maanantai 6. elokuuta 2012

Tulvat iskevät jälleen Filippiineille

Kun heräämme aamulla läntinen taivas on musta. On aamu, mutta on pimeää kuin yöllä. Filippiineillä on menossa sadekausi.  Sadekausi ei täällä tavallisesti merkitse taukoamatonta sadetta. Nyt  sadetta on tullut jo kuitenkin  muutaman päivän lähes yhteensoittoon. Viime yönä on satanut melkein koko ajan.

Lähden tapani mukaan saattamaan vaimoani töihin. Rankkasateeseen tulee pieni  tihkusateen vaihe ja lähdemme kävelemään kohti puolen kilometrin päässä sijaitsevaa työpaikkaa.  Kadut ovat oudon tyhjät. Vain muutama auto kulkee lätäkköisillä kaduilla. Tuntuu siltä kuin olisi sunnuntai-aamu tai sitten olisimme arkiaamuna suomalaisessa suurkaupungissa, jossa autoja ei ole nimeksikään.

Oman talomme vartijoiden kanssa käymme tapamme mukaan pienen keskustelun aamun sääolosuhteista. - - ”Magandang umaga, ma’am söör (hyvää huomenta), Ma ulan, ma ulan (sataa, sataa).”

Kuljemme useiden rakennusten ohi. Samat tervehdykset ja säätilan selvitykset kuuluvat korviimme, kun vartijat toivottavat meille hyvät huomenet. Kun matkamme on edennyt  erään suurlähetystön kohdalle, vartija päättää puuttua länsimaisten ihmisten touhuiluun ja kysyy:

 - ”Työskentelettekö te tänään?”

- ” Joo, ilman muuta.”

Jonkun ajan kuluttua meille alkaa selvitä asioiden tila. Juuri kukaan ei tee tänään työtä. Kaikki on peruutettu. Koululaiset ja opiskelijat ovat kotona. Toimistot on suljettu. Koko Metro Manila on halvaantunut.  Kehätie Edsa tulvii. Vain bussit ja kuorma-autot pääsevät kulkemaan. Valtaväylät sekä etelään että pohjoiseen ovat tulvien vallassa. Tuhansien autojen matkustajat odottavat avuttomina autoissaan, että joku tulisi pelastamaan heidät.

TV-kanavat lähettävät poikkeusuutisia ja raportteja tulvatilanteesta. Useat Metro Manilan läpi virtaavat joet tulvivat ja ihmisiä evakuoidaan. Paikoin vesi on noussut niin korkealle, että ensimmäinen kerros on kokonaan upoksissa. Asukkaat hakevat yhä nousevan veden saartamina turvaa talojen katoilta. Vesi pyyhkii kovalla virtauksella talojen seiniä. TV-kanavilta tulee suora lähetys, jossa presidentti Aquino selvittelee pelastustöiden etenemistä yhdessä ministeriensä kanssa. Ilmeet ovat vakavat.

Säätiedotuksesta vastaa täkäläinen ilmatieteen laitos ”Pagasa”.Tagalon kielinen nimi tarkoittaa toivoa. Ikävä kyllä Pagasa on monesti pettänyt ihmisten toivon ja saanut toivottoman huonon maineen, kun se ei ole pystynyt ennustamaan kohtalokkaan kovia rajuilmoja. Tilanteeseen on kuitenkin tullut parannusta.  Nyt olemme saaneet kuulla useamman päivän ajan, että sateita on tulossa. Siitä emme ole kuitenkaan saaneet riittävästi tietoa, millaisia sademäärät ovat.

Filippiinien itä- ja pohjoispuolelta on kulkenut useiden viikkojen ajan joitakin taifuuneja, jotka ovat myös yltyneet trooppisiksi myrskyiksi. Viime viikolla yksi sellainen purjehti saariston ohi. Näiden matalapaineen keskusten vaikutuksesta etelä-länsi-monsuunit ovat kulkeneet Visayaksen ja etenkin Luzonin yli.  Ne tulevat kuin aallot kovan tuulenpuuskan mukana. Blogin kuvat havainnollistavat sitä, kuinka nopeasti  ja voimalla monsuunisadeon tänään ryöpsähtänyt.  Kuvat on otettu aamulla  yhden minuutin sisällä.

Tulvat koettelevat monin tavoin filippiinoja. Slummiasunnot romahtavat helposti tulvissa, mutta kunnollisestikin rakennetut talot saattavat kärsiä hyvin suuria vaurioita. Korjauskuluista muodostuu mittavia menoja muutenkin taloudellisesti tiukoilla oleville perheille.

Viikko sitten Filippiinit ohittaneessa myrskyssä kuoli melkein 40 ihmistä. Nyt emme vielä tiedä tämän päivän kuolintapauksista. Mutta on vaikea kuvitella, että ihmishenkien menetyksiltä voidaan säästyä. Ihmisiä on jouduttu tuhansittain evakuoimaan tulva-alueilla kouluihin.  Tämä tilanne on omiaan altistamaan heitä erilaisten tautien leviämiselle.








2 kommenttia:

  1. Hyva kuulla, etta olette kunnossa siella. Toivottavasti asian tila on nain jatkossakin. Voimia ja toivoa sinne varmasti raskaaseen tilanteeseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja toivotuksista. Täällä tilanne on rauhoittumassa. Sademäärät ovat tänään pinempiä. ANC:n uutisissa kerrottiin, että yhteensä 287.000 perhettä olisi evakuoitu. Metro Manilasta tulvien vallassa oli eilen n. 80%. Tähän mennessä on tiedossa 11 kuolemantapausta. Vettä on tullut kaikkiaan enemmän kuin v. 2009 Ondoy:n aikana. Meidän asuinalueemme Salcedo Villagessa ei tulvia ole juurikaan esiintynyt.

    VastaaPoista