Pikku-Maryn ihastus

Astelen iltaruuhkan tungoksessa Buendiaa pitkin. Menossa on jokailtainen lenkkini. Pimeys on jo laskeutunut. Väistelen heikosti valaistulla, kuoppaisella katukäytävällä vesilätäköitä, joita iltapäivän sade on synnyttänyt. Keskityn pitämään jalkani kuivana.

Yhtäkkiä kuulen takaani huudon: ”Söör, söör”. Ajattelen, että huuto on ehkä tarkoitettu jollekin toiselle. Tai ehkä joku yrittää kaupata minulle jotakin. En halua ostaa mitään ja haluan kävellä rauhassa. Kuljen kuin kuuro. Mutta huutelu jatkuu edelleen. Lopulta kuulen, kuinka joku huutaa: ”Söör Hannu.”  Etunimeni mainitseminen pysäyttää minut paikalleen kuin naulitun. Pimeydestä vierelleni pujahtaa nuori, arviolta vähän yli kaksikymppinen, siro filippiina. En tunnista häntä, mutta arvaan, että hän voisi olla joku vaimoni kielikurssilaisista. Katson nuorta naista silmät hämmästyksestä ymmyrkäisinä.

”Söör, olen Mary (annettu nimi), Teidän pankistanne, tuolta naapurikadulta. Kävitte eilen nostamassa meiltä rahaa, ja minulle tapahtui suuri erehdys.  Annoin Teille vääränmallisen, vanhentuneen lomakkeen, jonka Te allekirjoititte. Tämä virhe pitäisi nyt korjata. Voisitteko mitenkään tulla huomenna käymään pankissa?”

Minua ärsyttää ja manailen mielessäni. Grrr… voi hitto! Aina te olette noiden lippujenne ja lappujenne kanssa, joita asiakkaiden ja virkailijoiden on yhtenään täytettävä. Mihin ihmeeseen te joudutte niiden kanssa, ja kuka niitä koskaan lukee? En millään viitsisi mennä pankkiin, kun juuri siellä kävin. Mutta kun katson Maryn hätääntyneisiin silmiin, kiukkuni lientyy ja annan periksi. Olkoon menneeksi. Yritän kuitenkin siirtää pankissa käyntiä ja sanon Marylle: ”Okei, mutta voisinko tulla ensiviikon alussa?” ”Totta kai se käy Söör, mutta hyvä olisi, jos voisitte tulla aikaisemmin”, sanoo Mary ja häipyy Buendian pimeyteen ja ihmisvilinään.

Jälkeenpäin ajattelen Marya ja hänen asemaansa pankin pikkuvirkailijana. Ehkä Mary on joutunut vaikeuksiin virheensä tähden. Entäpä jos joku tilitys sivukonttorista eteenpäin odottaa Maryn virheen korjaamista. Pyörittelin ajatusta päässäni ja päätin mennä pankkiin heti seuraavana päivänä. Eihän tuo nyt minulta sittenkään niin paljoa ”maksa”.

Kun astun pankkisaliin, Mary viittoilee minulle jo innokkaasti tiskin takaa: ”Tänne, Söör, tänne.” Mary on iloisesti yllättynyt siitä, että tulen näin pian hoitamaan asian kuntoon. Maryn kasvot loistavat. Naurahdan ja sanon Marylle: ”Tulin pelastamaan Sinut. Ajattelin, että olet ehkä vaikeuksissa.” Maryn silmät alkavat loistaa yhä kirkkaammin. Uusi, valmiiksi kirjoitettu blanketti löytyy salamana eteeni. ”Söör, onko Teillä muita pankkiasioita? Kaikki hoituu tässä samalla,” sanoo Mary. ”Eipä juuri, ehkä vähän käteistä voisin nostaa.”

Istun siinä ihailun lämmössä. Tunnen itseni pankin ”kunnia-asiakkaaksi”. Lomakkeita pyöritellessään Mary kysäisee minulta: ”Asutteko tässä lähellä, Söör?” ”Joo, ihan tuossa naapurikadulla.” ”Joo, sitä ajattelinkin, kun olen nähnyt, että kävelette usein tässä lähettyvillä.” ” Niin, juu harrastan semmosta.” Mary jatkaa tutustumista: ”Mutta Söör, olen huomannut, että Te kävelette usein yksinänne. Elättekö Te yksin?” Katson Marya silmiin ja näen edessäni naisen kasvot, jotka säteilevät ihastuksesta. Tämä tuntuu hämmentävältä. Tokaisen: ”Olen naimisissa. Minulla on vaimo, jonka kanssa elän.” Mutta Mary ei hellitä: ”Söör, jos Teillä on vaimo, niin miksi Te sitten kävelette yksinänne? Missä Teidän vaimonne on?” Vastaan yksikantaan: ”Hän tekee töitä.”

Viimeinen vastaukseni puhkaisee ihastuksen kuplan. Tällä miehellä on vaimo, eikä sen enempää ole odotettavissa. Näen, kuinka ”pilvi” laskeutuu Maryn kasvoille ja tunnelma latistuu. Maryn sydämessä oli alkanut kasvaa ihastumisen ”oras”. En tiedä, kuinka kauan se oli siellä varttunut. Nostamalla esiin vaimoni olemassaolon polkaisin kantapäälläni ihastumisen ”oraan” murskaksi. Se tuntui raa’alta. Mutta ehkä on niin, että kipeää tekevä totuus on parempi kuin hempeä valhe.

Kohtaaminen Maryn kanssa on herättänyt mielessäni monia kysymyksiä. Länsimaisittain ajatellen asetelma tuntuu hullunkuriselta: Kuinka joku vähän yli kaksikymppinen nainen voi ihastua n. 40 vuotta itseään vanhempaan mieheen? Kuitenkin suuren ikäeron omaavia pariskuntia, joissa mies on länsimaalainen ja nainen filippiina, näkee täällä usein. Tällaisen suhteen selitykseksi länsimainen tarjoaa rahan valtaa. Nuori nainen haluaa varakkaalta mieheltä rahaa eikä edes ole kysymys ihastuksesta vaan taloudellisesta toiminnasta.

Tätä selitystä en ole valmis nielaisemaan sellaisenaan. Kun asiaa tarkastelee filippiiniläisestä kulttuurista käsin, tilanne on paljon monimutkaisempi. Filippiiniläinen perhekulttuuri on huomattavasti tunnepitoisempi kuin länsimainen. Perheen jäsenet vastaavat toistensa tunteisiin suurella herkkyydellä. Tämä tekee filippiinoista hyvin tunneherkkiä ihmisiä. Tällainen sensitiivisyys saa aikaan myös herkkyyden ihastua toiseen ihmiseen. – Mary ymmärsi, että olin osannut ajatella ”lomakekysymystä” hänen kannaltaan ja vieläpä toimin tilanteen korjaamiseksi. Saattaa olla, että sain tässä ”hyvän isän” roolin, joka oli tuttu Marylle hänen lapsuudestaan.

Filippiiniläiseen perhekulttuuriin kuuluu vanhempien arvostaminen. Perinteisessä ajattelussa arvostus ja auktoriteetti tulevat elämänkokemuksesta eikä niinkään koulutuksesta ja sen tuomasta asiantuntemuksesta. Tämä näkyy hyvin myös julkisessa elämässä. Eräs esimerkki tästä on se, että senaatin presidenttinä toimii 88-vuotias Juan Ponce Enrile. Kukaan ei täällä epäile hänen toimintakykyään. Päinvastoin hänestä on tullut eräänlainen, laajaa suosiota nauttiva ”rokkitähti”. Tähän vaikutti se, että hän toimi suoraan televisioidussa, vaikeassa valtakunnanoikeudessa puheenjohtajana. Korkea ikä on täällä oikeastaan ihailtava ja turvallisuuden tunnetta lisäävä asia.

Länsimainen nuori ihminen haluaa elää vapaana. Jos puoliso on huomattavasti itseä vanhempi, on ilmiselvää, että toinen tarvitsee aikaisemmin hoivaa. Puolison hoitaminen ei taas sovi vapaan elämän malliin. Täällä ajatellaan toisella tavalla. Perheen jäsenien hoitaminen on osa ihmisen luonnollista elämää. Toisen ihmisen hoitamiseen kasvetaan jo pienestä pitäen. Sisarusten tehtävänä on aina hoitaa pienempiään. Vanhempien hoitaminen on itsestään selviö. Kun on kasvanut toisten hoitamiseen, puolisonkin hoitaminen tuntuu tarpeen niin vaatiessa luonnolliselta.

Länsimainen puoliso lisää perheen taloudellista turvaa silloinkin, kun hän on iäkäs. Filippiiniläisperheessä taloudellinen tuki on laajaa. Lapsi on vastuussa vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Taloudellista tukea annetaan myös sisaruksille usein koulutuksen muodossa. Kun nuori nainen solmii suhteen länsimaiseen mieheen, hän toimii oman perheensä odotusten mukaan, sillä hän tuo avioliitollaan taloudellista turvaa koko perheelle.

Pohdin sitä, mitä Maryn ihastuminen herätti minussa. Oikeastaan tunsin itseni aika noloksi. Olin aiheuttanut toisessa tunteita, joihin en vastannut ollenkaan, tai ainakaan vastaus ei ollut toivotunlainen. Tunsin myös syyllisyyttä toisen herkkien tunteiden murskaamisesta. Koin olevani ”norsu posliinikaupassa”. En vastannut ihastukseen ihastuksella, mutta jossakin syvällä tunsin, että sain ”ansaitsematonta armoa”. Sain balsamia niihin haavoihin, joita vanhenevan miehen sieluun syntyy, kun ruumis hiljalleen rapistuu.

Kohtaan Maryn pankissa asioidessani. Mary ei pyri enää yksityiseen elämääni, mutta hän haluaa hallita pankkiasioitani. Kun tulen pankkiin, Mary ilmaisee elein ja ilmein, että pankkikirjani tulee antaa hänelle. Olen antanut sen joskus jollekin muulle virkailijalle. Silloin Mary on siepannut sen salamannopeasti käsiinsä. Joskus Maryllä on joku työ niin kesken, että hän ei voi käsitellä asioitani. Silloinkin pankkikirja on annettava ensin hänelle. Nimittäin Mary haluaa valita, kelle virkailijalle kirja luovutetaan asioiden hoitamista varten. Sydäntäni Mary ei saanut, mutta pankkikirjani hän pitää käsissään, ainakin pankissa asioidessani.