Kävin kahvilla ja kauhistuin suomalaista palvelua

Ajoin perjantai-illan sateessa ja sumussa autolla Lahteen hakemaan vaimoani, joka oli palaamassa työmatkalta. Kun minulle jäi aikaa odotella, päätin mennä Sinuheen kahville. Entisenä lahtelaisena muistissani olivat Sinuhen herkut. Seisoin kahvilan kassalla odotellen vuoroani. Edelläni oli vanha rouva, joka yritti maksaa pankkikortilla kahvinsa ja pullansa. Rouva näperteli maksupäätteen kanssa, eikä suorituksesta tullut mitään. Kassaneiti-myyjä katsoi puuhastelua mykkänä ja kärsimättömän näköisenä. Vanha rouva näytti jännittävän tilannetta. Vaivautunut hiljaisuus tuntui painostavalta. Kassaneidin ilmeet kertoivat siitä, miten ikävää tällaisten vanhojen ”sompuloiden” kanssa on toimia. Keventääkseni tunnelmaa rupesin puhumaan vanhalle rouvalle ja ehdotin, että yritetäänpä yhdessä. Hyvästä yrityksestä huolimatta emme onnistuneet. Kassaneiti kysyi: ”Eikö Teillä ole käteistä?”  ”Ei”, sanoi vanha rouva ja häipyi ”häntä koipien välissä”.

Se, mikä minua kauhistutti, oli epäystävällinen palvelu. Filippiineillä olen tottunut kohteliaaseen ja ystävälliseen palveluun. Olen myös tottunut siihen, että vanhempia ihmisiä kunnioitetaan ja arvostetaan. Asiakaspalveluun riittää ihmisiä ja asiakkaille puhutaan ystävällisesti ja heitä neuvotaan. Asiakasta katsotaan silmiin ja hänelle hymyillään. Se, mitä näin lahtelaisessa kahvilassa tuntui siltä, kuin joku olisi ”heittänyt märän rätin vasten kasvoja”. Myyjän olisi pitänyt neuvoa ystävällisesti vanhaa rouvaa ja sanoa jotain rohkaisevaa. Mykkyys ja ”niskojen nakkelu” kertoivat epäkunnioittavasta asenteesta vanhaa rouvaa kohtaan. Sanoja ei siihen tarvittu. Ikärasismi tuli kyllä selväksi.

Helsingin Sanomissa (25.11.) oli artikkkeli maahanmuuttajanaisesta, joka kertoi, kuinka vaikeata on löytää yhteyttä suomalaisiin. Hän oli hankalassa tilanteessa avioliitossaan ja olisi tarvinnut ihmisiä, joiden kanssa olisi voinut vaihtaa ajatuksia. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, kun suomalaiset käänsivät hänelle selkänsä. Eräs esimerkki siitä oli se, että työpaikalla kahvihuone alkoi nopeasti tyhjentyä, kun tämä maahanmuuttaja tuli taukoaan pitämään. Tällaisen kokemuksen kuultuamme me suomalaiset puolustaudumme ja vähättelemme sitä helposti. Minun mielestäni tällaista kokemusta kannattaisi kuunnella tarkkaan. Minusta tässä on jotain olennaista suomalaisesta rasismista. Kerromme kyllä hyväksyvämme erilaisia ihmisiä, mutta suljemme heidät ihmissuhdeverkostojemme ulkopuolelle. Suomalainen rasismi on selän kääntämistä toiselle. Me emme tee sitä vain maahanmuuttajille vaan myös toinen toisellemme. Nuoret kääntävät selkänsä vanhuksille, työtoverit ja naapurit toisilleen. Ei tarvitse katsoa silmiin eikä tervehtiä. Tässä on eräs suomalaisten haavoista.

Filippiineillä ilmapiiri on toisenlainen. Kun kävelimme Makati Cityn katuja, meidät otettiin eräänlaiseen tuttavapiiriin. Katukauppiaat, vartijat ja muut kadun miehet ja naiset alkoivat pian tunnistaa meidät. Päivittäisiin tapoihin kuului tervehtiminen. Kun joskus kuljimme jonkun tähän tuttavapiiriin kuuluvan henkilön ohi, emmekä huomanneet häntä, kuulimme kaukaakin tervehdyshuudon. Tähän tietysti vastasimme. Tilanteesta ja kielitaidosta riippuen vaihdoimme muutaman sanan. Usein kohtaamiseen liittyi joku leikkisä letkautus. Tälllaiset tavat saattavat näyttää pikku asioilta, mutta ne eivät ole sitä. Ne luovat oman ilmapiirinsä elämiseen. Ne kertovat myös filippiinojen avoimuudesta toisia ihmisiä kohtaan. Erilaisuus ei haittaa vaan rikastuttaa.

Kirkko ja ehkäisy

Tämän sadekauden kuuma yhteiskunnallinen kysymys Filippiineillä on ollut perhesuunnittelulaki ja sen kohtalo. Se tunnetaan täällä nimellä RH-bill (Reproductive Health Bill). Tätä lakia koskeva ehdotus on parhaillaan käsiteltävänä senaatissa. Laki tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuden saada ilmaiseksi ehkäisyvälineitä. Se sisältää seksuaalisuuteen ja raskauteen liittyvää neuvontaa. Se takaa hoidon keskeytyneen ja myös keskeytetyn raskauden jälkiseurauksista kärsiville äideille. Kouluissa seksuaalikasvatus tulisi myös pakolliseksi.

Perhesuunnittelulakia kannattavat löytävät sille hyvin monenlaisia perusteluja. Eräs niistä on Filippiinien ylikansoittuminen ja siihen liittyvä köyhyys. Tällä hetkellä Filippiineillä on asukkaita n. 95 miljoonaa. Tarkkaa lukua tuskin kukaan edes tietää. Kymmenessä vuodessa väestö on kasvanut 15 miljoonalla. Ongelmana on myös se, että väestö kasaantuu Metro Manilaan, kun maaseudulta elinmahdollisuudet loppuvat. Tämä muutto ei tapahdu hallitusti vaan siten, että kaikenlaisia vähänkin asumiskelpoisia alueita rakennetaan hökkelikyliksi. On arvioitu, että Metro Manilan asukkaista (n. 12 milj.) n. neljännes olisi tälläisiä epävirallisia slummien asukkaita. Suuri osa heistä on ilman työtä tai tekee jotain satunnaisia ”hanttihommia”. Näillä ihmisillä ei ole koulutusta eikä mahdollisuuksia vakinaisiin työsuhteisiin.

Kaikille filippiiniläisille perhe on tärkeä asia. Se on tuki ja turva. Köyhät tarvitsevat varmasti vielä muitakin enemmän tukea perheenjäsenistään. Perinteisessä filippiiniläisessä ajattelussa uusi lapsi on tuonut varautta perheelle. Tämä ei ole kuitenkaan todellisuutta, kun eletään köyhyydessä. Jokainen vastasyntynyt lapsi on uusi suu ruokittavaksi. Köyhän perheen kuukausitulot saattavat olla n. P 5000,- (hieman alle 100,- eur). Kun vuokran, veden ja sähkön kulut otetaan tuloista pois, ruokaan jää ehkä n. 1,- eur päivää kohti. Vaikeaa on tällä summalla perhettä ruokkia. Tällaisella perheellä ei ole huvituksiin varaa. Mutta parisuhteen läheisyys tuo lämpöä ja iloa elämään, jos avioliitto on hyvällä tolalla. Ehkäisyyn ei kuitenkaan tahdo olla varaa. Paikallinen Seven Eleven -kauppa myy kolmen kondomin paketin 80,- pesolla (n. 1,60 eur). Siihen menee köyhällä kahden päivän riisiateriat perheelle. Joten ei tarvitse paljon miettiä, ostaako köyhä kondomeja vai riisiä.

Tuloksena on väestön jatkuva kasvu. Vuosittainen lasten syntyvyys 1000 asukasta kohti on Filippiineillä 3,3, kun esimerkiksi Suomessa se on 1,8. Eniten Filippiineillä syntyy lapsia köyhiin perheisiin. Köyhien perheiden äideistä n. 40 % ei käytä minkäänlaista ehkäisyä. Kaikkein köyhimmissä perheissä on keskimäärin 5 lasta, kun varakkaissa perheissä lapsia on tavallisesti kaksi tai kolme.  Kyselyjen mukaan hyvin toimeen tulevien pariskuntien lapsimäärä on toiveiden mukainen. Sen sijaan köyhillä on lapsia enemmän kuin haluavat. Tästä johtuen erityisesti köyhä väestön osa kasvaa. Köyhien on hyvin vaikea nousta hyvin toimeentulevien joukkoon. Köyhien lasten koulut jäävät usein kesken, kun heitä tarvitaan perheen elättämiseen jo tässä iässä. Vanhemmilla ei ole luonnollisestikaan varaa kouluttaa heitä perusastetta pidemmälle. Kunnollisen työpaikan saaminen jää nuorelle haaveeksi. Tästä on muodostunut koko yhteiskunnassa tuhoisa noidankehä, jossa köyhyyden nujertaminen on hankalaa.

Suuri lapsiluku on kääntynyt köyhissä perheissä siunauksesta kiroukseksi. Tämän taakan kantavat varsinkin äidit. Tiheiden raskauksien jatkuessa äidin terveys alkaa usein horjua. Näissä tilanteissa joudutaan kysymään, pitääkö raskaus keskeyttää.  Abortti on Filippiinien lainsäädännön mukaan rikos. Raskaana olevan naisen ainoa mahdollisuus on tällöin laittomia raskauden keskeytyksiä tekevät ”kätilöt”. Näissä ”hoidoissa” joudutaan hengenvaaraan. Terveyden huollossa suhtaudutaan usein hyvin kielteisesti abortin jälkiseurausten tähden apua hakeviin naisiin. Pelkona on se, että aborttiin jälkihoitoa antavan katsotaan osallistuneen raskauden keskeytykseen. Raskauteen ja synnytykseen liittyvä äitien kuolleisuus on Filippiineillä 221/100.000 synnytystä kohti. Päivittäin 11 äitiä kuolee tässä tilanteessa.Tämä luku on viime vuosina noussut huomattavasti. Laittomia abortteja tehdään vuosittain yli 500.000.

Perhesuunnittelulain tarkoituksena on antaa köyhille pariskunnille mahdollisuus päättää itse lastensa lukumäärästä ja auttaa heitä sijoittamaan raskaudet siten, että syntyvällä lapsella olisi mahdollisimman hyvät elämän edellytykset. Varakkaat perheet hankkivat jo itse ehkäisyvälineensä ja suunnittelevat perhekokonsa. Lain tarjoamat sukupuolikasvatukseen ja neuvontaan kuuluvat palvelut ja koulutus kohdistuisivat kaikkiin filippiinoihin. Perhesuunnittelulailla olisi kuitenkin erityinen merkitys juuri köyhille pariskunnille.

Perhesuunnittelulakia on ajettu 1990-luvulta alkaen.  Tänä syksynä se on saatu senaatin ja kongressin käsiteltäväksi. Lakiehdotuksen tuominen parlamentiin on kaatunut aina katolisen kirkon kovaan vastustukseen. Nyt tilanne on muuttunut, kun presidentti Noy-Noy Aquinon hallitus on antanut tukensa lakialoitteelle. Tämä on johtanut siihen, että katolinen kirkko on piispojensa johdolla ”julistanut sodan” perhesuunnittelulakia vastaan. Kirkko on järjestänyt joukkomielenosoituksia ”elämän puolesta”. Yksittäisissä seurakunnissa saarnastuoleja on käytetty surutta lakialoitteen vastustukseen. On jopa kuultu uhkailuja perhesuunnittelulakia puoltavien seurakuntalaisten sulkemisesta ehtoolliselta. Jotkut piispat ovat luvanneet toimittaa ensi vuoden valtiollisia ja kunnallisia vaaleja varten suosituslistoja niistä ehdokkaista, jotka vastustavat lakia. Parhaillaan kirkko tukee avoimesti lakiavastustavia senaattoreita lainkäsittelyn viivyttämisessä, jotta asia saataisiin siirtymään vaalien yli.

Kirkko toimii tavalla, joka antaa ymmärtää, että olisi kysymys katolisen uskon ydinasiasta, joka nyt on, ihmeellistä kyllä, parlamentin ratkaistavana. Katolisen kirkon perusteet perhesuunnittelulakia vastaan on ilmaistu piispojen paimenkirjeessä. Piispat kertovat, että heidän kielteinen kantansa perustuu kahteen keskeiseen periaatteeseen. (1.) Ihmisen elämä on pyhin ruumiillinen lahja, jonka Jumala, elämän luoja, antaa ihmiselle. Keinotekoinen elämän muodostumisen ja syntymisen estäminen ovat mitä suurimmalla varmuudella vastoin tätä ihmiselämän totuutta. (2.) Lasten kasvattaminen maailmaan kuuluu vanhemmille, jotka toimivat yhteistyössä Jumalan kanssa. Ensimmäinen periaate torjuu kaiken ehkäisyn, koska se on Jumalan toiminnan vastustamista. Toisessa periaatteessa koulu torjutaan seksuaalikasvatuksen antajana. (A Pastoral Letter of the Catholic Bishops` Conference of the Philippines, 5.2.2011.)

Katolisen kirkon lähtökohtana on uskonnollinen näkemys, josta on muodostettu opinkappale. Se voidaan hyväksyä tai hylätä, mutta pelivaraa katolisilla uskovilla ei ole. Tämän tähden perhesuunnittelulakia koskevasta yhteiskunnallisesta keskustelusta on tullut hyvin omituista ja kovin näennäistä. Kirkon kantaa puoltavien taholta on esitetty kummallisia perusteita perhesuunnittelulain vastustamiseksi. On väitetty, että Filippiineillä ei ole väestöongelmaa, vaan väki tulee vähenemään. On sanottu, että köyhyys voidaan kyllä poistaa, jos halutaan muutoinkin, esimerkiksi lopettamalla korruptio. Ehkäisyvälineet johtavat avioliitossa uskottomuuteen. Ehkäisypillerit aiheuttavat syöpää. Kondomit vuotavat eivätkä estä sukupuolitautien leviämistä. Tällaisiin väitteisiin tullaan, kun lähtökohtana on uskonkappale, jolle on etsittävä tukea hinnalla millä hyvänsä.

Kirkon kannanotot ovat johtaneet myös sisäisten ristiriitojen vahvistumiseen. Suuri joukko kahden Manilan ison ja perinteikkään katolisen yliopiston professoreita julkaisi kannanotot, joissa puollettiin perhesuunnittelulakia ja asetuttiin vastustamaan kirkon johdon kannanottoja. Piispat uhkasivat professoreita potkuilla. Tästä toiminnasta kirkon hierarkkia sai osakseen julkisuudessa korvapuusteja, sillä se tulkittiin puuttumiseksi akateemiseen vapauteen. Konservatiinen ja liberaalinen rintama ovat kirkossa nyt vastakkain.

Paljon kysymyksiä on herättänyt myös kirkon sekaantuminen politiikkaan. Kirkko on sanonut edustavansa 80 miljoonaa filippiiniläistä ja vaatinut, että tällä perusteella sitä on kuultava poliittisessa päätöksen teossa. Tämäkin väite kuulostaa kovin omituiselta. Onko kirkko saanut seurakuntalaisiltaan tällaisen valtakirjan, ja mitä sitten tehdään parlamentilla? Kyselytutkimuksista tiedetään, että kolme neljännestä filippiinoista haluaa käyttää ehkäisyvälineitä ja puoltaa sitä koskevaa lakiehdotusta. Katolisten seurakuntalaisten kanta ei ole sama kuin kirkon johdon näkemys. Kannattaisi kuunnella ihmisiä. Ainakin silloin, kun väittää edustavansa heitä.

”Oletteko raskaana, Ma’am?”

Olemme lentoasemalla. Olen lähdössä vaimoni ja aikuisen poikani kanssa lomalle Cebuun. Jonotamme tiskille, jossa luovuttamme matkatavaramme ja saamme lentoliput.  Aikamme odoteltuamme tulee meidän vuoromme ilmoittautua Cebu Pacific Airin virkailijalle. Filippiinavirkailija luo meihin arvioivan katseen ja kysyy ensitöikseen vaimoltani: ”Oletteko raskaana, Ma’am?” Vaimoni on kuin ”puulla päähän lyöty”, eikä osaa vastata mitenkään. Minä kiirehdin sanomaan ”Ei, sikäli kuin minä tiedän.”

Lentokenttävirkailijan kysymys on hämmentävä. Se on yksi niistä kulttuurishokeista, joita olemme Filippiineillä olomme aikana kokeneet. Hoikan vaimoni ulkonäössä ei mikään voinut viitata raskauteen. Myös hänen ikänsä sulki pois raskauden mahdollisuuden melko tarkkaan. Kysymys tuntui hyvin yllättävältä. Suurin syy hämmennykseemme johtui varmaankin siitä, että tuo kysymys ylitti ne rajat, jotka länsimainen ihminen on elämälleen piirtänyt. Eräs tällainen raja koskee naisen raskautta. Se on yksityisasia. Harvapa suomalainen nainen ryhtyy raskaudestaan kertomaan lentokentän jonossa. Raskaaksi tuleminen on intiimi, pariskunnan sukupuolisuhteeseen kuuluva asia. Suomalainen valitsee itse, milloin, missä ja keille tästä kerrotaan. Länsimailla yksityisyyttä varjellaan.

Tässä suhteessa filippiiniläinen kulttuuri poikkeaa omastamme. Filippiineillä ihmiset tekevät usein kysymyksiä, jotka suomalaisesta saattavat tuntua tungettelevilta. Tällaisia asioita ovat ikä ja perhesuhteet. Niitä kysellään milloin missäkin. ihmisiä arvioidaan paljon ulkonäön suhteen, ja nämä arviot sitten myös kerrotaan usein sumeilematta asianomaiselle itselleen. Jos joku on katsojan silmissä kaunis tai komea, sen saa kyllä usein tietää. Jos joku taas on viime näkemältä lihonut, sekin kerrotaan sen enempää ujostelematta tai hienostelematta päin naamaa.

Olen pohtinut paljon sitä, mistä tämä kulttuuriero yksityisyyden suhteen johtuu. Olen yrittänyt ymmärtää filippiiniläisyyttä perheen näkökulmasta. Filippiinot poikkeavat suomalaisista siinä, millaiseksi heidän suhteensa muodostuu omaan lapsuuden perheeseensä, kun he ovat aikuistuneet.  Kun suomalaiset korostavat omaa yksilöllisyyttään, filippiinot taas painottavat yhteenkuuluvuutta lapsuuden perheensä kanssa. Tämä tulee esille esimerkiksi siinä, kuinka helposti aikuiset lapset turvautuvat vanhempiinsa ja kuinka he tukevat taloudellisesti vanhempiaan. Heidän näkökulmansa elämään on yhteisöllinen. Elämän todellisuus jaetaan yhdessä. Yksityisyys ei ole tässä kovin merkittävää, eikä sitä suojata samalla tavoin kuin länsimaissa.

Kun lentoaseman virkailija kysyy asiakkaalta, onko hän raskaana, hän toimii varmaankin periaatteessa niiden ohjeiden mukaan, jotka hänelle on annettu. Lentoyhtiö on todennäköisesti kertonut työntekijöille, että raskaanaolevien äitien hyvinvoinnista on huolehdittava erityisellä tavalla. Tällaista ohjetta ei ehkä annettaisi virkailijoille länsimaisessa lentoyhtiössä, mutta filippiiniläisen yhtiön toimintatapoihin se sopii hyvin. Tämä johtuu siitä, millainen merkitys lapsella on filippiinokulttuurissa. Lapsi tuo perinteisen ajatusmallin mukaan perheeseen toivon, ilon ja vaurauden. Lapsen syntyminen on merkki Jumalan siunauksesta perheelle. Lapsettomuutta taas pidetään kirouksena.

Lapsen siittäminen nähdään usein perinteisessä ajattelussa yliluonnollisen, jumalallisen voiman aikaan saannokseksi. Pariskunnan eroottinen nautinto liitetään siittämisen. Erään ajattelutavan mukaan puolisoiden yhtäaikainen kokemus orgasmista auttaa raskaaksi tulemista. Jos raskaaksi tuleminen on Jumalan työtä, keskenmeno ymmärretään pahuuden valtojen vaikutuksena. Raskaana oleva nainen onkin lähiyhteisön ja samalla koko yhteiskunnan huolenpidon kohteena, jotta pahan vallan hyökkäykset saadaan torjutuksi. Tämän tarinan lentovirkailija oli omalta osaltaan pahaa torjumassa, kun hän pyrki huolehtimaan mahdollisesti raskaana olevasta naisesta. (Jocano, F. Landa: Filipino Social Organization, 2002.)

Monet tämän yhteiskunnan vahvuudet liittyvät siihen ihannointiin, jolla suhtaudutaan lapseen ja lapsen synnyttämiseen, mutta samalla tulevat vastaan myös suuret ongelmat. Filippiinien väestö kasvaa kuin ”pullataikina”. Vuonna 2000 väkimäärä oli 76,5 miljoonaa, mutta vuonna 2010 se oli jo 92,3 miljoonaa, eikä tälle kehitykselle näy loppua. Perheiden koko on yhteydessä köyhyyteen. Mitä köyhempi perhe on, sitä enemmän perheessä on lapsia. Köyhyyden ”suosta” ei päästä nousemaan. Filippiinit ei pysty tarjoamaan riittävästi työtä kansalaisilleen, vaan esimerkiksi suuri osa jopa koulutetuista nuorista joutuu lähtemään ulkomaille töihin pysyäkseen leivässä ja antaakseen tukea vanhemmilleen. Raskaaksi tulemisessa on ”puolensa ja puolensa”.

 

Autuaita ovat kävelijät

Harrastan kävelyä. Tuota hyvin yksinkertaista perusliikkumisen tapaa. Kävelemään oppiminen on varmaankin ollut huikea askel kehityksessäni eteenpäin. Joudun sanomaan ”varmaankin”, koska minulla ei ole muistikuvia tapahtumasta. Mutta tiedän, että juuri käveleminen on tuonut elämääni huomattavan määrän valinnan vapautta. Lapsuuden asuinympäristöni oli varsin rauhallinen ja turvallinen. Sen tähden sain kävellä melko vapaasti jo muutaman vuoden ikäisenä. Kun kyllästyin olemaan kotona, lähdin kävellen mummolaan isovanhempieni luo. Voi tuota onnellista valinnan vapautta!

Kävelen täällä Filippiineillä paljon. Kävelen yksin ja välillä vaimoni kanssa. Molemmat ovat mukavia asioita. Käveleminen ei täällä ole helppoa. Vastuksena ovat monenlaiset asiat. Päällimmäinen niistä on ilmanala. Kun päivälämpötila on jatkuvasti yli 30 C:n, askel painaa. Paita kastuu nopeasti, vaikka pukeutuisi kevyestikin. Viileässä lämpötilassa kävely on kokonaan toinen juttu. Metro Manilassa kävelijän rasitteena on myös suurkaupungin saastunut ilma. Kadut ovat täynnä pakokaasuja tupruttavia autoja. Liikenne ei etene. Autot seisovat, ja pakokaasut likaavat ja lämmittävät ilmaa. Kadut on rakennettu autoja varten. Jalankulkija saa puikkelehtia autojen välistä pääasiassa omalla vastuullaan. Suojateitä ei ole. Tai jos niitä on, ne ovat täynnä ruuhkassa seisovia autoja. Liikennevalot on rakennettu pääasiassa autoilijoita varten. Jos sitten jossakin palaa jalankulkijalle kadun ylityksen salliva valo, ei kuitenkaan voi ylittää katua turvallisesti, sillä joltakin kaistalta autot saavat ajaa tai vaikka eivät saisi, ajavat kuitenkin. Katukäytävät ovat hyvin vaihtelevassa kunnossa. Aina on katsottava jalkoihin, mihin astuu.

Ehkä joku nyt ajattelee: Vain hullu kävelee Metro Manilassa. Mutta tällä hulluudella on puolensa. Kävely aamun pienen pienessä viileydessä on kuitenkin paras alku päivälle. Eläminen tropiikissa vaatii hyvää kuntoa, ja sitä on jatkuvasti hoidettava ja terästettävä. Rasittavan kävelyn jälkeen hyvä olo tuntuu koko ruumiissa. Myös ajatus kulkee usein askelten tahtiin. Moni blogi on syntynyt kävelyn rytmissä. Kun kuljemme aamu- tai iltalenkeillämme, tapaamme tuttavapiiriämme. Siihen kuuluvat Buendian ”köyhät”, Makatin vartijat, katujen lakasijat ja Ayalan puiston hoitajat. Kaikki he haluavat tervehtiä meitä. On tärkeätä, että me vilkaisemme oikealla hetkellä oikeaan suuntaan tarkistaaksemme, että tiettyä tehtävää hoitava henkilö on asemapaikallaan, jotta sitten voimme huikata hänelle joko ”Magandang umaga” (Hyvää huomenta) tai ”Magandang gabi” (Hyvää iltaa). Varsinkin aamuisin kun saatan vaimoani työhön, kuljemme eräälaisessa aamutervehdysten ”nosteessa”. Mitä pidempään olemme täällä kulkeneet, sitä laajemmaksi tervehtijöiden joukko on muodostunut. Välillä käymme jopa pieniä tagalogin kielisiä keskusteluja vaikkapa päivän säästä.

Meidät on selvästikin otettu johonkin sosiaaliseen verkostoon. Kun palaamme kotimaan lomalta, meidät toivotetaan erityisellä lämmöllä tervetulleeksi pitkin Makatin katuja. Tunnemme elävämme suosion paisteessa. Osa kävelemisen onnesta on ihmisten näkeminen ja kohtaaminen. Usein koen, että aamusta puuttuu jotain olennaista, ellen saa ostettua päivän lehteä Buendian katukäytävällä ”kioskia” pitävältä perheeltä (kuvat). He osaavat hymyillä kauniisti lehteä ojentaessaan.

Käveleminen on ainakin Filippiineillä myös yhteiskunnallinen kysymys. Varakkaat ihmiset eivät kävele. He ajavat ilmastoiduissa autoissa, joissa on tummennetut lasit. Usein heillä on oma kuljettaja.  Kun paikalliset huomasivat alkuaikoina, että kävelemme kaduilla, meitä ihmetelttiin. Erityisesti se, että vaimoni kulki kävellen työpaikalleen ja kantoi mukanaan laukkuja, aiheutti hämmästystä. Valkoihoista pidetään automaattisesti yläluokan ihmisenä, jonka arvolle kävely ei sovi.

Moni varakas filippiino elää eräänlaisessa ”kuplassa”, joka muodostuu korkeasta elintasosta, elämän mukavuuksien runsaudesta ja palvelijoiden huolenpidosta. Siinä ei tulla tutuksi köyhyyden kanssa. Käveleminen on alentumista köyhän tasolle. Sitä ei korkeassa asemassa oleva halua tehdä. Enpä ole nähnyt yhdenkään papin kulkevan täällä kadulla. Ulkoilmassa kävely myös päivettää ihoa. Ruskeaihoisuus on alhaisen aseman ja köyhyyden merkki. Naiset pyrkivät erilaisilla hoitoaineilla valkaisemaan kasvojaan ollakseen kauniita. Ei siihen ulkoilma sovi.

Filippiineillä on kuitenkin ihmisiä, jotka lähtevät korkeasta asemastaan huolimatta kadulle ja ovat valmiita rikkomaan rajoja. Täällä on viikon verran surtu lento-onnettomuudessa surmansa saanutta ministeri Jesse Robredoa, joka kuului Aquinon hallitukseen. Hän oli kävelijä. Kun hän toimi ennen ministerin postiaan yli vuosikymmenen Nagan kaupungin johtajana, hän lähti kaduille kohtaamaan ihmisiä. Hän käveli sinne, missä oli slummien asukkaita ja kuunteli heitä. T-paidassa kaupungilla ilman henkivartijaa kulkeva pormestari oli kummajainen, mutta köyhät hänestä pitivät. Jesse oli siitäkin erikoinen poliitikko, että hän ei rikastunut, vaan eli yksinkertaista elämää.  Nagan kaupunki alkoi kukoistaa, mutta laiton pelaaminen ja prostituutio kuihtuivat. Ehkä Jesse tiesi elämästä enemmän kuin auton ikkunasta näkee.

 

Taipei viikonloppumatkailijan silmin

Kaakkois-Aasiassa on hyvät ja edulliset lentoyhteydet. Filippiinien keskeinen sijainti helpottaa lentomatkoja useisiin Aasian maihin. Eräs näistä maista on Taiwan, joka on vajaan kahden tunnin lentomatkan päässä Manilasta. Päätin vaimoni kanssa tehdä pidennetyn viikonlopun mittaisen vierailun tähän Luzonin pohjoispuolella sijaitsevaan saarivaltioon.

Matkan kohteena oli Taipein kaupunki. Kun pääkaupunkia ympäröivä  Uusi Taipei otetaan huomioon, tällä kaupunkialueella asuu yhteensä lähes 10 milj. ihmistä. Tämä kaupunkiseutu on hyvin rinnastettavissa asukasmäärältään Metro Manilaan, vaikka jälkimmäinen onkin muutaman miljoonan asukkaan verran suurempi.

Ensimmäinen vaikutelma Tapeista on se, että kaikki näyttää toimivan järjestelmällisesti ja hyvin. Liikenne on kurinalaista. Kun punainen valo palaa risteyksessä, kukaan ei lähde liikkeelle, vaan kaikki odottavat valon vaihtumista. Jalankulkijalla onkin turvallinen tunne, kun lähtee ylittämään katua. Autot eivät kiilaa toisiaan, vaan pysyvät omalla kaistallaan. Tämä taas vaikuttaa siihen, että päästään eteenpäin.

Joukkoliikenne on hyvin suunniteltua, ja siihen on myös sijoitettu varoja. Bussit kulkevat omilla kaistoillaan ja niiden numerot ja reitit on helposti luettavissa. Erityisen kiitoksen ansaitsee metroliikenne. Metroverkko on rakennettu tiheäksi. Se toimii erinomaisesti. Reiteistä ja junan vaihdoista informointi on hyvin selkeätä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että paikallisena kielenä on mandariinikiina. Matkailija on otettu huomioon englannin kielisillä käännöksillä. Jos epäselvyyttä on tästäkin huolimatta, neuvontaa annetaan henkilökohtaisesti. Kun valitsee majapaikkansa metroreitin lähettyviltä, kaupungin joka kolkka on helposti tavoitettavissa. Matkustaminen metrossa on myös hyvin edullista.

Taiwanilaiset ovat hyvin ystävällistä väkeä. Ei tarvitse kovin kauan kadunkulmassa ihmetellä, kun paikalle rientää avulias tapeilainen kysymään, millä tavoin hän voi auttaa. Tämä siitäkin huolimatta, että kieli ei oikein tahdo taipua englannin ymmärrettävään ääntämiseen. Pääasia on auttaminen ja ystävällisyys. Englannin kielen taito, tai paremminkin sen puute,  näyttääkin olevan aikamoinen este vuorovaikutukseen länsimaisten matkailijoiden kanssa. Tosin Taipein kirjakaupoista voi tehdä, myös sellaisen johtopäätöksen, että siellä ollaan juuri tällä asialla.  Kirjakaupoissa on valtava määrä kielten, ja erityisesti englannin, oppikirjoja. Ne ovat hauskan ja havainnollisen tuntuisia. Jossakin saatetaan opettaa esimerkiksi sähköpostiviestin kirjoittamista englanniksi. Kirjakauppoja tuntuu olevan myös joka nurkan takana. Taiwanilaiset ovat ilmeisesti lukijakansaa.

Kun menee johonkin suurkaupunkiin lyhyelle matkalle, joutuu miettimään, millä tavoin voisi tutustua mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti kaupunkiin ja sen ihmisten elämään. Taipeissa toimivaksi tavaksi osoittautui vierailu temppeleihin. Otimme metron, jolla kuljimme valitsemamme temppelin lähelle ja lähdimme tutustumaan temppeliin ja sen ympäristöön. Vierailimme sekä buddhalaisten että taolaisten temppeleissä. Emme olleet tehneet ”kotiläksyjä” vierailuja varten, vaan lähdimme siitä tilanteesta ja tietomäärästä, mikä meillä oli. Jokaisessa temppelissä löysimme englantia osaavia ja palvelualttiita henkilöitä, joiden kanssa selvittelimme, mitä temppelissä tapahtuu ja millaista uskonharjoitus on.

Temppelit ovat häkellyttävän kauniita käsityön luomuksia. Oikeita taideteoksia, joissa on lukemattomia taidokkaasti tehtyjä yksityiskohtia. Niiden kauneutta voi ihastella vaikka kuinka pitkään. Tunnetut kiinalaiset symbolit, kuten lohikäärme ja feeniks-lintu toistuvat. Lohikäärme suojaa tulipalolta ja pahalta. Feeniks-lintu on enne hyvästä tulevaisuudesta.

Temppelit olivat kansoitettuja paikkoja, joissa ihmiset suorastaan tungeksivat. Meitä puhutteli erityisesti ihmisten tapa tuoda ruoka siunattavaksi temppeliin. Ruoka pestiin ensin temppelin ”esikartanossa” vedellä ja asetettiin sitten tähän tarkoitukseen varatuille pöydille. Meille kerrottiin, että tämä siunattu ruoka viedään sitten kotiin, ja että sillä on hyvinvointia tuottava merkitys uskovalle. Tässä uskonto tulee ruumiilliseksi. Tämä tulee lähelle kristinuskon Herran Pyhää ehtoollista. Mutta siitä ruumiillisuus on hävinnyt, kun leipä maistuu paperille ja viiniäkin juodaan vain tippa.

Kun kysyimme, mitä ihmiset rukoilevat, meille kerrottiin, että he pyytävät Jumalalta terveyttä ja menestystä arkielämän toimiinsa. Taolaisilla uskonharjoittajilla oli käytössään rukousta varten myös puiset puun kappaleet, jotka oli tähän tarkoitukseen veistetty ja siunattu. Rukoilijalla on mielessään joku arkielämään liittyvä ongelmallinen kysymys. Puuesineet heitetään ilmaan ja vastaus rukoukseen on luettavissa siitä asennosta, johon esineet asettuvat maahan pudottuaan. Uskonnon harjoittaminen on varsin käytännönläheistä toimintaa. Ei kysytä uskontunnustuksia eikä vaadita sitoumuksia. Uskovainen on temppelissä toisaalta yksin Jumalan edessä omine kysymyksineen. Toisaalta hän on muiden uskovaisten kanssa yhdessä.

Vaikka temppeli on ympäristöstään eristetty ja tässä mielessä pyhä paikka, se ulottuu usein tavallaan myös ympäristöönsä. Temppelin symbolit löytyvät myös lähistön rakennelmista. Temppelit kokoavat ihmisjoukkoja, ja niiden ympäristö on täynnä vilkasta elämää. Temppelien lähellä on monenlaisia kauppoja. Kun lähtee etsimään edullisia, mutta kauniita vaatteita tällainen alue on ”kultakaivos”. Tällainen on esimerkiksi Longshanin temppelin ympäristö. Tempppelissa ja sen lähellä paikallinen kulttuuri kukoistaa.

Turistien vetonauloja ovat ”yötorit” (nightmarkets). Nimensä ne ovat saaneet siitä, että ne ovat auki iltaisin. Yötorit ovat varsinaisia herkuttelupaikkoja, joissa on tarjolla suoraan keittiöstä mitä erilaisimpia paikallisia ruokia. Useilla yötoreilla myydään myös edulliseen hintaan vaatteita, kenkiä, koruja ja muita tarvikkeita. Vierailimme Shilinin yötorilla, joka lienee lajissaan vanhin, kuuluisin ja suurin. Myös siellä oli oma temppelinsä, jonne oli helppo pujahtaa kauppakujalta. Arki ja pyhä antoivat tässäkin kättä toisilleen. Uskonto ja arki kuuluvat yhteen. Myös monenlaiset uskomukset ja korkea teknologinen sivistys kulkevat yhtämatkaa. Molempiin taipeilainen voi turvautua.

Lentomatka Filippiinien ja Taiwanin välillä on lyhyt. Mutta yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne näissä maissa on hyvin pitkän harppauksen päässä toisistaan.

Tulvat iskevät jälleen Filippiineille

Kun heräämme aamulla läntinen taivas on musta. On aamu, mutta on pimeää kuin yöllä. Filippiineillä on menossa sadekausi.  Sadekausi ei täällä tavallisesti merkitse taukoamatonta sadetta. Nyt  sadetta on tullut jo kuitenkin  muutaman päivän lähes yhteensoittoon. Viime yönä on satanut melkein koko ajan.

Lähden tapani mukaan saattamaan vaimoani töihin. Rankkasateeseen tulee pieni  tihkusateen vaihe ja lähdemme kävelemään kohti puolen kilometrin päässä sijaitsevaa työpaikkaa.  Kadut ovat oudon tyhjät. Vain muutama auto kulkee lätäkköisillä kaduilla. Tuntuu siltä kuin olisi sunnuntai-aamu tai sitten olisimme arkiaamuna suomalaisessa suurkaupungissa, jossa autoja ei ole nimeksikään.

Oman talomme vartijoiden kanssa käymme tapamme mukaan pienen keskustelun aamun sääolosuhteista. - - ”Magandang umaga, ma’am söör (hyvää huomenta), Ma ulan, ma ulan (sataa, sataa).”

Kuljemme useiden rakennusten ohi. Samat tervehdykset ja säätilan selvitykset kuuluvat korviimme, kun vartijat toivottavat meille hyvät huomenet. Kun matkamme on edennyt  erään suurlähetystön kohdalle, vartija päättää puuttua länsimaisten ihmisten touhuiluun ja kysyy:

 - ”Työskentelettekö te tänään?”

- ” Joo, ilman muuta.”

Jonkun ajan kuluttua meille alkaa selvitä asioiden tila. Juuri kukaan ei tee tänään työtä. Kaikki on peruutettu. Koululaiset ja opiskelijat ovat kotona. Toimistot on suljettu. Koko Metro Manila on halvaantunut.  Kehätie Edsa tulvii. Vain bussit ja kuorma-autot pääsevät kulkemaan. Valtaväylät sekä etelään että pohjoiseen ovat tulvien vallassa. Tuhansien autojen matkustajat odottavat avuttomina autoissaan, että joku tulisi pelastamaan heidät.

TV-kanavat lähettävät poikkeusuutisia ja raportteja tulvatilanteesta. Useat Metro Manilan läpi virtaavat joet tulvivat ja ihmisiä evakuoidaan. Paikoin vesi on noussut niin korkealle, että ensimmäinen kerros on kokonaan upoksissa. Asukkaat hakevat yhä nousevan veden saartamina turvaa talojen katoilta. Vesi pyyhkii kovalla virtauksella talojen seiniä. TV-kanavilta tulee suora lähetys, jossa presidentti Aquino selvittelee pelastustöiden etenemistä yhdessä ministeriensä kanssa. Ilmeet ovat vakavat.

Säätiedotuksesta vastaa täkäläinen ilmatieteen laitos ”Pagasa”.Tagalon kielinen nimi tarkoittaa toivoa. Ikävä kyllä Pagasa on monesti pettänyt ihmisten toivon ja saanut toivottoman huonon maineen, kun se ei ole pystynyt ennustamaan kohtalokkaan kovia rajuilmoja. Tilanteeseen on kuitenkin tullut parannusta.  Nyt olemme saaneet kuulla useamman päivän ajan, että sateita on tulossa. Siitä emme ole kuitenkaan saaneet riittävästi tietoa, millaisia sademäärät ovat.

Filippiinien itä- ja pohjoispuolelta on kulkenut useiden viikkojen ajan joitakin taifuuneja, jotka ovat myös yltyneet trooppisiksi myrskyiksi. Viime viikolla yksi sellainen purjehti saariston ohi. Näiden matalapaineen keskusten vaikutuksesta etelä-länsi-monsuunit ovat kulkeneet Visayaksen ja etenkin Luzonin yli.  Ne tulevat kuin aallot kovan tuulenpuuskan mukana. Blogin kuvat havainnollistavat sitä, kuinka nopeasti  ja voimalla monsuunisadeon tänään ryöpsähtänyt.  Kuvat on otettu aamulla  yhden minuutin sisällä.

Tulvat koettelevat monin tavoin filippiinoja. Slummiasunnot romahtavat helposti tulvissa, mutta kunnollisestikin rakennetut talot saattavat kärsiä hyvin suuria vaurioita. Korjauskuluista muodostuu mittavia menoja muutenkin taloudellisesti tiukoilla oleville perheille.

Viikko sitten Filippiinit ohittaneessa myrskyssä kuoli melkein 40 ihmistä. Nyt emme vielä tiedä tämän päivän kuolintapauksista. Mutta on vaikea kuvitella, että ihmishenkien menetyksiltä voidaan säästyä. Ihmisiä on jouduttu tuhansittain evakuoimaan tulva-alueilla kouluihin.  Tämä tilanne on omiaan altistamaan heitä erilaisten tautien leviämiselle.

Käytännön vinkkejä Filippiineille matkustavalle

Eräs blogillani vierailevien lukijoiden suosikkiaiheita ovat erilaiset matkustamiseen liittyvät kysymykset. Koetan tässä antaa jotakin ”valoa” tähän näkökulmaan. Filippiineille matkustava ei voi tukeutua matkatoimiston ohjeistoon, vaan tietoa on hankittava itse muualta.

Suurin osa turisteista viettää lomansa Visayasin saaristossa, Cebulla, Boholilla, Boracaylla tai Palawanilla. Näille saarille on kaksi pääasiallista matkareittiä. Voi lentää suoraan esimerkiksi Hongkongista tai Bangkokista Cebulle. Cebun lentokentällä on sekä kansainvälinen että kotimainen terminaali. Matkan jatkamiseen on käytössä myös lauttayhteyksiä. Toisena käyttökelpoisena vaihtoehtona on saapua Filippiineille Manilan kautta ja jatkaa matkaa sieltä lentäen.

Manilan kautta saapuvan kannattaa varata aikaa runsaasti koneen vaihtoon, sillä kotimaan terminaaliin on pitkä (ainakin ajassa mitattuna) matka ulkomaan terminaalista. Kulkemiseen on otettava taksi. On myös oltava tarkkana terminaalien suhteen. Ulkomaan ja kotimaan terminaalien lisäksi Philippine Airlines:lla on oma, erillinen terminaalinsa. Suositeltava vaihtoehto on yöpyä mennen tullen Manilassa, suhteellisen lähellä lentokenttää. Matka taksilla lentokentälle voi kestää uskomattoman kauan Manilan liikenneruuhkassa.

Maahan tulija joutuu lentokentällä passin tarkastuksessa maahanmuuttoviraston ja tullin käsittelyyn.  Molempia varten on täytettävä oma blankettinsa. Passintarkastuksessa tulijalle myönnetään heti kättelyssä kolmen viikon viisumi. Jonot passintarkastuksessa voivat olla pitkiä. Manilan Kansainvälinen terminaali (Ninoy Aquino) on joissakin vertailuissa arvioitu erääksi maailman kehnoimmista lentokentistä. Valitettavasti tässä ei ole kovin paljon puolustelemista.

Taksilla kulkeminen on turistille A ja O. Manilan lentokentällä ja yleensä muillakin kentillä on tarjolla kiinteän hinnan takseja (fixed price). Niitä varten on tiskin takana oma järjestelijä, jonka kanssa sovitaan matkan kohde ja hinta. Maksu suoritetaan kuljettajalle. Tämä järjestelmä toimii yleensä hyvin. Kun palaa lentokentälle, kannattaa tilata hotellista etukäteen taksi. Matkan hinta on tavallista korkeampi, mutta tavaroiden mahtuminen autoon ja perille pääseminen on taattua.

Taksi on turistille käytännössä helpoin kulkuväline muulloinkin liikuttaessa Metro Manilassa. Taksi otetaan ”lennosta”. Kaduilla on välillä jonossa kiemurrellen ajelevia takseja, jotka kalastelevat asiakkaita. Taksiin astuttaessa pitää huolehtia siitä, että kuljettaja laittaa taksamittarin käyntiin. Taksit eivät ole länsimaista tasoa, vaan pääosin melko huonokuntoisia. Mutta eipä hintakaan päätä huimaa. Matkan lähtöhinta on 40 P (pesoa). Parilla eurolla ajaa jo useamman kilometrin. Taksilla kulkiessa on syytä myös itse tietää, minne on menossa. Taksikuskin paikallistuntemus ei siihen läheskään aina riitä. On hyvä tietää, missäpäin Metro Manilaa matkan kohde sijaitsee. Samoin on hyvä tietää, minkä kadun kulman lähellä talo on. Talojen numeroilla ei ole täällä paljonkaan väliä, sillä numerointi ei ole tapahtunut järjestyksessä. Täällä on myös lukematon määrä hotelleja. Joten pienempiä hotelleja taksi ei useinkaan tunne.

Taksikuskien joukko on hyvin kirjava. Jotkut heistä puhuvat hyvin sujuaa ja ymmärrettävää englantia, jotkut puhuvat ”taglishta”, joka on englannin ja tagalon sekoitusta. Se voi välillä saada hyvin outoja muotoja. Taksien koulutuspohja on varsin erilainen. Osa taksikuskeista on hyvin kiinnostuneita matkustajista. Useat taksit ovat kertoneet, että he tekevät tätä työtä voidakseen tutustua eri maista ja kulttuureista tuleviin ihmisiin.  Heiltä voi kuulla mitä ällistyttävimpiä tarinoita. Taksimatka voi olla hyvin kiinnostava kokemus.

Tavaratalot ovat Metro Manilassa, ja muuallakin, vapaa-ajan vieton keskuksia. Niistä löytyy lukemattomien kauppojen lisäksi mitä erilaisimpia ravintoloita, elokuvateattereita, lasten huvipaikkoja ja pelihalleja. Filippiinot rakastavat elokuvia ja filmitähtiä. Tänne tulevat hyvin nopeasti uusimmat amerikkalaiset filmit. Itseään voi hemmotella vaikkapa elokuvaillalla ja ravintolaillallisella jossakin teatterin vieressä sijaitsevista ravintoloista. Tunnetuimpia tavarataloja ovat Aasian suurimmaksi mainostettu Mall of Asia, Manila Bayn rannalla, Edsan eteläpäässä, Greenbeltin, Gloriettan ja SM Mallin tavaratalojen ketju Makatissa sekä SM Megamall, Edsan varrella.

Suurimmissa kauppaliikkeissä ja ravintoloissa tunnetuimmat luottokortit käyvät yleensä maksun välineinä. Mutta jokainen tarvitsee myös käteistä. Käteisen nostaminen ei kuitenkaan käy päinsä kovin helposti. Kansainväliset luottokortit toimivat vain osassa automaateista. Raha-automaatin kyljessä voi olla vaikkapa Visan tunnus, mutta se voi tarkoittaa vain Filippiineillä hyväksyttyä luottokorttia. Jos tällaiseen nostoon on tarvetta, paikanpäällä on erikseen selvitettävä, mikä on kansainvälisillä yhteyksillä toimiva automaatti. Käteisen valuutan vaihto eurosta pesoiksi toimii yleensä hyvin siellä, missä turisteja liikkuu paljon. Mutta tässä suhteessa eurooppalaisille voi tulla myös yllätyksiä. Esimerkiksi itse olen yrittänyt vaihtaa Manilan vanhassa kaupungissa, Intramuroksessa, euroja ja ”vetänyt vesiperän” kaikissa alueen pankeissa. Tämä maa on monella tavoin Amerikkaan suuntautunut, ja se näkyy myös siinä, että USA:n dollari vaihtuu pesoiksi paljon sujuvammin kuin euro.

Filippiinellä annetaan monissa tilanteissa juomarahoja. Jos ajan taksilla, pyöristän aina loppusumman jonkun verran ylöspäin. Ravintolassa juomaraha kuuluu myös asiaan. Monet ravintolat perivät palvelumaksun, joka näkyy eriteltynä laskussa. Toisissa palvelumaksua ei ole laskuun merkitty. Etenkin jälkimmäisessä tapauksessa juomaraha on hyvin paikallaan. Palvelualojen palkat ovat täällä varsin pienet, ja juomarahoilla on merkitystä. Itse olen tottunut täällä siihen, että annan aina ravintolassa juomarahaa. Summa riippuu palvelun laadusta ja edellä mainitusta laskutuserosta. Antamani juomarahat ovat liikkuneet tavallisesti 20-100 P:n välillä. Ravintolassa syöminen on täällä joka tapauksessa hyvin edullista, ja ruoka on tasokasta.

Hintataso Filippiineillä on hyvin edullinen länsimaalaiselle turistille. Enemmistön elintaso on täällä hyvin matala. Metro Manilassa 15.000 P (n. 300,- eur) kuukausipalkka on jo hyvä. Moni työntekijä saa tyytyä vähempäänkin kuin puoleen tästä palkasta. Työn hinta on halpa.  Silloin erityisesti ne tuotteet ja palvelut, joissa työn osuus on keskeinen, ovat edullisia. Vaatteet, käsityöt ja korut ovat halpoja. Varsinkin paikalliset alkoholi- ja tupakkatuotteet ovat edullisia. Lounaan syö Metro Manilassa pikaruokaa tarjoavista paikoista 100-150 P:n hinnalla. Katukioskeista maittavan lounaan saa vieläkin halvemmalla. Ravintolan ja ruuan tasoa voi aina nostaa niin halutessaan ja pysyä vielä varsin kohtuullisissa hinnoissa. Hintataso vaihtelee Filippiinien sisällä. Pohjois-Luzonin vuoristokaupungissa voi käydä parturissa 65 P:n hintaan ja poistua tyytyväisenä. Mutta kun Cebulla menee parturiin, huomaakin saavansa saman palvelun melkein puoleen hintaan. Myös hieronta on Filippiineillä edullista ja ammattitaistoista.

Filippiinot ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. He neuvovat mielellään ulkomaalaisia. Täällä on myös totuttu vierasmaalaisiin. Erilaisia tapoja ja kulttuureita ymmärretään. Ystävällinen hymy ei ole teeskentelyä. Varovaisuus on kuitenkin usein viisautta. Länsimaalainen on aina filippiinon silmissä rikas. Myös niitä löytyy, jotka haluavat keinotella varakkaan turistin kustannuksella. Keskustelua helpottaa filippiinojen hyvä englanninkielen taito. Englantia opetetaan jo peruskoulussa, ja korkeampi opetus tapahtuu englanniksi. Suurimmat päivälehdet ovat englanninkielisiä. Amerikkalainen vaikutus näkyy kaikkialla.

Yksinäisyyttä sosiaalisessa mediassa. Puhelinkeskustelu asiakaspalvelussa.

Face Brook: Hyvää päivää. Tämä on Facebrookin asiakaspalvelu. Puhelu nauhoitetaan toimintamme kehittämiseksi.

Hannu: Hei, Face!

FB: Tervepä terve! Sinulla on varmasti asiaa, kun otit näin puhelimella yhteyttä.

H: Joo…

FB: Joo-o, joo-o, mitäs mietit?

H: Sinua.

FB: Heh heh. Mitäpä nyt minusta?

H: Sulla on kaunis nimi.

FB: Joo, onhan se ihan onnistunut brändin nimeksi.

H: Mä tykkään Sun etunimestä.

FB: Heh, heh, äläpä nyt. Ei mulla ole etunimeä, vaan se on yksi nimi, jossa on kaksi osaa.

H: Mutta mä ajattelen Sua aina etunimellä, Face. Se on niin kiva nimi, kun se kertoo mulle sellasesta avoimesta ihmisten kohtaamisesta, niinkun sillai naamakkain.

FB: Hannu, mä luulen, että Sä oot nyt jotenkin käsittänyt tän asian väärin…

H: En mä usko. Mä luulen, että mä oon käsittänyt juur ihan oikein. Juu, ja sitten mä tykkään myös tosta Sun sukunimestä: Brook. Kun siitä tulee semmonen hiano kansainvälinen tunne. Ja sitten kun se tarkottaa puroa, niin mä aina ajattelen, että mä oon puron varrella, kun mä oon Face Brookissa. Se on niin kun semmonen kirkas tunturipuro, jossa voi huuhdella kasvonsa…

FB: Ettet ny, Hannu, vaan sitten putois sinne puroon, kun siinä niin kovasti pyllistelet. Heh, heh. Älä suutu, leikkiähän tää vaan… Joo, mutta onhan se kiva kuulla, että tää meijän nimi on noin hyvä. Kyllä Sulla Hannu leikkaa. Mutta mennääs nyt sitten asiaan… Kuules ny, kun nää meijän tilastot on Sun kohallas vähän niinku mollivoittoisia. Sun toimintas näyttää olevan melkein nollassa. Ei tällä kyllä paljon Herran huonetta rakenneta… Jaa, on tossa kaks tykkäämistä. On tää yks Mass vai Miss-mikä se on Nutritio, joka lähettelee Sulle bikinikuvia ja sitten tää yks baari, josta Sä näytät tykkäävän. Mut muuten tää on autiota kun Siperian aroilla.

H: No, joo, se Nutritio on kyllä ihan vahinko. Katos, kun mulla on tämmöset paksut sormet ja mä painelen tota tablettia, niin eikö se pirulainen, siis sormi, osu vähän väliä väärään kohtaan. Juu, niin sit se osu siihen missiin… Niin, että voisko sen leikata pois?

FB: Sen sormen vai missin… Hehe he. No, joo, vitsi, vitsi. Mutta älä Sää, Hannu, pane ny ihan kaikkea niitten paksujen sormien tiliin. Sä taidat olla vähän semmonen selittelijä. Taisit vaan tykätä niistä missin kuvista… Joo, mutta mennääs sitten tänne kaveripuolelle. Sulla ei näytä olevan yhtään kaveria. Koitas Hannu nyt vähän reipastua ja panna vipinää villapöksyyn, niinkun sanotaan. Panet kaveripyyntöjä vireille oikein olan takaa. Onki veteen ja matoa koukkuun, Hannu. Ei ne kalat, kuules, suoraan veneeseen hyppää.

H: Joo, mut kun mä en halua kun yhden kaverin…

FB: Älä helvetissä, anteeksi… Sähän nyt omituinen otus oot. Yleensähän meillä halutaan satakin kaveria.

H: Joo, mut mä haluan vaan yhden. Mut ei se suostunu siellä netissä, niin sit mä soitin tänne.

FB: Kukahan tämmönen ihme sitten on, jonka Sä kaverikses haluat?

H: Se olet Sä, Face.

FB: Mä! Ei hitossa. Kuulinkohan mä oikein. Johan nyt on juttu. En oo tämmöstäkään ennen kuullu. Tää on nyt nätisti sanottuna menossa vähän perseelleen tää meidän juttu. Tiedäks Sää edes, mitä sukupuolta mä olen?

H: En mä tiedä, mutta mä kyll arvaan. Mut ei se mulle mitään merkkaa.

FB: Täällä kuule sukupuoli painaa yleensä aika paljo. Jos Sulle ei sukupuoli merkkaa, niin mikä Sulle sitte merkkaa, ja miks ihmeessä Sä haluat juuri mut kaverikses?

H: No, se johtuu noista Sun hianoista kysymyksistä, joita Sä teet. Ensimmäiseks kun mä tuun Face Brookiin, Sä kysyt multa: Mitä mietit? Se on musta tosi hiano kysymys. Se on ihan elämän peruskysymyksiä. Must on tosi upeeta, et Sä oot kiinnostunu mun ajatuksista. Kun must tuntuu, että monikaan ei juuri oo kiinnostunu mun ajatuksista. Ne ajattelee, että ei ton vanhan ukon päässä ajatus enää kulje. Tai jos kulkee, niin olis ehkä parempi, kun ei kulkis. Tai jos sillä on ajatuksia, niin olisi ainakin parempi, ettei se kertois niistä muille. Niin, siks toi kysymys on niin hiano. Se niinkun arvostaa mun ajattelua. Eikös se joku filosofikin sanonu joskus, että ”ajattelen, olen olemassa”. Siis Sä annat ikään kuin luvan mulle olla olemassa…

FB: Joo, Sä alat, Hannu mennä ny vähän turhan filosofiseks, eikä tää on ny ihan sitä varten… Mut onhan se kiva kuulla, että meillä on hyviä kysymyksiä…

H: Sit Sulla on toinenkin tosi hyvä kysymys. Jossain vaiheessa Sä kysyt: Kenen kanssa Sä oot? Mun täytyy kyllä ny myäntää, että useimmiten mä joudun vastaan, että en kenenkään. Mutta silti se on kans hiano kysymys, kun siitä tulee semmonen tunne, että Sä oot kiinnostunu siitä, oonko mä jonkun kans vai oonko mä yksin. Ja mähän oon tavallisesti yksin. Mut se kysymys jotenkin lämmittää mua…

FB: No, joo onhan tää meille ihan hyvää palautetta…

H: Niin ja sitten mä tykkään Sun profiilikuvasta. Se on semmonen kiva kokovartalokuva, jossa Sä oot pää sillai mukavasti vasemmalle kallellaan ja kädet levällään. Ihan niinkun Sä haluaisit halata mua. Mut sitte mä haluaisin nähdä myös Sun kasvos, Face. Ni eks Sä vois muuttaa välillä sitä kasvokuvaks ihan mun mieliks?

FB: Kuule Hannu, nää Sun juttus on menossa vähän niinkun erikoisemmalle puolelle. Noin, niinku nätisti sanottuna. Ei se ole mikään profiilikuva, vaan Facebrookin brändin merkki. Se pysyy, eikä sitä muuteta joka hanun pyynnöstä. Must tuntuu Hannu, et Sä et oikei ymmärrä tämmösen bisniksen päälle.

H: Juu, en.

FB: No, juu. Minkäs alan miähiä Sää, Hannu, sitte itte oikei oot?

H: En oikei minkään… enää.

FB: No, joo, sitä mää vähän ajattelinkin. Eiköhän nyt lopetella, Hannu. Sä oot kuule ylittäny moneen kertaan kaikki tämmösen keskustelun limiitit, enkä mä tiedä, tultiinko me tästä jutusta ny hullua hurskaammaks, mutta onneks tää nauhotettiin. Ehkä joku sitten tutkii, saako tästä mitään tolkkua. Kiitos ny kumminki soitosta ja terve sitte vaa, Hannu.

H: Näkyillään, Face.

Pikku-Maryn ihastus

Astelen iltaruuhkan tungoksessa Buendiaa pitkin. Menossa on jokailtainen lenkkini. Pimeys on jo laskeutunut. Väistelen heikosti valaistulla, kuoppaisella katukäytävällä vesilätäköitä, joita iltapäivän sade on synnyttänyt. Keskityn pitämään jalkani kuivana.

Yhtäkkiä kuulen takaani huudon: ”Söör, söör”. Ajattelen, että huuto on ehkä tarkoitettu jollekin toiselle. Tai ehkä joku yrittää kaupata minulle jotakin. En halua ostaa mitään ja haluan kävellä rauhassa. Kuljen kuin kuuro. Mutta huutelu jatkuu edelleen. Lopulta kuulen, kuinka joku huutaa: ”Söör Hannu.”  Etunimeni mainitseminen pysäyttää minut paikalleen kuin naulitun. Pimeydestä vierelleni pujahtaa nuori, arviolta vähän yli kaksikymppinen, siro filippiina. En tunnista häntä, mutta arvaan, että hän voisi olla joku vaimoni kielikurssilaisista. Katson nuorta naista silmät hämmästyksestä ymmyrkäisinä.

”Söör, olen Mary (annettu nimi), Teidän pankistanne, tuolta naapurikadulta. Kävitte eilen nostamassa meiltä rahaa, ja minulle tapahtui suuri erehdys.  Annoin Teille vääränmallisen, vanhentuneen lomakkeen, jonka Te allekirjoititte. Tämä virhe pitäisi nyt korjata. Voisitteko mitenkään tulla huomenna käymään pankissa?”

Minua ärsyttää ja manailen mielessäni. Grrr… voi hitto! Aina te olette noiden lippujenne ja lappujenne kanssa, joita asiakkaiden ja virkailijoiden on yhtenään täytettävä. Mihin ihmeeseen te joudutte niiden kanssa, ja kuka niitä koskaan lukee? En millään viitsisi mennä pankkiin, kun juuri siellä kävin. Mutta kun katson Maryn hätääntyneisiin silmiin, kiukkuni lientyy ja annan periksi. Olkoon menneeksi. Yritän kuitenkin siirtää pankissa käyntiä ja sanon Marylle: ”Okei, mutta voisinko tulla ensiviikon alussa?” ”Totta kai se käy Söör, mutta hyvä olisi, jos voisitte tulla aikaisemmin”, sanoo Mary ja häipyy Buendian pimeyteen ja ihmisvilinään.

Jälkeenpäin ajattelen Marya ja hänen asemaansa pankin pikkuvirkailijana. Ehkä Mary on joutunut vaikeuksiin virheensä tähden. Entäpä jos joku tilitys sivukonttorista eteenpäin odottaa Maryn virheen korjaamista. Pyörittelin ajatusta päässäni ja päätin mennä pankkiin heti seuraavana päivänä. Eihän tuo nyt minulta sittenkään niin paljoa ”maksa”.

Kun astun pankkisaliin, Mary viittoilee minulle jo innokkaasti tiskin takaa: ”Tänne, Söör, tänne.” Mary on iloisesti yllättynyt siitä, että tulen näin pian hoitamaan asian kuntoon. Maryn kasvot loistavat. Naurahdan ja sanon Marylle: ”Tulin pelastamaan Sinut. Ajattelin, että olet ehkä vaikeuksissa.” Maryn silmät alkavat loistaa yhä kirkkaammin. Uusi, valmiiksi kirjoitettu blanketti löytyy salamana eteeni. ”Söör, onko Teillä muita pankkiasioita? Kaikki hoituu tässä samalla,” sanoo Mary. ”Eipä juuri, ehkä vähän käteistä voisin nostaa.”

Istun siinä ihailun lämmössä. Tunnen itseni pankin ”kunnia-asiakkaaksi”. Lomakkeita pyöritellessään Mary kysäisee minulta: ”Asutteko tässä lähellä, Söör?” ”Joo, ihan tuossa naapurikadulla.” ”Joo, sitä ajattelinkin, kun olen nähnyt, että kävelette usein tässä lähettyvillä.” ” Niin, juu harrastan semmosta.” Mary jatkaa tutustumista: ”Mutta Söör, olen huomannut, että Te kävelette usein yksinänne. Elättekö Te yksin?” Katson Marya silmiin ja näen edessäni naisen kasvot, jotka säteilevät ihastuksesta. Tämä tuntuu hämmentävältä. Tokaisen: ”Olen naimisissa. Minulla on vaimo, jonka kanssa elän.” Mutta Mary ei hellitä: ”Söör, jos Teillä on vaimo, niin miksi Te sitten kävelette yksinänne? Missä Teidän vaimonne on?” Vastaan yksikantaan: ”Hän tekee töitä.”

Viimeinen vastaukseni puhkaisee ihastuksen kuplan. Tällä miehellä on vaimo, eikä sen enempää ole odotettavissa. Näen, kuinka ”pilvi” laskeutuu Maryn kasvoille ja tunnelma latistuu. Maryn sydämessä oli alkanut kasvaa ihastumisen ”oras”. En tiedä, kuinka kauan se oli siellä varttunut. Nostamalla esiin vaimoni olemassaolon polkaisin kantapäälläni ihastumisen ”oraan” murskaksi. Se tuntui raa’alta. Mutta ehkä on niin, että kipeää tekevä totuus on parempi kuin hempeä valhe.

Kohtaaminen Maryn kanssa on herättänyt mielessäni monia kysymyksiä. Länsimaisittain ajatellen asetelma tuntuu hullunkuriselta: Kuinka joku vähän yli kaksikymppinen nainen voi ihastua n. 40 vuotta itseään vanhempaan mieheen? Kuitenkin suuren ikäeron omaavia pariskuntia, joissa mies on länsimaalainen ja nainen filippiina, näkee täällä usein. Tällaisen suhteen selitykseksi länsimainen tarjoaa rahan valtaa. Nuori nainen haluaa varakkaalta mieheltä rahaa eikä edes ole kysymys ihastuksesta vaan taloudellisesta toiminnasta.

Tätä selitystä en ole valmis nielaisemaan sellaisenaan. Kun asiaa tarkastelee filippiiniläisestä kulttuurista käsin, tilanne on paljon monimutkaisempi. Filippiiniläinen perhekulttuuri on huomattavasti tunnepitoisempi kuin länsimainen. Perheen jäsenet vastaavat toistensa tunteisiin suurella herkkyydellä. Tämä tekee filippiinoista hyvin tunneherkkiä ihmisiä. Tällainen sensitiivisyys saa aikaan myös herkkyyden ihastua toiseen ihmiseen. – Mary ymmärsi, että olin osannut ajatella ”lomakekysymystä” hänen kannaltaan ja vieläpä toimin tilanteen korjaamiseksi. Saattaa olla, että sain tässä ”hyvän isän” roolin, joka oli tuttu Marylle hänen lapsuudestaan.

Filippiiniläiseen perhekulttuuriin kuuluu vanhempien arvostaminen. Perinteisessä ajattelussa arvostus ja auktoriteetti tulevat elämänkokemuksesta eikä niinkään koulutuksesta ja sen tuomasta asiantuntemuksesta. Tämä näkyy hyvin myös julkisessa elämässä. Eräs esimerkki tästä on se, että senaatin presidenttinä toimii 88-vuotias Juan Ponce Enrile. Kukaan ei täällä epäile hänen toimintakykyään. Päinvastoin hänestä on tullut eräänlainen, laajaa suosiota nauttiva ”rokkitähti”. Tähän vaikutti se, että hän toimi suoraan televisioidussa, vaikeassa valtakunnanoikeudessa puheenjohtajana. Korkea ikä on täällä oikeastaan ihailtava ja turvallisuuden tunnetta lisäävä asia.

Länsimainen nuori ihminen haluaa elää vapaana. Jos puoliso on huomattavasti itseä vanhempi, on ilmiselvää, että toinen tarvitsee aikaisemmin hoivaa. Puolison hoitaminen ei taas sovi vapaan elämän malliin. Täällä ajatellaan toisella tavalla. Perheen jäsenien hoitaminen on osa ihmisen luonnollista elämää. Toisen ihmisen hoitamiseen kasvetaan jo pienestä pitäen. Sisarusten tehtävänä on aina hoitaa pienempiään. Vanhempien hoitaminen on itsestään selviö. Kun on kasvanut toisten hoitamiseen, puolisonkin hoitaminen tuntuu tarpeen niin vaatiessa luonnolliselta.

Länsimainen puoliso lisää perheen taloudellista turvaa silloinkin, kun hän on iäkäs. Filippiiniläisperheessä taloudellinen tuki on laajaa. Lapsi on vastuussa vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Taloudellista tukea annetaan myös sisaruksille usein koulutuksen muodossa. Kun nuori nainen solmii suhteen länsimaiseen mieheen, hän toimii oman perheensä odotusten mukaan, sillä hän tuo avioliitollaan taloudellista turvaa koko perheelle.

Pohdin sitä, mitä Maryn ihastuminen herätti minussa. Oikeastaan tunsin itseni aika noloksi. Olin aiheuttanut toisessa tunteita, joihin en vastannut ollenkaan, tai ainakaan vastaus ei ollut toivotunlainen. Tunsin myös syyllisyyttä toisen herkkien tunteiden murskaamisesta. Koin olevani ”norsu posliinikaupassa”. En vastannut ihastukseen ihastuksella, mutta jossakin syvällä tunsin, että sain ”ansaitsematonta armoa”. Sain balsamia niihin haavoihin, joita vanhenevan miehen sieluun syntyy, kun ruumis hiljalleen rapistuu.

Kohtaan Maryn pankissa asioidessani. Mary ei pyri enää yksityiseen elämääni, mutta hän haluaa hallita pankkiasioitani. Kun tulen pankkiin, Mary ilmaisee elein ja ilmein, että pankkikirjani tulee antaa hänelle. Olen antanut sen joskus jollekin muulle virkailijalle. Silloin Mary on siepannut sen salamannopeasti käsiinsä. Joskus Maryllä on joku työ niin kesken, että hän ei voi käsitellä asioitani. Silloinkin pankkikirja on annettava ensin hänelle. Nimittäin Mary haluaa valita, kelle virkailijalle kirja luovutetaan asioiden hoitamista varten. Sydäntäni Mary ei saanut, mutta pankkikirjani hän pitää käsissään, ainakin pankissa asioidessani.  

Itkevän lapsen arvoitus

Istun vaimoni kanssa eräänä iltana päivällisellä Makatissa, yhdessä Ayalan puiston ravintoloista. Terassilta avautuu vehreä näkymä huolella hoidettuun puutarhaan. Puisto on Makatin asukkaiden ja myös siellä työssä käyvien suosikkipaikka. Trooppisen kasvuston lisäksi puiston ihmisvilinä on omalla tavallaan kiinnostava ilmiö. Filippiinojen lisäksi puistossa käy paljon lähettyvillä asuvia länsimaalaisia ”expatteja”.  Huomiomme kiinnittyy äitiin ja lapseen, jotka leikkivät nurmikolla. Arvuuttelemme keskenämme, onko äiti filippiina vai länsimaalainen. Ulkonäön puolesta tätä on vaikeata päätellä ainakin terassilta käsin.

Kuluu jonkin aikaa ja keskitymme ruokamme maisteluun ja jutusteluun. Havahdumme siihen, että sama äiti kulkee lapsensa kanssa pöytämme edestä. Sanon vaimolleni, että nyt tiedän vastauksen kysymykseemme kansallisuudesta. ”Kuinka niin”, kysyy vaimoni. ”Vastaus on siinä, että lapsi itkee, eikä äiti pysähdy lohduttamaan häntä, vaan kulkee eteenpäin. Jos kysymyksessä olisi filippiino-perhe, äiti pysähtyisi ja lohduttaisi lapsensa.”

Istuessamme meille tuli tunne siitä, että olimme jonkun oleellisen perhe-elämää koskevan salaisuuden äärellä. Se oli siinä meidän edessämme, äidin suhtautumisessa lapsen itkuun. Totesimme molemmat, että emme ole todellakaan nähneet itkeviä lapsia Filippiineillä. Olemme nähneet köyhiä lapsia. Mutta köyhänkin perheen lasten silmät säteilevät täällä usein ilosta.

Länsimaissa olen kohdannut monta kertaa tilanteen, jossa vanhemmat torjuvat lapsensa itkun. Syvimmin mieleeni on jäänyt tapahtuma saksalaisesta tavaratalosta. Äiti retuutti itkevää lasta tavarapaljouden keskellä ja antoi yhtä kyytiä haukkuja ja läimäyksiä lapselle kiukuttelusta. Minä seisoin avuttomana ja ihmetellen tätä näytelmää katsomassa.

Filippiiniläisessä ja länsimaisessa perhekulttuurissa on selkeä ero. Filippiiniläinen antropologian professori  F. Landa Jocano kuvaa täkäläistä perhekulttuuria kirjassaan Filippino Social Organization. Hän korostaa lapsen merkitystä perheen onnen tuojana. ”Lapsen naurahdus pyyhkii pois ahdistuksen ja vaikeudet.” Lapsi on avioliiton täyttymys. Ilman sitä aviosuhde jää turhaksi. Lapsella on myös uskonnollinen merkitys. Hän on ”Jumalan lahja ja oikean, puhtaan elämän verso”.

Lapsi on perheen silmäterä. Häntä ei jätetä yksin, eikä hänen anneta itkeä. Itku on oire lapsen pahoinvoinnista, johon pyritään heti puuttumaan. Itku voi olla myös merkki ”pahan hengen” toiminnasta, joka uhkaa lasta. Lapsen itkua pidetään myös oireena ”pahan luonteen” kehittymisestä. Rakastavan vanhemman tulee vastata tähän haasteeseen. Filippiineillä lapsia pikemminkin hemmotellaan kuin rangaistaan.

Pohjimmiltaan on kysymys siitä, onko lapsi vanhempien ilo vai taakka.

Itsenäisyysjuhla

Ensi tiistaina 12.6.2012 vietetään Filippiinien 114. itsenäisyyspäivää. Filippiinit julistettiin itsenäiseksi valtioksi vuonna 1898. Filippiinot onnistuivat silloin aseellisella kapinalla irrottautumaan Espanjasta, joka kävi samanaikaisesti sotaa Yhdysvaltoja vastaan. Espanja hävisi sotansa, ja rauhanehdoissa Filippiinit myytiin Yhdysvalloille.  Tätä filippiinot eivät tietystikään hyväksyneet, ja alkoi uusi sota, tällä kertaa Yhdysvaltoja vastaan. Sota päättyi vuonna 1902 ymmärrettävästi amerikkalaisen suurvallan voittoon, ja itsenäisyys jäi sillä kertaa hyvin lyhyeksi. Filippiinit pääsi irtautumaan itsenäiseksi valtioksi uudelleen vasta toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946. Tätä jaksoa filippiinot eivät kuitenkaan ota huomioon itsenäisyyspäiviään koskevassa laskuopissa.

Itsenäisyysjuhlat aloitetaan Filippiineillä hyvissä ajoin. Jo nyt on pidetty ensimmäiset juhlat. Ayala Foundation-säätiö, joka omistaa kiinteistöjä Makatissa, huolehtii myös asukkaiden kulttuurin tarpeiden tyydyttämisestä. Olimme eilen illalla Ayala Triangle –puistoon järjestetyssä iltajuhlassa. Pääsy juhlaan oli vapaa kaikille kynnelle kykeneville. Illan aiheena oli demokratian merkitys itsenäisyydessä. Illan pääpuhuja korosti sitä, että itsenäisyystaistelijoiden päämääränä oli demokratian luominen. Tämän päivän tilanteessa demokratiaa vahvistetaan tekemällä hyvää. Sen sijaan pahan tekeminen on demokratian heikentämistä. Voi arvata, että tällä sanomalla oli yhteys siihen yhteiskunnalliseen taisteluun, jota Filippiineillä käydään presidentti Noy-Noy Aquinon johdolla korruptiota vastaan.

Juhlan kunniavieraana oli maailmankuulu filippiiniläinen opettaja ja sosiaalityöntekijä Efren Peñaflorida. Hän tuli maailman maineeseen, kun TV-yhtiö CNN nimesi hänet vuoden 2009 sankariksi.  Tämän tunnustuksen Peñaflorida sai koulun tuomisesta katulasten ulottuville.  Peñafloridan idea koulusta oli hyvin yksinkertainen. Hän otti käyttöönsä työnnettävät kärryt ja lastasi ne koulutarvikkeilla. Sitten hän meni kärryineen sinne, missä kadulla leikkivät lapset olivat ja ryhtyi opettamaan heitä. Näin opetus tuli niiden lasten ulottuville, joilta koulunkäynti oli jäänyt kesken tai kokonaan aloittamatta. Peñafloridan kärryt eivät ole ratkaisseet koulupudokkaiden ongelmaa, sillä näitä lapsia riittää. Mutta hän loi mallin, jota on alettu toteuttaa laajemminkin.

Peñaflorida esiteltiin meille juhlassa esimerkkinä demokratian vahvistamisesta yhteiskunnassa. Koulutuksen tuominen siitä osattomien ulottuville vahvistaa syrjään jääneiden mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Efren Peñaflorida  (kuvassa) on eräs merkittävimmistä nykyarjen sankareista Filippiineillä.

Juhlan kohokohta oli Filippiinien lipun paljastaminen. Keskelle puistoa rakennetun ison rakennelman peitosta paljastui valtavan kokoinen lippu, joka oli tehty käsin banig-puun kuivatuista lehdistä. Lipulla on kokoa 80 neliömetriä. Kun lippu oli paljastettu, nähtiin kuvaelma ensimmäisen Filippiinien lipun valmistuksesta ja käyttöön ottamisesta kapinassa espanjalaisia vastaan. Sitten siirryttiin taidokkaisiin ja näyttäviin tanssiesityksiin. Ne ovat filippiiniläisen kulttuurin ydintä. Filippiinot ovat tanssiva kansa. Itsenäisyys on heille ennen kaikkea iloinen asia. 

Liikenneruhkaa Metro Manilassa

Eräs asuinalueemme liikenteen pullonkauloista on Makati Avenuen ja Buendian (Gil Puyat Avenue) risteyksessä. Video antaa välähdyksen tämän risteyksen liikenteestä arkiaamuna. Autojonot seisovat ja pakokaasut tupruavat taivaalle. Risteyksessä on liikennevalot. Sen lisäksi ruuhkaa selvittää kaksi poliisia.  Siitä huolimatta risteys tahtoo vähän väliä tukkeutua, eikä kukaan pääse mihinkään. Kiireiselle työmatkalaiselle voi kertoa, että moni risteys on Manilassa aamuisin vielä ruuhkaisempi. Se tuskin kuitenkaan paljoa lohduttaa. Metro Manilassa tunnin työmatkaa ei pidetä vielä minään. Monilla työmatka saattaa kestää yhteen suuntaan kaksikin tuntia. Siitäkään ei juuri valiteta. Tilanne vain otetaan sellaisena, kuin se on. Ollaan tyytyväisiä siitä, että on työpaikka, johon kulkea.

Metro Manilassa on periaatteessa hyvin monenlaisia välineitä kulkemiseen. Merkittävin liikenteen valtasuoni on kaupunkia halkova kehätie, EDSA. Sillä kulkevat isot bussit ja metro juna. Harva pääsee kuitenkaan työpaikalleen vain niitä käyttäen. Loppumatka on kuljettava tavallisesti ainakin yhdellä jeepneyllä. Ne vastaavat varsinaisesta lähiliikenteestä. Jeepneystä on tullut Filippiineillä oma tavaramerkkinsä. Alun perin ne ovat olleet viime maailmansodan aikana käytettyjä miehistönkuljetusajoneuvoja. Kun jenkit sodan päätyttyä lähtivät maasta, ne jätettiin Filippiineille. Tarkoitus oli, että ne toimisivat eräänlaisena väliaikaisratkaisuna julkisen liikenteen hoitamiseksi. Filippiinot ottivat jeepneyt omikseen ja kehittivät niistä omalaatuisen ”pikkubussin”.  Niiden tuotanto jatkuu ja kehittyy edelleen Filippiineillä.

Jeepneyllä kulkeminen on edullista, ainakin länsimaalaisen mielestä. Muutaman kilometrin matka maksaa P8, joka on euroissa vähän yli 10 senttiä. Kuljettaja kerää maksun siten, että matkustajat siirtävät suoritetun hinnan kädestä käteen eteenpäin. Kukaan ei varasta maksua, eikä matkasta saa lippua. Jeepneyn pysäkki on siinä, missä matkustaja voi poistua tai tulla kyytiin.  Se on usein siinä, missä katua reunustavassa rauta-aidassa on aukko tai vaikkapa suojatien kohdalla. Merkittyjä pysäkkejä ei ole. Jeepneyn kuski on ”kapteeni laivassaan”. Hän on yksityisyrittäjä, joka tavallisesti yhden jeepneyn avulla pitää perheensä juuri ja juuri leivässä. Apunaan hänellä on keskeisillä pysähtymispaikoilla sisäänheittäjä. Hän informoi autoa odottavia kunkin jeepneyn reitistä ja järjestelee autot täyteen.

Taksit edustavat kalliimman luokan matkustamista. Taksinkaan hinta ei kuitenkaan juuri päätä huimaa. Tavallisesti taksi maksaa 5 km:n matkalla hieman yli kaksi euroa. Taksit ovat yleensä valkoisia, usein parhaat päivänsä nähneitä ajopelejä. Tätä nykyä niissä on oltava myös toimivat taksamittarit. Lähtöhintana mittarissa on P40, joka on tällä hetkellä n. 75 senttiä. Takseissa on yleensä ilmastointi, mutta niiden kunto vaihtelee. Taksimatka ei Manilassa takaa nopeata kyytiä, vaan ne seisovat ruuhkassa samalla tavalla kuin muut ajopelit. Taksin kuljettajat ovat tavallisesti yhtiön ”renkejä”. Monet heistä tuntevat kaupungin varsin hyvin. Kun Metro Manila on valtava suurkaupunki, taksikuskin paikallistuntemukseen ei voi aina kuitenkaan luottaa. Täällä eivät navigaattorit toimi, eikä kukaan voi tuntea kaikkien katujen sijaintia. Oman ongelmansa muodostaa myös se, että talojen numerointi ei ole järjestelmällistä. Parasta on ottaa aina selville se katujen kulma, jonka lähellä matkan päämäärä on, ellei sitten ole kysymys jostakin yleisesti tunnetusta rakennuksesta.

Jeepneyt ja taksit muodostavat vain osan liikenneruuhkasta. Monet firmat kuljettavat työntekijöitään pikkubusseilla. Tämä sopii hyvin ”valkokaulustyöntekijöille”. Korkeammassa asemassa olevat työntekijät kulkevat omilla autoillaan. Niitäkin riittää kadut täyteen. Viileää ilmaa puskevat ilmastointilaitteet auttavat näitä matkalaisia, mutta hekään eivät voi oikaista ruuhkan ohi. Kaikki seisovat siihen takertuneina, lukuun ottamatta niitä työmatkalaisia, jotka kulkevat helikopterilla. Makatissa on ainakin yksi johtaja, joka laskeutuu aamuisin kerrostalon katolle kopterilla. Siitä ei liene kovin pitkä työmatka enää hissillä työpöydän äärelle.

Sivukatujen liikennettä hallitsevat kolmipyöräiset mopo- ja polkupyörätaksit. Ne ovat varsinkin paikallisten suosiossa. Ne täydentävät Metro Manilan liikennevälineiden monikerroksisen järjestelmän. Tässä järjestelmässä jokaiselle välineelle on oma paikkansa. Myös ihmiset jakautuvat eri yhteiskunnan kerroksiin sen mukaan, millaisia liikennevälineitä he käyttävät. Näiden kerroksien ulkopuolelle jää vain kadun kansa, jolla ei ole varaa minkäänlaisten liikennevälineiden käyttämiseen. Heidän liikennevälineenään ovat jalat. Varakkaammat filippiinot välttävätkin ”tarpeetonta” kävelyä. Katuja ei täällä ole rakennettu kävelemistä varten vaan autoja varten. Jalankulkijan on oltava tarkkana, että ei jää autojen tai niiden välistä syöksyvien moottoripyörien alle. Ne eivät punaisista valoista välitä.

Metro Manilan liikenne sirkukseen ei ole tulossa mitään olennaista muutosta. Metro Manila vetää yhä enemmän asukkaita, jotka pakenevat maaseudun köyhyyttä. Julkisen liikenteen rakenteellisiin muutoksiin ei ole varaa. Korkeita kerrostaloja rakennetaan jatkuvasti lisää. Niihin muuttavilla asukkailla on omat autonsa. Niille on paikkansa condon autokerroksissa. Yksityisautojen määrä kasvaa vauhdilla, ja autokauppiaat hierovat käsiään. Kukaan ei kuitenkaan kerro, mihin nämä autot mahtuvat liikenteen ruuhkassa. Liikenneväylät on täällä rakennettu 1970-luvun tarpeisiin, eivätkä ne veny mihinkään. On siis venytettävä käyttäjien pinnaa.

China - back off - Näpit irti Filippiineistä!

Tänään järjestettiin mielenosoitus Kiinan suurlähetystön edessä Makatissa. Protestin aiheena oli Filippiinien ja Kiinan ristiriita merialueesta, joka sijaitsee Luzonin ja Kiinan mantereen välillä. Kiinalaiset käyttävät siitä nimitystä Etelä-Kiinan meri. Filippiinot ovat alkaneet puhua Länsi-Filippiinien merestä. Viime aikojen riitelyn aiheena on ollut Scarboroughin matalikko. Molemmat maat väittävät, että nämä vedet ovat olleet perinteisesti juuri heidän maidensa kalastusalueita. Kalastajat haluavat pitää kiinni omastaan.

Kysymys on kuitenkin vielä enemmästä. Näillä vesillä sijaitsee harvinaislaatuisia koralliriuttoja. Ne ovat hyvin haavoittuvia. Filippiiniläiset vartioalukset ovat tuon tuosta ottaneet kiinni kiinalaisia korallien kerääjiä. Ne ovat arvokasta kauppatavaraa, mutta tämä meno myös tuhoaa meren ainutlaatuisia luonnonrikkauksia. Näiden vesien kiinnostavuus johtuu kuitenkin muistakin luonnonrikkauksista. Täällä Filippiineillä pidetään varmana sitä, että juuri näillä merialueilla on laajoja öljyesiintymiä. Tässä olisi nyt ennen näkemätön mahdollisuus kohentaa oikein kunnolla köyhyydestä kärsivän kansan taloutta. Filippiinit on Kaakkois-Aasian toiseksi köyhin maa. Vielä 1950-luvulla Filippiinit sijoittui näiden maiden vertailussa toiseksi kohta Japanin jälkeen. Alaspäin on tultu kovasti. Täällä kismittääkin tieto siitä, että Kiina on aloittanut 

Länsi-Filippiinien merellä koeporauksia öljyn nostamiseksi.

Riitely on pitänyt yllä jo monen kuukauden ajan mediamyllytystä. Täkäläisissä lehdissä on yritetty todistaa kaikin tavoin Filippiinien oikeutta kiisteltyyn alueeseen. Karttojen pohjalta on osoitettu, että Filippiinien ja Kiinan etäisyydet Scarboroughin matalikolle ovat aivan erilaiset. Kiinasta sinne on matkaa peräti 1200 km, kun taas Luzonilta, Zambalesin maakunnan rantaviivasta matka on vain 200 km. Tällä perusteella filippiinojen mielestä on itsestään selvää, että merialue kuuluu heille. Myös vanhoja rauhan sopimuksia on kaivettu esille. Filippiinojen mielestä nekin tukevat heidän omistusoikeuttaan.

Presidentin hallinto on esittänyt neuvotteluissa kiinalaisten kanssa, että kiista vietäisiin kansainvälisen merioikeuden ratkaistavaksi. Tähän Kiina ei ole kuitenkaan suostunut, vaan ehdottanut kiistan ratkaisemista kahdenkeskisissä neuvotteluissa. Tätä ei taas filippiiniläinen osapuoli ole hyväksynyt. Pelätään, että tässä menettelyssä vahvempi voittaa. Kun maiden välisessä diplomatiassa ei ole päästy eteenpäin, kiistat jatkuvat. Filippiino-kalastajat Zambalesista kokevat olevansa kiusaamisen kohteena. Myös uhoaminen on lisääntynyt. Eräs kiinalainen sotilasasiantuntija kehotti kiinalaisia lehdessä ”ratkaisevien toimien suorittamiseen” ja valmistautumaan mahdolliseen sotaan. Myös Filippiineillä jotkut poliitikot ovat kehottaneet maata varustautumaan sodan varalle. Tässä kyllä riittäisikin puuhaa, sillä niin huonossa jamassa täkäläiset merivoimat ovat.  Pohdinta onkin kääntynyt siihen, onko liittolainen, USA valmis puolustamaan Filippiinejä sodan syttyessä.

Kun maiden väliset neuvottelut eivät etene, ristiriidat siirtyvät kadulle. Tästä oli kysymys tämän päivän mielenosoituksessa. Arviolta n. muutaman sadan ihmisen joukko marssi Gil Puyat Avenueta(Buendia) pitkin parin sadan metrin pätkän Kiinan suurlähetystön eteen. Joukko huusi kuorossa: ”China back off”. Kun joukko oli kokoontunut, tilaisuus aloitettiin kahdella rukouksella. Sekä islamin että kristinuskon edustajat pitivät rukouksen. Sitten laulettiin Filippiinien kansallislaulu. Mielenosoitus oli luonteeltaan filippiiniläisellä tavalla ”pehmeä”. Siitä puuttui vihamielisyys. Sanoma oli kuitenkin aivan selvä. Filippiiniläiset eivät luovu Länsi-Filippiinien merestä suosiolla. Kansa kyllä ymmärtää ne rikkaudet, joita vesi kätkee siellä alleen, eikä niitä Kiinalle anneta.  Sanoman toinen kärki kohdistui omaan presidenttiin. Hänen on pidettävä tiukasti Filippiinien puolta. Eräs puhuja sanoi sen näin: ”Voimakas kansa tarvitsee voimakkaan presidentin.”