Kolme vuotta Filippiineillä. Mikä muuttui?

Olen vaimoni kanssa palannut Suomeen kolmen vuoden Filippiineillä oleskelun jälkeen. Vaimoni toimi Suomeen rekrytoitujen kokkien ja sairaanhoitajien suomenkielen opettajana, ja minä nautin, ainakin pääasiassa, eläkeläisen elämästä. Työ ja huvi olivat siis perheessämme erinomaisessa tasapainossa. Tuon kolmen vuoden jakson aikana olimme kyllä välillä myös Suomessa, mutta elämisen painopiste oli Filippiineillä. Kun olen palannut taas kotimaahan, tekee mieli arvioida tämän taakse jääneen elämän vaiheen merkitystä. Opinko jotain uutta? Katselenko elämää nyt uusin silmin?

Ainakin yhdessä mielessä katson elämää uudella tavalla. Asuminen Filippiineillä toi mukanaan uuden vertailun mahdollisuuden. Filippiineillä ne asiat, jotka poikkesivat Suomesta tai suomalaisuudesta, pistivät aina silmään. Usein totesin, että tällaista ei tapahdu Suomessa. Filippiinoille, filippiinikulttuurille ja -yhteiskunnalle löytyi aina vertailukohta Koti-Suomesta. Sama on taas toistunut toisinpäin aina, kun olen palannut kotimaahan. Peilaan suomalaisia ja Suomea siihen, mitä näin ja koin Filippiineillä.

Joskus tuntuu siltä, että  minun ”pääkopassani” koko maapallo olisi keikahtanut uuteen asentoon.  Maapallon keskipiste sijaitsi ennen, jos ei nyt ihan Suomessa, niin Euroopassa kuitenkin. Nyt Eurooppa kaikkineen näyttää jollakin tavalla vähäpätöisemmältä ja syrjäisemmältä kuin aikaisemmin. Suuret kansat asustavat Aasiassa. Se, mitä siellä tapahtuu on painoarvoltaan hyvin suurta koko maailmalle. Kaakkois-Aasiassa voi katsella Kiinaa läheltä ja aistia, kuinka sen mahti säteilee naapurivaltioihin. Kiinan kulttuurinen, taloudellinen ja poliittinen valta tulee vähän väliä vastaan. Tämä synnyttää ristiriitoja, jotka ovat hyvin tulenarkoja. Eipä juuri tarvitse ihmetellä, miksi USA on huolissaan vaikusvallastaan ja siirtää laivastoaan Tyynen meren alueelle.

Keskustelin vaimoni kanssa uuden vuoden aattona siitä, kuka oli merkittävin viime vuonna kohtaamamme ihminen. Vaimoni nimesi sellaisiksi kaksi filippiino-sisarta, jotka kävivät katukauppaa Makatissa sijainneen kotimme lähettyvillä, vilkkaalla Buendia-kadulla. ”Kauppana” toimivat kadulta lähtevät porrasaskelmat. Myyntiartikkelina olivat päivän sanomalehdet, karamellit ja tupakka. Kaikesta näki, että elämä oli äärimmäisen niukkaa. Kaikesta oli pulaa ja vakava sairauskin puristi toisen sisaren puolisoa. Tästä huolimatta sisaruksista säteili ilo ja lämpö. Ystävällinen hymy oli aina vastassa. He osasivat iloita päivittäisestä tapamisesta. Niinpä lehden ostamisesta tuli pieni juhlahetki.

Ihmettelin monta kertaa, mistä tuo filippiinojen lämmin säteily kumpuaa. Tätä on selitetty usein filippiinojen perhesuhteilla. Lapset ovat perheen voimavara ja ilo. Perheen jäsenet elävät läheisessä yhteydessä toisiinsa. Elämä jaetaan yhdessa. Tällaisessa rakkauden maaperässä ihmisistä kasvaa herkkiä ja tunteellisia. Heidän ympärilleen syntyy kuin itsestään lämmin ilmapiiri, jossa myös vieraan on helppo olla. Tällaista lämpöä ei Suomessa kohtaa yhtä usein. Me suomalaiset olemme oppineet kätkemään tunteitamme. Pyrimme lähestymään asioita järjen avulla. Tunteet me usein ”jäädytämme”. Niinpä ympärillemme muodostuukin helposti viileä ilmapiiri. Siinä ei tavoiteta toista ihmistä.  Tässä mielessä meillä olisi paljon opittavaa filippiinoilta.

Toisaalta opin arvostamaan uudella tavalla monia asioita Suomessa. Monet itsestään selvyydet ovat saaneet uuden merkityksen. Joka kerran kun olen palannut Suomeen, olen ihmettellyt, kuinka voi aivan yksinkertaisesti avata kodissa vesihanan ja ruveta juomaan vettä. Vesi on puhdasta. Juomavettä ei tarvitse ostaa kaupasta. Kysymys on pienestä yksityiskohdasta, mutta toisaalta hyvin suuresta asiasta. Vesi on Suomessa puhdasta, niin puhdasta, että siitä saa hyvää juomavettä. Tämä kertoo myös siitä, että saamme elää saastumattomassa luonnossa. Tällainen luonto on lähes jokaisen ulottuvilla. Jokamiehen oikeudet takaavat meille mahdollisuuden kulkea luonnossa vapaasti.  Toisin on köyhissä maissa, kuten Filippiineillä. Köyhyys vetää ihmisiä suuriin kaupunkeihin saasteiden keskelle.

Sairastuin puolitoista viikkoa ennen lähtöämme Suomeen ja jouduin sairaalaan. Sain viikon ajan kaikin puolin huippuhoitoa St. Luke Medical Centerissä. Sairaalalasku näytti kuitenkin aika ikävältä, kun se ylitti reippaasti 4000,- euron rajan. Olisin ollut pulassa ilman hyvää vakuutusta. Länsimaalaisella matkustajalla on varaa ainakin vakuutuksen turvin tällaiseen yksityiseen sairaalahoitoon. Sen sijaan vain hyvin harvalle, varakkaalle filippiinolle se on mahdollista. Yhteiskunnan tarjoamissa terveyspalveluissa on suuria aukkoja ja paljon toivomisen varaa. Monet filippiinot ovat terveydenhoidossa hyväntekeväisyyden varassa. Onnellisia olemme me suomalaiset, kun yhteiskunta takaa meille laadukkaan terveydenhoidon.

Olen tullut usein surulliseksi tavatessani nuoria Filippiineillä. Tämä tunne ei johdu filippiino-nuorista itsestään, vaan siitä, mitä yhteiskunta heille tarjoaa. Tapaamani nuoret filippiinot ovat olleet pääsääntöisesti hyvin viehättäviä, iloisia ja mukavia. Monet heistä ovat myös hyvin lahjakkaita. Tässä se ongelma sitten onkin. Koulutus on niin kallista, että se vaatii vanhemmilta huomattavia varoja, eikä tähän ole useinkaan mahdollisuuksia. Tässä puristuksessa nuorten lahjat jäävät käyttämättä. He eivät pääse sellaisiin tehtäviin, jotka vastaisivat heidän kykyjään. Tämä on suuri menetys nuorelle itselleen ja koko yhteiskunnalle.

Toinen filippiino-nuoria koskeva ongelma on se, että ne nuoret, jotka ovat saaneet koulutuksen jäävät kotimaassaan vaille työnsaannin mahdollisuuksia. Esimerkiksi terveydenhuollon alueella koulutetaan runsaasti sairaanhoitajia, mutta työpaikkoja heille ei juurikaan ole tarjolla. Monet vastavalmistuneet sairaanhoitajat tekevät työtä sairaalassa vapaaehtoisina saadakseen ammattikokemusta. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää monelle se, että hakeutuu ulkomaille töihin. Näin voidaan maksaa perheelle takaisin koulutukseen aikanaan menneitä rahoja. Siirtotyöläisyydestä on tullut filippiinojen keskuudessa maan tapa. Mikä onni onkaan suomalaisille yhteiskunnan kustantama, avoin koulutusjärjestelmä. Suomen menestys perustuu keskeisesti siihen, että kaikkien oppilaiden lahjoja kehitetään ja käytetään yhteiseksi hyväksi. Tämä on tärkeä perusta koko yhteiskunnalle.

Filippiinit on vartijoiden maa. Kaikkien rakennusten ovilla seisovat vartijat. Omakotitalo-alueet ovat piikkilanka-aitojen suojassa. Vartijat avaavat ja sulkevat portteja. On suojauduttava, kun tapahtuu niin paljon rikoksia. Ihmisiä kidnapataan ja tapetaan raa’asti. Autoja varastetaan. Tätä luetteloa voisi jatkaa pikään. Pelko ja epäluulo kasvavat ja se saa aikaan lisää suojautumisen kierrettä. Kiristyvä kontrolli ei kuitenkaan ratkaise rikollisuuden ongelmaa, vaan kuluttaa yhteiskunnan voimavaroja. Rikollisuuden juuret ovat eriarvoisuudessa ja köyhyydessä.

Suomi on onnellinen maa, kun ihmisillä on vielä luottamusta toinen toisiinsa.  Se, että pidetään huolta kaikista yhteiskunnan jäsenistä, estää rikollisuuden kasvua. Tasa-arvo on suomalaisen yhteiskunnan voimavara.  Suomalainen hyvinvointivaltio on käsittämätön aarre.  Sitä kannattaa hoitaa huolella.

Lottorahoista maastureita piispoille

Valtion pelimonopolin tuottamien varojen käyttö on aiheuttanut skandaalin Filippiineillä. Lotossa, vedonlyönnissä ja muissa rahapeleissä pyöriviä varoja hallinnoi Suomen Raha-automaattiyhdistystä vastaava organisaatio, The Philippine Charity Sweepstakes Office (PCSO).  PCSO:n keräämät voittovarat on tarkoitettu erityisesti köyhien kansalaisten terveydenhoitomaksuihin. Nyt on käynyt kuitenkin ilmi, että voittovaroja on käytetty laittomiin tarkoituksiin. Kaikki tämä on tapahtunut edellisellä hallintokaudella silloisen presidentin Gloria Arroyon suostumuksella. Kun rahoja on tuhlailtu, PCSO on ajautunut miljoonien velkoihin.

Viime päivien kuluessa on tullut esille se, että PSCO on Arroyon käskystä lahjoittanut varoja myös osalle katolisen kirkon piispoista. Tämä on tullut ilmi PSCO:n tilien tarkastusraporteista. Piispat ovat saaneet rahaa SUV (sport utility vehicle) – autojen eli maastureiden ostamiseen. Niiden merkkikin on yksilöity PCSO:n asiakirjoissa. Ne kertovat, että rahaa annettiin erityisesti Mitsubishi Pajeroiden hankintaan. Kysymyksessä on melkoisen hulppea maasturi. Sellaisella kyllä piispan matka taittuu mukavasti huonoillakin tieosuuksilla, joita täällä Filippiineillä kyllä riittää.

Piispojen matkanteko olisikin sujunut mallikkaasti, mutta mutkia matkaan tuli, kun valta vaihtui. Uuden presidentin mukana tulivat uudet johtajat PSCO:lle ja alkoivat kiusalliset tilintarkastukset. Ikäväksi asian tekee se, että perustuslaki kieltää julkisen rahan tai omaisuuden luovuttamisen suoraan tai epäsuorasti millekään uskonnolliselle yhteisölle tai papille lukuun ottamatta sotilas- tai vankilapappeja. Näin ollen sekä rahasumman luovuttaja että vastaanottaja ovat syyllistyneet rikokseen.

Tilintarkastuksessa on tullut ilmi, että kuusi piispaa on saanut maastureita ja  lisäksi käteistä rahaa yhteensä 8,3 miljoonan peson (n. 133.000 eur) arvosta. Täällä se on hyvin suuri summa rahaa. Varojen luovutus on tapahtunut Arroyon virkakauden viimeisinä vuosina 2007 – 2010. On tulkittu, että piispojen lahjomisen tavoitteena on ollut vaikuttaminen piispain kokouksen päätöksiin.  Filippiineillä kansalaiset ovat olleet laajalti sitä mieltä, että vuoden 2004 vaalien tulos perustui petokseen, jonka avulla Arroyo säilytti valtansa. Vaarana oli tuolloin, että kansa olisi jälleen kerran lähtenyt EDSA:lle ja poistanut hänet vallasta joukkovoiman avulla. Lahjomalla osan piispoista Arroyo onnistui vaimentamaan piispain kokouksen, eikä siitä ollut kansan tukijaksi.  ”Pajero piispoille” Noy Noy Aquinon valtaan astuminen onkin ollut pettymys. Heidän joukostaan onkin kuulunut julkisia kannanottoja, joissa on suositeltu Aquinon luopumista presidentin asemasta. Tämä on tuntunut kovin kummalliselta, mutta nyt se vaikuttaa kyllä ymmärrettävältä. Pyrkiihän Aquino korruption paljastamiseen ja kitkemiseen.

”Pajero piispat” ovat pyrkineet pysymään piilossa. Nyt on ”kissojen ja koirien kanssa” haettu heitä esiin. Piispojen autojen merkkejä on selvitelty ja hintoja kyselty. Piiliottelu kuitenkin jatkuu. Avustajat kertovat, että piispat eivät tiedä asiasta. Muisti horjuu. Kirkossa on pyritty puolustelemaan PSCO:n varojen vastaanottamista sillä, että autoja on käytetty köyhien ja huumeongelmaisten auttamiseen. Kidnappausten selvittämisessäkin Pajerot ovat olleet mukana. Onko varkaus hyväksyttävää silloin, kun varastettua omaisuutta käytetään jossakin määrin hyvään tarkoitukseen? Pyhittääkö tarkoitus keinot? Tällaista ajattelua on totuttu nimittämään ”jesuiittamoraaliksi”.

PSCO:N varojen vastaanottamiseen liittyy myös toinen moraalinen ongelma. Katolinen kirkko vastustaa uhkapelaamista olkoonpa se sitten laillista tai laitonta. Kirkko vastustaa pelaamisen kulttuuria. Pelatessaan ihmiset tekevät kirkon tulkinnan mukaan syntiä. PSCO:n varat ovat syntyneet siis synnin seurauksena. Kun kirkko ottaa vastaan näitä varoja, se saa osakseen synnin ”hedelmiä”. Hyväksyessään rahojen antamisen se syyllistyy varkauteen ja lahjoman ottamiseen. Samalla se myös osaltaan tukee pelaamisen kulttuuria. Kaiken tämän kirkko paikkaa sillä, että lahjomia käytetään jossakin määrin yhteiskunnallisesti hyväksyttäviin tarkoituksiin. Tässä moraalissa kirkko on ajautunut syvään ristiriitaan itsensä kanssa. Tämä on korruption moraalia, eikä näin toimivasta kirkosta ei korruption vastalääkkeeksi yhteiskunnassa.

Kirkon ajattelu on kovin mustavalkoista, silloin kun on kysymys seksuaalimoraalista. Mutta kun ollaan talouden ja rahan alueella, mustavalkoisuus häipyy, ja sijalle tulevat periaatteen poikkeukset ja poikkeuksien poikkeukset. Olisi oikein virkistävää, jos joku kirkon edustaja joskus tunnustaisi avoimesti ja rehellisesti syyllistyneensä ahneuden syntiin. Sellaista en ole juuri kuullut.

Kirkon taholta on väitetty, että tässä jupakassa on kysymys sitä kohtaan suunnatusta hyökkäyksestä, joka johtuu katolisen kirkon vastustuksesta perhesuunnittelulakia (RH bill) kohtaan. Tällainen väite saa kirkon omituiseen valoon. Eikö siinä, että piispat ottavat vastaan lahjomia, ole julkisen keskustelun aihetta? Juuri tästä näkökulmasta ”Pajero piispojen” käytös näyttääkin tekopyhältä. Itse ollaan valmiita ostamaan maastureita köyhien lääkemenoihin tarkoitetuista valtion varoista, mutta köyhille ei niistä varoista anneta kondomeita. Se kun on tuhlailua. Piispat ovat perhesuunnittelulakia vastustaessaan myös vedonneet perustuslakiin, jossa korostetaan perheen merkitystä yhteiskunnan perustana ja valtion tehtävää suojella perhettä. Ehkäisyvälineiden käyttö on piispojen mukaan perheen kiinteyttä ja merkitystä hajottavaa ja sellaisena perustuslain vastaista. Tällaisen johtopäätöksen tekeminen edellyttää hyvin kyseenalaista perustuslain tulkintaa. Sen sijaan tulkintaa ei tarvita ollenkaan siinä, että valtion varat eivät kuulu kirkolle. Olisi kannattanut sitäkin ajatella, ennen kuin istuu Pajeron rattiin.

”Pajero piispojen” oikeudellista vastuuta selvitellään parhaillaan. Piispojen kokous on vetäytynyt esimiesvastuusta syrjään. Kirkon taholta on todettu, että piispat ovat suoraan vastuussa paaville. Siinäpä on paavilla tekemistä, kun on koko maailmanlaajan katolisen kirkon piispojen ainoa esimies. Saapa nähdä, puuttuuko paavi asiaan, ja jos puuttuu, millä tavoin se tapahtuu. On mielenkiintoista seurata, toteaako hän, että piispat ovat oikeudellisesti vastuussa rikoksistaan yhteiskunnan edessä.  Vai käykö niin, että paavin esimiesvastuu muodostaa savuverhon, johon piispat ja heidän Pajeronsa häipyvät?