyt” netissä tyttönsä kanssa yli kaksi vuotta. Näin he olivat tutustuneet ja suhde oli syventynyt vuosien myötä sille asteelle, että oli tehty päätös avioliiton solmimisesta. Tätä päätöstä toteuttamaan Andreas oli nyt menossa istuessaan KLM-lentoyhtiön lennolla Amsterdamista Manilaan. Edessä oli häiden suunnittelu ja valmistelu. Morsian oli hänkin saapunut vain muutama päivä sitten Lähi-Idästä kotimaahansa. Andreas kertoi, että morsian on veljensä kanssa häntä vastassa Ninoy Aquinon kansainvälisellä lentokentällä. Silloin hän tulee näkemään morsiamensa ensimmäistä kertaa ”livenä”. Tähän asti hän on nähnyt kumppaninsa web-kameran välityksellä. Kerroin Andreakselle, että Manilan lentokentällä on erityinen alue vastassa olijoita varten, ja siellä on melkoinen ihmisten paljous. Huomautin, että vastaanottajien ei ole kovin helppoa löytää vieraitaan. Silloin Andreas avasi päällyspaitansa napit ja näytti alla olevaa raidallista, värikästä t-paitaa. Se oli morsiamen lähettämä lahja Andreakselle. Paita varmisti myös sen, että morsian tunnistaa sulhonsa lentokentän ihmisvilinässä.

Andreas kertoi, että häiden järjestely Filippiineillä oli vaativaa. Vielä ei tiedetty, mikä viranomainen suorittaa avioliittoon vihkimisen. Andreas oli varannut kaikkeen tähän aikaa 3-4 kuukautta. Pariskunnalla oli tarkoitus muuttaa Norjaan. Siellä oli Andreaksen työ ja sieltä myös puoliso tulisi saamaan sairaanhoitajan töitä. Muuttokaan ei ollut yksinkertainen asia. Norjan viranomaiset tutkivat tilanteen tarkoin, jotta estettäisiin avioliiton avulla tapahtuva keinottelu maahan muutossa.  Mutta parin vuoden kuluessa avioliiton solmimisesta puoliso tulisi pääsemään Norjaan. Tarkoitus oli, että pariskunta asuisi Norjassa. Tilannetta tasoittaakseen Andreas oli luvannut, että kaikki loma-ajat tullaan viettämään Filippiineillä.

Andreas oli sitä mieltä, että hän ei ollut kovinkaan poikkeuksellinen norjalaismies. Hänen tuttavapiiriinsä kuului useita norjalaisia, jotka olivat avioituneet filippiiniläisen kanssa. Hänen puolisonsa voisi Norjassa solmia yhteyksiä sikäläisiin filippiinonaisiin. Andreas arveli, että norjankielen oppiminen olisi myös helppoa hänen puolisolleen, koska norja on kielenä lähellä englantia. Andreas uskoi, että sopeutuminen Norjaan sujuisi hyvin.

Matkan päättyessä toivotimme Andreakselle hyvää hääaikaa ja voimia kaikkiin valmisteluihin. Emme luonnollisesti nähneet Andreaksen ja morsiamen kohtaamista lentokentän tungoksessa. Mutta se on ollut varmasti sydäntä sykähdyttävä. Kun Makatin kotiin päästyämme olimme matkasta väsyneinä laahautuneet läheiseen ravintolaan illalliselle, palasimme keskustelussamme Andreakseen ja hänen kokemuksiinsa. Hänen tapaamisessaan oli jotain sellaista, jolla on laajempaakin merkitystä. Tällaisia pariskuntia, joissa mies on länsimainen, muodostuu paljon. Internet on tuonut mukanaan vallankumouksen pariskuntien syntyyn. Maantieteelliset etäisyydet ja valtakuntien rajat katoavat. Ihmiset valitsevat toisiaan ennen näkemättömän suurista valikoimista. Vahvoilla ovat ne, jotka voivat esittää itsestään vetovoimaisen kuvan. Seuraavaksi kysytään kykyä esitellä itseään sanallisesti. Jos haluaa päästä pidemmälle, täytyy osata myös ”chattailla” sujuvasti. Englannin taitoakin tarvitaan.

Kun puhutaan länsimaisten miesten ja filippiiniläisten naisten välisistä suhteista, esitetään usein kaksi stereotypiaa. Toisen mukaan länsimainen mies ostaa filippiinonaisen ja käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen. Toisen mukaan taas länsimainen mies on ”ressukka”, josta länsimaiset naiset eivät ole välittäneet. Hävittyään tämän kilpailun mies etsiytyy filippiinonaisen seuraan, jolle tällainenkin mies kelpaa. Tällaista suhdetta leimaa usein suuri ikäero. Näille stereotypioille on luonteenomaista epätasa-arvo. Andreas ja hänen morsiamensa eivät sopineet kumpaankaan suhdemalliin. Andreas ei suinkaan ollut ressukka, vaan komea, hyvin koulutettu, vuorovaikutustaitoinen mies, joka olisi pärjännyt hyvin norjalaisten parisuhdemarkkinoilla. Hänen tuleva puolisonsakaan ei ollut mikä tahansa tyttönen, vaan hyvin koulutettu ja työkokemusta omaava terveydenhuollon ammattilainen. Tässä mielessä kyseessä oli melko tasaveroiselta vaikuttava pari.

Miksi Andreas valitsi puolisokseen filippiinonaisen eikä norjatarta? Tätä Andreas ei meille kertonut. Mutta joitakin arvauksia voi esittää. Filippiinonaiset pärjäävät ilmeisen hyvin netissä tuotetuilla parisuhdemarkkinoilla. He ovat siroja kauniita naisia, joiden kuvat kiinnittävät huomion. Naisen identiteetti on heille hyvin merkittävä asia. Se näkyy esimerkiksi siinä, että he huolehtivat ulkonäöstään. Filippiinonaisilla on myös hyvät vuorovaikutustaidot. Niitä opitaan suurissa perheissä, joissa on tiiviit suhteet. Hellyys ja lähellä olemisen taito ovat ”veressä”. Kuitenkin heidän panoksensa työelämässä on usein varsin merkittävä.

Jotkut kysymykset jäivät meitä mietityttämään. Ulkomailla työskentelevät filippiinot lähettävät aina huomattavan osan tuloistaan kotimaahan omille lapsuuden perheilleen. Näin tulee tapahtumaan myös Andreaksen perheessä. Hänen filippiinovaimonsa lähettää todennäköisesti jopa puolet nettopalkastaan vanhemmilleen. Näillä rahoilla koulutetaan usein sisaruksia. Jokapäiväisessä elämässäkin riittää filippiinoperheellä rahanreikiä. Mietimme, onkohan Andreas ottanut tämän huomioon. Jos hän tällaiseen käytäntöön suostuu, niin hyvä on. Ehkä tässä tapahtuu globaalia tuloerojen tasoitusta. Norjan öljyrahat vuotavat Filippiineille.

Herätysliikkeet ja kirkko. Avoin kirje tutkija Hanna Salomäelle

Käsittelet artikkelissasi "Kirkon herätysliikkeet tulee pitää kirkon yhteydessä" (HS 15.6.) eräissä seurakuntayhtymissä esiin tulleita ajatuksia vähentää talousarviossa näiden liikkeiden järjestöjen lähetystyöhön tarkoitettuja määrärahoja ja kolehdin keruusta kieltäytymistä. Toteat, että tämä kielteinen asennoituminen nousee eräiden herätysliikkeiden heteroseksuaalisuutta puoltaneesta nuorten videokampanjasta. Seurakuntaan osallistumista koskevien tutkimusten pohjalta kerrot, että suuri osuus kirkossa kävijöistä ja seurakunnan toimintaan muutoinkin osallistuvista on herätysliikkeiden jäseniä. Näiden tosiasioiden ja tapahtumien pohjalta teet eräitä johtopäätöksiä ja tulkintoja, joihin haluan puuttua.

Kun kerrot seurakuntien päätöksistä supistaa herätysliikkeiden taloudellista tukea, teet kaksi kyseenalaista tulkintaa. Ensimmäinen niistä on se, että seurakunnat pyrkivät vaikuttamaan talousruuvia kiristämällä järjestöihin siten, että ne muuttaisivat ideologiaansa. Näin ei mielestäni välttämättä tarvitse olla. Kysymyksessä voi olla pikemminkin vain se, että seurakunnan luottamusmies haluaa käyttää saamaansa valtaa omantuntonsa mukaan. Hän saattaa ajatella, että tämä järjestö ei edistä sitä kristillisen uskon tulkintaa, joka hänellä on. Viime seurakuntavaaleissa oli uudella tavalla esillä tasa-arvoon liittyvät kysymykset. On ilman muuta selvää, että nämä näkökulmat tulevat esille myös päätöksen teossa. Moniäänisyys kirkossa merkitsee myös toisistaan poikkeavia päätöksiä kirkon taloudessa. Eikö tämä kuulu yhtenä osana siihen moniäänisyyteen, jota itsekin näytät suosittelevan.

Esität myös toisen kyseenalaisen tulkinnan. Väität, että taustalla saattaisi olla halu päästä eroon herätysliikkeiden kannattajista. Tämä väite vaikuttaa kovin epätodennäköiseltä. Kun ollaan eri mieltä ja tehdään erilaisia päätöksiä, se ei välttämättä merkitse yhteistyön katkaisemista. Se on pikemminkin osa yhteistyötä. Jatkat edelleen "pallottelua" kirkosta erolla. Arvelet, että "herätysliikkeille vaaditut sanktiot saavat varmasti monet kannattajat kysymään kirkkoon kuulumisen mielekkyyttä". En tiedä, miten tämä pitäisi tulkita. Onko kysymys peitetystä uhkailusta? Jos herätysliikkeille ei nyt olla "kilttejä", niin kirkon penkit tyhjenevät ja lopulta aktiivisin joukko häipyy kokonaan kirkosta. Näin hän Sinä kirjoitat.

Tällainen uhkailu pitäisi lopettaa alkuunsa. Sillä ei tässä pitkälle päästä. En usko herätysliikkeiden laajamittaiseen kirkosta lähtöön ainakaan näillä näkymin. Se johtuu mielestäni siitä, että kirkko muodostaa eräänlaisen maaperän, josta ne kasvavat. Kirkosta ne saavat kannattajansa ja kirkko tukee niitä monin eri tavoin. Lähetysmäärärahat ovat "hyttysen hyrinää" siihen epäsuoraan taloudelliseen tukeen, mitä liikkeet saavat esimerkiksi seurakunnan kiinteistöjen käyttämisessä. Myös monet seurakuntien työntekijät palvelevat osaltaan myös herätysliikkeitä. Eräs kirkossa pysymisen syy on myös ideologinen. Kun on kirkon herätysliike, saa sellaisen leiman, joka herättää luottamusta. Kuvaat herätysliikkeiden kannattajien suhteet kirkkoon kovin ekonomisoituneiksi. Tarkoitan silloin sitä, että raha ratkaisee. Sellainen suhde on vailla sisältöä. Se on tavallisesti kirkosta eroamisen taustalla. Herätysliikkeiden kannattajilla on mielestäni hyvin monimuotoiset suhteet kirkkoon.

Entäpä jos sitten kuitenkin tapahtuu se, että herätysliikkeiden kannattajat jättävät kirkon, ainakin suurelta osalta? Tapahtuuko silloin jotain, mikä on korvaamatonta? Ne, jotka lähtevät kirkosta, joutuvat tuskin hunningolle, sillä heillähän on silloin omat "paimenensa" liikkeen piirissä. Voisiko tällainen repeämä johtaa siihen, että kirkon työntekijät arvioisivat uudelleen sen, mikä on tärkeätä heidän työssään. Kun herätysliikkeiden kannattajat muodostavat suuren osan seurakunnan osallistujista, eikö tämä johda vääristymiin voimavarojen käytössä. He eivät liene niitä "kadonneita lampaita", joita Jeesus kehotti etsimään. Eikö nyt ole tilanne se, että 100 lampaasta yksi on löydetty? Tämän yhden ympärillä pyörivät sekä seurakuntien ja herätysliikkeiden työntekijät. Hukassa on kuitenkin 99 lammasta, mutta ne eivät herätä huolestumista.


 

Itsenäisyys ja lippu

Filippiineillä vietettiin 12.6. itsenäisyyspäivää, joka oli järjestyksessä 113. Minun "matikkapääni" ei tässä laskutavassa tahdo pysyä mukana, sillä tietämäni mukaan Filippiinit on ollut itsenäinen valtio vasta toisen maailmansodan jälkeen vuodesta 1946. Täällä kuitenkin ajatellaan toisin. Filippiinien valtion itsenäisyysjulistus ehdittiin antaa Espanjan kanssa käydyn sodan jälkeen vuonna 1898. Voitto Espanjasta tapahtui Yhdysvaltojen avulla. Kun sitten Espanja hävisi sotansa Yhdysvalloille, se luovutti vallan Filippiineillä voittajalle. Tästä puolestaan syttyi jälleen sota, mutta tällä kertaa uutta isäntävaltaa vastaan. Vuonna 1902 Yhdysvallat sai taistelujen jälkeen vallan käsiinsä Filippiineillä. Ensimmäinen itsenäisyyskausi jäi hyvin lyhyeksi.

Filippiinien lipusta tuli vuosikymmenien aikana itsenäisyyspyrkimysten symboli. Se oli tunnusmerkki jo kerran julistetusta itsenäisyydestä ja tuki omalla olemassa olollaan itsenäistymishalua. Amerikkalaisten valtakaudella annettiin välillä erityinen laki, joka kielsi Filippiinien oman lipun nostamisen. Lipun nostaminen on ollut tärkeätä myös tämän 113. itsenäisyyspäivän juhlinnassa. Makatissa kaikissa taloissa nostettiin lippu sikäli, kuin se vaan oli mahdollista. Kuvassa on lippu nostettuna meidän kotitalomme pääovelle. Ayala-säätiö on järjestänyt itsenäisyyspäivän kunniaksi Ayala Triangle –puistoon Filippiinien lipun historiaa kuvaavan näyttelyn. Puistoon on pystytetty myös kuvassa oleva kolmesta kolmikulmaisesta lieriöstä muodostuva tilateos. Katsojan näkökulmasta riippuu, muodostuuko siitä yhtenäinen lippu. Filippiinien lippu kiehtoo edelleen taiteilijoita.

Lipussa on paljon tunnuskuvallisuutta. Aurinko merkitsee edistystä ja kehitystä, jota filippiiniläiset ovat saaneet aikaan. Kolmikulmaisuus kuvaa päivän sarastusta vuorten takaa. Auringon säteet tarkoittavat niitä maakuntia, jotka lähtivät kapinaan Espanjaa vastaan. Kolme tähteä tarkoittaa Luzonin, Visayaksen ja Mindanaon saaria. Lipun kolmella värillä on erityinen sisällöllinen merkityksensä. Valkoinen tarkoittaa veljeyttä, tasa-arvoa ja rauhaa. Sininen merkitsee ylevää ihanteellisuutta, poliittisia päämääriä, totuutta ja oikeutta. Punainen puolestaan tarkoittaa isänmaallisuutta, urhoollisuutta, sankaruutta ja halua uhrautua itsenäisyyden puolesta.

Onko Filippiinit saavuttanut itsenäisyyteensä sisältyviä päämääriä? Urhoollisuutta ja sankaruutta kansalaiset osoittivat erityisesti kansan kapinassa, joka huipentui kehätie EDSA:lla tapahtuneeseen yhteenottoon diktaattori Marcosin joukkojen kanssa. Sankaruutta osoitti erityisesti nykyisen presidentin isä Ninoy Aquino, joka oli opposition kärkihahmo. Hän vastusti avoimesti Marcosin hirmuvaltaa ja menetti tässä taistelussa myös henkensä. Kansa sai marttyyrinsä. Sankaruutta osoittivat myös rukousnauhoja käsissään heiluttelevat nunnat, jotka asettuivat EDSA:lla panssarivaunujen eteen.

Filippiinien valtion lyhyt historia sisältää useita oikeusmurhia, jotka ovat jääneet selvittämättä. Esimerkiksi poliittisissa kapinaliikkeissä mukana olleita Ihmisiä on hävinnyt, eikä kukaan lopulta näytä tietävän, mikä on ollut heidän kohtalonsa. Kiusallisia totuuksia paljastaneita toimittajia on surmattu. On ilmeistä, että muslimialueen kuvernööri Ampatuan suunnitteli ja toteutti poliittisten vastustajiensa joukkomurhan Mindanaolla. Erilaisia lahjontaskandaaleja on tullut esille kuluneen vuoden aikana jatkuvasti. Viimeisin koskee vankiloita, joissa rikkaat vangit ovat ostaneet itselleen hotellitason mukavuuksia, liikkumisvapauksia vankilan ulkopuolella ja ilotyttöjä seksikumppaneikseen. Vaikka kaikki tämä näyttääkin hyvin surkealta, hyvää on se, että korruptio on alkanut tulla esiin. Tässä mielessä presidentti on selvästi saavuttamassa päämääräänsä korruption kitkemisestä.

Tasa-arvosta on vaikea puhua maassa, jossa 40 % väestöstä on köyhiä ja vain pieni osa on hyvin rikkaita. Suurelta osalta köyhiä puuttuu kunnollinen asunto. Lapset keskeyttävät koulunsa, koska perhe tarvitsee heidän työpanostaan. Köyhyys jatkuu suvuissa kierteenä, josta on vaikea irrottautua. Onnetonta on myös se, että vaikka reipas talouskasvu on jatkunut Filippiineillä useamman vuoden, se ei ole koitunut köyhän väestön hyväksi. Firmat ja varakkaat perheet ovat vain rikastuneet. Tämä kehitys on laajalti tunnustettu huolenaihe tässä maassa. Sillä on vaikutusta koko valtion vakauteen ja kansan turvallisuuteen. Keinot köyhyyden poistamiseen näyttävät olevan melko vähissä.

Vaikka epätasa-arvo yhteiskunnassa muodostaakin piilevän uhan, Filippiineillä eletään nyt verrattain vakaassa tilanteessa. Kommunistien ja ääri-islamistien sissiliikkeet eivät ole viime aikoina nostaneet juurikaan päätään. Naapurivaltioihin on pyritty pitämään hyvät suhteet. Myös liittolaisuus Yhdysvaltojen kanssa on tuonut turvallisuutta. Ajankohtainen riita on kuitenkin syntynyt muutaman neliökilometrin suuruisesta Spratlyn saarialueesta, joka sijaitsee Palawanin saarelta koilliseen. Alueella on ilmeisesti huomattavia kaasu- ja öljyvaroja. Filippiinit katsovat alueen kuuluvan heille. Mutta samoin ajattelevat myös Kiina ja Vietnam. Myös Malesia ja Brunei pitävät ainakin osaa alueesta omaan valtioonsa kuuluvana. Onkin ruvennut esiintymään "aseiden kalistelua".

Filippiinien mielestä tilanne kärjistyi, kun kiinalaiset partioalukset härnäsivät filippiiniläisiä siviilialuksia. Vietnam on kuumana Spratlystä ja pitää parhaillaan alueella sotaharjoitusta. Tähän kiinalaiset ovat reagoineet voimakkaan kielteisesti. Filippiiniläiset ovat keskustelleet kärjistyneestä tilanteesta liittolaisensa Yhdysvaltojen kanssa. USA on korostanut jännittyneen tilanteen rauhanomaista ratkaisemista. Se on kertonut julkisuuteen myös, että se ei asetu Filippiinien puolelle kiistassa. Samalla on ilmoitettu, että yhdysvaltalainen hävittäjä on lähetetty Spratlyn vesille. Filippiineillä uumoillaan, että Yhdysvallat olisi sittenkin heidän puolellaan.

Filippiinien lippu nostetaan salkoon siten, että sininen raita on ylhäällä, mutta kun valtio on sodassa, lippu käännetään toisinpäin. Silloin punainen raita on ylhäällä. Toivotaan, että lippua ei täällä tarvitse kääntää sotalipuksi.

Kahden maailman kansalaisena

Mitä tapahtuu ihmiselle, joka elää osan vuodesta Suomessa ja toisen osan Filippiineillä? Oma kokemukseni kertoo, että jotain tapahtuu aivan varmasti. Eräs muutos on se, että oma mieli kulkee näiden kahden maailman välillä. Ei ole enää yhtä maailmaa, vaan on kaksi maailmaa ja todellisuutta.

Tämä merkitsee jatkuvaa vertailemista. Kun kulkee suomalaisessa luonnossa, ympärillä ei ole vain hiljaista vaan paljon hiljaisempaa kuin Filippiineillä. Kun ajaa autoa Suomessa, ihmettelee, missä ovat kaikki torvensoittajat. Kylätiellä kävellessä, saa kulkea omassa rauhassaan. Ihmisiä ei näy juuri missään, jos joku tulee vastaan, kukaan ei pysähdy keskustelemaan. Toisin on Manilassa. Kadut ovat täynnä ihmisiä. Hyvä on, jos mukaan mahtuu. Juttelun haluisia riittää. Suomen kaupoissa saa etsiä myyjää. Onnellinen on se, joka sellaisen löytää. Manilassa myyjät etsivät Sinut. Olet onnellinen, jos pääset livahtamaan heidän käsistään.

Suomessa kirkko on siellä, missä ihmiset eivät ole. Filippiineillä kirkko on siellä, missä ihmiset ovat. Suomessa kirkko on muusta ympäristöstä erotetulla alueella, usein hautausmaan keskellä. Manilassa kirkko voi olla vilkkaalta liikenneväylältä kääntyvän rampin alla. Se voi olla yhtä hyvin myös joen ylittävän sillan rampin alla. Manilassa kirkko on usein myös tavaratalon laajassa aulassa. Suomessa kirkkoa piirittävät vainajat, Filippiineillä ostoksia tekevät ihmiset.

Suomessa hautausmaat ovat hyvin hoidettuja ja rauhoitettuja alueita. Pyhäinpäivänä ja jouluna me suomalaiset hiivimme hautausmaille hiljaisina. Painamme päämme kumarruksiin ja sytytämme kynttilän. Filippiineillä hautausmaalla on päivittäin meno päällä. Hautausmaille rakennetuissa hautamonumenteissa saattaa asua asunnottomia. He pitävät hautausmaat elävinä. Pyhäinpäivinä elämää tulee vielä lisää hautausmaille. Silloin sinne tullaan muistelemaan suvun vainajia. Siellä pidetään "pirskeet", joissa koko suku haluaa olla läsnä. Haudoilla vietetään koko yö ja parhaat herkut ovat sinne kyhätyillä pöydillä tarjolla. Suomalaisen mielestä tunnelma muistuttaa vappua.

Kaikki ei ole kuitenkaan niin erilaista. Suomessa käydään keskustelua seksuaalietiikasta ja tasa-arvosta. Samat aiheet ovat esillä Filippiineilläkin. Suomessa keskustellaan seksuaalisuudeltaan eri tavoin suuntautuneiden asemasta ja ihmisten tasa-arvosta. Filippiineillä keskustellaan siitä, tulisiko kaikille pariskunnille tarjota yhtäläiset mahdollisuudet syntyvyyden säännöstelyyn. Yhteinen kysymyksemme on, onko ihmisillä oikeus seksuaalisuuteen. Kysymys on seksuaalisuuden ja tasa-arvon merkityksestä.