Itsenäisyys ja lippu

Filippiineillä vietettiin 12.6. itsenäisyyspäivää, joka oli järjestyksessä 113. Minun "matikkapääni" ei tässä laskutavassa tahdo pysyä mukana, sillä tietämäni mukaan Filippiinit on ollut itsenäinen valtio vasta toisen maailmansodan jälkeen vuodesta 1946. Täällä kuitenkin ajatellaan toisin. Filippiinien valtion itsenäisyysjulistus ehdittiin antaa Espanjan kanssa käydyn sodan jälkeen vuonna 1898. Voitto Espanjasta tapahtui Yhdysvaltojen avulla. Kun sitten Espanja hävisi sotansa Yhdysvalloille, se luovutti vallan Filippiineillä voittajalle. Tästä puolestaan syttyi jälleen sota, mutta tällä kertaa uutta isäntävaltaa vastaan. Vuonna 1902 Yhdysvallat sai taistelujen jälkeen vallan käsiinsä Filippiineillä. Ensimmäinen itsenäisyyskausi jäi hyvin lyhyeksi.

Filippiinien lipusta tuli vuosikymmenien aikana itsenäisyyspyrkimysten symboli. Se oli tunnusmerkki jo kerran julistetusta itsenäisyydestä ja tuki omalla olemassa olollaan itsenäistymishalua. Amerikkalaisten valtakaudella annettiin välillä erityinen laki, joka kielsi Filippiinien oman lipun nostamisen. Lipun nostaminen on ollut tärkeätä myös tämän 113. itsenäisyyspäivän juhlinnassa. Makatissa kaikissa taloissa nostettiin lippu sikäli, kuin se vaan oli mahdollista. Kuvassa on lippu nostettuna meidän kotitalomme pääovelle. Ayala-säätiö on järjestänyt itsenäisyyspäivän kunniaksi Ayala Triangle –puistoon Filippiinien lipun historiaa kuvaavan näyttelyn. Puistoon on pystytetty myös kuvassa oleva kolmesta kolmikulmaisesta lieriöstä muodostuva tilateos. Katsojan näkökulmasta riippuu, muodostuuko siitä yhtenäinen lippu. Filippiinien lippu kiehtoo edelleen taiteilijoita.

Lipussa on paljon tunnuskuvallisuutta. Aurinko merkitsee edistystä ja kehitystä, jota filippiiniläiset ovat saaneet aikaan. Kolmikulmaisuus kuvaa päivän sarastusta vuorten takaa. Auringon säteet tarkoittavat niitä maakuntia, jotka lähtivät kapinaan Espanjaa vastaan. Kolme tähteä tarkoittaa Luzonin, Visayaksen ja Mindanaon saaria. Lipun kolmella värillä on erityinen sisällöllinen merkityksensä. Valkoinen tarkoittaa veljeyttä, tasa-arvoa ja rauhaa. Sininen merkitsee ylevää ihanteellisuutta, poliittisia päämääriä, totuutta ja oikeutta. Punainen puolestaan tarkoittaa isänmaallisuutta, urhoollisuutta, sankaruutta ja halua uhrautua itsenäisyyden puolesta.

Onko Filippiinit saavuttanut itsenäisyyteensä sisältyviä päämääriä? Urhoollisuutta ja sankaruutta kansalaiset osoittivat erityisesti kansan kapinassa, joka huipentui kehätie EDSA:lla tapahtuneeseen yhteenottoon diktaattori Marcosin joukkojen kanssa. Sankaruutta osoitti erityisesti nykyisen presidentin isä Ninoy Aquino, joka oli opposition kärkihahmo. Hän vastusti avoimesti Marcosin hirmuvaltaa ja menetti tässä taistelussa myös henkensä. Kansa sai marttyyrinsä. Sankaruutta osoittivat myös rukousnauhoja käsissään heiluttelevat nunnat, jotka asettuivat EDSA:lla panssarivaunujen eteen.

Filippiinien valtion lyhyt historia sisältää useita oikeusmurhia, jotka ovat jääneet selvittämättä. Esimerkiksi poliittisissa kapinaliikkeissä mukana olleita Ihmisiä on hävinnyt, eikä kukaan lopulta näytä tietävän, mikä on ollut heidän kohtalonsa. Kiusallisia totuuksia paljastaneita toimittajia on surmattu. On ilmeistä, että muslimialueen kuvernööri Ampatuan suunnitteli ja toteutti poliittisten vastustajiensa joukkomurhan Mindanaolla. Erilaisia lahjontaskandaaleja on tullut esille kuluneen vuoden aikana jatkuvasti. Viimeisin koskee vankiloita, joissa rikkaat vangit ovat ostaneet itselleen hotellitason mukavuuksia, liikkumisvapauksia vankilan ulkopuolella ja ilotyttöjä seksikumppaneikseen. Vaikka kaikki tämä näyttääkin hyvin surkealta, hyvää on se, että korruptio on alkanut tulla esiin. Tässä mielessä presidentti on selvästi saavuttamassa päämääräänsä korruption kitkemisestä.

Tasa-arvosta on vaikea puhua maassa, jossa 40 % väestöstä on köyhiä ja vain pieni osa on hyvin rikkaita. Suurelta osalta köyhiä puuttuu kunnollinen asunto. Lapset keskeyttävät koulunsa, koska perhe tarvitsee heidän työpanostaan. Köyhyys jatkuu suvuissa kierteenä, josta on vaikea irrottautua. Onnetonta on myös se, että vaikka reipas talouskasvu on jatkunut Filippiineillä useamman vuoden, se ei ole koitunut köyhän väestön hyväksi. Firmat ja varakkaat perheet ovat vain rikastuneet. Tämä kehitys on laajalti tunnustettu huolenaihe tässä maassa. Sillä on vaikutusta koko valtion vakauteen ja kansan turvallisuuteen. Keinot köyhyyden poistamiseen näyttävät olevan melko vähissä.

Vaikka epätasa-arvo yhteiskunnassa muodostaakin piilevän uhan, Filippiineillä eletään nyt verrattain vakaassa tilanteessa. Kommunistien ja ääri-islamistien sissiliikkeet eivät ole viime aikoina nostaneet juurikaan päätään. Naapurivaltioihin on pyritty pitämään hyvät suhteet. Myös liittolaisuus Yhdysvaltojen kanssa on tuonut turvallisuutta. Ajankohtainen riita on kuitenkin syntynyt muutaman neliökilometrin suuruisesta Spratlyn saarialueesta, joka sijaitsee Palawanin saarelta koilliseen. Alueella on ilmeisesti huomattavia kaasu- ja öljyvaroja. Filippiinit katsovat alueen kuuluvan heille. Mutta samoin ajattelevat myös Kiina ja Vietnam. Myös Malesia ja Brunei pitävät ainakin osaa alueesta omaan valtioonsa kuuluvana. Onkin ruvennut esiintymään "aseiden kalistelua".

Filippiinien mielestä tilanne kärjistyi, kun kiinalaiset partioalukset härnäsivät filippiiniläisiä siviilialuksia. Vietnam on kuumana Spratlystä ja pitää parhaillaan alueella sotaharjoitusta. Tähän kiinalaiset ovat reagoineet voimakkaan kielteisesti. Filippiiniläiset ovat keskustelleet kärjistyneestä tilanteesta liittolaisensa Yhdysvaltojen kanssa. USA on korostanut jännittyneen tilanteen rauhanomaista ratkaisemista. Se on kertonut julkisuuteen myös, että se ei asetu Filippiinien puolelle kiistassa. Samalla on ilmoitettu, että yhdysvaltalainen hävittäjä on lähetetty Spratlyn vesille. Filippiineillä uumoillaan, että Yhdysvallat olisi sittenkin heidän puolellaan.

Filippiinien lippu nostetaan salkoon siten, että sininen raita on ylhäällä, mutta kun valtio on sodassa, lippu käännetään toisinpäin. Silloin punainen raita on ylhäällä. Toivotaan, että lippua ei täällä tarvitse kääntää sotalipuksi.

Asiointia auringon paisteessa ja byrokratian varjossa

Olin saanut vaimoltani tehtävän. Opetuksessa käytetty tietokone hajosi. "Uuden" tietokoneen ja videoprojektorin yhdistävä kaapeli eivät sopineetkaan yhteen. Lupauduin järjestämään asian. Totesin, että lupauksen täyttämiseen tarvitsen rahaa. Aloitin päivän menemällä pankkiin. Täytin käsin rahan nostoon vaadittavan lipukkeen. Siihen minun on aina kirjoitettava yhä uudelleen mm. pankkitilini numero ja kahteen kohtaan laitettava allekirjoitukseni, joista toisen toistuvasti unohdan. Päätin maksaa samalla myös kaapelitelevision kuukausimaksun. Minkäänlainen sähköinen maksaminen ei tule täällä kyseeseen. Kirjoitin myös kaapelitelevision laskuun käsin erillisen maksulipukkeen liitteeksi. Lipukkeessa on mm. puhelinnumerolleni kohta. Minun pitäisi se täyttää uudelleen joka kerta, kun maksan laskun. Unohdin senkin ja toivoin, että myös virkailija unohtaisi eikä muistaisi kysyä sitä tällä kertaa. Kaikki sujui hyvin, mutta yhdessä kohdassa seinä tuli vastaan. Yritin ovelasti ujuttaa maksuun myös kaksi päivää myöhässä olevan sähkölaskun. Laskun suuruus on 5,65 pesoa (0,09 eur). Tiesin kyllä, että yritykseni oli selvääkin selvempää "lusperointia", sillä myöhästynyt maksu on käytävä suorittamassa sähkölaitos Meralcon Makatin konttorin kassalla. Kun se kuitenkin sijaitsee kilometrin päässä kotoamme, ajattelin yrittää "ilmaveiviä" pankissa. Mutta menestys oli huono. Koetin selittää, mutta rankaisuksi sain pankkineidin pään pudistuksia ja nuhtelevan katseen.

Pankkitiskillä ajoittain koetuista takaiskuista huolimatta olen varsin tyytyväinen siihen, että minulla on pankkitili Filippiineillä. Se ei olekaan mikään itsestään selviö. Tässä tapauksessa se oli pitkän ja sitkeän työn tulos. Yritin aluksi käyttää hyväksi jopa papin ammattiani tehdäkseni vaikutuksen ja saadakseni tilin avatuksi. Vedin papin paidan päälleni, laitoin pannan kaulaani ja painelin pankkiin. Tämä ei ollut ehkä ihan sitä, mihin 42 vuotta sitten pappisvihkimyksessäni Tampereen tuomiokirkossa olin sitoutunut, mutta ajattelin, että hätä ei lue lakia. Annoin ymmärtää, että pankilla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus saada asiakkaaksi luotettava pappimies. Pääsinkin eteenpäin. Takahuoneesta kutsuttiin johtaja keskustelemaan kanssani. Johtaja aloitti kohteliaasti keskustelun siitä, pitäisikö hänen kutsua minua nimellä "Isä" vaiko "Veli". Asetuin suosittelemaan "Isää". Seuraavassa vaiheessa johtaja pyysi synninpäästöä "Isältä" siitä, että hän ei voinut avata minulle tiliä. Annoin hänelle anteeksi. Tämän pitemmälle emme silloin kuitenkaan päässeet. Kun sitten sain työluvan Filippiineillä, alkoivat salvat avautua, ja pankkitilikin myönnettiin. Tiliä avattaessa jouduin hyvin henkilökohtaisia tietoja mittaavaan keskusteluun. Kaiken muun ymmärsin, mutta sitä minun oli vaikea tajuta, että minun piti kertoa pankille äitivainajani tyttönimi. Nyt Tordesillas kadun pankkikonttorissa tiedetään, että se on, vai pitäisikö sanoa: oli, Junnila. Ehkä edessä on joku ennalta aavistamaton käänne pankkiasioinnissa, jossa tämänkin tiedon merkitys paljastuu.

Rahaa saatuani lähdin ostamaan kaapelia. Pakkasin videoprojektorin ja läppärin autoon ja suunnistin kohti Buendian lähettyvillä sijaitsevaa Cash and Carry - tavarataloa. Kun sähkölaitos Meralcon konttori sijaitsi matkan varrella, päätin tehdä pienen poikkeaman päästäkseni sähkölaskusta eroon. Parkkeeraaminen ei ollutkaan sitten niin yksinkertaista. Korttelin kierrettyäni sain vartijan avustuksella autoni tungettua pysäköintiruudun puolikkaaseen ja riensin pääovesta sisään. Meralcon palveluhallissa oli väkeä kuin "helluntaiepistolassa". Laskin, että olisi ottanut vähintäänkin tunnin jonottaa kassalle. Se on aika paljon yhdeksän sentin suuruisesta laskusta. Päätin poistua hyvässä järjestyksessä. Ovella kysyin kansan paljouden syytä vartijalta. Kuulin, että on kuun vaihde ja sähkön katkaisemista pelätään. Siksi maksajat olivat saapuneet luukulle.

Suunnistin kohti tavarataloa. Ruuhka mateli hitaasti Buendialla. Mutta enpä jäänyt sielläkään vaille seuraa, sillä erilaiset kaupustelijat ja rahaa pyytelevät lapset puikkelehtivat autojen välistä koputtelemaan valkoihoisen miehen ikkunoita. Pysyin lujana. Joku varmaankin hermostui ja pamautti ilmeisesti nyrkillä auton perään. Räpsäytin hätävilkut päälle ja lähdin tarkastamaan mahdollisia vaurioita. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Tavaratalossa lähdin liikkeelle suuresta Ansonin elektroniikkaliikkeestä. Sieltä minut neuvottiin eteenpäin. Kiersin kolme pienempää alan liikettä. Tulos oli nolla. Mutta viidennessä liikkeessä myyjä ryhtyi soittelemaan tarvitsemani sovittimen perään ja lopulta kertoi, että saisin kaipaamani tuotteen seuraavana päivänä. Hienoa. Olin toiveikas.

Muistin, että tarvitsen myös sormipattereita seinäkelloon. Menestyksen rohkaisemana palasin Ansonille, jossa olin nähnyt sellaisia. Löysin etsimäni patterit ja esitin ostotarjoukseni myyjälle. Myyjätär kaivoi patterit vitriinistä ja kipitti kassatiskille, jonne hän pyysi minuakin siirtymään. Kassalla uusi myyjätär kirjoitti ja printtasi minulle A5-kokoisen laskun. Maksoin laskun (hieman yli 1,- eur). Ojensin käteni saadakseni patterit. Minulle kerrottiin kuitenkin, että asia ei ole suinkaan näin yksinkertainen. Päästäkseni eteenpäin minun oli siirryttävä jälleen uudelle tiskille, joka on erityinen ostosten luovutustiski. Siirryin myyjän viittausten opastamana myyntihallin toisella puolella sijaitsevaan asiointi- pisteeseen. Esitin siellä jälleen uudelle myyjälle saamani maksukuitin. Myyjätär lähti etsimään hallin toiselta puolelta ostamiani pattereita. Pienen harhailun jälkeen ne löytyivät. Myyjä näytti patterit ja kuitin vielä ovella seisovalle vartijalle, joka teki kuittiin merkinnän. Kuitti leimattiin vielä ja minä marssin pikavauhtia pois liikkeestä. Kahden patterin ostossa olin asioinut kolmella tiskillä, minua oli palvellut neljä kaupan työntekijää. Kun saavuin kotiin, olin käyttänyt puolipäivää aikaani asiointiin ja kulkemiseen. Lopputulos ei kuitenkaan ollut hääppöinen. Itse pääasiasta, tietokoneen ja projektorin yhdistämiseen tarvittavasta sovittimesta olin saanut vain lupauksen. Sähkölaskukin oli jäänyt maksamatta. Varsinaisena tuloksena ponnisteluistani oli kaksi sormipatteria. No, onpahan toiveita siitä, että kello näyttää oikeaa aikaa.

Kotona ryhdyin pohdiskelemaan byrokratiaa tässä maassa. Mihin ihmeeseen tarvitaan niitä kaikkia lippusia ja lappusia, joita asiakkaat ja työntekijät vuoron perään täyttävät pankeissa ja liikkeissä. Kuka tätä kaikkea tietoa tarvitsee ja mihin nämä paperit arkistoidaan? Erilaisten paperien täyttämiseen ja siirtelemiseen paikasta toiseen käytetään valtava määrä työvoimaa. Työpaikat vilisetvät näitä paperin täyttäjiä ja siirtäjiä. Filippiineillä on tilastojen mukaan 55 miljoonaa aikuisväestöön kuuluvaa ihmistä. Heistä 30 miljoonalla on työpaikka. Työpaikkaa itselleen etsiviä aikuisia on 11 miljoonaa. Loput ovat työvoiman ulkopuolella. Työssä olevia on itse asiassa vain jonkin verran yli puolet aikuisväestöstä. Näyttää siltä, että aika suuri osa näistäkin työntekijöistä on jonkinlaisessa suojatyöpaikassa. Hyvin monet joutuvat etsimään työtä ulkomailta. Mitä tapahtuu tälle yhteiskunnalle ja näille ihmisille, kun toimintoja ja työntekoa aletaan järkeistää?

Seksi korventaa kirkkoa

Olemme tulleet keskelle Filippiineillä käynnissä olevaa kovaa yhteiskunnallista ja poliittista taistelua perhesuunnittelulaista (RH bill), joka on menossa kohta parlamentin käsittelyyn. Vastakkain ovat erityisesti katolinen kirkko, tai ainakin sen johto, ja hyvin hajanainen joukko erilaisia ryhmittymiä, jotka haluavat parantaa naisten ja köyhien asemaa. Laki takaisi köyhille mahdollisuuden saada ehkäisyvälineitä. Se sisällyttäisi myös seksuaalikasvatuksen kouluopetukseen pakollisena oppiaineena.

Kaikelle tälle kirkko sanoo ehdottomasti: ei. Tässä ei ole tinkimisen varaa milliäkään. Kirkossa ehkäisyvälineiden käyttö nähdään "aborttimyönteisyytenä". Oikeana ehkäisymenetelmänä pidetään ainoastaan "luonnon menetelmää", joka perustuu naisen kuukautiskiertoon kuuluvan hedelmöittymisherkkyyden seurantaan ja hyväksikäyttöön. Keinotekoiset menetelmät, kuten kondomin tai ehkäisypillereiden käyttäminen katsotaan "luonnon vastaisiksi" ja epämoraalisiksi. Perhesuunnittelulaki tekisi nämä ehkäisymenetelmät julkisesti yhteiskunnassa hyväksytyiksi. Tämä johtaisi kirkon käsityksen mukaan irrallisten sukupuolisuhteiden suosimiseen ja sukupuolimoraalin löyhtymiseen sekä heikentäisi kaikin tavoin perheen kiinteyttä ja asemaa yhteiskunnan perussoluna.

Kohta vuoden virassa olleen presidentti Noy Noy Aquinon hallitus on kirkon vastustuksesta huolimatta ryhtynyt valmistelemaan perhesuunnittelulakia ja on viemässä sen parlamentin käsittelyyn. Tämä on ollut selvästikin liikaa kirkolle. Kirkko on käynyt julkiseen hyökkäykseen presidenttiä vastaan. Emeritusarkkipiispa Oscar Cruz on arvostellut kirpeästi Aquinoa ja syyttänyt häntä huonosta johtamisesta. Cruzin mukaan presidentti yrittää perhesuunnittelulain avulla peittää epäonnistumisensa politiikassaan köyhyyden poistamisesta. Kunnollinen johtaja pystyy hänen mielestään hankkimaan ruuan suuremmallekin väestölle. Kirkon taholta on esitetty myös uhkailuja siitä, että katoliset ryhtyvät kansalaistottelemattomuuteen, jos perhesuunnittelulaki hyväksytään. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi kieltäytymisen veronmaksusta.

Tällaista hyökkäystä kirkon taholta valtion päämiestä kohtaan voinee pitää varsin poikkeuksellisena Filippiineillä. Suhtautuihan kirkko pitkään melko myötäsukaisesti Marcosin diktatuuriinkin. Vai onko niin, että silloin oli kysymys "vain" korruptiosta ja poliittisista vankilatuomioista ja murhista? (ks. blogi 24.3.2011). Nyt sen sijaan ongelmana on seksi, ja sehän on aina äärimmäisen vaarallista. Kirkon arvoperustan suhteen luulisi olevan merkittävää se, että Aquinon vielä lyhyellä presidenttikaudella on ryhdytty avaamaan korruption verkostoja uudella tavalla. Voisi kuvitella, että kirkko antaisi täyden tukensa tällaiselle hallinnolle. Muutoinkin kirkon huoli sukupuolimoraalin löyhtymisestä perhesuunnittelulain myötä tuntuu liioittelulta, kun seuraa filippiinojen seksuaalisuudelle avointa elämän otetta.

Kannanotot perhesuunnittelulaista jakavat myös kirkkoa sisältäpäin. Joukko katolisia on muodostanut tämän lain hyväksymistä puoltavan ryhmän (C4RH). Piispa Jose Oliveros on julkisesti ottanut kantaa tähän ryhmään ja todennut, että sen jäsenet eivät ole oikeita katolisia, kun he äänestävät perhesuunnittelulain puolesta. He ovat vain "nimeltään" katolisia. Oikea katolilainen hyväksyy aina kirkon kaiken opetuksen. Oliveros vetosi myös paavin ehkäisyvälineiden vastaiseen kannanottoon. Hänen mukaansa kysymys on ihmiselämän korvaamattomasta arvosta sikiämisestä kuolemaan saakka. Tästä kirkko ei voi neuvotella.

Kirkon konservatiivi siipi on innolla kampanjoimassa perhesuunnittelulakia vastaan. Tästä eräs esimerkki on St. Andrew:n katolinen seurakunta, jonka kirkko sijaitsee Bel Airin kaupunginosassa lähellä kotiamme. Tämä seurakunta on keskiluokkaisen väen suosima, konservatiivisia arvoja painottava yhteisö. St. Andrewin:n kirkon ympäristö on "laastaroitu" julisteilla, jossa lukee: "Pysäytä perhesuunnittelulaki, tottele Jumalan tahtoa". Asennoituminen perhesuunnittelulakiin jakaa filippiinoja yhteiskunnallisen aseman suhteen. Keskiluokkaiset ovat usein vannoutuneita lain vastustajia. Ehkäisy ei ole niinkään hyvätuloisten ongelma. Heillä on varaa hankkia ehkäisyvälineensä. Sitä paitsi niin kauan kuin "lasten piiat", " yayat", hoitavat lapset nälkäpalkalla (40-100,. eur/kk), lapsista ei ole suurtakaan huolta vanhemmille. Kuvassa yaya lapsineen kääntyy kadulle St. Andrewin kirkon pihasta.

Kirkko on joutunut perhesuunnittelua koskevassa kiistassa kahden rintaman väliin. Toisaalla ovat liberalismia ajavat yhteiskunnan uudistajat ja toisaalla ovat omat uskonveljet ja –sisaret. Kirkon johdon kovat äänenpainot saattavat viitata kirkon sisäiseen valtataisteluun. Kaikki katoliset eivät alistu kirkon auktoriteettiin, vaan ajattelevat omilla aivoillaan. Monet eivät voi hyväksyä kirkon mustavalkoista ja suppeaa näkemystä seksuaalisuudesta. Heidän mielestään lähimmäisen rakkaus vaatii tarkastelemaan ihmisen hyvin vointia kokonaisuutena, jossa seksuaalisuus on eräs keskeinen osa. Kirkko on joutunut kiistassa "myrskyn silmään".

Tervetuloa takaisin!

Istumme taksissa, vaimoni ja minä, matkalla Manilan kansainväliseltä lentokentältä kohti Makatia ja kotiamme siellä. Takanamme on jälleen kerran "loma" Suomessa ja puuduttava lähes 20 tunnin lento Helsingistä. Kaivan "pesokukkaroni" esiin, ja kas kummaa saan väsymyksestäni huolimatta kootuksi erikokoisista seteleistä pinon, jonka voin ojentaa kuljettajalle, kun maksamisen aika tulee. Jälleen kerran saamme neuvoa lentokenttätaksin perille. Lopulta auto kurvaa kotikerrostalomme eteen. Vartijat näkevät jo autonikkunoista, että Ma`am ja Söör, kuten meitä kutsutaan, siellä istuvat. Ehdin tuskin aukaista oven, kun ensimmäiset tervetulotoivottelijat rientävät paikalle. Joku vartijoista puristaa lämpimän lujasti kättäni. Se on se käsi, johon olin huolella kerännyt taksirahani. Setelit lähtevät lentoon ja liitelevät jonnekin Dela Costan asfaltille. Totean, että nythän tänne tuli tosi rikas mies, kun rahaa sataa. Joka tapauksessa vastaanotto talossa oli lämmin.

Kuntoamme ylläpitääksemme olemme aloittaneet päivittäiset aamu- ja iltalenkkimme. Tämä tarkoittaa melko reipasvauhtista kävelyä ympäri Makatia. Aika usein kuljemme Ayala Triangel –puiston läpi, joka on hyvin hoidettu kauniine kukkaistutuksineen ja tasaisine käytävineen. Puisto on myös huolellisesti vartioitu. Olemme ottaneet tavaksemme tervehtiä niitä vartijoita ja puistotyöntekijöitä, jotka näyttävät pitävän siitä. Yllätyksemme oli melkoinen, kun paluumme jälkeen eräs vartijoista pysäytti meidät ja kysyi, milloin olemme tulleet takaisin ja toivotti meidät tervetulleiksi Filippiineille. Uuden hämmästyksen aiheen saimme, kun kuljimme Oriental Mandarin -hotellin ohi. Parkkipaikan vartija huikkasi meille hyvät huomenet ja toivotti meidät tervetulleeksi takaisin.

Elämme miljoonakaupungissa. Helsingin keskustan kokoisessa Makatissa asuu n. puoli miljoonaa ihmistä, ja päiväsaikaan paikalla on lähes neljä miljoonaa ihmistä. Hämmästelemme sitä, kuinka meidät on näin tarkasti "bongattu" tässä ihmistulvassa, jossa liikkuu myös paljon länsimaalaisia. Mutta vielä suurempi ihmetyksen aihe on tämä ihmisten halu ja kyky toivottaa toiset tervetulleeksi. Silloinkin kun kysymys on aivan vieraista ihmisistä. Muistelimme sitä, kuinka moni toivotti meidät tervetulleeksi, kun tulimme "lomalle" Suomeen. Eipä kovinkaan moni. Samalla tavoin lenkkeilimme sielläkin kyläteitä pitkin. Ehkä siellä ikkunaverho vähän heilahti, mutta eipä tervetulotoivotuksia juuri satanut.

Me suomalaiset olemme kaukana filippiinojen kyvystä ilmaista itseämme toiselle ihmiselle. Filippiino osaa sanoa luontevasti toiselle ihmiselle muutaman ystävällisen sanan ja hymyillä päälle. Miten yksinkertaiselta tämä tuntuukaan, mutta kuinka vaikeaa se sitten onkaan. Ehkä nämä täkäläiset olosuhteet ovat tuoneet ihmiset tilanteeseen, jossa elämä on vain jaettava toisten kanssa, eikä eristäytyminen kannata. Ystävällisyydestä ja myönteisyydestä on tullut osa filippiinokulttuuria. Olisin iloinen, jos voisin tuoda palankin siitä tuliaisiksi Suomeen. Pakkaisin matkalaukkuuni, veisin mukaani ja jakaisin "hapanta naamaa" näyttäville.

Ihmettelin aikoinani, miksi 50-luvun Universum missimme Armi Kuusela meni filippiinon kanssa naimisiin ja muutti Manilaan. Enää en ihmettele, vaan hämmästelen sitä, että harva suomalainen on löytänyt tiensä Filippiineille. Ehkä Armi löysi filippiiniläisessä yhteisössä jotain sellaista, mitä muualla ei hänelle voitu tarjota. Lenkillämme Ayala Triangel –puiston halki ohitamme usein Manilan vanhan kansainvälisen lentokentän asemarakennuksen. Lentokenttä on siirtynyt, mutta funkkistyylinen terminaalirakennus on jätetty paikalleen. Arvelemme, että Armi saapui tuolle kentälle ensi kerran Filippiineille tullessaan. Kuvittelemme, että hotellin omistaja Gil Hilario oli häntä vastassa loistoautollaan ja toivotti hänet lämpimästi tervetulleeksi. Sitten kylmän pohjoisen kaunis neito suli Filippiinien lämmössä. Loput me tiedämmekin.

Onko köyhällä oikeus kondomiin?

Katolinen kirkko käy Filippiineillä kovaa kampanjaa kongressin (parlamentin) käsittelyyn tänä keväänä tulevaa perhesuunnittelulakia (the reproductive health, RH, bill) vastaan. Kirkon kannalta ylitsepääsemättömän kynnyksen muodostaa se, että laki takaa köyhille filippiinoille mahdollisuuden saada korvauksetta valtiolta ehkäisyvälineitä. Kirkko pitää tätä moraalittomuuden ja hillittömän seksuaalisen käyttäytymisen lietsomisena. Se tulkitsee myös ehkäisyvälineiden käyttämisen "aborttimyönteisyydeksi" silloinkin, kun ehkäisyssä ei ole kysymys hedelmöittyneen munasolun tuhoamisesta. Periaatteessa kirkko hyväksyy vain ns. "luonnollisen ehkäisyn", joka perustuu kuukautiskiertoon ja pariskunnan itsekontrolliin seksissä. Tällä tavoin noudatetaan käskyä "Älä tapa".

Perhesuunnittelulain kannattajat vetoavat perusteluissaan väestönkasvun rajoittamiseen, köyhyyden ja sen lieveilmiöiden voittamiseen sekä seksuaalisuuden merkitykseen parisuhteen ja yksilön kannalta. Väestönkasvu on Filippiineillä ollut viime vuosikymmeninä räjähdysmäistä ja sen odotetaan yhä edelleen jatkuvan. Kuitenkin köyhyys on hyvin suuri yhteiskunnallinen ongelma. Köyhyyttä kuvaa se, että Metro Manilan asukkaista (12 milj.) n. neljänneksen on arvioitu kuuluvan asunnottomiin tai vain tilapäisessä asunnossa asuviin. Tätä ongelmaa kärjistää se, että köyhissä perheissä syntyvyys on huomattavasti suurempaa kuin varakkaissa. Köyhillä pariskunnilla lapsia on keskimäärin viisi, kun taas rikkailla on tavallisesti jopa vähän alle kaksi lasta. Lasten elatusmahdollisuuksien puuttuessa äidit tekevät laittomia abortteja, jotka ovat usein kohtalokkaita myös äidin terveyden kannalta. Köyhien perheiden lapset joutuvat usein kadulle ja ajautuvat prostituutioon. Lapsista käydään myös kauppaa alalle erikoistuneiden syndikaattien kanssa. ( Ks. blogit 16.03.10; 17.03.10; 08.05.10.)

Kirkon kampanja huipentui perjantaina pidettyyn suureen ekumeeniseen mielenosoitukseen Manilan keskustassa, kuuluisassa Rizal -puistossa. Yleisöä arvioitiin olevan n. 40.000. Paikalla oli kirkon terävin johto. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Paavi oli lähettänyt oman sanansaattajansa kardinaali Bertonen vahvistamaan katolisten rivejä. Paavin tervehdys luettiin myös mielenosoittajille. Siinä hän kehotti katolisia puolustamaan "avioliiton ja perheen eheyttä (integrity)". Tämä tapahtuu siis perhesuunnittelulain hylkäämisellä.

Kirkko on valjastanut myös keskeiset rakennuksensa poliittiseen kampanjaansa perhesuunnittelulakia vastaan. Manilan vanhassa hallintokaupunginosassa (Intra muros) sekä Manilan katedraalin että Piispainkokouksen virastorakennuksen seinustoilla on julisteet, joissa kehotetaan vastustamaan tätä lakia. Historiallisille paikoille sijoitetut julisteet tuntuvat yliampuvilta ja ilmeisesti myös ärsyttävät monia. Tämän voi päätellä siitä, että eräänä päivänä vähän ennen mielenosoitusta piispainkokouksen viraston seinustalla oleva kyltti käytiin repimässä pois. Valvontakameran kuva paljasti, että tekijä oli perhesuunnittelulain puoltajana aikaisemminkin julkisesti esiintynyt (Ks. blogi 02.10.10), suosittu Intramuroksen opas, Carlos Celdran. Kiinni jäätyään Celdran lupasi jatkaa edelleen taisteluaan perhesuunnittelulain puolesta ja sanoi lopettavansa julisteiden repimisen, kun kirkko lopettaa sekaantumisen politiikkaan ja valheiden levittämisen.

Celdranin kerrottiin käyneen ripittäytymässä kirkossa tapahtuman jälkeen. Tällä hän ilmeisesti halusi kertoa, että perhesuunnittelulain puoltaminen ei ota pois hänen uskoaan Jumalaan ja kirkon jäsenyyttä. Tässä onkin eräs kirkon toimintaan liittyvä hankauskohta. Kirkon sisällä on lähinnä maallikoiden muodostama oppositio, joka ajaa perhesuunnittelulain hyväksymistä, mutta pitää samalla kiinni katolisesta uskostaan. Kun kirkko samaistuu tämän lain vastustamiseen, se politisoituu ja sulkee eri tavoin ajattelevat ulkopuolelle. Metro Manilassa liikkuu huhuja siitä, että joissakin kirkoissa olisi evätty perhesuunnittelulakia julkisesti kannattaneilta kirkon jäseniltä ehtoollinen. Vaikka kirkon taholta nämä syytökset on torjuttu, ne kuvaavat ilmapiiriä huolestuttavalla tavalla. Tässä tullaan kysymykseen siitä, mitä usko on. Onko se uskoa ehkäisykieltoon?

Perhesuunnittelulakia vastustavat ennen kaikkea hyvätuloiset filippiinot. Heidän toimintansa kasaa taakkoja köyhien kannettaviksi. Vastustamalla ehkäisyä he säilyttävät "korkean moraalin". Tästä moraalista hinnan maksavat köyhät. Varakkailla on aina tilaisuus ehkäisyvälineidensä hankintaan. Köyhiltä se puuttuu. Hyvässä asemassa olevat alistavat huonossa asemassa olevia myös seksuaalisuuden alueella.

Suomessa ei keskustella enää ehkäisyvälineiden käytöstä. Niitä vain käytetään. Uskonto ja seksuaalisuus ovat kuitenkin sielläkin jännitteessä keskenään. Keskustelu uskonnon ja seksuaalisuuden suhteesta kulkee eri vaiheessa, mutta siinä on paljon yhteistä. Uskonnolliset konservatiivit käyvät Suomessa kampanjaa homoseksuaaleja vastaan ja pyrkivät rajoittamaan heidän parisuhteitaan. Heidän seksuaalisuudellaan ei saisi olla julkista yhteiskunnallista asemaa. Tässäkin pyritään noudattamaan Raamattua kirjaimellisesti. Sitä seuraamalla saattaa säilyttää omantunnon "puhtauden", mutta maksumiehiksi joutuvat vähemmistöön kuuluvat. Kuormien kasaaminen toisten kannettavaksi ei kuulosta lähimmäisen rakkaudelta. Eikö se ollut kristinuskon sanoma?

Kirkko ja kansannousu

Istun ravintolan pöytään Manilan vanhassa, hallinnollisessa kaupunginosassa, Intramuroksessa (intra muros = muurien sisällä). Avaan ruokalistan, jonka tarjoilija kiikuttaa pikapikaa eteeni. Ruokalista vaikuttaa erikoiselta. Lähes kaikki ruokalajit on nimetty jonkun kardinaalin tai piispan suosikiksi. Rupean pohtimaan, pitäisikö ruoka valita kirkonmiehen vai ruokalajin nimen mukaan. Kun alan katsella tarkemmin ympärilleni, huomaan, että huonetila muistuttaa sisustukseltaan enemmän kirkollista museota kuin ravintolaa. Koristeluna on käytetty pappien asuja ja pyhimysten kuvia. Saan kuulla, että olen kirkon omistamassa ravintolassa. Tällainen ravintola sopii hyvin yhteen Intramuroksen luonteen kanssa.

Kierros Intramuroksessa antoi kuvan siitä, kuinka tiiviisti katolinen kirkko ja Espanjan hallinnollinen valta Filippiineillä ovat kuuluneet yhteen vuosisatojen ajan. Miekka ja risti olivat molemmat valloittajien aseina 1500-luvulla. Kansan hallitsemiseen tarvittiin sekä ulkonaista hallinnollista pakkoa että sisäistä, hengellistä ja kulttuurista valtaa. Tässä asetelmassa kirkon oikeutus yhteiskunnallisena instituutiona on perustunut siihen, että se on tukenut vallanpitäjiä. Vuosisataisen historiansa johdosta kirkko on tottunut "kunnioittamaan maallista esivaltaa".

Filippiinien lähihistoriassa näyttää olevan kuitenkin ainakin yksi selvä särö tässä kirkon roolissa. Vuoden 1986 kansan nousussa kirkko asettui tukemaan kapinallisia diktaattori Ferdinand Marcosta vastaan. Kirkon panosta vallankumouksen onnistumisessa on pidetty ratkaisevan tärkeänä. Tästä on tunnusmerkkinä kansan nousun 25-vuotisjuhlien yhteydessä paljastettu kardinaali Jaime Sinin patsas. Tosin jotkut kirkon miehet ovat olleet sitä mieltä, että näköispatsas ei muistata niinkään edesmennyttä kardinaalia vaan nykyistä presidenttiä Noy-Noy Aquinoa.

Niin tai näin. Joka tapauksessa kardinaali Sinin merkitys kansan kokoamisessa Metro Manilan kehätielle, Edsalle, kapinan dramaattisina ratkaisuhetkinä on ollut hyvin suuri. Tärkeä osuus oli kirkon hallinnassa olevalla radioasemalla, Veritasilla, joka välitti kansalaisille kardinaalin kutsun pakkautua Edsan betonikaukaloon estämään Marcosin tankkien etenemistä. Edsan näytelmän päähenkilöitä olivat myös nunnat, jotka kardinaali lähetti rukousnauhat aseenaan panssareita torjumaan.

Kuva kansan kapinaa tukevasta kirkosta näyttää ensi silmäyksellä ehyeltä ja yksiselitteiseltä. Todellisuus on kuitenkin kirjavampi. Kun Marcos vuonna 1972 julisti valtakuntaan sotatilan ylläpitääkseen omaa asemaansa, se kärjisti katolisen kirkon sisällä kytevää oikeiston ja vasemmiston ristiriitaa. Katolisten piispojen neuvosto antoi varovaisen tukensa diktatuurihallinnolle. Jotkut piispoista tosin poikkesivat jo silloin enemmistön näkemyksistä. Kirkon vasemmisto sai vähitellen lisää kannatusta diktatuuriin keskellä. Jesuiittojen sääntökuntaan kuuluvissa kouluissa opetettiin nuorille vapautuksen teologiaa. Sen mukaan diktatuuri oli moraalitonta. Kirkon oikeisto piti sen sijaan edelleen kiinni siitä opista, että esivalta oli Jumalan asettama, ja siksi kuuliaisuus sitä kohtaan oli kansalaisen moraalinen velvollisuus.

Marcoksen röhkeys kasvoi kansan alistumisen myötä. Vaalipetokset, poliittiset murhat ja sieppaukset seurasivat toisiaan. Erään käännekohdan muodosti se, että opposition kärkihahmo Ninoy Aquino ammuttiin vuonna 1983. Hautajaisissa pidetyssä saarnassaan kardinaali Sin asettui julkisesti hallitusta vastaan. Kun vuoden 1986 presidentinvaaleissa Marcoksesta tehtiin voittaja petoksen avulla, katolisten piispojen neuvosto päätyi julistamaan, että hallituksella ei ole moraalista pohjaa vallalleen. Tämä aukaisi oven sille, että kirkko pystyi antamaan tukensa kapinalle. Se, että kirkosta tuli kansan nousun tukija, oli pitkän ja hankalan taistelun tulos. Siinä kirkon vasemmisto sai voiton oikeistosta. Apua taistelussa antoi Marcoksen itsevallan häikäilemättömyys. Tämä herätti kysymyksen siitä, onko esivalta aina Jumalan asettama. Vasemmiston vastaus tähän kysymykseen oli parempi kuin oikeiston.

Tuhkakeskiviikko Makatissa

Kirkkovuoden taite paastonaikaan näkyi ja tuntui eilen Makatissa. Oli tuhkakeskiviikko. Sain vihiä siitä, että toimistorakennuksissa kokoonnuttiin tuhkakeskiviikon messuun yhteisissä tiloissa. Päätin lähteä mukaan. Hivuttauduin kamerani kanssa erääseen hyvin suuren "toimistohotelliin". Kysymyksessä on eräänlainen yrityskeskus, joka vuokraa tiloja useille eri aloilla toimiville yrityksille. Tämä toimistohotelli on valtava, kymmeniä kerroksia käsittävä tornitalo. Keskus tarjoaa yritykselle tilat ja monipuoliset palvelut. Lounasaikaan työntekijät voivat käyttää hyväkseen laajaa ravintoloiden valikoimaa. Eräs yrityskeskuksen yhteisistä tiloista on suuri aula. Tuhkakeskiviikkona työntekijäjoukko oli kokoontunut sinne paastonajan aloittavaan messuun.
Silmäni revähtivät, kun pääsin aulan takaosaan. Valtava, avara tila oli keskellä päivää tupaten täynnä ihmisiä. Vain osa väestä sai istumapaikat. Suurin osa oli seisomassa. Olin hämmästynyt väen paljoudesta. Sitten ihmettelin sitä, millaisia ihmisiä osanottajat olivat. Seurakunta koostui pääasiassa nuorista aikuisista, työntekijöistä, joilla ei voinut olla vielä kovinkaan pitkä työura takanaan. Nämä ihmiset olivat valmiit käyttämään lounastaukonsa jumalanpalvelukseen. Kirkko oli tullut sinne, missä he tekivät työtään. Aulasta tehtiin kirkko rakentamalla alttaripöytä isojen ikkunoiden eteen.

Messu kulki katolisen jumalanpalveluksen järjestyksen mukaan. Messun toimitti isä Gerudo, maallikoihin kuuluvan kirkkoisännän ja alttaripoikien avustamana. Seurakuntalaiset kävivät ensin ehtoollisella, jonka isä Gerudo ja kirkkoisäntä jakoivat yhteistoimin. Lopuksi osallistujat kävivät vielä hakemassa tuhkalla tehdyn ristinmerkin otsaansa. Saatuaan merkin otsaansa kukin poistui omiin töihinsä. Messun jälkeen jäin miettimään sen tunnelmaa. Suomalaisen näkökulmasta se tuntui valoisalta, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että oltiin aloittamassa paastonaikaa. Tähän vaikutti varmasti musiikin iloinen luonne. Kitaralla säestetyt laulut olivat mukaansa tempaavia.

Messun päätyttyä kävin tervehtimässä isä Gerudoa. Kerroin hänelle olevani suomalainen, luterilainen pappi, joka on eläkkeellä ja asuu Makatissa. Isä Gerudo puolestaan kertoi olevansa Queson Cityssä sijaitsevan seurakunnan pappi, mutta käyvänsä joskus myös Makatissa papin tehtävissä. Hän ilmaisi ihmettelynsä siitä, että olin ollut eläkkeellä jo kaksi vuotta. Keskustelumme oli veljellinen ja ekumeeninen. Kulkiessani kotia kohti vastaani tuli jatkuvasti ihmisiä, joiden otsassa oli tuhkaristi. Se näytti olevan osa tuhkakeskiviikon kulttuuria. Hyvin monessa toimistotornissa oli pidetty tuhkakeskiviikon messu yhtä hyvällä yleisömenestyksellä.

Messun jälkeen jäin pohtimaan sitä luonnollisuutta, jolla kirkko oli astunut osaksi työyhteisön kulttuuria. Messuun osallistuminen oli osa tavaksi tullutta työntekijöiden elämää. Eniten mietin seurakuntalaisten ikärakennetta. Suurin osa heistä kuului juuri siihen ikäryhmään, joka Suomessa näyttää vierastavan eniten kirkkoa ja helpoimmin luopuvan sen jäsenyydestä. Toisin asiat ovat Filippiineillä. Nuoret aikuiset ovat monin tavoin uskonnollisia. En tiedä vastausta siihen kysymykseen, mistä tämä ero johtuu. Mutta sen tiedän, että nuorten aikuisten vieraantuminen kirkosta ei ole välttämättömyys.