Tervehtimisen iloa

Filippiiniläiseen elämän muotoon kuuluu reipas tervehtiminen. Kun aamuisin kuljemme kerrostalomme ala-aulan poikki ulkorappusille, kuuluu hyvin selkeästi ja moniäänisesti tervehdys: "Hyvää huomenta, Sir, Ma´m!" Ei jää millään tavoin epäselväksi, mitä talon henkilökunta meille toivottaa. Saatettuani vaimoni työpaikan autoon lähden aamulenkilleni Makatin katukäytäville ja puistoon. Sama hyvän huomenen toivottelu jatkuu matkan varrella. Talojen edessä päivystävät vartijat tervehtivät, varsinkin jos heitä vilkaisee. Tervehtiminen näyttää olevan kaikkien mielestä tärkeää.

Päivän kuluessa minua tervehtivät useaan otteeseen aulan vastaanottotyöntekijät, vartijat ja talon muu henkilökunta. Kun tutustuin talon turvallisuuspäällikköön, huomasin, kuinka tärkeänä hän piti omaa sotilaallista käyttäytymistään. Ajattelin, että jatketaan sitten siihen malliin, ja ryhdyin tervehtimään häntä sotilaallisesti viemällä käden lippaan tai otsalle. Sekös turvallisuuspäällikköä huvitti. Tämä tapa levisi kohta talon vartijoihin, ja rupesin tervehtimään heitäkin hyvin jämptisti tekemällä kunniaa. He vastasivat samalla tavalla, ja huusivat: Hyvää huomenta, Sir. Kaikista tämä oli jotenkin hupaisaa. Kun filippiinojen nyrkkeilysankari Manny Paquiaon maailmanmestaruusottelu oli ajankohtainen, muutin tervehdyksessä sormet V-asentoon niin, että siitä muodostui voiton merkki. Tervehtiessäni karjaisin: Pacman. Vastaukseksi sain saman tervehdyksen ja makean naurun. Olimme ryhtyneet tervehtimisleikkiin. Kuuluimme samaan porukkaan.

Olen saanut palautetta leikistämme. Turvallisuuspäällikölle kerroin aluksi, että olen pappi. Myöhemmin turvallisuuspäällikkö kertoi minulle talon henkilökunta epäilevän, että olisin ollut Suomessa armeijan palveluksessa, kun tervehdys on niin jämpti. Sanoin hänelle, että olen suorittanut varusmiespalveluksen ja käynyt sotilaspastorikurssin. Sain sillä selityksellä turvallisuuspäällikön ymmärtämään toimintaani. Joku vartijoista taas sanoi, minulle, että hän kokee tapani tervehtiä heidän työnsä tukemisena. Siihen sanoin, että juuri niin asia on.

Olen toiminut täällä Makatin Dela Costa -kadulla sotilaspastoraalisella otteella. Tervehtiminen on arvostuksen osoitus. Se on eräänlaista toisen olemassaolon tunnustamista. Kun tervehdin toista, annan toiselle kanssaihmisen arvon. Meillä on jotain yhteistä, jonka jaamme. Kun teen kunniaa vartijoille, he tietävät, että pappi tervehtii heitä. Papin tervehdyksellä on merkitystä. Messun jälkeen monet seurakuntalaiset käyvät täällä suutelemassa papin kättä. Minua ei tarvitse suudella. Pelkkä moikkaaminen riittää kyllä. Tervehtiminen avaa myös portteja muulle vuorovaikutukselle. Olen ruvennut päivittäin käymään pieniä keskusteluja vartijoiden kanssa, milloin mistäkin aiheesta. Välillä aiheena on sää, välillä työvuoron pituus.

Suomessa tervehtiminen on usein hyvin vaisua. Tuntuu siltä, että ihmiset haluaisivat mieluummin välttää tervehtimistä. Erityisesti kaupungissa tervehtimistä pyritään välttämään. Olemme luoneet Suomessa kylmän ja epäystävällisen kaupunkikulttuurin. Olen myös ollut töissä yhteisössä, jossa kaikki eivät tervehtineet toisiaan. Olen elänyt naapuristossa, jossa naapurit välttävät toisensa tervehtimistä. Muistan lukeneeni jostain, että tervehtimättömyys työpaikalla on katsottava työpaikkakiusaamiseksi. Minulla on sellainen käsitys, että Suomessa ei kuitenkaan juuri puututa tervehtimättömyyteen. Se katsotaan yksityisasiaksi. Sitähän se osaltaan onkin. Mutta onko sittenkin kysymys jostain laajemmasta asiasta? Onko suomalaisessa kulttuurissa sellaisia seikkoja, jotka tukevat "mököttävää" käyttäytymistä.

Suomalaisilla olisi oppimista filippiiniläisten tavasta tervehtiä. "Hyvää huomenta, Sir, Ma´m!"