perjantai 29. kesäkuuta 2012

Itkevän lapsen arvoitus


Istun vaimoni kanssa eräänä iltana päivällisellä Makatissa, yhdessä Ayalan puiston ravintoloista. Terassilta avautuu vehreä näkymä huolella hoidettuun puutarhaan. Puisto on Makatin asukkaiden ja myös siellä työssä käyvien suosikkipaikka. Trooppisen kasvuston lisäksi puiston ihmisvilinä on omalla tavallaan kiinnostava ilmiö. Filippiinojen lisäksi puistossa käy paljon lähettyvillä asuvia länsimaalaisia ”expatteja”.  Huomiomme kiinnittyy äitiin ja lapseen, jotka leikkivät nurmikolla. Arvuuttelemme keskenämme, onko äiti filippiina vai länsimaalainen. Ulkonäön puolesta tätä on vaikeata päätellä ainakin terassilta käsin.

Kuluu jonkin aikaa ja keskitymme ruokamme maisteluun ja jutusteluun. Havahdumme siihen, että sama äiti kulkee lapsensa kanssa pöytämme edestä. Sanon vaimolleni, että nyt tiedän vastauksen kysymykseemme kansallisuudesta. ”Kuinka niin”, kysyy vaimoni. ”Vastaus on siinä, että lapsi itkee, eikä äiti pysähdy lohduttamaan häntä, vaan kulkee eteenpäin. Jos kysymyksessä olisi filippiino-perhe, äiti pysähtyisi ja lohduttaisi lapsensa.”

Istuessamme meille tuli tunne siitä, että olimme jonkun oleellisen perhe-elämää koskevan salaisuuden äärellä. Se oli siinä meidän edessämme, äidin suhtautumisessa lapsen itkuun. Totesimme molemmat, että emme ole todellakaan nähneet itkeviä lapsia Filippiineillä. Olemme nähneet köyhiä lapsia. Mutta köyhänkin perheen lasten silmät säteilevät täällä usein ilosta.

Länsimaissa olen kohdannut monta kertaa tilanteen, jossa vanhemmat torjuvat lapsensa itkun. Syvimmin mieleeni on jäänyt tapahtuma saksalaisesta tavaratalosta. Äiti retuutti itkevää lasta tavarapaljouden keskellä ja antoi yhtä kyytiä haukkuja ja läimäyksiä lapselle kiukuttelusta. Minä seisoin avuttomana ja ihmetellen tätä näytelmää katsomassa.

Filippiiniläisessä ja länsimaisessa perhekulttuurissa on selkeä ero. Filippiiniläinen antropologian professori  F. Landa Jocano kuvaa täkäläistä perhekulttuuria kirjassaan Filippino Social Organization. Hän korostaa lapsen merkitystä perheen onnen tuojana. ”Lapsen naurahdus pyyhkii pois ahdistuksen ja vaikeudet.” Lapsi on avioliiton täyttymys. Ilman sitä aviosuhde jää turhaksi. Lapsella on myös uskonnollinen merkitys. Hän on ”Jumalan lahja ja oikean, puhtaan elämän verso”.

Lapsi on perheen silmäterä. Häntä ei jätetä yksin, eikä hänen anneta itkeä. Itku on oire lapsen pahoinvoinnista, johon pyritään heti puuttumaan. Itku voi olla myös merkki ”pahan hengen” toiminnasta, joka uhkaa lasta. Lapsen itkua pidetään myös oireena ”pahan luonteen” kehittymisestä. Rakastavan vanhemman tulee vastata tähän haasteeseen. Filippiineillä lapsia pikemminkin hemmotellaan kuin rangaistaan.

Pohjimmiltaan on kysymys siitä, onko lapsi vanhempien ilo vai taakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti