Does a condom protect? An open letter to the Editor

The Philippine Star - newspaper issued on the 15^th of March a column written by Mr Jose C. Sison. The headline of the article was "The cause, not the remedy". Cite the beginning of the column as follows:

"My articles on artificial contraceptives never fail to elicit controversies. Sometimes there are even "violent" reactions that have nothing to do at all with the realities and the facts brought out and backed up by research and studies. Obviously these reactions come from people who could not accept anything contrary to what they have already framed in their minds. Truth must really hurt.

Others skirt the issue or cite studies that are already obsolete like the WHO report and the John Hopkins laboratory findings that condoms are effective in preventing HIV/AIDS and that the viruses of these diseases do not pass through intact latex condoms even if stretched. These studies are not only obsolete but obviously contrary to the recent findings by the Polymer Properties/Chemistry Section of the Naval Research Laboratory in Washington D.C. which found that that the diameter of microscopic holes of condoms are 500 to 700 times bigger than the HIV/AIDS viruses which means therefore that they can easily pass through and infect the sex partner.

Thus it is not even farfetched to connect the reported alarming rise in HIV/AIDS cases here to the free and open use of condoms; that the number of HIV/AIDS incidents are rising in this country to near epidemic proportion precisely because more people are now using condoms…"

That column raised in my mind a lot of questions. So I decided to email to Mr Sison and Editor Ramon M. Lim the following message:

"I am coming back to your column on "The cause, not remedy". You presented the claims I was confused. You description on infection of HIV viruses was very foggy and mysterious. There is medical knowledge about these facts. Why do you not share medical information on that? You appeal on the results of the study at the Naval Research Laboratory in Washington. That is not convincing me. On which platform are the results published? What is the position of that study in respect of the other medical research results? You wrote that the study mentioned above was "recent". As far as I know the former pope was using exactly the same arguments in the propaganda of the Catholic Church in Africa some years ago. The consequences are very sad to the whole people of the South Africa. You mix the medical science with your ethical concepts and this is dangerous. I hope that Philippine Star will publish an article on the HIV infection written by the medical expert of that field. Otherwise information of your newsletter is misleading."

I received next day from Mr Sison the message as follows:

"Since you have a different opinion than what I wrote then we can never arrive at any correct conclusion especially because you only attack me without backing them up with authentic proof. I am not trying to convince you. Let's end this exchange. It is useless."

Even then my questions seem to bother the Columnist I insist on my suspicions on the scientific basis of the study referred in the column to and I still require a proper responses based on medical studies on HIV-infection. The conclusions drawn by Mr Sison are very drastic for the prevention of HIV –infection. If The Philippine Star keeps silence with that issue, the opinion of the Columnist might be considered as a line of the newspaper.

Sincerely

Hannu Sorri

Seksiä ja seuraamuksia

Aloitan tavallisesti päiväni aamulenkillä Makatin kaduilla. Samalla ostan päivän ruuat katukeittiöstä. Eräs suosikeistani on kevätrullat. Kerran kadun vartta kulkiessani pysähdyin katukeittiöön, jossa en ollut aikaisemmin asioinut. Tiskillä oli kulhollinen kevätrullia. Pysähdyin kysymään, olisiko valmiita rullia tarjolla. Sain vastauksen, että ei aivan juuri nyt, mutta hetken päästä. Ajatus juuri valmistuneista kevätrullista kutitti makuhermoja. Niinpä jäin odottelemaan valmistumista. Samaan tiskiin nojasi kanssani mies, joka nyökkäsi keittiöllä palvelevaan nuoreen myyjättäreen ja sanoi minulle: "Tämä tyttö on tarjolla myös." Sanat tuntuivat kuin ruoskan isku selässäni. Olin tullut ostamaan ruokaa, enkä mitään muuta. Tyttö hymyili aurinkoisesti ja silmät loistaen. Vastasin: "Olen naimisissa oleva mies." Siihen mies vastasi: "Jopas nyt jotakin. (Oooh, boy)". Sanoin, että tulen hakemaan tilaukseni puolen tunnin päästä, ja häivyin katukeittiöltä.

Tämä tapahtuma ei täällä ole mitenkään poikkeava. Varsinkin jos lähtee Makatin business-alueen ulkopuolelle, vastaan tulee kadulla samantapaisia tarjouksia. Ilmapiiri on usein varsin eroottinen. Seksiä on tarjolla ja prostituutio kukoistaa. "Tyttökatuja" on aivan Manilan keskustassakin. Prostituutiota peitellään näennäisesti tanssiklubien tai hierontapaikkojen nimikkeillä, mutta kaikki tietävät, mistä on kysymys. Seksiturismi on Filippiineillä laaja ilmiö. Täällä on tarjolla seksiä ja viinaa halpaan hintaan. Prostituoitujen asiakkaina ovat myös paikalliset miehet. Vieraissa käymistä katsotaan tässä kulttuurissa sormien läpi niin kauan, kuin mies pitää huolta omasta perheestään. Ilotyttöinä toimivat ne, jotka ovat vailla koulutuksen antamia mahdollisuuksia. Kun on työtön, jostakin on leipä revittävä.

Seksiä harjoitetaan, mutta ehkäisy on usein varsin kehnolla tolalla. Tämä johtuu sekä tiedon että rahan puutteesta. Tilannetta on pyritty korjaamaan erityisellä perhesuunnittelua koskevalla lailla (Reproductive Health bill), joka takaisi mahdollisuuden seksuaalielämää koskevan tiedon saantiin ja ehkäisyvälineiden saatavuuden myös köyhille. Lakiehdotus on ollut menossa parlamenttiin, mutta se on pysäytetty valmisteluun. Taustalla on Katolisen kirkon voimakas painostus.

Lakiehdotusta on perusteltu väestön liikakasvulla ja köyhyyden ehkäisemisellä. Filippiinien asukasmäärä on tällä hetkellä 93 miljoonaa. On laskettu, että tässä asukasmäärässä on 15, 4 miljoonaa yli Filippiinien kantokyvyn. (Suomen kuvalehti 19.2.2010) Maa on jo nyt selvästi ylikansoittunut taloudellisiin voimavaroihinsa nähden. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Kasvusuunta on nouseva. Vuonna 2050 Filippiineillä tulee olemaan ennusteiden mukaan n. 146 miljoonaa asukasta. Filippiinien kansasta noin 25 % muodostuu köyhistä. Heillä ei ole vakinaista, kunnollista asuntoa eikä useinkaan työpaikkaa. Kun tämä osa kansasta lisääntyy eniten, köyhyyden voittaminen näyttää melko toivottomalta myös tulevaisuudessa.

Väestöpoliittisten huolten lisäksi on tullut ilmi terveydellisiä murheita. HIV-tartuntojen määrä näyttää lisääntyvän Filippiineillä räjähdysmäistä vauhtia. Vuonna 2009 rekisteröitiin yli 800 uutta HIV-infektiota. Uusien HIV-tartuntojen määrä näyttää kaksinkertaistuvan kahdessa vuodessa. HIV-tartunnoista on tulossa huomattava terveydellinen ja taloudellinen koko kansaa koskeva ongelma.

Hallituksen terveysosasto on ryhtynyt suoraan toimintaan taudin estämiseksi. Terveysosasto järjesti ystävänpäivän merkeissä tempauksen, jossa jaettiin ilmaisia kondomeja. Tempausta on pidetty hämmästyttävänä omapäisyytenä hallinnolta, jonka pitäisi odottaa perhesuunnittelua koskevan lain hyväksymistä. Taustalla on kuitenkin kasvava huoli terveydestä. Sokeakin näkee, millaista seksikauppa on Filippiineillä.

Katolinen kirkko on ryhtynyt hyökkäämään ilmaista kondomien jakoa vastaan. Se väittää, että tällainen toiminta lisää vapaata, tilapäistä seksiä ja kansan moraalista rappiota. Kirkolla on myös ympärillään voimakas rintama, joka hyökkää kaikkea keinotekoista ehkäisyä vastaan. Kirkko uskoo, että HIV-tartuntojen ongelmat voidaan ratkaista seksiä koskevan eettisen kasvatuksen avulla.

Täällä Salcedo Villagessa ei näitä Katolisen kirkon lupaamia eettisiä kasvattajia ole vielä näkynyt. Toivotan heidät tervetulleiksi tänne. Mielessäni on heti kaksikin katukeittiötä, joissa tuollaisen kasvatuksen tarvetta olisi kovastikin. Lupaan opastaa kollegat perille, kunhan he tänne saapuvat. Nyt alkaa olla jo kiire.

Autokauppaa EDSAlla

Istuimme autokaupassa, nimittäin "aseenkantajani", autonkuljettaja, sairaanhoitaja-teologi Ralph ja minä. Liikkeen tarjoilija toi eteemme kupit erinomaista kahvia. Kaupan ilmastointi piti lämpötilan sopivan viileänä, ja tuolit, joilla istuimme, olivat oikein mukavat. Siitä huolimatta meillä oli ongelma. Se johtui siitä, että tuliterä auto, jota olin tullut noutamaan, ei ollutkaan vielä luovutuskunnossa. Aamupäivän olimme taistelleet rahan noston kanssa pankissa. Sitten olimme seisoneet Metro Manilaa kiertävän kuuluisan kehätien, EDSAn, ruuhkassa. Kaulapussissa oleva shekki poltti rintaani. Halusin sen pois käsistäni ja auton käteeni. Mutta kun se luvattiin vasta neljän tunnin päästä tai seuraavana päivänä.

Ongelmaa pohtiessamme ja kahvia ryystäessämme suureksi yllätyksekseni sisään ponnahti toinen filippiino-kaverini George, joka on paikallisen yhteistyöyrityksen taitava työntekijä. Esittelin myös Georgelle ongelmamme. Ennen kuin ehdin juuri suutanikaan aukaista, tarjoilija toi myös Georgelle kupin kahvia. Pohdinnan jälkeen päätin jäädä odottamaan autoa. Kun kerran aikaa oli, sanoin kavereilleni, että nyt sitten tutkitaan, millaisen auton tulen saamaan.

Niinpä siis hyökkäsimme kolmeen pekkaan esittelyauton kimppuun. Kokeilimme ovia. Ne sanoivat kiinni paiskatessa "whuum", eikä "klonks". Kokeilimme, kuinka takapenkit kääntyvät. Ne menivät napin painalluksella kumoon. Vau, sanoivat kaverit. Kurkistimme pellin alle. Nuuhkimme sieraimet pullollaan tuota uuden auton huumaavaa hajua, joka on sekoitus muovista, liimasta ja maalista. Kiihtyy hyvin, sanoivat kaverit. Suunnittelimme koematkaa vuoristoon. Ralph otti kännykkäkuvia muistikortin täyteen. Olimme kuin pikkupojat, yhdessä iloisia uudesta autosta.

George vei Ralphin ja minut läheiseen tavarataloon ja jatkoi matkaansa. Me menimme erinomaiselle, mutta edulliselle lounaalle. Kun palasimme autokauppaan, Ralph näytti minulle EDSAn ramppien kupeessa olevaa kirkkoa. Menimme sisään ja osallistuimme messuun. Oli tuhkakeskiviikko. Kirkosta lähdimme autokauppaan takaisin. Kaupat tehtiin Ralphin valvovien silmien alla. Sitten auto luovutettiin. Autokauppiaani Neil otti kuvia. Ja mikäpä oli ottaessa, kun ostaja oli pukeutunut papin paitaan. Siitä jäi tarina papin autokaupasta liikkeeseen. Mutta minä ajoin auton EDSAn ruuhkassa kotitalolle Makatiin Ralphin opastuksen ja kannustuksen siivittämänä.

Kun sitten voipuneena, mutta onnellisena saavuin kotiin, aloin pohdiskella päivän tapahtumia. Oli tuo autokauppa ollut aikamoinen ponnistus ihan "kalkkiviivoille" saakka. Mutta jotain oikein hauskaa oli ollut tuossa päivässä. Tunnelma oli ollut iloinen ja leikkisä. Ihailin näitä filippiino-kavereitani. He osasivat iloita uudesta autosta kanssani ihan vilpittömästi. Kuitenkin tuollainen ostos on hyvin kaukana heidän mahdollisuuksistaan. Kumpikaan heistä ei sanonut mitään maasturin suuresta bensan kulutuksesta tai mitään muutakaan kielteistä. Toisen autokaupan seuraaminen lienee monelle suomalaismiehelle melkoinen voiman koetus. Kun naapuri sen uuden auton ostaa, kyllä siitä ne huonot puolet äkkiä esiin kaivetaan. Sitten todetaan, että pieleen meni sekin kauppa, ja olo tuntuukin jo helpommalta naapurin autoa katsoessa.

"Iloitkaa iloitsevien kanssa." kehotti Paavali roomalaisia. Tätä kehotusta olen jäänyt pohtimaan. Nämä filippiino-kaverini osasivat tuon iloitsemisen taidon. Luulen, että sureminen toisen kanssa on monelle helpompaa kuin iloitseminen toisen kanssa. Yhdessä iloitseminen on melkoinen koetinkivi. Jos siihen pystyy, osaa paljon.

"Nice drive, Sir", sanoi Ralph, kun olimme päässeet kotiin.

Tervehtimisen iloa

Filippiiniläiseen elämän muotoon kuuluu reipas tervehtiminen. Kun aamuisin kuljemme kerrostalomme ala-aulan poikki ulkorappusille, kuuluu hyvin selkeästi ja moniäänisesti tervehdys: "Hyvää huomenta, Sir, Ma´m!" Ei jää millään tavoin epäselväksi, mitä talon henkilökunta meille toivottaa. Saatettuani vaimoni työpaikan autoon lähden aamulenkilleni Makatin katukäytäville ja puistoon. Sama hyvän huomenen toivottelu jatkuu matkan varrella. Talojen edessä päivystävät vartijat tervehtivät, varsinkin jos heitä vilkaisee. Tervehtiminen näyttää olevan kaikkien mielestä tärkeää.

Päivän kuluessa minua tervehtivät useaan otteeseen aulan vastaanottotyöntekijät, vartijat ja talon muu henkilökunta. Kun tutustuin talon turvallisuuspäällikköön, huomasin, kuinka tärkeänä hän piti omaa sotilaallista käyttäytymistään. Ajattelin, että jatketaan sitten siihen malliin, ja ryhdyin tervehtimään häntä sotilaallisesti viemällä käden lippaan tai otsalle. Sekös turvallisuuspäällikköä huvitti. Tämä tapa levisi kohta talon vartijoihin, ja rupesin tervehtimään heitäkin hyvin jämptisti tekemällä kunniaa. He vastasivat samalla tavalla, ja huusivat: Hyvää huomenta, Sir. Kaikista tämä oli jotenkin hupaisaa. Kun filippiinojen nyrkkeilysankari Manny Paquiaon maailmanmestaruusottelu oli ajankohtainen, muutin tervehdyksessä sormet V-asentoon niin, että siitä muodostui voiton merkki. Tervehtiessäni karjaisin: Pacman. Vastaukseksi sain saman tervehdyksen ja makean naurun. Olimme ryhtyneet tervehtimisleikkiin. Kuuluimme samaan porukkaan.

Olen saanut palautetta leikistämme. Turvallisuuspäällikölle kerroin aluksi, että olen pappi. Myöhemmin turvallisuuspäällikkö kertoi minulle talon henkilökunta epäilevän, että olisin ollut Suomessa armeijan palveluksessa, kun tervehdys on niin jämpti. Sanoin hänelle, että olen suorittanut varusmiespalveluksen ja käynyt sotilaspastorikurssin. Sain sillä selityksellä turvallisuuspäällikön ymmärtämään toimintaani. Joku vartijoista taas sanoi, minulle, että hän kokee tapani tervehtiä heidän työnsä tukemisena. Siihen sanoin, että juuri niin asia on.

Olen toiminut täällä Makatin Dela Costa -kadulla sotilaspastoraalisella otteella. Tervehtiminen on arvostuksen osoitus. Se on eräänlaista toisen olemassaolon tunnustamista. Kun tervehdin toista, annan toiselle kanssaihmisen arvon. Meillä on jotain yhteistä, jonka jaamme. Kun teen kunniaa vartijoille, he tietävät, että pappi tervehtii heitä. Papin tervehdyksellä on merkitystä. Messun jälkeen monet seurakuntalaiset käyvät täällä suutelemassa papin kättä. Minua ei tarvitse suudella. Pelkkä moikkaaminen riittää kyllä. Tervehtiminen avaa myös portteja muulle vuorovaikutukselle. Olen ruvennut päivittäin käymään pieniä keskusteluja vartijoiden kanssa, milloin mistäkin aiheesta. Välillä aiheena on sää, välillä työvuoron pituus.

Suomessa tervehtiminen on usein hyvin vaisua. Tuntuu siltä, että ihmiset haluaisivat mieluummin välttää tervehtimistä. Erityisesti kaupungissa tervehtimistä pyritään välttämään. Olemme luoneet Suomessa kylmän ja epäystävällisen kaupunkikulttuurin. Olen myös ollut töissä yhteisössä, jossa kaikki eivät tervehtineet toisiaan. Olen elänyt naapuristossa, jossa naapurit välttävät toisensa tervehtimistä. Muistan lukeneeni jostain, että tervehtimättömyys työpaikalla on katsottava työpaikkakiusaamiseksi. Minulla on sellainen käsitys, että Suomessa ei kuitenkaan juuri puututa tervehtimättömyyteen. Se katsotaan yksityisasiaksi. Sitähän se osaltaan onkin. Mutta onko sittenkin kysymys jostain laajemmasta asiasta? Onko suomalaisessa kulttuurissa sellaisia seikkoja, jotka tukevat "mököttävää" käyttäytymistä.

Suomalaisilla olisi oppimista filippiiniläisten tavasta tervehtiä. "Hyvää huomenta, Sir, Ma´m!"

Neljä paitaa ja kolme myyjätärtä

Olin ostoksilla tavaratalossa Davaossa. Tarvitsin lyhythihaisia paitoja tähän kuumaan maahan. Aikani sovittelin paitoja. Arvioin kuvioita ja värejä. Minua palveli ensin yksi ja lopulta kolme nuorta myyjätärtä. Joten palvelun puutteesta en voinut valittaa. Kun olin jo loppusuoralla kauppoja tekemässä, yksi myyjättäristä esitti minulle kysymyksen. Kuulin, että hän kysyy ikääni, mutta kun en ole tottunut tällaisiin kysymyksiin kaupassa vastaan: "Anteeksi kuinka?" Myyjätär toistaa kysymyksensä silmät kirkkaina: "Kuinka vanha olette, Sir?" Kun kerran mennään näin henkilökohtaiselle alueelle, päätän, että en päästä myyjättäriä helpolla. Vastaan: "Koettakaapa arvata!" Niinpä alkaa arvauskilpailu. Nuorin myyjättäristä aloittaa arvauksensa 50 vuodesta. Pudistan päätäni. Sitten mennään askel kerrallaan eteenpäin, kunnes päädytään 55 vuoteen. Silloin joudun toteamaan, että olen 64-vuotias. Myyjättäret huokailevat ihmetyksestä. Lopulta nuorin heistä toteaa: "Sir, te näytätte todella nuorelta, eikä tämä ole mikään vitsi." Arvauskilpailuni saa parhaan mahdollisen lopputuloksen. Sormeilen edessäni olevaa paitapinoa. Ajattelin ensin, että ostan kolme paitaa, mutta tarkemmin asiaa pohdittuani, päädyin sittenkin neljään paitaan. Niinpä lähdin neljä paitaa kainalossani. Askel tuntui jotenkin kevyeltä. Ehkä olin nuorentunut tai sitten kuvittelin vain.

Tässä pienessä kauppakeskustelussa on muutamia hyvin tyypillisiä piirteitä elämästä Filippiineillä. Filippiinot osaavat antaa välittömästi palautetta. He osaavat sanoa myönteistä toisesta ihmisestä. Tässä palautteen antamisessa ei olla varovaisia henkilökohtaisuuden ja yksityiselämän suhteen. Yksityiselämä ei ole niin suojattua kuin länsimaisessa kulttuurissa. En voisi kuvitella, että Suomessa kukaan myyjätär kysyisi ikääni, kun olen vaateostoksilla. Täällä tämä aihe ei ole millään tavoin kielletty. Kun asunnossamme kävi kerran remonttimies, pois lähtiessään mies mittaili minua katseellaan ja kysyi, kuinka pitkä olen. Sitten pohdimme, mihin urheilulajiin soveltuisin. Länsimaisena olen tottunut siihen, että pituuteni on yksityisasiani. Kun ensi kevään vaalien presidenttiehdokkaat olivat televisioidussa lähetyksessä yleisön tenttaavana, joku yleisön joukosta kysyi eräältä ehdokkaalta: "Paljonko pankkitililläsi on rahaa?" Niinpä presidenttiehdokas kertoi pankkitilinsä saldon. Yksityinen on täällä monessa mielessä enemmän yhteistä, kuin länsimaissa.

Kauppakeskustelussa käy ilmi filippiinojen käsitys ikääntyneestä ihmisestä. Heidän kokemuksensa mukaan eläkeikäinen on monella tapaa kulunut ja rasittunut. Hän on elänyt monenlaisessa puutteessa. Parhaassa tapauksessa hänellä on ollut työtä, jolle hän on uhrannut terveytensä. Jäljellä on terveydeltään horjuva vanhus. Länsimaisen, terveen eläkeläisen näkeminen voi tuntua hyvin oudolta. Tässä tulee esiin räikeällä tavalla se eriarvoisuus, joka länsimaisten ja kehittyvien maiden ihmisten välillä on. Länsimailla eläkeläinen voi useinkin vielä nauttia elämästään. Kehittyvissä maissa elämästä on silloin jäljellä vain rippeet. Filippiinot myös ihailevat kovasti nuoruutta ja ulkonäköä. Kauppojen myyjät ovat hyvin suurelta osalta varsin nuoria. Olennaista ei ole niinkään heidän ammattitaitonsa ja tietämyksensä. Tärkeämpää on se, miltä kaikki näyttää. Nuori ja kaunis myyjätär on aina hyvä. Vanhemmiten hänet siirretään sivuun, tai sitten hän itse hakeutuu johonkin sellaiseen tehtävään, jossa hän ei ole yhtä paljon esillä. On ymmärrettävää, että myös nuorelta näyttävä ikääntynyt asiakas on kiinnostava.

Länsimainen miesasiakas on iästä riippumatta kiinnostava. Kaupan myyjätär tienaa n. 140,- euroa kuukaudessa. Sillä rahalla elää Filippiineillä. Mutta tähän tulotasoon verrattuna pientäkin palkkaa tai eläkettä nauttiva länsimaalainen on "kroisos", jonka siivellä eläminen voi avata aivan uusia mahdollisuuksia. Täällä näkee paljon pareja, joissa länsimaisella miehellä on filippiina puolisonaan. Eipä siis ollut ihme, että passintarkastaja kysyi minulta joululomalta Manilaan palatessani: "Sir, onko teillä filippiiniläinen vaimo." Vastasin, että ei ja jäin odottamaan passiaan näyttävää omaa vaimoani.

Mustan Nasaretilaisen juhla

Viime viikon vaihteessa Manilassa vietettiin uskonnollista juhlaa, jonka keskeisenä hahmona on punaruskeaan viittaan puettu, mustaksi värjäytynyt, puinen Kristus-veistos risteineen. Tätä palvonnan kohteeksi muodostunutta kuvaa nimitetään Mustaksi Nasaretilaiseksi. Joka vuosi 9. päivä tammikuuta se otetaan säilytyspaikasta Quiapon kirkosta ulos, nostetaan kärryille, joita uskovaiset vetävät köysillä eteenpäin. Mustaa Nasaretilaista vedetään kärryissä kaupungin katuja pitkin n. viiden kilometrin matka. Matkasta tulee joka vuosi huikea uskonnollinen kulkue, joka lienee vertaansa vailla. Viime lauantaina kulkueen matka kesti 12 tuntia. Kulkueeseen ja sitä seuraamaan kerääntynyt väkimäärä on niin suuri, että sitä on vaikea arvioida. Tämän vuoden arviot nousevat jopa neljään miljoonaan osallistujaan. Se on ylivoimaisesti eniten väkeä Filippiineillä keräävä uskonnollinen juhla, mutta myös maailman laajuisesti tarkasteltuna se kuuluu tässä suhteessa suurimpien uskonnollisten juhlatapahtumien joukkoon.

Mustan Nasaretilaisen ympärillä leijuva uskonnollinen innostus on valtaisa. Kansan syvät rivit ovat siinä koko sielullaan hurmioituneesti mukana. Palvontaan sitoutuneet osallistuvat juhlaan joka vuosi. He pukeutuvat Mustan Nasaretilaisen väreihin. Palvonnassa keskeisenä on usko Mustan Nasaretilaisen voimaan tehdä ihmeitä. Kansan suussa liikkuu lukuisa määrä erilaisia kertomuksia parantumisista, jotka Musta Nasaretilainen on saanut aikaan. Monet rukoilevat sielunsa pelastusta, hyvää terveyttä ja menestystä. Jotkut rukoilevat kiihkeästi ihmettä. Erityinen merkitys nähdään koskettamisessa Mustaan Nasaretilaiseen. Kun kaikki eivät voi koskettaa veistosta, kosketusta välitetään pyyheliinoilla. Uskova heittää pyyheliinan kohti kärryjä. väkijoukko heittää liinaa edelleen, kunnes se saavuttaa kärryt. Sen päällä olevat "luottomiehet" pyyhkäisevät liinalla Mustaa Nasaretilaista ja heittävät liinan takaisin. Näin ilmassa on jatkuvasti tuhansien liinojen "lennosto". Eräs tavoiteltu tapa saada voimaa Mustalta Nasaretilaiselta on koskettaa köysiä, joilla kärryjä vedetään. Uskovaiset kuitenkin tietävät, että köysiä on koskettava silloin, kun ne ovat kireällä. Löysien köysien koskettaminen tuo huonoa onnea.

Veistoksen on tehnyt tuntematon meksikolainen kuvanveistäjä. Filippiineille sen toi meksikolainen pappi 1600-luvun alussa. Matkalla laiva tarinan mukaan syttyi palamaan ja niin puuveistos mustui. Veistos on säilynyt ihmeellisellä tavalla vuosisatojen ajan, vaikka se on joutunut kohtaamaan tulipaloja, maanjäristyksiä ja sodanaikaisia pommituksia. Roomalais-katolinen kirkko on rohkaissut Mustan Nasaretilaisen palvontaa paavien toimenpiteillä. Paavi perusti v. 1650 Jeesus Nasaretilaisen veljestön. Mustan Nasaretilaisen palvontaa harjoittaville luvattiin aneita syntien anteeksisaamiseksi 1800-luvulla. Mustan Nasaretilaisen palvonta on edelleenkin osa katolisen kirkon hurskauden harjoitusta. Kirkon ulkopuolelta arvellaan, että monet palvontaan liittyvät uskomukset ja ilmiöt ovat kiusallisia kirkolle. Hurmoksellisuus menee kulkueessa välillä yli äyräiden. Tänä vuonna kerrottiin, että juhlassa kuoli yksi henkilö ja 400 osallistujaa loukkaantui. Mustan Nasaretilaisen palvonta onkin olennaisesti kansan uskonnollisuutta. Sitä koskevat perinteet ja uskomukset kulkevat kansan parissa suusta suuhun sukupolvelta toiselle.

Mustan Nasaretilaisen juhlaa pidetään täällä alemman sosiaaliluokan, köyhien ja heikkojen juhlana. Suuri juhlajoukko sinänsä jo voi olla eräänlainen heikossa asemassa olevien ihmisten voimannäyttö. Joukkovoima näyttää tässä mahtinsa. Samaistuminen Mustan Nasaretilaisen kärsivään hahmoon tuntuu luontevalta, kun itsekin kokee saavansa kärsimyksiä osakseen. Mustan Nasaretilaisen voima antaa elämään sitä, mitä muualta ei saa. Voimattomat ihmiset kerääntyvät voimanlähteelle. Tämän vuoden suurta osallistuja joukkoa on selitetty heikossa asemassa olevien erityisen suurella epätoivolla. Onko Mustan Nasaretilaisen palvonta siihen ainoa vastaus?

Oi, sinä Suomi, Suomeni maa

Sinun kasvoissasi, Suomi-äiti, näin tänä jouluna uusia piirteitä. Se johtui varmasti siitä, että olin vierailulla luonasi joulun tienoon. Vieraalla maalla, Filippiineillä asuminen, oli muuttanut näkökykyäni. Sinussa Suomi-äiti näin nyt uusia asioita. Paluu vieraalta maalta oli herkistävää. Se oli kuin astumista lapsuuteen, jonka oli jo jättänyt taakseen. Mutta joka oli nyt siinä jotenkin uudella tavalla todellisena. Siinä se on joulu: joulukirkossa, joululauluissa, jouluruuissa, joulusaunassa. Niin se on aina ollut. Se on se Suomen joulu, eikä minkään muun maan joulu.

Oikea joulu on, kun lumi peittää maan ja pakkanen paukkuu. Niin se oli jouluna ja vuoden vaihteessa Hämeessä. Lumivaippaan kääritty maa tuntui satumaisen kauniilta. Merkillinen, syvä hiljaisuus huokui ympärillä. Tuntui uskomattomalta kuunnella vain hiljaisuutta. Mistään ei kuulunut liikenteen melua, moottorien hurinaa ja torvien soittoa. Vain hiljaisuus huokui. Tajusin, kuinka hiljaisuus on todellista lepoa. Ymmärsin, kuinka ympärillä oleva melu kuluttaa henkisiä voimavaroja. Suomi tarjoaa vielä mahdollisuuden hiljaisuuteen. Huomasin hyvin yksinkertaisten asioiden merkityksen. Tajusin, kuinka ylellistä on kävellä metsätietä. Ihmisiä ei ole joka hetki ympärillä. Voi kokea olevansa osa luontoa. Askeleitaan ei tarvitse varoa. Voi rentoutua kävellessään ja antaa ajatuksen lentää. Ylellistä on myös se, että liikkuessaan voi hengittää puhdasta ilmaa. Kaiken tämän sinä Suomi-äiti tarjoat meille. Mutta tajuammekohan me, kuinka upeassa maassa suomalaiset saavat elää?

Sinun kasvosi, Suomi-äiti olivat lempeät, mutta muitakin piirteitä huomasin. Kun kuuntelin joululauluja, jäin pohtimaan niiden surumielistä sävyä. Jouluhan on ilon juhla. Mutta me suomalaiset laulamme paleltumassa olevista varpusista. Joulussakin on Suomessa niin haikea sävy. Mikä tekee meistä suomalaisista niin kovin surumielistä kansaa? Puuttuuko meiltä rohkeus iloita? Suomen kylmyys tuli hyvin todelliseksi, kun automme akku tyhjeni Hämeen pakkasissa loppiaisena. Apua ei löytynyt rahallakaan lähiseudulta. Onneksemme kotiseurakunnan kirkkoherra auttoi meidät matkaan. Palvelut näyttivät olevan lamassa. Vain "kirkollinen ystäväpalvelu" toimi. Sama meno jatkui lentokentällä. Automaateilla matkustajat tuskailivat yrittäessään saada lentolippujaan koneeseen nousua varten. Kun Filippiineillä on jo tottunut runsaaseen ja ystävälliseen palveluun, tuntuu suomalaisen yhteiskunnan palvelu tylyltä. Pyydänkin sinulta Suomi-äiti: Älä hylkää lapsiasi, kun he joutuvat pulaan!