Kahden maailman kansalaisena

Mitä tapahtuu ihmiselle, joka elää osan vuodesta Suomessa ja toisen osan Filippiineillä? Oma kokemukseni kertoo, että jotain tapahtuu aivan varmasti. Eräs muutos on se, että oma mieli kulkee näiden kahden maailman välillä. Ei ole enää yhtä maailmaa, vaan on kaksi maailmaa ja todellisuutta.

Tämä merkitsee jatkuvaa vertailemista. Kun kulkee suomalaisessa luonnossa, ympärillä ei ole vain hiljaista vaan paljon hiljaisempaa kuin Filippiineillä. Kun ajaa autoa Suomessa, ihmettelee, missä ovat kaikki torvensoittajat. Kylätiellä kävellessä, saa kulkea omassa rauhassaan. Ihmisiä ei näy juuri missään, jos joku tulee vastaan, kukaan ei pysähdy keskustelemaan. Toisin on Manilassa. Kadut ovat täynnä ihmisiä. Hyvä on, jos mukaan mahtuu. Juttelun haluisia riittää. Suomen kaupoissa saa etsiä myyjää. Onnellinen on se, joka sellaisen löytää. Manilassa myyjät etsivät Sinut. Olet onnellinen, jos pääset livahtamaan heidän käsistään.

Suomessa kirkko on siellä, missä ihmiset eivät ole. Filippiineillä kirkko on siellä, missä ihmiset ovat. Suomessa kirkko on muusta ympäristöstä erotetulla alueella, usein hautausmaan keskellä. Manilassa kirkko voi olla vilkkaalta liikenneväylältä kääntyvän rampin alla. Se voi olla yhtä hyvin myös joen ylittävän sillan rampin alla. Manilassa kirkko on usein myös tavaratalon laajassa aulassa. Suomessa kirkkoa piirittävät vainajat, Filippiineillä ostoksia tekevät ihmiset.

Suomessa hautausmaat ovat hyvin hoidettuja ja rauhoitettuja alueita. Pyhäinpäivänä ja jouluna me suomalaiset hiivimme hautausmaille hiljaisina. Painamme päämme kumarruksiin ja sytytämme kynttilän. Filippiineillä hautausmaalla on päivittäin meno päällä. Hautausmaille rakennetuissa hautamonumenteissa saattaa asua asunnottomia. He pitävät hautausmaat elävinä. Pyhäinpäivinä elämää tulee vielä lisää hautausmaille. Silloin sinne tullaan muistelemaan suvun vainajia. Siellä pidetään "pirskeet", joissa koko suku haluaa olla läsnä. Haudoilla vietetään koko yö ja parhaat herkut ovat sinne kyhätyillä pöydillä tarjolla. Suomalaisen mielestä tunnelma muistuttaa vappua.

Kaikki ei ole kuitenkaan niin erilaista. Suomessa käydään keskustelua seksuaalietiikasta ja tasa-arvosta. Samat aiheet ovat esillä Filippiineilläkin. Suomessa keskustellaan seksuaalisuudeltaan eri tavoin suuntautuneiden asemasta ja ihmisten tasa-arvosta. Filippiineillä keskustellaan siitä, tulisiko kaikille pariskunnille tarjota yhtäläiset mahdollisuudet syntyvyyden säännöstelyyn. Yhteinen kysymyksemme on, onko ihmisillä oikeus seksuaalisuuteen. Kysymys on seksuaalisuuden ja tasa-arvon merkityksestä.

Sikareita vartijoille

Olen ottanut tavakseni puolen vuoden välein kiittää Salcedo Villagessa sijaitsevan asuintalomme (condominium) henkilökuntaa pienellä huomionosoituksella. Tarjoan sikareita turvallisuuspäällikölle, vartijoille, aulahenkilökunnalle, siivoojille ja huoltomiehille. Kuljeskelen talossa filippiiniläisiä sikareita sisältävän rasian kanssa ja tarjoilen niitä vastaan tuleville henkilökunnan jäsenille. Samalla kiitän heitä palveluista, joita olemme viime kuukausien aikana heiltä saaneet. Kerron myös Suomen "lomastamme" ja tällä kertaa myös joulun vietostamme sekä paluustamme takaisin Filippiineille.

Sir:in sikarikierroksesta on tullut perinne. Kaikki tietävät pelin säännöt. Sikareita on tarjolla kaksi nuppia kohti. Enempää ei kukaan pyri ottamaan, mutta kaksi kuuluu asiaan. On oikeastaan kysymys varsin pienestä asiasta. Tässä halpojen, mutta hyvien sikarien maassa, sillä ei ole kovin suurta taloudellista merkitystä minulle. Aikaani käytän tähän puuhaan n. tunnin kerrallaan. Mutta minusta näyttää siltä, että tällä pienellä huomion osoituksella on suuri merkitys. Ehkä se tulkitaan osoitukseksi siitä, että arvostan heidän jokapäiväistä työtään. Vastauksen saan ystävällisesti hymyilevistä kasvoista, huomaavaisesta palvelusta ja pienistä keskustelutuokioista.

Kun lenkkeilen Makati Cityn kaduilla, minut pysäyttää silloin tällöin joku aivan vieras filippiino, joka haluaa sanoa minulle jotakin. Täysin tuntematon vartija on joskus kertonut seuranneensa minun lenkkeilyäni. Sitten hän on alkanut ihmetellä ikäisekseni hyvää fyysistä kuntoani. Joku mies on kadun vilinässä huikannut minulle, että minun espanjalaistyylinen hattuni on upea. Katukeittiölle pysähtyessäni joku filippiina tyttö saattaa sanoa, että oletpa sinä komea mies. Tämän runsaan vuoden aikana, jonka olen asunut Filippiineillä, olen kuullut suoraa ja avointa palautetta pukeutumisestani ja ulkomuodostani ennen kuulemattomalla tavalla. En ole kokenut, että se olisi yksityisyyttäni loukannut. Pikemminkin se on vahvistanut minun itsetuntoani.

Kun saavuimme taas Suomeen, korviini tarttui televisio-ohjelmasta johtamiseen liittyvä ajatus. Eräs työelämän asiantuntija sanoi, että Suomessa johdetaan työprosesseja, mutta työntekijät jäävät syrjään. Suomalaiset johtajat eivät osaa johtaa työntekijöitä, koska he eivät osaa antaa palautetta työntekijöilleen. Näin työntekijöiden kehitystä ei tueta. Työtä pyritään johtamaan työntekijöiden ohi.

On hyvä, että Suomen kouluihin suunnitellaan draaman opetusta, sillä itsensä ilmaisemisen ja toiselle palautteen antamisen kyvyssä on meidän heikko kohtamme. Tätä voi oppia myös muista kulttuureista, esimerkiksi Filippiineiltä.

Nobelisti expattina Filippiineillä

Helsingin Sanomat otsikoi verkkojulkaisussaan 6.10.2010, että kemian Nobel-palkinto meni Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Totta tässä uutisessa on varmasti ainakin se toinen puoli. Mutta totta on myös se, että palkintorahat tulivat yhden tutkijan osalta Filippiineille. Nimittäin amerikkalainen emeritusprofessori Richard Heck (79 v.) asuu Manilassa. Hän elää yhdessä filippiina vaimonsa Socorron kanssa Quezon City:ssä, joka on yksi Metro Manilan muodostavista useista kaupungeista.

Massachusettista kotoisin olevan Richard Heckin keskeisenä tutkimusalueena on ollut hiiliatomien välisten sidosten synnyttäminen. Tutkimusten tuloksia on voitu hyödyntää mm. lääkkeiden ja muovin kehittämisessä. Niitä on voitu hyödyntää lääkkeiden kehittelyssä syöpää, herpestä ja HIV-virusta vastaan. Tutkimustulokset ovat edistäneet myös tietokoneiden hyvin ohuiden näyttötaulujen kehittelyä. Intensiivisin tutkimuskausi sijoittui 1960 ja -70-luvuille. Eläkkeelle Heck jäi 1987 Delawaren professorin virasta. Hän saavutti kansainvälistä arvostusta laajalti jo virassa ollessaan. Tutkimustulostensa suhteen Heck pitää itseään onnekkaana. "Tällaiset asiat tapahtuvat sattumalta," sanoo Heck.

Miksi löydämme amerikkalaisen tiedemiesneron Quezon City:stä? Emme ehkä löytäisi, ellei professori Heck olisi lähtenyt vuonna 1979 turistina Filippiineille. Muiden turistien tavoin hänkin pääsi käymään presidentin palatsin alueella. Siellä kulkiessaan hän päätti poiketa kanttiiniin. Hän ei silloin vielä tietänyt, mikä häntä odottaa siellä odottaa. Kanttiinissa oli äitinsä apulaisena nuori filippiina Socorro. Professori ja kanttiiniapulainen rakastuivat toisiinsa. Kuukauden kuluttua he olivat jo naimisissa. Socorro oli silloin 28-vuotias ja Richard 20 vuotta vanhempi.

Kun Richard Heck oli jäänyt eläkkeelle, alkoi pariskunnan matkustelu USA:n ja Filippiinien välillä, kunnes he vuonna 2006 päättivät asettua Filippiineille vakinaisesti. Pariskunta asuu ilmeisen vaatimattomissa oloissa vuokrabungalowissa tiheästi asutetulla alueella. Asunnon vuokra on 11.000,- pesoa (vähän alle 200,. eur)/kk. Mutta pariskunta näyttää hyvin onnelliselta. Kun televisiossa professoria haastateltiin Nobelin johdosta, hänen vaimonsa muisti aina silitellä ja suukotella häntä välillä kameroista välittämättä. Nobel-palkinto ei kuulemma pariskunnan elämää tule muuttamaan. Asuntoa ei osteta. Rahaa saatetaan tarvita pahoina päivinä terveysmenoihin.

Socorron huolenpito miehestään on liikuttavaa. Parin vuoden ajan Socorro on käynyt joka viikko rukoilemassa Quiapon ja Baclaranin kirkoissa sitä, että Richard saisi ansaitsemansa julkisen tunnustuksen tutkimustyöstään. Nyt näihin rukouksiin sitten vastattiin. Arkipäivisin Richard keskittyy orkideoiden ja lintujen hoitoon. Socorro pitää huolta siitä, että Richard saa päivittäin pihvinsä. Richard tarvitsee myös lasin punaviiniä päivällisellä.

Kun Richardilta kysyttiin, kuinka hän viihtyy Filippiineillä ja aikooko hän palata USA:an, hän vastasi, että hän nauttii Filippiinien lämmöstä. "This is nice place to live."

Kiista kondomeista

Presidenttimme P-Noy Aquino teki virkakautensa ensimmäisen ulkomaanvierailunsa USA:an. Matka ei ollut turha. P-Noy tapasi kaikki tärkeät poliittiset päättäjät Obamaa myöten. P-Noylla oli myös ilmeisen hauskaa seurueensa kanssa. Hot dogeja syötiin ja Coca Colaa juotiin nakkikiskalla kadunkulmassa Manhattanilla. Matkan tuliaiset olivat mainiot. 464 miljoonan dollarin lahjoitus mätkähti Hilary Clintonin käden puristuksella köyhyyden voittamiseen ja kestävän talouden kehittämiseen Filippiineillä. Lisäksi lupauksia annettiin yli 2 biljoonan dollarin investoinneista Filippiineille. Suurin investoija on Coca Cola. Joten sitä juomaa tulee riittämään myös meillekin, jotka emme tällä kertaa matkaan päässeet.

Ollessaan jo paluumatkalla kotia kohti P-Noy poikkesi San Fransiscoon tapaamaan filippiiniiläis-amerikkalaisia. Siellä P-Noylta pääsi lipsahdus. Hän tuli sanoneeksi, että ehkäisyvälineitä tullaan tarjoamaan myös niille köyhille, jotka haluavat rajoittaa perheensä kokoa. Nämä sanat lennähtivät kuin salama Manilaan piispainkokouksen päämajaan, jossa johtavat virkamiehet repäisivät vaatteensa kahtia. Pääjohtaja Castro syytti P-Noyta Filippiinien kansan myymisestä 464 miljoonalla dollarilla. Kirkon taholla tulkittiin, että P-Noy oli saanut pientä evästystä lahjoituksen myötä väestön kasvun rajoittamiseksi. Voihan sitä kyllä ajatella, että keskustelua asiasta olisi käytykin.

Piispainkokouksesta on kerrottu, että on moraalitonta antaa ihmisten itse ratkaista, mikä on oikein ja väärin perhesuunnittelussa. Paikallisten viranomaisten tehtävänä tulisi olla oikeiden ratkaisujen kertominen kansalle. Kirkon johtajat kertoivat myös, että katoliset maallikot ovat kohta tulossa kaduille mieltään osoittamaan. Myös kansalaistottelemattomuutta on luvassa. Kun sitten tunteet olivat kovasti kuumenneet, myös kirkolta lipsahti. Piispainkokouksen presidentti mainitsi, että kysymyksessä on niin vakava asia, että on harkittava presidentti P-Noy:n erottamista kirkosta. Sitten kyllä kohta huomattiin, että nyt on menty jo liian pitkälle ja ryhdyttiin selittelemään ja peruuttelemaan.

Kiista sai uutta vauhtia, kun perhesuunnittelulakia kannattava aktivisti, turistiopas ja näyttelijä Carlos Celdran astui näyttämölle. Kesken Manilan katedraalissa vietettyä ekumeenista messua mustiin pukeutunut Celdran astui piispojen ja seurakunnan eteen. Hän nosti kaikkien nähtäväksi kyltin, jossa oli vain yksi sana "Damos". Tämä sana oli isku vasten kirkon kasvoja, sillä se viittaa täällä hyvin tunnettuun Jose Rizalin romaaniin "Noli me Tangere". Romaani kertoo espanjalaisten munkkien väärinkäytöksistä. Damaso oli yksi heistä, ja hänellä oli tytär filippiina-naisen kanssa. Tässä oli pisto kirkon omiin ongelmiin seksuaalisuuden suhteen. Oma "takapiha" on pahasti siivoamatta.

Kun Celdrania vietiin pois kirkosta, hän sanoi: "Lopettakaa sekaantuminen politiikkaan!" Tämä ääni on kuulunut myös yhä useammin poliitikkojen suusta. Kirkon kanssa voidaan kyllä käydä keskusteluja, mutta niissä ei päästä tuumaakaan eteenpäin. Kansa kannattaa perhesuunnittelua koskevien lakien hyväksymistä ja ehkäisyvälineiden saatavuuden parantamista. Se on monella tavoin tärkeä filippiinojen hyvinvoinnille (Ks. blogit 16.3. ja 17.3.2010). Nostetaanko kirkko sivuraiteelle poliittisesta päätöksen teosta, kun se ei voi tehdä kompromisseja?

Kun ihminen tekee elämäänsä koskevia valintoja, hän istuu usein neuvottelupöytään, jossa mietitään eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia sekä oikeata että väärää. Jos kirkko ajattelee, että ihminen ei osaa tehdä itse valintojaan eikä hyväksy tätä ihmisen ratkaisuvaltaa, se putoaa pois tästä valintojen neuvottelupöydästä. Ajautuuko kirkko ja sen opetus tässäkin sivuraiteelle?

Onnellinen ihminen

Onko onnellista ihmistä olemassa? Ei ainakaan näytä siltä. Eipä juuri kukaan ole kertonut minulle olevansa onnellinen ihminen. Eikö siinä ole jotakin hyvin kummallista? Sikäli kuin olen ymmärtänyt ihmisiä oikein, moni kuitenkin haluaisi olla onnellinen. Onnea tuntuu olevan hyvin niukalti jaossa tai sitten kukaan ei ole paikalla, kun sitä jaetaan.

Onnesta tai onnellisuudesta puhutaan hyvin vähän avoimesti ja suoraan. Jostakin vihjeestä voi ymmärtää, että toinen ihminen haluaisi olla onnellinen. On kiellettyä tunnustaa etsivänsä elämäänsä onnea. Jos sellaisen tunnustat toisille ihmiselle, sinua pidetään haihattelijana, "onnen onkijana" ja pintaliitäjänä. Jos kerrot toisille, että olet onnellinen, sinua pidetään sekopäisenä tai leuhkana. Et ymmärrä elämän todellisuuden karua luonnetta. Sinulle myös huomautetaan hyvin pian, että "ylpeys käy lankeemuksen edellä". Jos joku on onnellinen, hän joutuu välittömästi kateuden kohteeksi. Ensimmäisestä "kompastumisesta" viritetään pilkkalaulut. On siis huomattavasti helpompaa kertoa toisille olevansa onneton. Mitä suuremmista kärsimyksistä voi puhua toisille, sitä enemmän saa osakseen myötätuntoa. "Voi sinua raukkaa, kun sinulla on kurjaa, mutta älä välitä, minullakin on tosi kurjaa. Ja naapurillani vieläkin kurjempaa. Niin, että kaikilla meillä on hyvin ikävää."

Onnen tavoittelemista voidaan pitää myös suorastaan moraalittomana. Se voidaan leimata itsekkyydeksi. Jos tavoittelet omaa onneasi, se on pois joltakin toiselta. Varastat yhteisestä "onnen kakusta", johon ei saa koskea. Ajatellaan usein myös, että kristityn pitäisi olla onneton. Mitä onnettomampi olet täällä maan päällä, sitä onnellisempi olet taivaassa. Kannattaa siis kärsiä maan päällä tuskia, kun taivaassa odottaa niin hyvä palkinto. "Kärsi, kärsi niin, sitä kirkkaamman kruunun saat," sanotaan joissakin uskonnollisissa piireissä.

Tunnustan kaikesta huolimatta, että olen etsinyt elämääni onnea. Uskallan jopa myöntää, että koen olevani onnellinen. Joku ääni sanoo sisälläni, että kaikkea sitä ihminen kirjoittaakin ja lopeta jo ajoissa. Sanoessaan olevansa onnellinen ihminen ottaa riskin, mutta elämähän on riskin ottamista. Jos sanon olevani onnellinen, minulla on myös vastuu siitä, mitä olen sanonut. Pitää kuvata jollakin tavoin, mitä oma kokemus onnesta on.

Onni on kiitollisuuden tunne eletyistä päivistä. Olen saanut elää (reippaasti) yli 60-vuotiaaksi. Isäni kuoli 52-vuotiaana. Tunnen itseni terveeksi. Pystyn kävelemään ja uimaan. Koen, että ajatukseni ja mielikuvitukseni liikkuu. Saan illalla nukahtaa rakkaimpani viereen ja aamulla herätä hänen vierestään. Aamulenkilläni Makatin kaduilla heiluttelen hyvät huomenet vartijoille ja katukauppiaille. Tervehdyksiini vastataan ystävällisillä hymyillä. Olen onnellinen ihminen.

Vauva lentokoneen roskiksessa ja sikiöitä kirkoissa

Lentoyhtiö Gulf Airin matkustajakone laskeutui sunnuntaina 12.9. klo 11.18 aikataulun mukaisesti Manilaan Ninoy Aquinon kansainväliselle lentokentälle. Kone oli tulossa Bahrainista. Siinä oli yli 200 lentomatkustajaa. Yhdestä matkustajasta koneen henkilökunnalla ei kuitenkaan ollut tietoa. Kun kone oli tyhjentynyt, alettiin siivoaminen. WC:n roskapusseja tyhjennettäessä siivoojien silmät revähtivät, kun yhdestä muovipussista löytyi ilmielävä vastasyntynyt vauva.

Lapsi kiikutettiin kiireellä lentokentän lääkintähenkilöstön hoiviin. Pikku pojasta tuli kohta kaikkien suosikki. Kun lapsen äidistä eikä isästä ei ollut minkäänlaista tietoa, lääkintätiimi päätti antaa hänelle nimen sen lennon alkukirjainten mukaan, jolla hän oli saapunut. Niinpä poika sai nimen George Francis, sillä hän oli saapunut lennolla GF-154. Georg Francis on paistatellut julkisen suosion lämmössä viikon verran.

GF:n äitiä haettiin kissojen ja koirien kanssa muutaman päivän ajan, kunnes hänet tavoitettiin. Hänen henkilöllisyytensä on pidetty salassa, mutta kyseessä on Lähi-Idässä työskennellyt filippiina, jolla on puoliso ja lapset Filippiineillä. Äiti oli käynyt tienaamassa perheelle rahaa. On hyvin mahdollista, että hän on joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi ulkomailla ja tullut raskaaksi. Kotimaahan matkatessa synnyttämisen aika oli tullut ja paniikki iskenyt. GF:n äiti ei ole ainutlaatuinen tapaus Filippiineillä. Hylättyjä lapsia löytyy täällä jatkuvasti. Lasten pelastamista varten on erityisiä järjestöjä, jotka tarjoavat myös adoption mahdollisuutta.

Oudot löydöt jatkuivat tiistaina, tällä kertaa Manilan kahdessa keskeisessä kirkossa. Intramuroksessa, vanhassa kaupungin osassa, sijaitsevasta katedraalista löydettiin usean kuukauden ikäinen sikiö. Samanlainen löytö tehtiin myös filippiinoille tärkeän Mustan Nasaretilaisen ikonin kotikirkosta Quiapossa. Nämä löydöt saivat Manilan arkkipiispan, kardinaali Rosalesin kirjoittamaan erityisen paimenkirjeen seurakunnille. Siinä kardinaali korosti aborttia vakavana syntinä, jonka Jumala tulee kostamaan. Hänellä oli myös lääke ei-toivottuja raskauksia vastaan. Ihmisten pitäisi olla vähemmän itsekkäitä. Heillä pitäisi olla enemmän kykyä itsehallintaan ja uhrausten tekemiseen. Rosales myös korosti sitä, että abortin tekijä joutuu kirkkokurin kohteeksi, ja hänet erotetaan kirkonyhteydestä. Sama kohtalo tulee myös niiden osaksi, jotka auttavat odottavaa äitiä abortin saamisessa.

Kaikilla ei tässä maassa ole Rosalesin mainostamaa "itsehallintakykyä", vaan he ovat syystä tai toisesta sukupuoliyhteydessä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Monet myös pakotetaan sukupuoliyhteyteen. Kun ehkäisyvälineiden saatavuus on heikkoa, sukupuoliaktin toinen osapuoli, tavallisesti nainen, tulee raskaaksi. Tilanne on monen naisen kohdalla epätoivoinen. Silloin haetaan laitonta aborttia, kun se täällä on lailla kielletty. Seuraukset ovat naisen terveydelle usein kohtalokkaat.

Kun laittoman abortin tehneet naiset hakeutuvat sairaaloihin, heihin asennoidutaan kylmäkiskoisesti ja jopa torjuvasti. Heidät leimataan Jumalan tahdon rikkojiksi. Tällaiset asenteet saivat kardinaalin kannanotosta uutta vahvistusta. Jumalakin vihaa näitä synnin tekijöitä. Vai vihaako sittenkään?

Hengenvaarallista matkailua

Matkailu avartaa, ajatteli ryhmä turisteja, joka lähti Hong Kongista vierailemaan Filippiineillä. Maanantaiaamun kiertoajelulla nähtiin Manilan vanha hallintokeskus, Intramuros ja kaunis Rizalin puisto. Lähdettäessä kohti lentokenttää poliisi pysäytti bussin ja nousi siihen. Matkan turvataso näytti edelleen nousevan, varsinkin kun poliisilla oli automaattiase kainalossaan. Kaikkien hämmästykseksi poliisi kertoi hetken kuluttua matkalaisille, että he ovat hänen panttivankejaan. Kaappari paljastui virastaan poispotkituksi Manilassa työskennelleeksi poliisikapteeni Mendozaksi, joka vaati erottamisensa uudelleen käsittelemistä. Kauppaa hän kävi yli 20 ihmisen hengellä.

Bussi parkkeerattiin Manilan keskustaan, paikkaan, joka tarjosi bussista hyvän näkyvyyden eri suuntiin. Alkoi tuntikausien kaupankäynti virasta potkitun Mendozan ja poliisien neuvottelijan välillä. Samalla käynnistyi vertaansa vailla oleva mediasirkus, jossa televisio ja radio näyttelivät suurta roolia. Televisio lähetti suorana lähetyksenä meneillään olevaa kaappausta koko maahan. Samalla kaappari seurasi bussin TV-monitorista lähetystä. Kaikki näytti aluksi luonnistuvan hyvin. Mendoza vapautti muutamia panttivankeja. Korkein syyttäjäviranomainen lupasi ottaa erottamistapauksen uudelleen harkintaan. Mutta illan kuluessa tapahtui jotakin, joka sai kaapparin raivostumaan ja kääntämään kelkkansa.

Käännekohdaksi on nähty Mendozan veljen väkivaltainen pidätys, joka sekin näkyi TV:ssa suorana lähetyksenä. Velipoikakin oli ammatiltaan poliisi ja yritti osaltaan toimia apuna tilanteen ratkaisemisessa. Kriisiryhmän johtaja, Manilan pormestari Lim oli eri mieltä veljen hyödyllisyydestä ja määräsi hänet pidätettäväksi. Siitä alkoi painiottelu, jossa härkämäisen vahva Gregorio-veli väänsi heikompia poliiseja vastaan. Painissa suvun puolia piti myös kaapparin veljen poika. Huonompaa painia näkee usein TV:n urheiluohjelmista. Nähdessään tämän ottelun TV:sta Mendoza hermostui lopullisesti ja ampuminen alkoi.

Panttivankeja vapauttamaan lähetettiin Manilan poliisin erikoisosasto. Se rynnäköi bussin viereen ja yritti pitkävartisen moukarin avulla rikkoa bussin ikkunoita ja ovea päästäkseen sisään. Menestys oli kurjaa. Joukon oli välillä peräännyttävä bussin luota Mendozan tulituksessa. Kesti n. tunnin ennen kuin erikoisosasto onnistui pääsemään bussiin sisälle. Erikoisosaston varustetaso oli onneton. Luotiliivejä ja kypäröitä ei ollut kaikilla. Joku käänsi poliisin lippalakin väärinpäin, ja näyttihän se vähän vauhdikkaammalta, mutta ei antanut suojaa. Hyökkäyksessä käytettiin kaasua, mutta yhdelläkään poliisilla ei ollut kaasunaamaria. Draaman tuloksena oli kahdeksan hongkongilaisen panttivangin ja kaapparin kuolema.

Tapahtumat ovat herättäneet melkoisen tunteiden mylläkän. Liikkeellä on ollut surua, kiukkua ja häpeää. Hong Kongissa ei ole juurikaan sanoja säästelty. Myös filippiinot ovat olleet suruissaan ja häpeissään. On ihmetelty, miksi kaappaukseen ei lähetetty poliisin tai armeijan parhaita valiojoukkoja. Kuka "valopää" määritteli kaappauksen luonteeltaan vain alueelliseksi, jolloin Manilan poliisi hoiti rynnäkön? Miksi pormestari Lim oli juuri silloin ravintolassa syömässä ja poliisipäällikkö baarissa kahvilla, kun taisto oli kuumimmillaan? Pitikö kaikki tapahtumat näyttää "livenä" kaikille, myös kaapparille?

Honkongilaiset ovat olleet hyvin vihaisia siitä tavasta, jolla Manilan panttivankikaappaus hoidettiin. Välillä on tuntunut siltä, että Kiinan ja Filippiinien suhteet ovat vaarassa. Kaappauspäivänä iltayöllä pidetyssä tiedotustilaisuudessa oli tapahtunut hyvin loukkaava episodi. Nimittäin Presidentti Noy Noy Aquino oli hymyillyt. Noy Noy –paralla on filippiiniläinen taipumus hymyillä paitsi ollessaan onnellinen myös silloin, kun tilanne tuntuu hämmentävältä. Tätä hän joutui selittelemään hongkongilaisille. Kapteeni Mendozalle pidettiin suvun piirissä isot hautajaiset ja ruumiin palvojaiset. Joku onneton oli asettanut Filippiinien lipun Mendozan arkun päälle. Siitä Hong Kong ärähti, ja lippu siirrettiin kiireen vilkkaa porstuan puolelle.

Hongkonglaisten koettelemukset eivät ole loppuneet tähän. Hong Kongin lentokentällä järjestettiin suuri julkinen juhla, kun kahdeksan uhrin arkut tuotiin kotimaan kamaralle. Pidettiin paraatit ja puheet. Kyynelehdittiin ja kumarreltiin. Kun sitten aukaistiin arkkujen kannet, kolmesta arkusta omaisiin katsoivat täysin vieraat kasvot. Manilassa oli tapahtunut kiusallinen postitusvirhe. Surun murtamat hongkongilaiset sopertelivat, että kyllä me vielä tämänkin kestämme, jos kaappaus tutkitaan huolellisesti.

Tarina ei kerro, keitä vainajia Hong Kongiin lähetettiin. Arvelisin, että matkaan ovat lähteneet Manilan köyhälistöä edustavat vainajat, kadun kulkijat. Keskiluokkaiset ja ne, joilla on omaisia, pitävät lujasti huolen vainajistaan. Näillä kadunkulkijoilla ei varmastikaan ole ollut eläessään mahdollisuutta käydä Hong Kongisssa. Monet rikkaat filippiinot, kuten eturivin poliitikot, käyvät siellä virkistäytymässä ja viettämässä juhliaan. Hong Kong on pieni palanen länsimaista vaurautta Kaakkois-Aasian köyhyyden keskellä. Näiden kadunkulkija-vainajien Hong Kongin matkaa voi tavallaan pitää perusteltunakin pelkästään jo tasapuolisuuden nimissä.

Tällainen post mortem –matka on myös länsimaisen nykytrendin mukainen. Monikin suunnittelee matkoja, ei vai elämän ajaksi, vaan myös sen jälkeen. Joku haluaa tuhkansa siroteltavaksi kaukaiseen valtamereen. Joku taas tahtoo, että hänen tuhkansa kylvetään vuoriston tuuleen. Joku haluaa jo eläessään tulla Hong Kongista käymään Manilassa. Voi olla, että jotkut haluavat edes kuoltuaan käydä Manilasta Hong Kongissa. Näissä post mortem – matkoissa on sekin hyvä puoli, että ne eivät ole hengenvaarallisia.