Kävin kahvilla ja kauhistuin suomalaista palvelua

Ajoin perjantai-illan sateessa ja sumussa autolla Lahteen hakemaan vaimoani, joka oli palaamassa työmatkalta. Kun minulle jäi aikaa odotella, päätin mennä Sinuheen kahville. Entisenä lahtelaisena muistissani olivat Sinuhen herkut. Seisoin kahvilan kassalla odotellen vuoroani. Edelläni oli vanha rouva, joka yritti maksaa pankkikortilla kahvinsa ja pullansa. Rouva näperteli maksupäätteen kanssa, eikä suorituksesta tullut mitään. Kassaneiti-myyjä katsoi puuhastelua mykkänä ja kärsimättömän näköisenä. Vanha rouva näytti jännittävän tilannetta. Vaivautunut hiljaisuus tuntui painostavalta. Kassaneidin ilmeet kertoivat siitä, miten ikävää tällaisten vanhojen ”sompuloiden” kanssa on toimia. Keventääkseni tunnelmaa rupesin puhumaan vanhalle rouvalle ja ehdotin, että yritetäänpä yhdessä. Hyvästä yrityksestä huolimatta emme onnistuneet. Kassaneiti kysyi: ”Eikö Teillä ole käteistä?”  ”Ei”, sanoi vanha rouva ja häipyi ”häntä koipien välissä”.

Se, mikä minua kauhistutti, oli epäystävällinen palvelu. Filippiineillä olen tottunut kohteliaaseen ja ystävälliseen palveluun. Olen myös tottunut siihen, että vanhempia ihmisiä kunnioitetaan ja arvostetaan. Asiakaspalveluun riittää ihmisiä ja asiakkaille puhutaan ystävällisesti ja heitä neuvotaan. Asiakasta katsotaan silmiin ja hänelle hymyillään. Se, mitä näin lahtelaisessa kahvilassa tuntui siltä, kuin joku olisi ”heittänyt märän rätin vasten kasvoja”. Myyjän olisi pitänyt neuvoa ystävällisesti vanhaa rouvaa ja sanoa jotain rohkaisevaa. Mykkyys ja ”niskojen nakkelu” kertoivat epäkunnioittavasta asenteesta vanhaa rouvaa kohtaan. Sanoja ei siihen tarvittu. Ikärasismi tuli kyllä selväksi.

Helsingin Sanomissa (25.11.) oli artikkkeli maahanmuuttajanaisesta, joka kertoi, kuinka vaikeata on löytää yhteyttä suomalaisiin. Hän oli hankalassa tilanteessa avioliitossaan ja olisi tarvinnut ihmisiä, joiden kanssa olisi voinut vaihtaa ajatuksia. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, kun suomalaiset käänsivät hänelle selkänsä. Eräs esimerkki siitä oli se, että työpaikalla kahvihuone alkoi nopeasti tyhjentyä, kun tämä maahanmuuttaja tuli taukoaan pitämään. Tällaisen kokemuksen kuultuamme me suomalaiset puolustaudumme ja vähättelemme sitä helposti. Minun mielestäni tällaista kokemusta kannattaisi kuunnella tarkkaan. Minusta tässä on jotain olennaista suomalaisesta rasismista. Kerromme kyllä hyväksyvämme erilaisia ihmisiä, mutta suljemme heidät ihmissuhdeverkostojemme ulkopuolelle. Suomalainen rasismi on selän kääntämistä toiselle. Me emme tee sitä vain maahanmuuttajille vaan myös toinen toisellemme. Nuoret kääntävät selkänsä vanhuksille, työtoverit ja naapurit toisilleen. Ei tarvitse katsoa silmiin eikä tervehtiä. Tässä on eräs suomalaisten haavoista.

Filippiineillä ilmapiiri on toisenlainen. Kun kävelimme Makati Cityn katuja, meidät otettiin eräänlaiseen tuttavapiiriin. Katukauppiaat, vartijat ja muut kadun miehet ja naiset alkoivat pian tunnistaa meidät. Päivittäisiin tapoihin kuului tervehtiminen. Kun joskus kuljimme jonkun tähän tuttavapiiriin kuuluvan henkilön ohi, emmekä huomanneet häntä, kuulimme kaukaakin tervehdyshuudon. Tähän tietysti vastasimme. Tilanteesta ja kielitaidosta riippuen vaihdoimme muutaman sanan. Usein kohtaamiseen liittyi joku leikkisä letkautus. Tälllaiset tavat saattavat näyttää pikku asioilta, mutta ne eivät ole sitä. Ne luovat oman ilmapiirinsä elämiseen. Ne kertovat myös filippiinojen avoimuudesta toisia ihmisiä kohtaan. Erilaisuus ei haittaa vaan rikastuttaa.