”Oletteko raskaana, Ma’am?”

Olemme lentoasemalla. Olen lähdössä vaimoni ja aikuisen poikani kanssa lomalle Cebuun. Jonotamme tiskille, jossa luovuttamme matkatavaramme ja saamme lentoliput.  Aikamme odoteltuamme tulee meidän vuoromme ilmoittautua Cebu Pacific Airin virkailijalle. Filippiinavirkailija luo meihin arvioivan katseen ja kysyy ensitöikseen vaimoltani: ”Oletteko raskaana, Ma’am?” Vaimoni on kuin ”puulla päähän lyöty”, eikä osaa vastata mitenkään. Minä kiirehdin sanomaan ”Ei, sikäli kuin minä tiedän.”

Lentokenttävirkailijan kysymys on hämmentävä. Se on yksi niistä kulttuurishokeista, joita olemme Filippiineillä olomme aikana kokeneet. Hoikan vaimoni ulkonäössä ei mikään voinut viitata raskauteen. Myös hänen ikänsä sulki pois raskauden mahdollisuuden melko tarkkaan. Kysymys tuntui hyvin yllättävältä. Suurin syy hämmennykseemme johtui varmaankin siitä, että tuo kysymys ylitti ne rajat, jotka länsimainen ihminen on elämälleen piirtänyt. Eräs tällainen raja koskee naisen raskautta. Se on yksityisasia. Harvapa suomalainen nainen ryhtyy raskaudestaan kertomaan lentokentän jonossa. Raskaaksi tuleminen on intiimi, pariskunnan sukupuolisuhteeseen kuuluva asia. Suomalainen valitsee itse, milloin, missä ja keille tästä kerrotaan. Länsimailla yksityisyyttä varjellaan.

Tässä suhteessa filippiiniläinen kulttuuri poikkeaa omastamme. Filippiineillä ihmiset tekevät usein kysymyksiä, jotka suomalaisesta saattavat tuntua tungettelevilta. Tällaisia asioita ovat ikä ja perhesuhteet. Niitä kysellään milloin missäkin. ihmisiä arvioidaan paljon ulkonäön suhteen, ja nämä arviot sitten myös kerrotaan usein sumeilematta asianomaiselle itselleen. Jos joku on katsojan silmissä kaunis tai komea, sen saa kyllä usein tietää. Jos joku taas on viime näkemältä lihonut, sekin kerrotaan sen enempää ujostelematta tai hienostelematta päin naamaa.

Olen pohtinut paljon sitä, mistä tämä kulttuuriero yksityisyyden suhteen johtuu. Olen yrittänyt ymmärtää filippiiniläisyyttä perheen näkökulmasta. Filippiinot poikkeavat suomalaisista siinä, millaiseksi heidän suhteensa muodostuu omaan lapsuuden perheeseensä, kun he ovat aikuistuneet.  Kun suomalaiset korostavat omaa yksilöllisyyttään, filippiinot taas painottavat yhteenkuuluvuutta lapsuuden perheensä kanssa. Tämä tulee esille esimerkiksi siinä, kuinka helposti aikuiset lapset turvautuvat vanhempiinsa ja kuinka he tukevat taloudellisesti vanhempiaan. Heidän näkökulmansa elämään on yhteisöllinen. Elämän todellisuus jaetaan yhdessä. Yksityisyys ei ole tässä kovin merkittävää, eikä sitä suojata samalla tavoin kuin länsimaissa.

Kun lentoaseman virkailija kysyy asiakkaalta, onko hän raskaana, hän toimii varmaankin periaatteessa niiden ohjeiden mukaan, jotka hänelle on annettu. Lentoyhtiö on todennäköisesti kertonut työntekijöille, että raskaanaolevien äitien hyvinvoinnista on huolehdittava erityisellä tavalla. Tällaista ohjetta ei ehkä annettaisi virkailijoille länsimaisessa lentoyhtiössä, mutta filippiiniläisen yhtiön toimintatapoihin se sopii hyvin. Tämä johtuu siitä, millainen merkitys lapsella on filippiinokulttuurissa. Lapsi tuo perinteisen ajatusmallin mukaan perheeseen toivon, ilon ja vaurauden. Lapsen syntyminen on merkki Jumalan siunauksesta perheelle. Lapsettomuutta taas pidetään kirouksena.

Lapsen siittäminen nähdään usein perinteisessä ajattelussa yliluonnollisen, jumalallisen voiman aikaan saannokseksi. Pariskunnan eroottinen nautinto liitetään siittämisen. Erään ajattelutavan mukaan puolisoiden yhtäaikainen kokemus orgasmista auttaa raskaaksi tulemista. Jos raskaaksi tuleminen on Jumalan työtä, keskenmeno ymmärretään pahuuden valtojen vaikutuksena. Raskaana oleva nainen onkin lähiyhteisön ja samalla koko yhteiskunnan huolenpidon kohteena, jotta pahan vallan hyökkäykset saadaan torjutuksi. Tämän tarinan lentovirkailija oli omalta osaltaan pahaa torjumassa, kun hän pyrki huolehtimaan mahdollisesti raskaana olevasta naisesta. (Jocano, F. Landa: Filipino Social Organization, 2002.)

Monet tämän yhteiskunnan vahvuudet liittyvät siihen ihannointiin, jolla suhtaudutaan lapseen ja lapsen synnyttämiseen, mutta samalla tulevat vastaan myös suuret ongelmat. Filippiinien väestö kasvaa kuin ”pullataikina”. Vuonna 2000 väkimäärä oli 76,5 miljoonaa, mutta vuonna 2010 se oli jo 92,3 miljoonaa, eikä tälle kehitykselle näy loppua. Perheiden koko on yhteydessä köyhyyteen. Mitä köyhempi perhe on, sitä enemmän perheessä on lapsia. Köyhyyden ”suosta” ei päästä nousemaan. Filippiinit ei pysty tarjoamaan riittävästi työtä kansalaisilleen, vaan esimerkiksi suuri osa jopa koulutetuista nuorista joutuu lähtemään ulkomaille töihin pysyäkseen leivässä ja antaakseen tukea vanhemmilleen. Raskaaksi tulemisessa on ”puolensa ja puolensa”.