Hauska nähdä taas

Lentokenttätaksi ehti tuskin pysähtyä kotitalomme eteen, kun auton ovet jo lennähtivät auki. Ensimmäiseksi kuului lämpimiä tervetulotoivotuksia, ja sitten matkatavaramme lähtivät kulkemaan kuin itsestään kohti aulaa ja hissiä. Olimme saapuneet Salcedo Villageen, kaupunkimaiseen kotikyläämme Makatissa. Viime päivinä olemme saaneet asuintalon henkilökunnalta kuulla monin tavoin olevamme hyvin tervetulleita takaisin. Meille on kerrottu, kuinka meitä on kaivattu. Kuulumiset on vaihdettu. Olemme olleet erityisen huomion kohteena. Eräs esimerkki tästä oli lähikauppamme myyjättären käyttäytyminen. Kun olimme ensi kertaa ostoksilla matkan jälkeen, hän antoi muiden asiakkaiden kuullen arvion sekä vaimoni että minun "seksikkyydestä". Näin meidät ikään kuin asiakkaina ja ihmisinä päivitettiin ja otettiin yhteisöön uudelleen. Filippiiniläiselle on luonteenomaista kyky ottaa toinen ihminen lämpimästi vastaan. Samalla tullaan myös usein niin lähelle, että yksityisyyden raja tulee vastaan. Näin ainakin suomalainen kokee aluksi Filippiineillä ja joutuu pohtimaan sitä, missä tuo raja kulloinkin kulkee.

Olen kirjoittanut blogejani runsaan vuoden verran. Tämä on 33. blogi. Lähdin kirjoittelemaan kokemuksia ja ajatuksia, joita uuden kulttuurin kohtaamisessa on syntynyt. Tavoitteenani on ollut selvitellä omaa päätä kaiken hämmennystä herättävän ja uuden keskellä. Ilokseni ole huomannut, että blogejani luetaan. Kirjoittamani blogit ovat myös lähteneet elämään omaa elämäänsä. Niitä luetaan myös silloin, kun pidän kirjoittamisesta taukoa. Tämäkin on mielenkiintoista. Minulla on myös lukijoita ympäri maailmaa. Yksittäiset lukijat pysyvät nimettöminä, mutta tilastointi kertoo lukijoiden maat ja myös eri blogien saaman suosion. Sähköpostitse saan vähän palautetta. Mutta jotakin voin päätellä siitä, kuinka paljon eri blogeja luetaan. Tässä mielessä yksi on ylitse muiden. Se on "Tervehtimisen iloa", jonka olen julkaissut 4.2.2010.

Olen pohtinut, mitä johtopäätöksiä pitäisi tehdä siitä, että juuri tämä blogi nousee suosion huipulle. Ehkä on niin, että kosketin siinä jotakin sellaista, joka on kipeämpi ja suurempi ongelma ainakin Suomessa kuin on osattu ajatellakaan. Monella saattaa olla naapureita, jotka "mököttävät" vuodesta toiseen. Joku erimielisyys tai riita on jäänyt käsittelemättä, ja sitten kiukku ilmaistaan täydellisellä vaikenemisella. Tapaamista vältellään, ja kun nähdään, kuljetaan pää painuksissa ohi. Naapurustolla on kuitenkin merkitystä viihtymiselle ja hyvinvoinnille.

Arvelen, että on lukuisia työpaikkoja, joissa joku työntekijä ei tervehdi toista. Tervehtimättömyys merkitsee sitä, että nämä työtoverit välttelevät toistensa tapaamista. Heidän keskinäisestä yhteistyöstään ei tule yhtään mitään. Tämä ei ole kuitenkaan vain kahden työntekijän välinen asia. Sillä on vaikutusta muihin työntekijöihin ja koko yhteisöön. Tervehtimättömyys on vamma, joka vaikuttaa kaikkien viihtyvyyteen ja työhön. Sen tähden tässä ei ole kysymys henkilöiden yksityisasiasta. Tähän pitää voida myös puuttua työpaikalla.

Kun ihminen tervehtii toista, hän antaa toiselle paikan omien ihmissuhteidensa piirissä. Siinä on sanoma siitä, että olet minulle merkittävä. Tervehtimättömyys omalla tavallaan riistää toiselta arvon. Siinä on viesti siitä, että olet minulle yhden tekevä tai täysin merkityksetön. Ihmisen oma näkemys arvostaan ja merkityksestään ei pohjautua vain siihen, millä tavoin toiset hänet arvostavat. Mutta toisten antamalla palautteella on aina joko mielialaa nostavaa tai masentavaa merkitystä. Tervehtiminen on välittömän palautteen antamista toiselle.

Kirkossa kuulee aina välillä saarnaa synnistä. Synnin käsite jää kuitenkin usein epäselväksi. Koskahan joku saarnaisi, että tervehtimättä jättäminen on syntiä? Sitä se kyllä on.

Tervehtimisen iloa

Filippiiniläiseen elämän muotoon kuuluu reipas tervehtiminen. Kun aamuisin kuljemme kerrostalomme ala-aulan poikki ulkorappusille, kuuluu hyvin selkeästi ja moniäänisesti tervehdys: "Hyvää huomenta, Sir, Ma´m!" Ei jää millään tavoin epäselväksi, mitä talon henkilökunta meille toivottaa. Saatettuani vaimoni työpaikan autoon lähden aamulenkilleni Makatin katukäytäville ja puistoon. Sama hyvän huomenen toivottelu jatkuu matkan varrella. Talojen edessä päivystävät vartijat tervehtivät, varsinkin jos heitä vilkaisee. Tervehtiminen näyttää olevan kaikkien mielestä tärkeää.

Päivän kuluessa minua tervehtivät useaan otteeseen aulan vastaanottotyöntekijät, vartijat ja talon muu henkilökunta. Kun tutustuin talon turvallisuuspäällikköön, huomasin, kuinka tärkeänä hän piti omaa sotilaallista käyttäytymistään. Ajattelin, että jatketaan sitten siihen malliin, ja ryhdyin tervehtimään häntä sotilaallisesti viemällä käden lippaan tai otsalle. Sekös turvallisuuspäällikköä huvitti. Tämä tapa levisi kohta talon vartijoihin, ja rupesin tervehtimään heitäkin hyvin jämptisti tekemällä kunniaa. He vastasivat samalla tavalla, ja huusivat: Hyvää huomenta, Sir. Kaikista tämä oli jotenkin hupaisaa. Kun filippiinojen nyrkkeilysankari Manny Paquiaon maailmanmestaruusottelu oli ajankohtainen, muutin tervehdyksessä sormet V-asentoon niin, että siitä muodostui voiton merkki. Tervehtiessäni karjaisin: Pacman. Vastaukseksi sain saman tervehdyksen ja makean naurun. Olimme ryhtyneet tervehtimisleikkiin. Kuuluimme samaan porukkaan.

Olen saanut palautetta leikistämme. Turvallisuuspäällikölle kerroin aluksi, että olen pappi. Myöhemmin turvallisuuspäällikkö kertoi minulle talon henkilökunta epäilevän, että olisin ollut Suomessa armeijan palveluksessa, kun tervehdys on niin jämpti. Sanoin hänelle, että olen suorittanut varusmiespalveluksen ja käynyt sotilaspastorikurssin. Sain sillä selityksellä turvallisuuspäällikön ymmärtämään toimintaani. Joku vartijoista taas sanoi, minulle, että hän kokee tapani tervehtiä heidän työnsä tukemisena. Siihen sanoin, että juuri niin asia on.

Olen toiminut täällä Makatin Dela Costa -kadulla sotilaspastoraalisella otteella. Tervehtiminen on arvostuksen osoitus. Se on eräänlaista toisen olemassaolon tunnustamista. Kun tervehdin toista, annan toiselle kanssaihmisen arvon. Meillä on jotain yhteistä, jonka jaamme. Kun teen kunniaa vartijoille, he tietävät, että pappi tervehtii heitä. Papin tervehdyksellä on merkitystä. Messun jälkeen monet seurakuntalaiset käyvät täällä suutelemassa papin kättä. Minua ei tarvitse suudella. Pelkkä moikkaaminen riittää kyllä. Tervehtiminen avaa myös portteja muulle vuorovaikutukselle. Olen ruvennut päivittäin käymään pieniä keskusteluja vartijoiden kanssa, milloin mistäkin aiheesta. Välillä aiheena on sää, välillä työvuoron pituus.

Suomessa tervehtiminen on usein hyvin vaisua. Tuntuu siltä, että ihmiset haluaisivat mieluummin välttää tervehtimistä. Erityisesti kaupungissa tervehtimistä pyritään välttämään. Olemme luoneet Suomessa kylmän ja epäystävällisen kaupunkikulttuurin. Olen myös ollut töissä yhteisössä, jossa kaikki eivät tervehtineet toisiaan. Olen elänyt naapuristossa, jossa naapurit välttävät toisensa tervehtimistä. Muistan lukeneeni jostain, että tervehtimättömyys työpaikalla on katsottava työpaikkakiusaamiseksi. Minulla on sellainen käsitys, että Suomessa ei kuitenkaan juuri puututa tervehtimättömyyteen. Se katsotaan yksityisasiaksi. Sitähän se osaltaan onkin. Mutta onko sittenkin kysymys jostain laajemmasta asiasta? Onko suomalaisessa kulttuurissa sellaisia seikkoja, jotka tukevat "mököttävää" käyttäytymistä.

Suomalaisilla olisi oppimista filippiiniläisten tavasta tervehtiä. "Hyvää huomenta, Sir, Ma´m!"