Onnellinen ihminen

Onko onnellista ihmistä olemassa? Ei ainakaan näytä siltä. Eipä juuri kukaan ole kertonut minulle olevansa onnellinen ihminen. Eikö siinä ole jotakin hyvin kummallista? Sikäli kuin olen ymmärtänyt ihmisiä oikein, moni kuitenkin haluaisi olla onnellinen. Onnea tuntuu olevan hyvin niukalti jaossa tai sitten kukaan ei ole paikalla, kun sitä jaetaan.

Onnesta tai onnellisuudesta puhutaan hyvin vähän avoimesti ja suoraan. Jostakin vihjeestä voi ymmärtää, että toinen ihminen haluaisi olla onnellinen. On kiellettyä tunnustaa etsivänsä elämäänsä onnea. Jos sellaisen tunnustat toisille ihmiselle, sinua pidetään haihattelijana, "onnen onkijana" ja pintaliitäjänä. Jos kerrot toisille, että olet onnellinen, sinua pidetään sekopäisenä tai leuhkana. Et ymmärrä elämän todellisuuden karua luonnetta. Sinulle myös huomautetaan hyvin pian, että "ylpeys käy lankeemuksen edellä". Jos joku on onnellinen, hän joutuu välittömästi kateuden kohteeksi. Ensimmäisestä "kompastumisesta" viritetään pilkkalaulut. On siis huomattavasti helpompaa kertoa toisille olevansa onneton. Mitä suuremmista kärsimyksistä voi puhua toisille, sitä enemmän saa osakseen myötätuntoa. "Voi sinua raukkaa, kun sinulla on kurjaa, mutta älä välitä, minullakin on tosi kurjaa. Ja naapurillani vieläkin kurjempaa. Niin, että kaikilla meillä on hyvin ikävää."

Onnen tavoittelemista voidaan pitää myös suorastaan moraalittomana. Se voidaan leimata itsekkyydeksi. Jos tavoittelet omaa onneasi, se on pois joltakin toiselta. Varastat yhteisestä "onnen kakusta", johon ei saa koskea. Ajatellaan usein myös, että kristityn pitäisi olla onneton. Mitä onnettomampi olet täällä maan päällä, sitä onnellisempi olet taivaassa. Kannattaa siis kärsiä maan päällä tuskia, kun taivaassa odottaa niin hyvä palkinto. "Kärsi, kärsi niin, sitä kirkkaamman kruunun saat," sanotaan joissakin uskonnollisissa piireissä.

Tunnustan kaikesta huolimatta, että olen etsinyt elämääni onnea. Uskallan jopa myöntää, että koen olevani onnellinen. Joku ääni sanoo sisälläni, että kaikkea sitä ihminen kirjoittaakin ja lopeta jo ajoissa. Sanoessaan olevansa onnellinen ihminen ottaa riskin, mutta elämähän on riskin ottamista. Jos sanon olevani onnellinen, minulla on myös vastuu siitä, mitä olen sanonut. Pitää kuvata jollakin tavoin, mitä oma kokemus onnesta on.

Onni on kiitollisuuden tunne eletyistä päivistä. Olen saanut elää (reippaasti) yli 60-vuotiaaksi. Isäni kuoli 52-vuotiaana. Tunnen itseni terveeksi. Pystyn kävelemään ja uimaan. Koen, että ajatukseni ja mielikuvitukseni liikkuu. Saan illalla nukahtaa rakkaimpani viereen ja aamulla herätä hänen vierestään. Aamulenkilläni Makatin kaduilla heiluttelen hyvät huomenet vartijoille ja katukauppiaille. Tervehdyksiini vastataan ystävällisillä hymyillä. Olen onnellinen ihminen.

Vauva lentokoneen roskiksessa ja sikiöitä kirkoissa

Lentoyhtiö Gulf Airin matkustajakone laskeutui sunnuntaina 12.9. klo 11.18 aikataulun mukaisesti Manilaan Ninoy Aquinon kansainväliselle lentokentälle. Kone oli tulossa Bahrainista. Siinä oli yli 200 lentomatkustajaa. Yhdestä matkustajasta koneen henkilökunnalla ei kuitenkaan ollut tietoa. Kun kone oli tyhjentynyt, alettiin siivoaminen. WC:n roskapusseja tyhjennettäessä siivoojien silmät revähtivät, kun yhdestä muovipussista löytyi ilmielävä vastasyntynyt vauva.

Lapsi kiikutettiin kiireellä lentokentän lääkintähenkilöstön hoiviin. Pikku pojasta tuli kohta kaikkien suosikki. Kun lapsen äidistä eikä isästä ei ollut minkäänlaista tietoa, lääkintätiimi päätti antaa hänelle nimen sen lennon alkukirjainten mukaan, jolla hän oli saapunut. Niinpä poika sai nimen George Francis, sillä hän oli saapunut lennolla GF-154. Georg Francis on paistatellut julkisen suosion lämmössä viikon verran.

GF:n äitiä haettiin kissojen ja koirien kanssa muutaman päivän ajan, kunnes hänet tavoitettiin. Hänen henkilöllisyytensä on pidetty salassa, mutta kyseessä on Lähi-Idässä työskennellyt filippiina, jolla on puoliso ja lapset Filippiineillä. Äiti oli käynyt tienaamassa perheelle rahaa. On hyvin mahdollista, että hän on joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi ulkomailla ja tullut raskaaksi. Kotimaahan matkatessa synnyttämisen aika oli tullut ja paniikki iskenyt. GF:n äiti ei ole ainutlaatuinen tapaus Filippiineillä. Hylättyjä lapsia löytyy täällä jatkuvasti. Lasten pelastamista varten on erityisiä järjestöjä, jotka tarjoavat myös adoption mahdollisuutta.

Oudot löydöt jatkuivat tiistaina, tällä kertaa Manilan kahdessa keskeisessä kirkossa. Intramuroksessa, vanhassa kaupungin osassa, sijaitsevasta katedraalista löydettiin usean kuukauden ikäinen sikiö. Samanlainen löytö tehtiin myös filippiinoille tärkeän Mustan Nasaretilaisen ikonin kotikirkosta Quiapossa. Nämä löydöt saivat Manilan arkkipiispan, kardinaali Rosalesin kirjoittamaan erityisen paimenkirjeen seurakunnille. Siinä kardinaali korosti aborttia vakavana syntinä, jonka Jumala tulee kostamaan. Hänellä oli myös lääke ei-toivottuja raskauksia vastaan. Ihmisten pitäisi olla vähemmän itsekkäitä. Heillä pitäisi olla enemmän kykyä itsehallintaan ja uhrausten tekemiseen. Rosales myös korosti sitä, että abortin tekijä joutuu kirkkokurin kohteeksi, ja hänet erotetaan kirkonyhteydestä. Sama kohtalo tulee myös niiden osaksi, jotka auttavat odottavaa äitiä abortin saamisessa.

Kaikilla ei tässä maassa ole Rosalesin mainostamaa "itsehallintakykyä", vaan he ovat syystä tai toisesta sukupuoliyhteydessä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Monet myös pakotetaan sukupuoliyhteyteen. Kun ehkäisyvälineiden saatavuus on heikkoa, sukupuoliaktin toinen osapuoli, tavallisesti nainen, tulee raskaaksi. Tilanne on monen naisen kohdalla epätoivoinen. Silloin haetaan laitonta aborttia, kun se täällä on lailla kielletty. Seuraukset ovat naisen terveydelle usein kohtalokkaat.

Kun laittoman abortin tehneet naiset hakeutuvat sairaaloihin, heihin asennoidutaan kylmäkiskoisesti ja jopa torjuvasti. Heidät leimataan Jumalan tahdon rikkojiksi. Tällaiset asenteet saivat kardinaalin kannanotosta uutta vahvistusta. Jumalakin vihaa näitä synnin tekijöitä. Vai vihaako sittenkään?

Hengenvaarallista matkailua

Matkailu avartaa, ajatteli ryhmä turisteja, joka lähti Hong Kongista vierailemaan Filippiineillä. Maanantaiaamun kiertoajelulla nähtiin Manilan vanha hallintokeskus, Intramuros ja kaunis Rizalin puisto. Lähdettäessä kohti lentokenttää poliisi pysäytti bussin ja nousi siihen. Matkan turvataso näytti edelleen nousevan, varsinkin kun poliisilla oli automaattiase kainalossaan. Kaikkien hämmästykseksi poliisi kertoi hetken kuluttua matkalaisille, että he ovat hänen panttivankejaan. Kaappari paljastui virastaan poispotkituksi Manilassa työskennelleeksi poliisikapteeni Mendozaksi, joka vaati erottamisensa uudelleen käsittelemistä. Kauppaa hän kävi yli 20 ihmisen hengellä.

Bussi parkkeerattiin Manilan keskustaan, paikkaan, joka tarjosi bussista hyvän näkyvyyden eri suuntiin. Alkoi tuntikausien kaupankäynti virasta potkitun Mendozan ja poliisien neuvottelijan välillä. Samalla käynnistyi vertaansa vailla oleva mediasirkus, jossa televisio ja radio näyttelivät suurta roolia. Televisio lähetti suorana lähetyksenä meneillään olevaa kaappausta koko maahan. Samalla kaappari seurasi bussin TV-monitorista lähetystä. Kaikki näytti aluksi luonnistuvan hyvin. Mendoza vapautti muutamia panttivankeja. Korkein syyttäjäviranomainen lupasi ottaa erottamistapauksen uudelleen harkintaan. Mutta illan kuluessa tapahtui jotakin, joka sai kaapparin raivostumaan ja kääntämään kelkkansa.

Käännekohdaksi on nähty Mendozan veljen väkivaltainen pidätys, joka sekin näkyi TV:ssa suorana lähetyksenä. Velipoikakin oli ammatiltaan poliisi ja yritti osaltaan toimia apuna tilanteen ratkaisemisessa. Kriisiryhmän johtaja, Manilan pormestari Lim oli eri mieltä veljen hyödyllisyydestä ja määräsi hänet pidätettäväksi. Siitä alkoi painiottelu, jossa härkämäisen vahva Gregorio-veli väänsi heikompia poliiseja vastaan. Painissa suvun puolia piti myös kaapparin veljen poika. Huonompaa painia näkee usein TV:n urheiluohjelmista. Nähdessään tämän ottelun TV:sta Mendoza hermostui lopullisesti ja ampuminen alkoi.

Panttivankeja vapauttamaan lähetettiin Manilan poliisin erikoisosasto. Se rynnäköi bussin viereen ja yritti pitkävartisen moukarin avulla rikkoa bussin ikkunoita ja ovea päästäkseen sisään. Menestys oli kurjaa. Joukon oli välillä peräännyttävä bussin luota Mendozan tulituksessa. Kesti n. tunnin ennen kuin erikoisosasto onnistui pääsemään bussiin sisälle. Erikoisosaston varustetaso oli onneton. Luotiliivejä ja kypäröitä ei ollut kaikilla. Joku käänsi poliisin lippalakin väärinpäin, ja näyttihän se vähän vauhdikkaammalta, mutta ei antanut suojaa. Hyökkäyksessä käytettiin kaasua, mutta yhdelläkään poliisilla ei ollut kaasunaamaria. Draaman tuloksena oli kahdeksan hongkongilaisen panttivangin ja kaapparin kuolema.

Tapahtumat ovat herättäneet melkoisen tunteiden mylläkän. Liikkeellä on ollut surua, kiukkua ja häpeää. Hong Kongissa ei ole juurikaan sanoja säästelty. Myös filippiinot ovat olleet suruissaan ja häpeissään. On ihmetelty, miksi kaappaukseen ei lähetetty poliisin tai armeijan parhaita valiojoukkoja. Kuka "valopää" määritteli kaappauksen luonteeltaan vain alueelliseksi, jolloin Manilan poliisi hoiti rynnäkön? Miksi pormestari Lim oli juuri silloin ravintolassa syömässä ja poliisipäällikkö baarissa kahvilla, kun taisto oli kuumimmillaan? Pitikö kaikki tapahtumat näyttää "livenä" kaikille, myös kaapparille?

Honkongilaiset ovat olleet hyvin vihaisia siitä tavasta, jolla Manilan panttivankikaappaus hoidettiin. Välillä on tuntunut siltä, että Kiinan ja Filippiinien suhteet ovat vaarassa. Kaappauspäivänä iltayöllä pidetyssä tiedotustilaisuudessa oli tapahtunut hyvin loukkaava episodi. Nimittäin Presidentti Noy Noy Aquino oli hymyillyt. Noy Noy –paralla on filippiiniläinen taipumus hymyillä paitsi ollessaan onnellinen myös silloin, kun tilanne tuntuu hämmentävältä. Tätä hän joutui selittelemään hongkongilaisille. Kapteeni Mendozalle pidettiin suvun piirissä isot hautajaiset ja ruumiin palvojaiset. Joku onneton oli asettanut Filippiinien lipun Mendozan arkun päälle. Siitä Hong Kong ärähti, ja lippu siirrettiin kiireen vilkkaa porstuan puolelle.

Hongkonglaisten koettelemukset eivät ole loppuneet tähän. Hong Kongin lentokentällä järjestettiin suuri julkinen juhla, kun kahdeksan uhrin arkut tuotiin kotimaan kamaralle. Pidettiin paraatit ja puheet. Kyynelehdittiin ja kumarreltiin. Kun sitten aukaistiin arkkujen kannet, kolmesta arkusta omaisiin katsoivat täysin vieraat kasvot. Manilassa oli tapahtunut kiusallinen postitusvirhe. Surun murtamat hongkongilaiset sopertelivat, että kyllä me vielä tämänkin kestämme, jos kaappaus tutkitaan huolellisesti.

Tarina ei kerro, keitä vainajia Hong Kongiin lähetettiin. Arvelisin, että matkaan ovat lähteneet Manilan köyhälistöä edustavat vainajat, kadun kulkijat. Keskiluokkaiset ja ne, joilla on omaisia, pitävät lujasti huolen vainajistaan. Näillä kadunkulkijoilla ei varmastikaan ole ollut eläessään mahdollisuutta käydä Hong Kongisssa. Monet rikkaat filippiinot, kuten eturivin poliitikot, käyvät siellä virkistäytymässä ja viettämässä juhliaan. Hong Kong on pieni palanen länsimaista vaurautta Kaakkois-Aasian köyhyyden keskellä. Näiden kadunkulkija-vainajien Hong Kongin matkaa voi tavallaan pitää perusteltunakin pelkästään jo tasapuolisuuden nimissä.

Tällainen post mortem –matka on myös länsimaisen nykytrendin mukainen. Monikin suunnittelee matkoja, ei vai elämän ajaksi, vaan myös sen jälkeen. Joku haluaa tuhkansa siroteltavaksi kaukaiseen valtamereen. Joku taas tahtoo, että hänen tuhkansa kylvetään vuoriston tuuleen. Joku haluaa jo eläessään tulla Hong Kongista käymään Manilassa. Voi olla, että jotkut haluavat edes kuoltuaan käydä Manilasta Hong Kongissa. Näissä post mortem – matkoissa on sekin hyvä puoli, että ne eivät ole hengenvaarallisia.

Vaarallisella matkalla kohti demokratiaa

Manilan lentokentälle laskeutui tasan 27 vuotta sitten Yhdysvalloista saapunut lentokone. Matkustajana oli muiden joukossa maanpaosta palaava senaattori Benigno "Ninoy" Aquino. Matkustajat näkivät ikkunoista sotilaiden liikettä kentällä. Kun Ninoy astui portaita alas, laukaukset kajahtivat, ja hän tuupertui kuolleena kiitoradalle.

Tämä tapahtuma muutti ratkaisevalla tavalla Filippiinien historian kulkua. Tuolloin elettiin diktaattori Marcoksen aikaa. Hän oli julistautunut yksinvaltiaaksi vaaleista ja kansantahdosta välittämättä. Korruptio rehotti. Hänellä oli kuitenkin rohkea haastaja Ninoy Aquino, joka vaati demokratian toteuttamista. Ninoy laitettiin lähes kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Kun hänen terveytensä alkoi horjua, hänet päästettiin sydänleikkausta varten Yhdysvaltoihin siinä toivossa, että Ninoy ei enää koskaan palaa Filippiineille.

Marcoksen valtaa vastaan oli suunnitteilla useita aseellisia kapinahankkeita, joita myös toteutettiin tosin huonolla menestyksellä. Marcoksen oli helppo kukistaa nämä yritykset perustellen toimiaan kommunistien torjumisella. Ninoy halusi irtautua väkivallasta. Hänen ajatuksenaan oli demokratian luominen väkivallatonta tietä. Ninoy sanoi, että kansakuntaa ei voi perustaa kansalaisten " luiden päälle". Demokratia voi tulla vain rauhanomaista tietä. Ninoy perusti oppinsa väkivallattomasta vastarinnasta Mahatma Gandhin, Martin Luther Kingin ja heitä vähemmän tunnetun, afganistanilaisen Abdu Ghaffer Khanin ajatteluun. Tämän ajatuksen hän halusi käytännön toteutukseen.

Ninoyn surmaaminen aloitti Filippiineillä valtavan väkivallattoman kansanliikkeen. Se huipentui vuoden 1986 kansan kapinaan (People Power). Silloin kansa yksinkertaisesti tukki EDSA:n (keskeinen kehätie Metro Manilassa) asettumalla Marcoksen lähettämien tankkien eteen. Sotilaat eivät pystyneet surmaamaan maanmiehiään. Seurauksena oli se, että Marcos menetti valtansa ja joutui luikkimaan pakoon Hawaijille. Ninoyn puolisosta Cory Aquinosta tuli presidentti, ja demokratiakehitys alkoi.

Filippiineillä nähdään, että kansan kapina on ollut esimerkkinä ympäri maailmaa. Täällä ajatellaan, että Itä-Euroopassa 1990-luvun vaihteessa vaikuttaneet demokratialiikkeet ovat saaneet esikuvan EDSAn välivallattoman toiminnan mallista. Näin se olisi ollut osa maailman laajuista väkivallatonta ketjureaktiota panssareita ja alistamista vastaan.

Tässä viikonvaihteessa on vietetty Ninoy Aquinon muistojuhlia valtakunnassa, jonka presidenttinä on Ninoyn ja Coryn poika Noynoy Aquino. Hän pyrkii ottamaan uusia askeleita taistelussa demokratian ja oikeuden puolesta harvainvaltaa ja korruptiota vastaan. Tekemistä riittää. Vielä on oikeudessa selvittämättä sekin, kuka tai ketkä olivat Ninoyn kuoleman takana.

Magandang umaga!

Sanomme näin kuuluvasti koti-condon takaovella seisovalle vartijalle, kun lähdemme aamulenkille. Vartijan kasvoille leviää hämmästynyt ilme. Hän ilmeisesti ihmettelee, mistä tuo suomalainen "Sir-Ma´m" –pariskunta on oppinut tämän filippiinokielisen hyvän huomenen toivotuksen. Olemmehan me jo tottuneet tuohon Good morning –toivotukseen puolin ja toisin. Hämmästyksen jälkeen vartijan silmät alkavat loistaa ja hymy pehmenee lämpimäksi. Olimme tuolla pienellä filippiinon kielisellä tervehdyksellä koskettaneet jotakin hyvin herkkää kohtaa. Huhu käyttämästämme kielestä leviää condon palveluskunnan keskuudessa salamannopeasti. Jokainen vartija haluaa toivottaa meille hyvää huomenta, päivää, iltapäivää ja iltaa filippiinoksi. Henkilökunta innostuu meidän kielen oppimisyrityksistämme. Se on heistä jollakin tavalla huvittavaa, mutta samalla kertaa myös aseista riisuvaa. Kaikki haluavat opettaa meille jotakin lisää. Kummallista kyllä sanat alkavat meiltä jotenkin sujua.

Tästä kohtaamastamme menestyksestä rohkaistuneena lähdemme kirjakauppaan ja ostamme filippiinon kielen oppikirjan, jotta pääsisimme kielen rakenteisiin kiinni. Ostostamme maksaessamme vaimoni Päivi ryhtyy kyselemään myyjiltä sanojen merkityksiä. Jälleen kohtaamme tuon saman ilmiön. Myyjätytöt ensin hämmästyvät, mutta sitten sulavat länsimaalaisen edessä, joka on kiinnostunut filippiinon kielestä. Kaupasta poistuessamme Päivi-vaimoni paukauttaa pari lausetta filippiinoksi. Siitä saamme osaksemme aplodit. Olipa juhlallisen tuntuinen lähtö kaupasta!

Nämä pienet tapahtumat herättävät monia kysymyksiä. Filippiinon kielen käyttäminen näyttää olevan jollakin tavalla kovin yllättävää. Paikalliset palvelualan työntekijät ovat ilmeisesti tottuneet siihen, että valkoihoiset puhuvat englantia. He eivät juuri vaivaudu filippiinoa opettelemaan. Englantia kukin sitten vääntää omalla, välillä vähän omituisellakin aksentillaan. Ehkä yritys puhua filippiinoa tulkitaan aidoksi kiinnostukseksi paikallisesta omasta kulttuurista. Kielihän on osa kulttuuria. Filippiinon kielen puhuminen on sen tunnustamista, että filippiinoilla on oma, omanluonteinen ja sellaisena arvokas kulttuuri. Äidinkielessä ovat kaikki tunneherkimmät merkitykset, joita vieraalla kielellä on vaikea tavoittaa.

Filippiinojen historian punaisena lankana on valloittajien ja filippiino- kansan suhde. Kun espanjalaiset olivat vuosisatojen ajan vallassa, he toivat tänne espanjan kielen. Kun Yhdysvallat piti 1900-luvun alkupuolen valtaa Filippiineillä, he toivat tänne englanninkielen. Valloittaja käyttää aina omaa hallintokieltään, mutta samalla valloittajien kieli alkaa tunkeutua myös muille alueille. Kieli ei ole koskaan neutraali asia. Se sisältää aina myös rakenteita, jotka kertovat kulttuuriin kuuluvasta tavasta ajatella. Sanojen valikoimat ja sisällöt ilmaisevat, mitkä ovat tärkeitä merkityksiä ja arvoja. Vuosisatojen ajan valkoihoiset ovat tulleet tänne Filippiineille opettamaan omaa kieltään. Samalla myös länsimaista kulttuuria on kylvetty. Ehkä tämä kieleen liittyvä alistaminen on osaltaan vaikuttanut siihen, että meitä länsimaalaisia on niin mukava opettaa. Kerrankin nuo valkoihoiset ovat oppilaita ja me olemme oppimestareita. Tällainen roolien vaihtaminen on virkistävää ja paikallaan. Se avaa uusia näkökulmia elämään ja maailmaan.

Filippiinit on oikeastaan kaksikielinen maa. Englannin opetus alkaa koulussa hyvin varhain ja sekä ammatillinen että yliopiston opetus tapahtuu englanniksi. Liike-elämän kielenä on englanti. Merkittävimmät sanomalehdet ilmestyvät englannin kielellä. Sitä käyttävät myös uskonnolliset yhteisöt. Niinpä roomalais-katolisen kirkonkin messut ovat pääasiassa englanniksi. Kielitaidosta on ollut suurta apua filippiinoille tässä yhdentyvässä maailmassa. Tähän kaksikielisyyteen liittyy kuitenkin myös omat jännityksensä. Toiset ovat täällä sitä mieltä, että englannin kielen opetusta pitäisi edelleenkin lisätä kouluissa, jotta kansainvälisessä kilpailussa oltaisiin entistä paremmissa asemissa. Toiset taas korostavat äidinkielen tärkeyttä.

Elokuu on täällä nimetty filippiinon kielen kuukaudeksi. Näin halutaan korostaa sen merkitystä. Tähän saattoi liittyä myös presidentti Aquinon ensimmäinen parlamentille pitämä Sona (State of the Nation Address) –puhe, jonka hän piti edeltäjistään poiketen filippiinoksi. Tämä on täällä tulkittu haluksi painottaa oman kielen merkitystä osana kansan identiteettiä. Filippiinoksi puhumisen voi nähdä myös demokratian arvon nostamisena. Jokaisella täytyy olla oikeus ymmärtää, mitä valtiossa tapahtuu.

Mabuhay!

Aamulenkki Makatissa

Painelen hissillä pohjakerrokseen. Livahdan talon takaovesta ulos. Takaoven vartija tervehtii viemällä käden lippaan. - Lenkille, Sir? - Kyllä, kaunis aamu tänään. Laskeudun Buendialle. Kadun kostea ja pehmeä lämpö ottaa minut syliinsä. Buendialla kulkee virtanaan täpötäysiä jeepnejä vieden filippiinoja työpaikalle. Varakkaammat istuvat ilmastoiduissa henkilöautoissaan tai takseissa. Buendian kapeat, rapautuneet katukäytävät pullistelevat työhön menijöitä. Katukauppiaat levittelevät kulkijoiden eteen tarjolle piraattikopioita, tupakkaa, karkkeja, juomia, munia, kalapyöryköitä. Yritän pitää vauhtia ja pujottelen väkijoukon ja kauppatavaroiden lomitse. Samalla katson muutenkin, mihin astun. Käytävä muistuttaa kuoppineen ja möykkyineen välillä keskeneräistä rakennustyömaata. Takorautainen, jykevä aita erottaa katukäytävän ajoväylästä. Katukäytävän pientareella vastaani tulee outo näky. Näyttää siltä kuin ihminen olisi tuupertunut käytävän reunalle. Lähemmäksi päästyäni huomaan, että kysymyksessä onkin avattu sateenvarjo, joka on asetettu katukäytävän reunaan. Vielä lähemmäksi tultuani sateenvarjon takaa ponnahtaa ylös nuori nainen, joka nostelee nopeasti shortsejaan ylös. Vieressä seisoo pieni lapsi. No, niin, äidin aamutarpeet on siis hoidettu, ja roiskeiden suojaamistahan varten sateenvarjot ovat. Tosin pisarat tulevat tavallisesti varjon yläpuolelta. Sinä Buendia olet kyllä ihmeellinen katu. Sinun suonissasi virtaa virtsa ja pakokaasu. Kaikki, mitä elämässä on, tulee vastaan, kun lähtee Sinun matkaasi.

Kuljen kilometrin verran, ja vastaani tulee iso risteys. Makati Avenue ylittää Buendian. Jos kääntyisin vasemmalle, vastassani olisi heti Bel-Airin värikäs alue, jossa pikkupuodit, verstaat, tyttöbaarit ja hotellit reunustavat katuja. Mutta käännyn oikealle ja olen heti taas Makatin business-alueella. Katukäytävällä tulvehtii edelleen ihmisiä, mutta he ovat toisenlaisia kuin Buendialla kulkevat. Edessäni matelee laumoittain tummiin kävelypukuihin puettuja nuoria naisia. Heidän pukunsa ovat lähes täsmälleen samanlaisia. Puvut ovat mustaa kangasta, jossa on kapeat tumman harmaat raidat. Suurin osa heistä on töissä pankeissa, joita Makatin business-alue on täynnä. He ovat niitä onnellisia, joilla on siisti sisätyö. Näillä nuorilla naisilla on erityinen kyky kävellä hitaasti vetelehtimällä ryhmässä. Joudun taas pujottelemaan.

Olen löytänyt kävelyrytmin ja päässyt vauhtiin. Näkökenttääni tulee samaan suuntaan käsi kädessä kulkeva pari. Tavoitan heitä askel askeleelta. Pariskunta vaikuttaa epäsuhteiselta. Mies on pulleahko ja nainen tyttömäisen hento ja siro. Mies on pukeutunut urheiluasuun. Tavoitteena on ilmeisesti painon pudotus. Nainen kulkee kireissä farkuissa, vaatimattomasti pukeutuneena. Lähemmäksi päästyäni huomaan, että keski-ikäinen mies on länsimainen ja tyttö paikallinen. Mielessäni herää kysymys, joka yhdestä näkökulmasta kuuluu: Rakastaako vai rahastaako? Täällä kulkee paljon pareja, joissa ostaminen ja rahastaminen ovat keskeistä. Tyttö saattaa olla jo etukäteen seuralais-palvelusta tilattu matkaa varten. Mutta tämä tyttö ei ole escortti. Mistäkö sen tiedän? Escorttitytön pukeutuminen hyppää räikeydessään ja paljastavuudessaan silmille. Pukeutuminen ei ole kuitenkaan ratkaisevaa oikealle johtopäätökselle. Katson, millä tavoin parin kädet ovat liittyneet toisiinsa. Ne ovat syvällä toisiinsa uppoutuneina. Kädet puhuvat kieltä, joka kertoo totuuden. He rakastavat. Onnittelen ajatuksissani pariskuntaa.

Käännyn Ayala Triangel Gardens –puistoon. Se on keskellä Makatin business-aluetta sijaitseva helmi. Täällä on helppo kävellä. Käytävät ovat tasaista betonilaattaa. Puutarhaa hoidetaan kuin silmäterää. Kauniit kukat kukkivat. Palmut ja muut tropiikin puut vihannoivat aina. Nurmikkoa ja istutuksia hoitaa jatkuvasti joukko puutarhureita. Kävelijän kannalta helppoa on myös se, että jalkoihinsa ei tarvitse jatkuvasti katsoa. Kävelijän rauhaa eivät myöskään häiritse kaupustelijat tai rahan pyytäjät. Tänne heitä ei lasketa. Tämä ehkä kahden hehtaarin suuruinen alue on aidattu. Porteilla on myös vartijat. Asunnottomilla ei ole tänne asiaa. Sen kaikki tietävät. Vain muutaman sadan metrin päässä puistosta on toinen maailma. Siellä on tuskin ollenkaan katukäytäviä. Asunnottomia norkoilee kadun vierustoilla, ja seksipalveluita tyrkytetään ohikulkijalle. Rullaan Ayalan siloteltuja käytäviä pari kierrosta ja lähden kotia kohti.

Kun saavun koti-condon pääovelle molempien autoramppien edessä seisovat vartijat ottavat minut vastaan sotilaallisesti kunniaa tekemällä ja ystävällinen virne naamallaan. Ostan kaupasta päivän lehden ja kävelen hissille. Samaan hissiin tulee kanssani nuori treenatun oloinen mies. Hänen t-paidassaan on kuvio, joka muistuttaa pasifistien aikoinaan käyttämää ympyrän muotoista merkkiä, jossa ristin sakarat ovat valahtaneet alas. Kysyn merkistä. Poika tempaisee kaulassaan riippuvan ristin esiin t-paidan alta ja kertoo, että kuviokin on sama risti. Olin kohdannut hississä "kahden ristin miehen". Sain jälleen muistutuksen siitä, kuinka uskonnollisessa maassa olen.

Menin tapani mukaan uimaan talon altaalle. Lasken tavallisesti altaan mittoja uidessani. Huomasin, että menin laskuissani sekaisin. Ajatukseni karkasivat altaalta kaikkeen siihen, mitä aamulenkillä olin kokenut. Ehkä on vain hyvä, että laskut menevät välillä sekaisin.

Likapyykinpesu on alkanut

Filippiineillä vietettiin maanantaina valtiollista juhlapäivää. Vaaleissa valittu parlamentti, joka muodostuu senaatista ja kongressista, piti juhlallisen avajaisistuntonsa. Juhlaan oli kutsuttu senaattorien ja kongressiedustajien lisäksi heidän puolisoitaan ja valtakunnan vaikuttajia ja silmäätekeviä. Myös diplomaattikunta oli paikalla. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Arvon leidit olivat pukeutuneet iltapukuihinsa, vaikka juhla pidettiinkin iltapäivällä. Kampaukset ja meikit oli viritetty viimeisen päälle. Herrat olivat perinteisissä valkoisissa barongeissaan. Kutsu avajaisistuntoon oli merkinnyt monelle hyvin paljon. Juhlahuoneistossa väreili näyttämisen meininki. Haluttiin olla esillä TV:n suorassa lähetyksessä.

Juhlamestariksi oli kutsuttu kesäkuun lopussa virkaansa astunut presidentti Benigno, "Noy-Noy", Aquino. Juhlan varsinainen sisältö oli presidentin puhe. Puhe oli uuden presidentin ensimmäinen katsaus valtakunnan tilaan (Sona, State of the Nation Address). Juhlakalu ei puheessaan ruvennut sirottelemaan ympärilleen kohteliaisuuksia ja imeliä kiitoksia, vaan ryhtyi paljastamaan edellisen hallinnon väärinkäytöksiä. Hän kertoi, että valtion talousarviossa kuluvalle vuodelle varatut rahavarat on puolessa vuodessa käytetty lähes olemattomiin. Tulvia ja muita onnettomuuksia varten perustetun katastrofirahaston rahat oli jaettu sen vaalipiirin alueelle, josta edellinen presidentti pyrki kongressiedustajaksi. Presidentti kysyi, kuinka sitten autetaan hätään joutuneita, jos tulvat taas tulevat Filippiineille. Presidentti paljasti, että valtion hallitsemissa yhtiöissä rahoja oli syydetty merkityksettömiin projekteihin. Valtion varoja oli käytetty myös omituiseen riisin liikatuontiin. Lopputuloksena siitä oli se, että riisi mätäni valtavissa varastoissa. Nälkää näkevää kansaa se ei ole riemastuttanut.

Puheellaan Aquino toteutti vaalilupaustaan. Hänen ohjelmansa oli ollut hyvin yksinkertainen. Hän lupasi presidenttinä ryhtyä korruption kitkemiseen. Presidentin julkinen, totuutta kaihtamaton puhe oli hyvä lähtölaukaus tälle työlle. Hänen puheessaan oli anteeksipyytelemätöntä suorasukaisuutta ja uskoa omaan auktoriteettiasemaan. Noy-Noy perusteli puheessaan asemaansa sanomalla, että hän oli saanut valtansa Jumalalta ja kansalta. Kansa näyttääkin luottavan häneen. Mielipidetiedustelujen mukaan kahdeksan kymmenestä filippiinosta tuntee luottamusta Aquinoa kohtaan. Aquinon taustalla on perhe, joka on vaikuttanut merkittävästi Filippiinien yhteiskunnalliseen kehitykseen. Hänen isänsä kuoli taistelussa diktatuuria vastaan, ja hänen äitinsä oli kansan rakastama, oikeudenmukaisuuteen pyrkivä presidentti. Aquino on sitoutunut vanhempiensa arvoihin, jotka korostavat demokratian ja oikeudenmukaisuuden merkitystä.

Kuluneen viikon aikana Noy-Noy:n esittämät väitteet valtionhallinnon epäselvyyksistä ja omituisuuksista ovat alkaneet selkiytyä. Riisivarastojen ovet ovat alkaneet avautua. Uusia ihmeellisyyksiä on ruvennut tulemaan esille. Valtion yhtiöissä on eletty kuin pellossa. Johtajat ovat kahmineet itselleen etuja roppakaupalla, mutta esimerkiksi pitkään palvelleiden rivityöntekijöiden eläkkeet ovat jääneet maksamatta. Korruption lonkerot ovat alkaneet paljastua. On käynyt ilmi, että esimerkiksi linja-autoyhtiöt ovat maksaneet suojelurahoja. Korruption verkko näyttää hyvin laajalta. Presidentin ehdotuksesta tullaan perustamaan erityinen totuuskomitea, jonka edessä vakavimmista väärinkäytöksistä epäillyt joutuvat vastaamaan. Myös entinen presidentti Gloria Arroyo astuu kuultavaksi. Syytteitä tullaan nostamaan.

Likapyykin pesu tulee olemaan kipeä prosessi. Mutta ilman sitä parempaa tulevaisuutta ei ole olemassa. Paremmasta huomisesta voi kuitenkin nyt taas unelmoida. Näin on meille vakuuttanut uusi presidentti.