Autuaita ovat kävelijät

Harrastan kävelyä. Tuota hyvin yksinkertaista perusliikkumisen tapaa. Kävelemään oppiminen on varmaankin ollut huikea askel kehityksessäni eteenpäin. Joudun sanomaan ”varmaankin”, koska minulla ei ole muistikuvia tapahtumasta. Mutta tiedän, että juuri käveleminen on tuonut elämääni huomattavan määrän valinnan vapautta. Lapsuuden asuinympäristöni oli varsin rauhallinen ja turvallinen. Sen tähden sain kävellä melko vapaasti jo muutaman vuoden ikäisenä. Kun kyllästyin olemaan kotona, lähdin kävellen mummolaan isovanhempieni luo. Voi tuota onnellista valinnan vapautta!

Kävelen täällä Filippiineillä paljon. Kävelen yksin ja välillä vaimoni kanssa. Molemmat ovat mukavia asioita. Käveleminen ei täällä ole helppoa. Vastuksena ovat monenlaiset asiat. Päällimmäinen niistä on ilmanala. Kun päivälämpötila on jatkuvasti yli 30 C:n, askel painaa. Paita kastuu nopeasti, vaikka pukeutuisi kevyestikin. Viileässä lämpötilassa kävely on kokonaan toinen juttu. Metro Manilassa kävelijän rasitteena on myös suurkaupungin saastunut ilma. Kadut ovat täynnä pakokaasuja tupruttavia autoja. Liikenne ei etene. Autot seisovat, ja pakokaasut likaavat ja lämmittävät ilmaa. Kadut on rakennettu autoja varten. Jalankulkija saa puikkelehtia autojen välistä pääasiassa omalla vastuullaan. Suojateitä ei ole. Tai jos niitä on, ne ovat täynnä ruuhkassa seisovia autoja. Liikennevalot on rakennettu pääasiassa autoilijoita varten. Jos sitten jossakin palaa jalankulkijalle kadun ylityksen salliva valo, ei kuitenkaan voi ylittää katua turvallisesti, sillä joltakin kaistalta autot saavat ajaa tai vaikka eivät saisi, ajavat kuitenkin. Katukäytävät ovat hyvin vaihtelevassa kunnossa. Aina on katsottava jalkoihin, mihin astuu.

Ehkä joku nyt ajattelee: Vain hullu kävelee Metro Manilassa. Mutta tällä hulluudella on puolensa. Kävely aamun pienen pienessä viileydessä on kuitenkin paras alku päivälle. Eläminen tropiikissa vaatii hyvää kuntoa, ja sitä on jatkuvasti hoidettava ja terästettävä. Rasittavan kävelyn jälkeen hyvä olo tuntuu koko ruumiissa. Myös ajatus kulkee usein askelten tahtiin. Moni blogi on syntynyt kävelyn rytmissä. Kun kuljemme aamu- tai iltalenkeillämme, tapaamme tuttavapiiriämme. Siihen kuuluvat Buendian ”köyhät”, Makatin vartijat, katujen lakasijat ja Ayalan puiston hoitajat. Kaikki he haluavat tervehtiä meitä. On tärkeätä, että me vilkaisemme oikealla hetkellä oikeaan suuntaan tarkistaaksemme, että tiettyä tehtävää hoitava henkilö on asemapaikallaan, jotta sitten voimme huikata hänelle joko ”Magandang umaga” (Hyvää huomenta) tai ”Magandang gabi” (Hyvää iltaa). Varsinkin aamuisin kun saatan vaimoani työhön, kuljemme eräälaisessa aamutervehdysten ”nosteessa”. Mitä pidempään olemme täällä kulkeneet, sitä laajemmaksi tervehtijöiden joukko on muodostunut. Välillä käymme jopa pieniä tagalogin kielisiä keskusteluja vaikkapa päivän säästä.

Meidät on selvästikin otettu johonkin sosiaaliseen verkostoon. Kun palaamme kotimaan lomalta, meidät toivotetaan erityisellä lämmöllä tervetulleeksi pitkin Makatin katuja. Tunnemme elävämme suosion paisteessa. Osa kävelemisen onnesta on ihmisten näkeminen ja kohtaaminen. Usein koen, että aamusta puuttuu jotain olennaista, ellen saa ostettua päivän lehteä Buendian katukäytävällä ”kioskia” pitävältä perheeltä (kuvat). He osaavat hymyillä kauniisti lehteä ojentaessaan.

Käveleminen on ainakin Filippiineillä myös yhteiskunnallinen kysymys. Varakkaat ihmiset eivät kävele. He ajavat ilmastoiduissa autoissa, joissa on tummennetut lasit. Usein heillä on oma kuljettaja.  Kun paikalliset huomasivat alkuaikoina, että kävelemme kaduilla, meitä ihmetelttiin. Erityisesti se, että vaimoni kulki kävellen työpaikalleen ja kantoi mukanaan laukkuja, aiheutti hämmästystä. Valkoihoista pidetään automaattisesti yläluokan ihmisenä, jonka arvolle kävely ei sovi.

Moni varakas filippiino elää eräänlaisessa ”kuplassa”, joka muodostuu korkeasta elintasosta, elämän mukavuuksien runsaudesta ja palvelijoiden huolenpidosta. Siinä ei tulla tutuksi köyhyyden kanssa. Käveleminen on alentumista köyhän tasolle. Sitä ei korkeassa asemassa oleva halua tehdä. Enpä ole nähnyt yhdenkään papin kulkevan täällä kadulla. Ulkoilmassa kävely myös päivettää ihoa. Ruskeaihoisuus on alhaisen aseman ja köyhyyden merkki. Naiset pyrkivät erilaisilla hoitoaineilla valkaisemaan kasvojaan ollakseen kauniita. Ei siihen ulkoilma sovi.

Filippiineillä on kuitenkin ihmisiä, jotka lähtevät korkeasta asemastaan huolimatta kadulle ja ovat valmiita rikkomaan rajoja. Täällä on viikon verran surtu lento-onnettomuudessa surmansa saanutta ministeri Jesse Robredoa, joka kuului Aquinon hallitukseen. Hän oli kävelijä. Kun hän toimi ennen ministerin postiaan yli vuosikymmenen Nagan kaupungin johtajana, hän lähti kaduille kohtaamaan ihmisiä. Hän käveli sinne, missä oli slummien asukkaita ja kuunteli heitä. T-paidassa kaupungilla ilman henkivartijaa kulkeva pormestari oli kummajainen, mutta köyhät hänestä pitivät. Jesse oli siitäkin erikoinen poliitikko, että hän ei rikastunut, vaan eli yksinkertaista elämää.  Nagan kaupunki alkoi kukoistaa, mutta laiton pelaaminen ja prostituutio kuihtuivat. Ehkä Jesse tiesi elämästä enemmän kuin auton ikkunasta näkee.

 

Lottorahoista maastureita piispoille

Valtion pelimonopolin tuottamien varojen käyttö on aiheuttanut skandaalin Filippiineillä. Lotossa, vedonlyönnissä ja muissa rahapeleissä pyöriviä varoja hallinnoi Suomen Raha-automaattiyhdistystä vastaava organisaatio, The Philippine Charity Sweepstakes Office (PCSO).  PCSO:n keräämät voittovarat on tarkoitettu erityisesti köyhien kansalaisten terveydenhoitomaksuihin. Nyt on käynyt kuitenkin ilmi, että voittovaroja on käytetty laittomiin tarkoituksiin. Kaikki tämä on tapahtunut edellisellä hallintokaudella silloisen presidentin Gloria Arroyon suostumuksella. Kun rahoja on tuhlailtu, PCSO on ajautunut miljoonien velkoihin.

Viime päivien kuluessa on tullut esille se, että PSCO on Arroyon käskystä lahjoittanut varoja myös osalle katolisen kirkon piispoista. Tämä on tullut ilmi PSCO:n tilien tarkastusraporteista. Piispat ovat saaneet rahaa SUV (sport utility vehicle) – autojen eli maastureiden ostamiseen. Niiden merkkikin on yksilöity PCSO:n asiakirjoissa. Ne kertovat, että rahaa annettiin erityisesti Mitsubishi Pajeroiden hankintaan. Kysymyksessä on melkoisen hulppea maasturi. Sellaisella kyllä piispan matka taittuu mukavasti huonoillakin tieosuuksilla, joita täällä Filippiineillä kyllä riittää.

Piispojen matkanteko olisikin sujunut mallikkaasti, mutta mutkia matkaan tuli, kun valta vaihtui. Uuden presidentin mukana tulivat uudet johtajat PSCO:lle ja alkoivat kiusalliset tilintarkastukset. Ikäväksi asian tekee se, että perustuslaki kieltää julkisen rahan tai omaisuuden luovuttamisen suoraan tai epäsuorasti millekään uskonnolliselle yhteisölle tai papille lukuun ottamatta sotilas- tai vankilapappeja. Näin ollen sekä rahasumman luovuttaja että vastaanottaja ovat syyllistyneet rikokseen.

Tilintarkastuksessa on tullut ilmi, että kuusi piispaa on saanut maastureita ja  lisäksi käteistä rahaa yhteensä 8,3 miljoonan peson (n. 133.000 eur) arvosta. Täällä se on hyvin suuri summa rahaa. Varojen luovutus on tapahtunut Arroyon virkakauden viimeisinä vuosina 2007 – 2010. On tulkittu, että piispojen lahjomisen tavoitteena on ollut vaikuttaminen piispain kokouksen päätöksiin.  Filippiineillä kansalaiset ovat olleet laajalti sitä mieltä, että vuoden 2004 vaalien tulos perustui petokseen, jonka avulla Arroyo säilytti valtansa. Vaarana oli tuolloin, että kansa olisi jälleen kerran lähtenyt EDSA:lle ja poistanut hänet vallasta joukkovoiman avulla. Lahjomalla osan piispoista Arroyo onnistui vaimentamaan piispain kokouksen, eikä siitä ollut kansan tukijaksi.  ”Pajero piispoille” Noy Noy Aquinon valtaan astuminen onkin ollut pettymys. Heidän joukostaan onkin kuulunut julkisia kannanottoja, joissa on suositeltu Aquinon luopumista presidentin asemasta. Tämä on tuntunut kovin kummalliselta, mutta nyt se vaikuttaa kyllä ymmärrettävältä. Pyrkiihän Aquino korruption paljastamiseen ja kitkemiseen.

”Pajero piispat” ovat pyrkineet pysymään piilossa. Nyt on ”kissojen ja koirien kanssa” haettu heitä esiin. Piispojen autojen merkkejä on selvitelty ja hintoja kyselty. Piiliottelu kuitenkin jatkuu. Avustajat kertovat, että piispat eivät tiedä asiasta. Muisti horjuu. Kirkossa on pyritty puolustelemaan PSCO:n varojen vastaanottamista sillä, että autoja on käytetty köyhien ja huumeongelmaisten auttamiseen. Kidnappausten selvittämisessäkin Pajerot ovat olleet mukana. Onko varkaus hyväksyttävää silloin, kun varastettua omaisuutta käytetään jossakin määrin hyvään tarkoitukseen? Pyhittääkö tarkoitus keinot? Tällaista ajattelua on totuttu nimittämään ”jesuiittamoraaliksi”.

PSCO:N varojen vastaanottamiseen liittyy myös toinen moraalinen ongelma. Katolinen kirkko vastustaa uhkapelaamista olkoonpa se sitten laillista tai laitonta. Kirkko vastustaa pelaamisen kulttuuria. Pelatessaan ihmiset tekevät kirkon tulkinnan mukaan syntiä. PSCO:n varat ovat syntyneet siis synnin seurauksena. Kun kirkko ottaa vastaan näitä varoja, se saa osakseen synnin ”hedelmiä”. Hyväksyessään rahojen antamisen se syyllistyy varkauteen ja lahjoman ottamiseen. Samalla se myös osaltaan tukee pelaamisen kulttuuria. Kaiken tämän kirkko paikkaa sillä, että lahjomia käytetään jossakin määrin yhteiskunnallisesti hyväksyttäviin tarkoituksiin. Tässä moraalissa kirkko on ajautunut syvään ristiriitaan itsensä kanssa. Tämä on korruption moraalia, eikä näin toimivasta kirkosta ei korruption vastalääkkeeksi yhteiskunnassa.

Kirkon ajattelu on kovin mustavalkoista, silloin kun on kysymys seksuaalimoraalista. Mutta kun ollaan talouden ja rahan alueella, mustavalkoisuus häipyy, ja sijalle tulevat periaatteen poikkeukset ja poikkeuksien poikkeukset. Olisi oikein virkistävää, jos joku kirkon edustaja joskus tunnustaisi avoimesti ja rehellisesti syyllistyneensä ahneuden syntiin. Sellaista en ole juuri kuullut.

Kirkon taholta on väitetty, että tässä jupakassa on kysymys sitä kohtaan suunnatusta hyökkäyksestä, joka johtuu katolisen kirkon vastustuksesta perhesuunnittelulakia (RH bill) kohtaan. Tällainen väite saa kirkon omituiseen valoon. Eikö siinä, että piispat ottavat vastaan lahjomia, ole julkisen keskustelun aihetta? Juuri tästä näkökulmasta ”Pajero piispojen” käytös näyttääkin tekopyhältä. Itse ollaan valmiita ostamaan maastureita köyhien lääkemenoihin tarkoitetuista valtion varoista, mutta köyhille ei niistä varoista anneta kondomeita. Se kun on tuhlailua. Piispat ovat perhesuunnittelulakia vastustaessaan myös vedonneet perustuslakiin, jossa korostetaan perheen merkitystä yhteiskunnan perustana ja valtion tehtävää suojella perhettä. Ehkäisyvälineiden käyttö on piispojen mukaan perheen kiinteyttä ja merkitystä hajottavaa ja sellaisena perustuslain vastaista. Tällaisen johtopäätöksen tekeminen edellyttää hyvin kyseenalaista perustuslain tulkintaa. Sen sijaan tulkintaa ei tarvita ollenkaan siinä, että valtion varat eivät kuulu kirkolle. Olisi kannattanut sitäkin ajatella, ennen kuin istuu Pajeron rattiin.

”Pajero piispojen” oikeudellista vastuuta selvitellään parhaillaan. Piispojen kokous on vetäytynyt esimiesvastuusta syrjään. Kirkon taholta on todettu, että piispat ovat suoraan vastuussa paaville. Siinäpä on paavilla tekemistä, kun on koko maailmanlaajan katolisen kirkon piispojen ainoa esimies. Saapa nähdä, puuttuuko paavi asiaan, ja jos puuttuu, millä tavoin se tapahtuu. On mielenkiintoista seurata, toteaako hän, että piispat ovat oikeudellisesti vastuussa rikoksistaan yhteiskunnan edessä.  Vai käykö niin, että paavin esimiesvastuu muodostaa savuverhon, johon piispat ja heidän Pajeronsa häipyvät?

Onko köyhällä oikeus kondomiin?

Katolinen kirkko käy Filippiineillä kovaa kampanjaa kongressin (parlamentin) käsittelyyn tänä keväänä tulevaa perhesuunnittelulakia (the reproductive health, RH, bill) vastaan. Kirkon kannalta ylitsepääsemättömän kynnyksen muodostaa se, että laki takaa köyhille filippiinoille mahdollisuuden saada korvauksetta valtiolta ehkäisyvälineitä. Kirkko pitää tätä moraalittomuuden ja hillittömän seksuaalisen käyttäytymisen lietsomisena. Se tulkitsee myös ehkäisyvälineiden käyttämisen "aborttimyönteisyydeksi" silloinkin, kun ehkäisyssä ei ole kysymys hedelmöittyneen munasolun tuhoamisesta. Periaatteessa kirkko hyväksyy vain ns. "luonnollisen ehkäisyn", joka perustuu kuukautiskiertoon ja pariskunnan itsekontrolliin seksissä. Tällä tavoin noudatetaan käskyä "Älä tapa".

Perhesuunnittelulain kannattajat vetoavat perusteluissaan väestönkasvun rajoittamiseen, köyhyyden ja sen lieveilmiöiden voittamiseen sekä seksuaalisuuden merkitykseen parisuhteen ja yksilön kannalta. Väestönkasvu on Filippiineillä ollut viime vuosikymmeninä räjähdysmäistä ja sen odotetaan yhä edelleen jatkuvan. Kuitenkin köyhyys on hyvin suuri yhteiskunnallinen ongelma. Köyhyyttä kuvaa se, että Metro Manilan asukkaista (12 milj.) n. neljänneksen on arvioitu kuuluvan asunnottomiin tai vain tilapäisessä asunnossa asuviin. Tätä ongelmaa kärjistää se, että köyhissä perheissä syntyvyys on huomattavasti suurempaa kuin varakkaissa. Köyhillä pariskunnilla lapsia on keskimäärin viisi, kun taas rikkailla on tavallisesti jopa vähän alle kaksi lasta. Lasten elatusmahdollisuuksien puuttuessa äidit tekevät laittomia abortteja, jotka ovat usein kohtalokkaita myös äidin terveyden kannalta. Köyhien perheiden lapset joutuvat usein kadulle ja ajautuvat prostituutioon. Lapsista käydään myös kauppaa alalle erikoistuneiden syndikaattien kanssa. ( Ks. blogit 16.03.10; 17.03.10; 08.05.10.)

Kirkon kampanja huipentui perjantaina pidettyyn suureen ekumeeniseen mielenosoitukseen Manilan keskustassa, kuuluisassa Rizal -puistossa. Yleisöä arvioitiin olevan n. 40.000. Paikalla oli kirkon terävin johto. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Paavi oli lähettänyt oman sanansaattajansa kardinaali Bertonen vahvistamaan katolisten rivejä. Paavin tervehdys luettiin myös mielenosoittajille. Siinä hän kehotti katolisia puolustamaan "avioliiton ja perheen eheyttä (integrity)". Tämä tapahtuu siis perhesuunnittelulain hylkäämisellä.

Kirkko on valjastanut myös keskeiset rakennuksensa poliittiseen kampanjaansa perhesuunnittelulakia vastaan. Manilan vanhassa hallintokaupunginosassa (Intra muros) sekä Manilan katedraalin että Piispainkokouksen virastorakennuksen seinustoilla on julisteet, joissa kehotetaan vastustamaan tätä lakia. Historiallisille paikoille sijoitetut julisteet tuntuvat yliampuvilta ja ilmeisesti myös ärsyttävät monia. Tämän voi päätellä siitä, että eräänä päivänä vähän ennen mielenosoitusta piispainkokouksen viraston seinustalla oleva kyltti käytiin repimässä pois. Valvontakameran kuva paljasti, että tekijä oli perhesuunnittelulain puoltajana aikaisemminkin julkisesti esiintynyt (Ks. blogi 02.10.10), suosittu Intramuroksen opas, Carlos Celdran. Kiinni jäätyään Celdran lupasi jatkaa edelleen taisteluaan perhesuunnittelulain puolesta ja sanoi lopettavansa julisteiden repimisen, kun kirkko lopettaa sekaantumisen politiikkaan ja valheiden levittämisen.

Celdranin kerrottiin käyneen ripittäytymässä kirkossa tapahtuman jälkeen. Tällä hän ilmeisesti halusi kertoa, että perhesuunnittelulain puoltaminen ei ota pois hänen uskoaan Jumalaan ja kirkon jäsenyyttä. Tässä onkin eräs kirkon toimintaan liittyvä hankauskohta. Kirkon sisällä on lähinnä maallikoiden muodostama oppositio, joka ajaa perhesuunnittelulain hyväksymistä, mutta pitää samalla kiinni katolisesta uskostaan. Kun kirkko samaistuu tämän lain vastustamiseen, se politisoituu ja sulkee eri tavoin ajattelevat ulkopuolelle. Metro Manilassa liikkuu huhuja siitä, että joissakin kirkoissa olisi evätty perhesuunnittelulakia julkisesti kannattaneilta kirkon jäseniltä ehtoollinen. Vaikka kirkon taholta nämä syytökset on torjuttu, ne kuvaavat ilmapiiriä huolestuttavalla tavalla. Tässä tullaan kysymykseen siitä, mitä usko on. Onko se uskoa ehkäisykieltoon?

Perhesuunnittelulakia vastustavat ennen kaikkea hyvätuloiset filippiinot. Heidän toimintansa kasaa taakkoja köyhien kannettaviksi. Vastustamalla ehkäisyä he säilyttävät "korkean moraalin". Tästä moraalista hinnan maksavat köyhät. Varakkailla on aina tilaisuus ehkäisyvälineidensä hankintaan. Köyhiltä se puuttuu. Hyvässä asemassa olevat alistavat huonossa asemassa olevia myös seksuaalisuuden alueella.

Suomessa ei keskustella enää ehkäisyvälineiden käytöstä. Niitä vain käytetään. Uskonto ja seksuaalisuus ovat kuitenkin sielläkin jännitteessä keskenään. Keskustelu uskonnon ja seksuaalisuuden suhteesta kulkee eri vaiheessa, mutta siinä on paljon yhteistä. Uskonnolliset konservatiivit käyvät Suomessa kampanjaa homoseksuaaleja vastaan ja pyrkivät rajoittamaan heidän parisuhteitaan. Heidän seksuaalisuudellaan ei saisi olla julkista yhteiskunnallista asemaa. Tässäkin pyritään noudattamaan Raamattua kirjaimellisesti. Sitä seuraamalla saattaa säilyttää omantunnon "puhtauden", mutta maksumiehiksi joutuvat vähemmistöön kuuluvat. Kuormien kasaaminen toisten kannettavaksi ei kuulosta lähimmäisen rakkaudelta. Eikö se ollut kristinuskon sanoma?

Kirkot ja vaalit

Tämä viikko on ollut vaalien loppusuoraa Filippiineillä. Se on näkynyt ja kuulunut. Asuintalomme ohi kulkee eräs Metro Manilan liikenteen valtaväylistä, Buendia. Sitä pitkin on ajanut yhä kiihtyvässä tahdissa kovaäänisautoja, joista on kuulunut kevyeksi luonnehdittavaa musiikkia. Musiikki on vain syötti, joka kääntää pään autoon. Autossa on sitten se pyydys. Se on ehdokkaan kuva. Kun sitä riittävän monta kertaa katsoo, nimi jää mieleen, ja ehkä sitten muistuu vaalilippua täytettäessä. Niin ainakin presidentti-, kuvernööri-, kaupunginjohtaja-, senaattori-, kongressiedustaja- tai mikä lieneekään- ehdokas toivoo.

Vaalitunteiden kuumentuessa myös kirkkojen ja ehdokkaiden välit ovat lämmenneet. Tällä viikolla on julkaistu jo useita kihlauksia. Katolinen kirkko aloitti kihlausviikon viime sunnuntaina erityisellä sopimuksen allekirjoitustilaisuudella. Samassa yhteydessä pidettiin messu, jossa saarnasi kansallisen kirkon päämies, kardinaali Rosales. Sopimuksen allekirjoittajat lupasivat valituksi tultuaan torjua vapaamielisten tahojen ajaman perhesuunnittelulain ja noudattaa kirkon "elämän puolesta" -liikkeen linjauksia. Tämä tarkoittaa ehkäisyvälineiden ja -valistuksen, avioerojen, abortin, homoseksuaalisten parisuhteiden sekä väestönkasvun tyrannnimaisen säätelyn torjumista lainsäädännöllä. Sopimuksen allekirjoitti presidenttiehdokkaista Manny Villar ja joukko senaattoriehdokkaita. Kihlauksen toinen osapuoli sai melkoisen nipun asioita kannettavakseen. Mutta mitä kirkko lupasi kihlatuille? Eipä juuri mitään. Kardinaali totesi, että ei näitä ehdokkaita voi kutsua erityisesti kirkon ehdokkaiksi. He saivat tässä vain ilmaista julkisesti kantansa. Ehkä kihlaus kuitenkin ehdokkaille kannatti, vaikka toinen osapuoli ei uskollisuutta vannonutkaan. Kuuluuhan Katoliseen kirkkoon n. 80 % kansasta. Huhu kertoo, että kommunistit ovat kehottaneet äänestämään Mannya. Voi olla, että tämä teki kihlauksen toisen osapuolen varovaiseksi.

Samoihin aikoihin pastori Apollo Quibolo, Jumalan Pojaksi maanpäällä nimitetty, televisioevankelista ilmoitti valitsemastaan presidenttiehdokkaasta uskonyhteisölleen Jeesuksen Kristuksen Kuningaskunnalle. Pastori Quibolon valinta osui Gilbert "Gibo" Teodoroon, joka on hallitusvastuuta kantavan puolueen ehdokas. Gibolle tämä oli loistojuttu, sillä mielipidetiedustelut ovat luvanneet hänelle alle 10 % kannatusta. Niinpä hän vuolaasti onkin kiitellyt Quiboloa, joka on kuulemma paitsi suuri hengen myös isänmaan mies. Quibolon Kuningaskunnalla on yli neljä miljoonaa jäsentä, joista lähes puolet saattaa olla äänestysikäisiä. Kaikki noudattanevat johtajan äänestysohjeita. Kihlauksen voi uskoa kestävän ainakin vaaleihin saakka.

Kuluneella viikolla julkistettiin myös kolmas kihlaus. Vaikutusvaltainen Igglesia ni Christo ilmoitti tukevansa yksiselitteisesti Benigno "Noy Noy" Aquinoa. Igglesia antoi jäsenilleen hyvin painokkaan käskyn äänestää Noy Noy:ta. Jäsenten on vaalipäivänä unohdettava kaikki muut siteensä kuten sukulaisuudet ja ystävyydet ja toimittava kirkon ohjeen mukaan. Minkäänlaiseen pullikointiin ei ole varaa. Historia on osoittanut, että Igglesia valitsee usein oikean ehdokkaan. Se ei juuri erehdy. Tällä kirkolla on yli viisi miljoonaa jäsentä. Äänioikeutettuja lienee n kaksi miljoonaa. Kihlauksen kirkollinen osapuoli ei hoipertele. Äänisaalis on takuutyötä. Noy Noy on ilmaissut ilonsa kihlauksesta. Hyvää on luvassa vaalipäivänä.

Tätä kihlajaisten juhlaa seuratessa on kuitenkin herännyt muutamia kysymyksiä. Kaikki kirkot eivät ole lupaamassa kannatustaan yhdellekään ehdokkaalle. Adventistikirkko julkaisi ilmoituksen, jossa se totesi haluavansa jäädä epäpoliittiseksi toimijaksi. Se kehottaa jäseniään äänestämään ehdokkaita, jotka ovat valmiita kehittämään yhteiskuntaa. Samalla se kertoi siitä, mitä se tekee koulutuksen ja sosiaalisen toiminnan alueilla. Tuntui siltä, että tässä kirkossa luotetaan jäsenten kykyyn tehdä ratkaisuja. Hyvä adventistit!

Se, mitä kirkkojen ja ehdokkaiden välillä on sovittu jää pääosin epäselväksi. Mitä ehdokkaat ovat äänistä luvanneet? Katolisen kirkon kohdalla kirkon vaatimukset kihlatulle ehdokkaalle tulevat selväksi. Se on nyt ja aina se yksi asia. Mutta mihin jää huoli köyhistä ihmisistä? Metro Manilan alueella asuu 12 miljoonaa ihmistä. Tästä joukosta yli kolmannes, n. neljä miljoonaa asuu slummeissa. Kuka pitää heidän puoliaan tässä maassa? Kirkot eivät näytä kovin kiinnostuneilta.

Mihin on kirkkokihlajaisissa jäänyt Joseph "Erap" Estrada, yksi kärkiehdokkaista presidentinvaalissa? Mikään kirkoista ei ole ottanut häntä omakseen. Vastaus taitaa olla siinä, että tällä 73-vuotiaalla hurmurimiehellä on niin paljon maallisia morsiamia, että hän ei enää kirkollisia kihlajaisia tarvitse.

Mustan Nasaretilaisen juhla

Viime viikon vaihteessa Manilassa vietettiin uskonnollista juhlaa, jonka keskeisenä hahmona on punaruskeaan viittaan puettu, mustaksi värjäytynyt, puinen Kristus-veistos risteineen. Tätä palvonnan kohteeksi muodostunutta kuvaa nimitetään Mustaksi Nasaretilaiseksi. Joka vuosi 9. päivä tammikuuta se otetaan säilytyspaikasta Quiapon kirkosta ulos, nostetaan kärryille, joita uskovaiset vetävät köysillä eteenpäin. Mustaa Nasaretilaista vedetään kärryissä kaupungin katuja pitkin n. viiden kilometrin matka. Matkasta tulee joka vuosi huikea uskonnollinen kulkue, joka lienee vertaansa vailla. Viime lauantaina kulkueen matka kesti 12 tuntia. Kulkueeseen ja sitä seuraamaan kerääntynyt väkimäärä on niin suuri, että sitä on vaikea arvioida. Tämän vuoden arviot nousevat jopa neljään miljoonaan osallistujaan. Se on ylivoimaisesti eniten väkeä Filippiineillä keräävä uskonnollinen juhla, mutta myös maailman laajuisesti tarkasteltuna se kuuluu tässä suhteessa suurimpien uskonnollisten juhlatapahtumien joukkoon.

Mustan Nasaretilaisen ympärillä leijuva uskonnollinen innostus on valtaisa. Kansan syvät rivit ovat siinä koko sielullaan hurmioituneesti mukana. Palvontaan sitoutuneet osallistuvat juhlaan joka vuosi. He pukeutuvat Mustan Nasaretilaisen väreihin. Palvonnassa keskeisenä on usko Mustan Nasaretilaisen voimaan tehdä ihmeitä. Kansan suussa liikkuu lukuisa määrä erilaisia kertomuksia parantumisista, jotka Musta Nasaretilainen on saanut aikaan. Monet rukoilevat sielunsa pelastusta, hyvää terveyttä ja menestystä. Jotkut rukoilevat kiihkeästi ihmettä. Erityinen merkitys nähdään koskettamisessa Mustaan Nasaretilaiseen. Kun kaikki eivät voi koskettaa veistosta, kosketusta välitetään pyyheliinoilla. Uskova heittää pyyheliinan kohti kärryjä. väkijoukko heittää liinaa edelleen, kunnes se saavuttaa kärryt. Sen päällä olevat "luottomiehet" pyyhkäisevät liinalla Mustaa Nasaretilaista ja heittävät liinan takaisin. Näin ilmassa on jatkuvasti tuhansien liinojen "lennosto". Eräs tavoiteltu tapa saada voimaa Mustalta Nasaretilaiselta on koskettaa köysiä, joilla kärryjä vedetään. Uskovaiset kuitenkin tietävät, että köysiä on koskettava silloin, kun ne ovat kireällä. Löysien köysien koskettaminen tuo huonoa onnea.

Veistoksen on tehnyt tuntematon meksikolainen kuvanveistäjä. Filippiineille sen toi meksikolainen pappi 1600-luvun alussa. Matkalla laiva tarinan mukaan syttyi palamaan ja niin puuveistos mustui. Veistos on säilynyt ihmeellisellä tavalla vuosisatojen ajan, vaikka se on joutunut kohtaamaan tulipaloja, maanjäristyksiä ja sodanaikaisia pommituksia. Roomalais-katolinen kirkko on rohkaissut Mustan Nasaretilaisen palvontaa paavien toimenpiteillä. Paavi perusti v. 1650 Jeesus Nasaretilaisen veljestön. Mustan Nasaretilaisen palvontaa harjoittaville luvattiin aneita syntien anteeksisaamiseksi 1800-luvulla. Mustan Nasaretilaisen palvonta on edelleenkin osa katolisen kirkon hurskauden harjoitusta. Kirkon ulkopuolelta arvellaan, että monet palvontaan liittyvät uskomukset ja ilmiöt ovat kiusallisia kirkolle. Hurmoksellisuus menee kulkueessa välillä yli äyräiden. Tänä vuonna kerrottiin, että juhlassa kuoli yksi henkilö ja 400 osallistujaa loukkaantui. Mustan Nasaretilaisen palvonta onkin olennaisesti kansan uskonnollisuutta. Sitä koskevat perinteet ja uskomukset kulkevat kansan parissa suusta suuhun sukupolvelta toiselle.

Mustan Nasaretilaisen juhlaa pidetään täällä alemman sosiaaliluokan, köyhien ja heikkojen juhlana. Suuri juhlajoukko sinänsä jo voi olla eräänlainen heikossa asemassa olevien ihmisten voimannäyttö. Joukkovoima näyttää tässä mahtinsa. Samaistuminen Mustan Nasaretilaisen kärsivään hahmoon tuntuu luontevalta, kun itsekin kokee saavansa kärsimyksiä osakseen. Mustan Nasaretilaisen voima antaa elämään sitä, mitä muualta ei saa. Voimattomat ihmiset kerääntyvät voimanlähteelle. Tämän vuoden suurta osallistuja joukkoa on selitetty heikossa asemassa olevien erityisen suurella epätoivolla. Onko Mustan Nasaretilaisen palvonta siihen ainoa vastaus?