Tervetuloa takaisin!

Istumme taksissa, vaimoni ja minä, matkalla Manilan kansainväliseltä lentokentältä kohti Makatia ja kotiamme siellä. Takanamme on jälleen kerran "loma" Suomessa ja puuduttava lähes 20 tunnin lento Helsingistä. Kaivan "pesokukkaroni" esiin, ja kas kummaa saan väsymyksestäni huolimatta kootuksi erikokoisista seteleistä pinon, jonka voin ojentaa kuljettajalle, kun maksamisen aika tulee. Jälleen kerran saamme neuvoa lentokenttätaksin perille. Lopulta auto kurvaa kotikerrostalomme eteen. Vartijat näkevät jo autonikkunoista, että Ma`am ja Söör, kuten meitä kutsutaan, siellä istuvat. Ehdin tuskin aukaista oven, kun ensimmäiset tervetulotoivottelijat rientävät paikalle. Joku vartijoista puristaa lämpimän lujasti kättäni. Se on se käsi, johon olin huolella kerännyt taksirahani. Setelit lähtevät lentoon ja liitelevät jonnekin Dela Costan asfaltille. Totean, että nythän tänne tuli tosi rikas mies, kun rahaa sataa. Joka tapauksessa vastaanotto talossa oli lämmin.

Kuntoamme ylläpitääksemme olemme aloittaneet päivittäiset aamu- ja iltalenkkimme. Tämä tarkoittaa melko reipasvauhtista kävelyä ympäri Makatia. Aika usein kuljemme Ayala Triangel –puiston läpi, joka on hyvin hoidettu kauniine kukkaistutuksineen ja tasaisine käytävineen. Puisto on myös huolellisesti vartioitu. Olemme ottaneet tavaksemme tervehtiä niitä vartijoita ja puistotyöntekijöitä, jotka näyttävät pitävän siitä. Yllätyksemme oli melkoinen, kun paluumme jälkeen eräs vartijoista pysäytti meidät ja kysyi, milloin olemme tulleet takaisin ja toivotti meidät tervetulleiksi Filippiineille. Uuden hämmästyksen aiheen saimme, kun kuljimme Oriental Mandarin -hotellin ohi. Parkkipaikan vartija huikkasi meille hyvät huomenet ja toivotti meidät tervetulleeksi takaisin.

Elämme miljoonakaupungissa. Helsingin keskustan kokoisessa Makatissa asuu n. puoli miljoonaa ihmistä, ja päiväsaikaan paikalla on lähes neljä miljoonaa ihmistä. Hämmästelemme sitä, kuinka meidät on näin tarkasti "bongattu" tässä ihmistulvassa, jossa liikkuu myös paljon länsimaalaisia. Mutta vielä suurempi ihmetyksen aihe on tämä ihmisten halu ja kyky toivottaa toiset tervetulleeksi. Silloinkin kun kysymys on aivan vieraista ihmisistä. Muistelimme sitä, kuinka moni toivotti meidät tervetulleeksi, kun tulimme "lomalle" Suomeen. Eipä kovinkaan moni. Samalla tavoin lenkkeilimme sielläkin kyläteitä pitkin. Ehkä siellä ikkunaverho vähän heilahti, mutta eipä tervetulotoivotuksia juuri satanut.

Me suomalaiset olemme kaukana filippiinojen kyvystä ilmaista itseämme toiselle ihmiselle. Filippiino osaa sanoa luontevasti toiselle ihmiselle muutaman ystävällisen sanan ja hymyillä päälle. Miten yksinkertaiselta tämä tuntuukaan, mutta kuinka vaikeaa se sitten onkaan. Ehkä nämä täkäläiset olosuhteet ovat tuoneet ihmiset tilanteeseen, jossa elämä on vain jaettava toisten kanssa, eikä eristäytyminen kannata. Ystävällisyydestä ja myönteisyydestä on tullut osa filippiinokulttuuria. Olisin iloinen, jos voisin tuoda palankin siitä tuliaisiksi Suomeen. Pakkaisin matkalaukkuuni, veisin mukaani ja jakaisin "hapanta naamaa" näyttäville.

Ihmettelin aikoinani, miksi 50-luvun Universum missimme Armi Kuusela meni filippiinon kanssa naimisiin ja muutti Manilaan. Enää en ihmettele, vaan hämmästelen sitä, että harva suomalainen on löytänyt tiensä Filippiineille. Ehkä Armi löysi filippiiniläisessä yhteisössä jotain sellaista, mitä muualla ei hänelle voitu tarjota. Lenkillämme Ayala Triangel –puiston halki ohitamme usein Manilan vanhan kansainvälisen lentokentän asemarakennuksen. Lentokenttä on siirtynyt, mutta funkkistyylinen terminaalirakennus on jätetty paikalleen. Arvelemme, että Armi saapui tuolle kentälle ensi kerran Filippiineille tullessaan. Kuvittelemme, että hotellin omistaja Gil Hilario oli häntä vastassa loistoautollaan ja toivotti hänet lämpimästi tervetulleeksi. Sitten kylmän pohjoisen kaunis neito suli Filippiinien lämmössä. Loput me tiedämmekin.