Armi ja Gil – Valentiinin päivän rakastavaiset

Eräs Filippiinien merkittävimmistä päivälehdistä, Philippine Daily Inquirer kertoo tämän päivän (14.2.2012) numerossaan Valentiinin päivän kunniaksi kaksi filippiiniläistä rakkaustarinaa, joita se pitää merkittävinä kautta aikojen. Toinen niistä on kertomus filippiiniläis-suomalaisesta rakkaudesta liikemies Virgilio Hilarion ja suomalaisen kauneuskuningattaren Armi Kuuselan välillä. Toinen tarina kertoo Filippiinien kansallissankarin Jose Rizalin ja hänen nuoruuden rakastettunsa Leonor Riveran rakkaudesta. On aikamoinen asia, että Armi ja Gil asetetaan rinnakkain kotimaassaan todennäköisesti tunnetuimman filippiinon, Rizalin ja hänen rakastettunsa kanssa. Se merkitsee sitä, että heidät nostetaan ”kansakunnan kaapin päälle”.

Lehti kertoo, kuinka Armi Kuusela oli vain 17-vuotias, kun hän osallistui 29. kesäkuuta vuonna 1952 ensimmäisiin Miss Universum- kilpailuihin, ja kun hänet kruunattiin voittajaksi. Myös Miss Universumin silloiset mitat kerrotaan kilojen ja senttien tarkkuudella. Pariskunnan tapaaminen ajoitetaan Armin maailman ympäri- matkaan, jolle hän lähti helmikuussa vuonna 1953. Maaliskuussa Armi saapui Filippiineille osallistuakseen kansainvälisille kauppamessuille. Se oli varmastikin osa hänen tehtäviään Miss Universumina. Tarina kertoo, että Armi vietiin filippiinojen ”kesäkaupunkiin” Baguioon. Ehkä hänelle haluttiin siellä esitellä maan kauneutta. Baguio on viehättävä vuoristokaupunki, joka sijaitsee n. 270 km. pohjoiseen Manilasta. Länsimaalaiset pitävät sen ilmanalasta, kun siellä on viileämpää kuin muualla maassa. Mietin, oliko Pohjanmaan tyttö pelännyt, kun oli autolla kivuttu kapeita ja mutkittelevia vuoristoteitä korkeuksiin.

Helmikuussa Baguiossa alkaa kukkafestivaalien aika ja kaupunki on kauneimmillaan.  Tänne kukkaloistoon oli saapunut myös liikemies Virgilio Hilario. Illan tansseissa Virgilion silmissä loisti kuitenkin vain yksi kukkanen. Suomalaisneidon kauneus häikäisi hänet. Armi ja Gil rakastuivat kiihkeästi. Pariskunta vihittiin avioliittoon 4. toukokuuta Tokiossa. Samalla Armi luopui kesken kautta Miss Universum- tittelistä. Hän oli löytänyt jotakin sellaista, jonka rinnalla eivät universumin mitkään tittelit paljon enää ”painaneet”.

Armi ja Gil tekivät häämatkan Hawaijille. Sen jälkeen he matkustivat yhdessä Amerikkaan ja Eurooppaan. Asuinpaikakseen he valitsivat Filippiinit. Täällä he asuivat pitkään Makatissa, Forbes Parkin talossaan ”Miljonäärien kadulla”.  Perheeseen syntyi viisi lasta, joista vain Mikko Hilario asuu Filippiineillä. Pariskunnan yhteinen taival päättyi Virgilion sydänkohtaukseen vuonna 1975. Kolmen vuoden jälkeen Armi solmi uuden avioliiton amerikkalaisen diplomaatin kanssa ja muutti maasta.

Armin ja Gilin romanttinen rakkaustarina sopii hyvin filippiiniläiseen Valentiinin päivään. Se on täällä parien päivä. Sitä sävyttää romanttisuus ja eroottisuus. Kysymys ei ole suomalaisesta ystävien päivästä, vaan parien juhlasta. Valentiinin päivän huippuhetki on ”treffeissä” ja parisuhteen hoitamisessa. Nuorten naisten sisimmässä on toive, että ”mielitietty” pyytäisi häntä ulos. Nuoren miehen tehtävänä on esittää ikävöimälleen naiselle kutsu lähteä ”treffeille”. Tällaista kysymystä ei esitetä toiselle vain ”lonkalta”. Kutsun esittäminen vaatii vaivan näköä. Perinteisesti kutsu naiselle on esitetty kirjallisessa muodossa, joko kirjeellä tai kortilla. Sekään ei ole riittänyt, vaan kutsuja on tavallisesti liittänyt mukaan vielä ruusun.

Erilaiset kauniit lahjat kuuluvat Valentiinin päivään. Lähetit kuljettavat kaduilla mahtavia kukkakimppuja. Rakkautta voi ilmaista myös esimerkiksi herkullisilla, sydämenmuotoisilla suklaakonvehdeilla. Varakkaat antavat rakastetulleen rakkautta symbolisoivia koruja. Valentiinin päivä on ravintoloiden ”kulta-aikaa”. Silloin illallispaikoista on kova kysyntä. Seurustelusuhdetta aloittelevat tulevat ”treffeille”. Usein myös aviomiehet haluavat tarjota vaimolleen herkutteluillan ravintolassa. Ravintolat panostavat aistilliseen koristeluun. Kukat ja punaisen värin eri sävyt ovat valttia. Kuvassa näkyvä telttakatos on erään Ayalan puistossa sijaitsevan ravintolan vastaus Valentiinin päivän kovaan kysyntään. Normaali illan pöydät eivät riitä asiakkaille. On laajennettu puiston nurmikolle. Toisessa kuvassa on esillä koristeita, joita käytetään illan kattauksen viimeistelyyn. Ravintolailtaan yhdistetään mielellään myös konsertin tarjoamia”herkkuja”. Konsertteja onkin täällä Valentiinin päivänä moneen makuun.

Ayalan puistossa on Valentiinin päivän kunniaksi ilmaiskonsertti. Siellä tähtinä säteilevät huippuartistit Bill ja Nikki. He virittävät rakkauslauluillaan yleisönsä Valentiinin päivän tunnelmaan. Lähdemme, vaimoni ja minä, yhdessä kohta tähän rakkauskonserttiin, Ayalan puistoon. Samalla muistelemme Armia, joka aikanaan laskeutui lentokoneella juuri samalle paikalle. Puisto on istutettu Manilan entiselle kansainväliselle lentokentälle. Sitä ei uskoisi, mutta se on mahdollista, kun täällä kaikki kasvaa niin hyvin, myös rakkaus.

Kenelle vainaja kuuluu?

Eräs viime päivien kuumista kysymyksistä Filippiineillä on ollut kongressimies "Iggy" Arroyon (61 v.) kuolema. Iggy kuului Arroyon rikkaaseen ja mahtavaan perheeseen. Osa Iggyn hohtoa julkisuudessa oli myös se, että hän oli valtakunnan ex-presidentin Gloria Magapacal-Arroyon puolison, Miken nuorempi veli. Kun Iggy oli vielä varsin komea mies, hänestä tuli eräs valtakunnan julkimoista. Toimittajilla oli Iggystä myös paljon kerrottavaa yleisölle. Hän näytti olleen melkoinen "hulivili" ja naisten mies. Iggy ei suostunut täällä laajalti vallalla olevaan kaksinaismoraaliin, joka sallii miehen syrjähypyt ja rakkaussuhteet, kunhan vain perhe pysyy kutakuinkin koossa ja saa leipänsä. Iggy rikkoi kauniin julkisivun.

Iggyn tiliin ehti kertyä kaksi avioliittoa. Niistä ensimmäisen hän solmi nuoruuden rakastettunsa, Marilyn Jacinton kanssa. Tämä avioliitto purettiin mitätöimällä se. Tämä on hyvin mutkallinen ja kauan kestävä toimenpide. Katolisessa kirkossa avioliiton mitätöinti on mahdollista, vaikka avioeroa ei sallitakaan. Tällöin pitkän tutkinnan jälkeen voidaan todeta, että avioliittoa ei ole oikeasti syntynytkään. Perusteena tähän on se, että toisen osapuolen huomataan olleen avioliittoa solmittaessa psykologisesti kyvytön aviopuolisoksi. Näin ollen jälkeenpäin todetaan, että hänen aviolupaustaan ei voi ottaa todesta, eikä siis mitään avioliittoa voinut syntyäkään, vaikka kaikki ulkonaisesti siltä näyttikin. Tutkintaprosessi oli tuottanut Iggyn ensimmäisen avioliiton kohdalla tällaisen tuloksen, ja Iggy pääsi Marilynistä eroon. Mutta jotain kuitenkin jäi. Iggy sai ensimmäisestä avioliitostaan tyttären, jonka nimi on Bianca ja joka on nyt jo aikuinen.

Iggy ei masentunut vastoinkäymisistä vaan avioitui jälleen. Uuden puolison nimi oli "Aleli" (Alicia). Tästäkään suhteesta ei tullut pysyvää, vaan pariskunta muutti vuonna 2005 erilleen. Heistä tuli erossa asuvia (separated). Iggy solmi uuden suhteen matkailualan yrittäjän Grace Ibunan kanssa. Gracestä tuli Iggyn monivuotinen elämänkumppani. Toisen avioliiton mitätöinti jäi keskeneräiseksi. Kysymys on vuosien mittaisesta juridisesta prosessista. Se on huomattavan kallis ja varmaankin myös henkisesti raskas.

Iggyn ja Gracen parisuhde on ollut ilmeisesti hyvin läheinen. Pariskunnan elämään tuli kuitenkin koettelemus Iggyn sairauden muodossa. Hän sairastui maksakirroosiin. Näyttää siltä, että raittiuslupaus oli jäänyt Iggyltä antamatta, tai sitten se oli rikottu monta kertaa useammin kuin aviolupaukset. Kun Iggyllä oli rahaa, hän hakeutui sinne, missä hän oletti saavansa maailman parasta hoitoa ja matkusti Lontooseen. Mukana seurasi hänen rakastettunsa Grace. Elinsiirtoa odotettaessa Iggyn sai vakavia sydänoireita ja lopulta sydänkohtauksen. Pelastustoimenpiteet eivät onnistuneet ja Iggy todettiin "aivokuolleeksi". Grace antoi luvan hoidon lopettamisesta. Iggy oli kuollut.

Iggyn kuolema oli valtava shokki Arroyon perheelle. Mike kertoi avoimesti lehdille lapsuuden ja nuoruuden muistojaan Iggystä ja heidän läheisestä suhteestaan. Kuolemaan ei osattu Filippiineillä varautua, odotettiin vain Iggyn parantumista. Täällä omaisten suru purkautuu vainajan ruumiin valvojaisten järjestämisessä. Valvojaisissa ruumista pidetään ainakin yhden päivän ajan kotona avoimessa arkussa. Läheiset, ystävät, entiset työtoverit ja kylänmiehet käyvät tervehtimässä vainajaa. Rikkaissa perheissä valvojaisista tulee suuri surujuhla. Iggyn ruumiille on suunniteltu useamman päivän kestävää Filippiinien kiertomatkaa, joka käsittää valvojaiset kongressissa, vaalipiirissä sekä suvun kotipaikassa.

"Lunta tuli kuitenkin tupaan", kun Grace tiedotti Lontoosta, että Iggyn ruumis tuhkataan. Vainajan tuhkauurnaan ahdetut maalliset jäännökset "lyövät korville" koko ideaa ruumiin valvojaisista. Asiaan päätettiin puuttua kiireesti. Puolisostaan erillään asunut, mutta yhä laillinen aviovaimo Aleli lähti lakimiehensä kanssa Lontooseen pelastamaan tilanteen ja kertoi tiedotusvälineille tuovansa Iggy-vainajan mukanaan Filippiineille. Matkalla oli kuitenkin nolo loppu. Vaikka Alelin lakimies esitti vakuuttavat "pumaskat", jotka todistivat Alelin omistavan laillisen aviovaimon ominaisuudessa kaikki oikeudet Iggyyn, lontoolaisesta sairaalasta ei Iggyä luovutettu. Palatessaan Lontoosta tyhjin käsin Iggy kertoi, että Grace on onnistunut harhauttamaan itselleen läheisimmän omaisen aseman Lontoossa, eikä Iggyä hänelle annettu. Toistaiseksi Iggy odottaa kohtaloaan syväjäädytettynä lontoolaisen sairaalan ruumishuoneessa. Ajatus kylmää filippiinoja.
Iggyn kuoleman jälkeisillä vaiheilla on myös poliittinen ulottuvuutensa Filippiineillä. Ex-presidentti Gloria Arroyolle Iggyn ruumiin valvojaiset ovat hyvin tärkeä tapahtuma. Valvojaisia varjostaa vain se, että Glorialla on aikamoisia vaikeuksia juhlaan osallistumisessa. Gloria on nimittäin pidätetty epäiltynä vilpistä vuoden 2004 presidentinvaaleissa. Saatuaan vihiä pidätyksestä Gloria ja Mike yrittivät matkustaa ulkomaille, mutta pariskunnan passit jäivät lentokentällä leimaamatta. Tässä vaiheessa Gloria sairastui ja meni yksityissairaalaan. Siellä hänet kuitenkin pidätettiin. Lakimiestensä avulla hän on onnistunut sijoittautumaan valtiolliseen veteraanien sairaalaan. Sairaalan johtaja antoi pari viikkoa sitten lausunnon, jonka mukaan Gloria voitaisiin hyvin siirtää terveyden puolesta vankilan selliin muiden pidätettyjen seuraksi. Aina kuitenkin löytyy lääkäreitä, jotka katsovat Glorian sairaalahoidon tarpeelliseksi ja niin tämä hoito jatkuu edelleen.

Gloria osaa draaman keinot. Tiedotusvälineille hän esiintyy rullatuolissa istuen ja näyttää potilaalta, joka on toipumassa vaikeasta liikenneonnettomuudesta. Iggyn kuolema on kuitenkin tuonut uutta eloa riutumassa olevaan Gloriaan. Hänen on ehdottomasti päästävä Iggyn ruumiin valvojaisiin. Siitä, saako pidätettynä oleva Gloria osallistua valvojaisiin, onkin tullut suuri kysymys. Asiaan on ottanut kantaa ainakin yksi katolisen kirkon arkkipiispa ja kaksi tavallista piispaa. Heidän mielestään Gloria on humanitäärisistä syistä päästettävä ruumiin valvojaisiin. Tässä on kuitenkin vielä yksi mutta. Entäpä jos Iggy tulee tuhkattuna Filippiineille? Tämän tilanteen torjumiseksi matkaan on seuraavaksi lähdössä Iggyn tytär Bianca. Arroyon perheessä uskotaan, että Iggy-vainaja tulee Biancan kanssa takaisin muutaman viikon kuluessa. Aika näyttää, kuinka draama jatkuu.

Taistelu Iggyn ruumiista nostaa esiin mielenkiintoisia kysymyksiä. Vastakkain asettuvat yksilön ja perheen oikeudet. Iggy on varmasti itse määritellyt lontoolaiselle sairaalalle omat läheisensä ja heidän oikeutensa. Hoitohenkilökunta lienee kysynyt Iggyltä, kuka on hänen lähin omaisensa. Siihen Iggy on varmaankin vastannut, että tämä Grace tässä vierelläni on minulle läheisin. Sairaalan henkilökunnalle on ollut ilmeisesti hyvin hämmentävää, kun paikalle on saapunut nainen, joka ei ole ollut potilaan rinnalla sairaalassa, mutta on nyt esittänyt todistukset siitä, että on vainajan laillinen vaimo. Kumpi painaa enemmän vainajan ilmaisema tahto vai laillinen avioliittotodistus? Kysymys on myös siitä, kuinka perhe määritellään ja kuka määrittelyn tekee.

Santo Niño - Jeesus-lapsen juhla

Tammikuun kolmas sunnuntai on Filippiineillä omistettu Jeesus-lapsen juhlimiseen. Täällä häntä kutsutaan espanjalaisittain nimellä Santo Niño, Pyhä Pienokainen. Keskeisellä sijalla on Sto. Niñon ikoni. Siinä hänet esitetään eräänlaisena lapsikuninkaana, josta voima ja valta säteilevät ympäristöön. Tässä oleva kuva on otettu Saint Andrew:n kirkosta Makatista. Sto. Niñon ikoni on esillä katolisissa kirkoissa ympäri maata erityisesti tammikuun kolmantena sunnuntaina. Useissa seurakunnissa järjestetään silloin kulkueita, joissa kannetaan Sto. Niñon kuvaa. Filippiinot kokevat, että jouluaika jatkuu Sto. Niñon juhlapyhään saakka.

Sto. Niño on jotain sellaista, mikä on luonteeltaan hyvin filippiiniläistä. Sen mukaan useat kirkot ja kappelit ovat saaneet nimensä. Kylän nimenä saattaa myös olla hyvin Sto. Niño. Jeepneyn tai sivuvaunumoottoripyörän kuljettaja on antanut usein ajokilleen juuri tämän nimen. Hyvin tärkeä väline tai paikka saa nimen tuon rakkaan lapsen mukaan. Sto. Niño on olennainen osa filippiiniläistä kulttuuria ja kansan uskoa.

Sto. Niñon palvonnan alkuna pidetään espanjalaisten valloittajien ja filippiinojen kohtaamista. Tarinan mukaan Sto Niñon ikoni tuli Cebun saarelle v. 1521 espanjalaisten löytöretkeilijöiden mukana. Ferdinand Magellan valloitti laajan alan saaristoa ja liittoutui paikallisen kuninkaan Humabonin ja hänen vaimonsa, kuningatar Hara Amihanin kanssa. Kerrotaan, että Magellan antoi Santo Niñon kuvan kuningattarelle kastelahjana. Kuva on kertomuksen mukaan flaamilaisten veistäjien työtä. Magellanin valloitusretki päättyi kuitenkin huonosti, sillä muutaman vuoden kuluttua hän sai surmansa heimosodassa, ja hänen miehistönsä palasi Espanjaan.

Espanjalaisten uusi retkikunta palasi Cebulle v. 1565 löytöretkeilijä Miguel Lopez de Legazpin johdolla. Alkuasukkaiden kanssa käydyn valloitussodan aikana löydettiin Sto. Niñon kuva uudelleen. Se tuli esiin mustuneena maan tasalle poltetun talon raunioista. Tämä löytö riemastutti valloittajia. Espanjalaiset päättivät palauttaa Santo Niñon sille kuuluvaan asemaan pyhäkössä. Espanjalaiset tulkitsivat Sto. Niñon löytymisen merkkinä siitä, että Filippiinien valloituksella ja käännyttämisellä katoliseen uskoon oli Jumalan siunaus.

Sto. Niñon kuvalla oli ollut omat seikkailunsa löytöretkien välillä. Se oli jäänyt omaa luonnonuskontoaan harjoittavien alkuasukkaiden käsiin. Ensin filippiinot olivat pelänneet espanjalaisten jumalaa, Sto. Niñoa, mutta sitten he olivat huomanneet, että sillä oli suotuisia vaikutuksia terveyteen ja vaurastumiseen. Erään tarinan mukaan kuningas Humabonin ystävä parantui Sto. Niñon avulla. Kerrotaan, että hänet oli laitettu lepäämään huoneeseen, jossa oli useiden jumalien kuvia. Potilas heräsi jonkun ajan kuluttua unestaan siihen, että Sto. Niño kutitti häntä oljen korrella. Samalla hän tunsi itsensä terveeksi ja ryhtyi siitä riemusta tanssimaan. Tällaisiin kokemuksiin pohjautuu Sto. Niñon juhlissa tapahtuva tanssiminen. Sille on annettu nimeksi sinulog-tanssi, ja se on keskeinen osa palvontamenoja.

Sto. Niñossa yhtyvät katolinen ja pakanallinen perinne. Katolisessa uskossa se on Jeesuksen ikoni, joka kertoo siitä, kuinka Jumala tuli ihmiseksi. Filippiineillä se saa erityismerkityksen siitä, että se muistuttaa kansan kääntymisestä katoliseen uskoon. Filippiinojen ajattelussa Sto. Niño on tämän lisäksi paljon muutakin. Filippiiniläisissä tarinoissa Sto. Niñon paikallinen luonne korostuu niin voimakkaasti, että se mitätöi Sto. Niñon ulkomaisen alkuperän. Sen syntyperä nähdään filippiiniläisenä. Jonkun kertomuksen mukaan Sto. Niño on tullut suoraan taivaasta. Toisen tarinan mukaan se on syntynyt merestä. Nämä kaksi, taivas ja meri, ovat osa Filippiinien ominta maisemaa. Sto. Niño kuvaa filippiinojen oman kulttuurin voimaa. Täkäläisittäin voi ajatella, että katolisuus on muokattu filippiiniläiseksi Sto. Niñon palvonnan välityksellä.

Kansallisella itsenäisyydellä on vahva merkitys Sto. Niñon palvonnassa. Hänet kuvataan pienenä, mustakutrisena poikana, joka ei pysy siinä pyhimyksen kuvan vitriinissä, johon hänet on suljettu. Hän on kuin Peter Pan, joka ilmestyy sinne, missä filippiinot ovat vaarassa. Tarina kertoo, että tämä pikku poika yritti v. 1942 värväytyä USA:n joukkoihin puolustaakseen isänmaataan japanilaisia vastaan. Sto. Niño tulee sinne, missä häntä tarvitaan. (Alejandro R. Roces: The Eternally youthful saint. The Philippine Star, Saturday, January 23, 2010.)

Hän on läsnä erityisellä tavalla Cebun vuosittaisilla Sto. Niño –fesvaaleilla. Näiden juhlien keskeisiä osia ovat messut, laivalla liikkuva kulkue ja suurissa paraatimarssissa tapahtuva sinulog-tanssi. Monet saapuvat rukoilemaan parantumisensa puolesta. Kaikki tapahtuu Sto. Niñon kunniaksi.

http://www.keywordspeak.com/2012/01/sinulog-festival-2012-photos-videos.html

Sto. Niño –festivaaleja pidetään muuallakin kuin Cebulla. Eräs tällainen paikka on Pandacan, joka sijaitsee eräällä Manilan köyhimmistä alueista. Pandacanin seurakunnalla on oma kertomuksensa siitä, kuinka Sto. Niño löydettiin Pasig-joen rannasta 300 vuotta sitten. Täälläkin Sto. Niño on varjellut seurakuntalaisia monin tavoin esimerkiksi pelastamalla heidät sodan jaloista tai uhkaavilta tulipaloilta. Pandacanin pappi arvioi, että Sto. Niñon palvonta on puhkeamassa uuteen kukoistukseen kuluvalla vuosisadalla.

http://www.youtube.com/watch?v=541MYpcR1go

Näyttääkin siltä, että Sto. Niñon palvonta on leviämässä filippiino-siirtolaisten mukana ainakin USA:an. Teksasiin on jo perustettu Santo Niñon nimeä kantava, roomalaiskatolinen kirkko. Tällä tavoin ympyrä on sulkeutumassa. Euroopasta Filippiineille tuotu usko on tulkittu uudella tavalla Kaakois-Aasiassa ja palaa takaisin länteen filippiiniläisittäin "väritettynä". Valloittaako itä nyt vuorostaan länttä Sto. Niñon palvonnan välityksellä?

http://www.stonino.org/

Virkistystä lentokentällä

Vuosien varrella pitkistä lentomatkoista on tullut osa elämääni. Matkustaessani työni puolesta muutama vuosikymmen sitten lentomatkoissa oli vielä jotakin hohtoa. Tarjoilu lentokoneissa oli lähes poikkeuksetta laadukasta, ja matkustajista huolehdittiin kaikin tavoin hyvin. Nyt lentomatkailusta on tullut arkista ”puurtamista”, joka kysyy välillä kovastikin voimia. Jotta selviäisi matkasta vain kohtuullisella väsymyksellä, on pidettävä huolta itsestään ja matkakumppanistaan.

Pitkään lentomatkaan sisältyy myös usein koneen vaihtoja ja kauankin kestäviä pysähdyksiä lentoasemilla. Meille suomalaisille tällaisia lentomatkojen taukopaikkoja ovat usein Keski-Euroopan suuret lentokentät. Viime matkani Filippiineille kulki Amsterdamin lentokentän, Schipholin kautta. Siitä onkin kehittynyt suosikkini eurooppalaisten kenttien joukossa. Tähän vaikuttaa varmasti se, että Schipholin pohjapiirros on selväpiirteinen ja opastus selkeää. Vaikka matkat lähtöporteilta toiselle muodostuvat pitkiksi, se ei haittaa, kun tietää, mihin kulloinkin on kulkemassa. Eräs syy arvostukseeni lienee myös siinä, että olen kokenut kenttähenkilökunnan palvelun ystävällisenä. Myönteinen asennoituminen on luontaista hollantilaisille.

Välilaskujen aikana yritän pitää huolta fyysisestä hyvinvoinnistani kävelemällä. Lentoasemien rasitteena on usein se, että suuri joukko ihmisiä on ahdettu pieneen tilaan. Ihmisten jatkuva puheensorina ja kovaääniset kuulutukset muodostavat melusaasteen, jonka kanssa matkustajan pitäisi tulla toimeen. Tällaisesta äänensekamelskasta tulee rasite. Kun aikaa on ollut lentoasemilla, olenkin usein etsinyt hiljaisuutta. Schipholin lentoasemalta löysin hyvin rauhaisan, syrjäisen hiljentymishuoneen (Meditation centre). Tämä hiljentymishuone on avoin kaikkien uskontojen harjoittajille. Kuka tahansa voi tulla sinne ja hiljentyä oman vakaumuksensa mukaisia tapoja noudattaen, kunhan ei häiritse toisia. Modernissa, lasiseinäisessä tilassa on useita tuoleja ja etuosassa pöytä. Seinillä on muutama abstrakti taideteos, joita kukin voi tulkita omasta näkökulmastaan. Huoneen takaosassa on kirjahyllyjä, joissa on uskonnollista kirjallisuutta, kuten erikielisiä raamattuja ja koraaneja. Hyllyssä on myös esimerkiksi rukousmattoja.

Hiljentymisen mahdollisuuden lisäksi tarjolla on keskusteluapua. Hiljentymistilan vieressä sijaitsevassa neuvotteluhuoneessa päivystää pappi tai vapaaehtoistyöntekijä, jolle voi kertoa huoliaan. Tapasin siellä vapaaehtoistyöntekijän, jota nimitän tässä Theoksi. Theo on ikäiseni, vähän aikaa sitten eläkkeelle jäänyt mies. Hän työskenteli ammatissaan vammaisjärjestön palveluksessa. Siinä vapaaehtoistyö oli hyvin tärkeällä sijalla. Eläkkeelle jäätyään hän halusi toimia itse vapaaehtoisena, mutta toisessa elämänpiirissä. Theo kertoi minulle, että hiljentymishuoneen toiminta toteutetaan roomalais-katolisen ja reformoidun kirkon yhteistyönä. Vastuuta kantavat molempien kirkkojen papit. He kouluttavat avukseen myös vapaaehtoisia, joita tällä hetkellä oli 27. Theo itse oli tunnustukseltaan katolinen.

Theo painotti toiminnan avointa ja ekumeenista luonnetta. Kenellekään ei tyrkytetä minkäänlaista uskonkäsitystä, vaan keskustelu tapahtuu aina vierailijan omilla ehdoilla. Keskustelussa saatetaan hyvin käsitellä uskonnollisia kysymyksiä, mutta tarkoituksena on antaa toiselle vain mahdollisuus pohtia ja selvitellä omia näkemyksiään. Joskus hiljentymishuoneen vieras saattaa olla vaikeassakin kriisitilanteessa. Matkustaja on saattanut olla esimerkiksi palaamassa työkomennukseltaan kotimaahansa. Kotiinpaluu on voinut olla hyvin ongelmallista, kun oman perheen kanssa onkin komennuksen aikana tullut välirikko. Kotiin pitäisi matkalta palaavan mennä, kun työtehtävä ulkomailla on päättynyt, mutta hän ei oikein tiedä, haluaako enää sinne palata. Välilaskupaikka voikin tarjota mahdollisuuden selvitellä omia ajatuksia ja tunteita tällaisessakin tilanteessa.

Hyvästelin Theon. Ajatukset keskustelusta ja käynti hiljentymishuoneessa jäivät kiertämään mielessäni. Ajattelin, että tässä on nyt sitä oikeaa ekumeniaa kirkkojen, pappien ja maallikoiden välillä. On sellainen tilanne, jossa ei voida jäädä kyyristelemään omien tunnustuksellisten muurien taakse. On toimittava yhdessä ja toisia kunnioittaen. Mietin myös, osaavatko suomalaiset lentomatkustajat käyttää näitä hiljentymishuoneita, joita on useimmilla Euroopan suurilla lentokentillä. Jäin myös ihmettelemään sitä, että suomenkielinen raamattu puuttui kirjahyllystä. Onkohan näin laita myös muilla eurooppalaisilla lentokentillä? Harvalla suomalaisella raamattu on käsimatkatavarassaan. Mutta joku meistäkin voi tarvita sitä pitkän matkan aikana.

Häämatkalla Filippiineille

Matkasin vaimoni kanssa jälleen kerran vuoden alussa Filippiineille. Reittimme kulki Amsterdamin kautta, kuten niin usein ennenkin. Sieltä lähtiessämme sain toiseksi vierustoverikseni jyhkeän kokoisen, eurooppalaiselta näyttävän miehen. Matkan alkuvaiheessa keskityin seurustelemaan toisella kyljellä istuvan vaimoni kanssa ja jätin vaitonaiselta vaikuttavan miehen omiin oloihinsa. Jotain vuorovaikutuksessa kuitenkin muuttui, kun hollantilainen, sujuvasanainen stuertti alkoi päivällistä tarjoillessaan jututtaa meitä. Yllätyksekseni kuulin naapurini kertovan, että hän on norjalainen ja matkustaa Filippiineille mennäkseen naimisiin.

Vierustoverini oli arviolta jonkin verran yli 30-vuotias, raamikas mies, jonka hartiat olivat kuin ”ladon ovet”. Hän muistutti ulkonäöltään Norjan keihästähteä Andreas Thorkildsenia, joka on viime vuosina nöyryyttänyt suomalaisia keihäänheittäjiä arvokisoissa mennen tullen. Aloinkin mielessäni nimittää vierustoveriani Andreakseksi. Yli puoli vuorokautta kestäneen matkan kuluessa kävi ilmi, että Andreaksella oli erinomaiset unenlahjat. Kun miehellä oli kokoa vaikka muille jakaa, heräsin yöllä siihen, että Andreas pursuaa istuimensa yli minun puolelleni. Tunsin litistyväni, eikä uni enää maistunut. Aloitinkin keskustelun Andreaksen kanssa, kun huomasin hänessä ensimmäiset merkit heräämisestä.

Andreas kertoi, että hän asui keski-norjalaisessa kaupungissa. Ammatiltaan hän oli insinööri. Hän matkusti ensimmäistä kertaa Filippiineille. Matkan syy oli edessä olevat häät Filippiineillä. Andreasta odotti morsian, joka oli ammatiltaan sairaanhoitaja. Seurustelukumppani oli työskennellyt jo useamman vuoden Lähi-Idässä. Hän kuului siihen suureen filippiino-siirtotyöläisten joukkoon, jotka hakivat elantonsa ulkomailta. Andreas oli tavannut seurustelukumppaninsa erään netissä toimivan parinhakupalvelun kautta. Kysymyksessä oli eräänlainen ”klikkaa mua”-sivusto, josta voi etsiä mieleistään ehdokasta kumppaniksi.

Andreas oli ”chattaillyt” netissä tyttönsä kanssa yli kaksi vuotta. Näin he olivat tutustuneet ja suhde oli syventynyt vuosien myötä sille asteelle, että oli tehty päätös avioliiton solmimisesta. Tätä päätöstä toteuttamaan Andreas oli nyt menossa istuessaan KLM-lentoyhtiön lennolla Amsterdamista Manilaan. Edessä oli häiden suunnittelu ja valmistelu. Morsian oli hänkin saapunut vain muutama päivä sitten Lähi-Idästä kotimaahansa. Andreas kertoi, että morsian on veljensä kanssa häntä vastassa Ninoy Aquinon kansainvälisellä lentokentällä. Silloin hän tulee näkemään morsiamensa ensimmäistä kertaa ”livenä”. Tähän asti hän on nähnyt kumppaninsa web-kameran välityksellä. Kerroin Andreakselle, että Manilan lentokentällä on erityinen alue vastassa olijoita varten, ja siellä on melkoinen ihmisten paljous. Huomautin, että vastaanottajien ei ole kovin helppoa löytää vieraitaan. Silloin Andreas avasi päällyspaitansa napit ja näytti alla olevaa raidallista, värikästä t-paitaa. Se oli morsiamen lähettämä lahja Andreakselle. Paita varmisti myös sen, että morsian tunnistaa sulhonsa lentokentän ihmisvilinässä.

Andreas kertoi, että häiden järjestely Filippiineillä oli vaativaa. Vielä ei tiedetty, mikä viranomainen suorittaa avioliittoon vihkimisen. Andreas oli varannut kaikkeen tähän aikaa 3-4 kuukautta. Pariskunnalla oli tarkoitus muuttaa Norjaan. Siellä oli Andreaksen työ ja sieltä myös puoliso tulisi saamaan sairaanhoitajan töitä. Muuttokaan ei ollut yksinkertainen asia. Norjan viranomaiset tutkivat tilanteen tarkoin, jotta estettäisiin avioliiton avulla tapahtuva keinottelu maahan muutossa.  Mutta parin vuoden kuluessa avioliiton solmimisesta puoliso tulisi pääsemään Norjaan. Tarkoitus oli, että pariskunta asuisi Norjassa. Tilannetta tasoittaakseen Andreas oli luvannut, että kaikki loma-ajat tullaan viettämään Filippiineillä.

Andreas oli sitä mieltä, että hän ei ollut kovinkaan poikkeuksellinen norjalaismies. Hänen tuttavapiiriinsä kuului useita norjalaisia, jotka olivat avioituneet filippiiniläisen kanssa. Hänen puolisonsa voisi Norjassa solmia yhteyksiä sikäläisiin filippiinonaisiin. Andreas arveli, että norjankielen oppiminen olisi myös helppoa hänen puolisolleen, koska norja on kielenä lähellä englantia. Andreas uskoi, että sopeutuminen Norjaan sujuisi hyvin.

Matkan päättyessä toivotimme Andreakselle hyvää hääaikaa ja voimia kaikkiin valmisteluihin. Emme luonnollisesti nähneet Andreaksen ja morsiamen kohtaamista lentokentän tungoksessa. Mutta se on ollut varmasti sydäntä sykähdyttävä. Kun Makatin kotiin päästyämme olimme matkasta väsyneinä laahautuneet läheiseen ravintolaan illalliselle, palasimme keskustelussamme Andreakseen ja hänen kokemuksiinsa. Hänen tapaamisessaan oli jotain sellaista, jolla on laajempaakin merkitystä. Tällaisia pariskuntia, joissa mies on länsimainen, muodostuu paljon. Internet on tuonut mukanaan vallankumouksen pariskuntien syntyyn. Maantieteelliset etäisyydet ja valtakuntien rajat katoavat. Ihmiset valitsevat toisiaan ennen näkemättömän suurista valikoimista. Vahvoilla ovat ne, jotka voivat esittää itsestään vetovoimaisen kuvan. Seuraavaksi kysytään kykyä esitellä itseään sanallisesti. Jos haluaa päästä pidemmälle, täytyy osata myös ”chattailla” sujuvasti. Englannin taitoakin tarvitaan.

Kun puhutaan länsimaisten miesten ja filippiiniläisten naisten välisistä suhteista, esitetään usein kaksi stereotypiaa. Toisen mukaan länsimainen mies ostaa filippiinonaisen ja käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen. Toisen mukaan taas länsimainen mies on ”ressukka”, josta länsimaiset naiset eivät ole välittäneet. Hävittyään tämän kilpailun mies etsiytyy filippiinonaisen seuraan, jolle tällainenkin mies kelpaa. Tällaista suhdetta leimaa usein suuri ikäero. Näille stereotypioille on luonteenomaista epätasa-arvo. Andreas ja hänen morsiamensa eivät sopineet kumpaankaan suhdemalliin. Andreas ei suinkaan ollut ressukka, vaan komea, hyvin koulutettu, vuorovaikutustaitoinen mies, joka olisi pärjännyt hyvin norjalaisten parisuhdemarkkinoilla. Hänen tuleva puolisonsakaan ei ollut mikä tahansa tyttönen, vaan hyvin koulutettu ja työkokemusta omaava terveydenhuollon ammattilainen. Tässä mielessä kyseessä oli melko tasaveroiselta vaikuttava pari.

Miksi Andreas valitsi puolisokseen filippiinonaisen eikä norjatarta? Tätä Andreas ei meille kertonut. Mutta joitakin arvauksia voi esittää. Filippiinonaiset pärjäävät ilmeisen hyvin netissä tuotetuilla parisuhdemarkkinoilla. He ovat siroja kauniita naisia, joiden kuvat kiinnittävät huomion. Naisen identiteetti on heille hyvin merkittävä asia. Se näkyy esimerkiksi siinä, että he huolehtivat ulkonäöstään. Filippiinonaisilla on myös hyvät vuorovaikutustaidot. Niitä opitaan suurissa perheissä, joissa on tiiviit suhteet. Hellyys ja lähellä olemisen taito ovat ”veressä”. Kuitenkin heidän panoksensa työelämässä on usein varsin merkittävä.

Jotkut kysymykset jäivät meitä mietityttämään. Ulkomailla työskentelevät filippiinot lähettävät aina huomattavan osan tuloistaan kotimaahan omille lapsuuden perheilleen. Näin tulee tapahtumaan myös Andreaksen perheessä. Hänen filippiinovaimonsa lähettää todennäköisesti jopa puolet nettopalkastaan vanhemmilleen. Näillä rahoilla koulutetaan usein sisaruksia. Jokapäiväisessä elämässäkin riittää filippiinoperheellä rahanreikiä. Mietimme, onkohan Andreas ottanut tämän huomioon. Jos hän tällaiseen käytäntöön suostuu, niin hyvä on. Ehkä tässä tapahtuu globaalia tuloerojen tasoitusta. Norjan öljyrahat vuotavat Filippiineille.

Surullista, niin surullista…

Tapoihini on kuulunut vuosia tai oikeastaan vuosikymmeniä katsella itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus televisiosta. Niinpä istuin tänäkin itsenäisyyspäivänä telkkarin ääreen ja keskityin jumalanpalveluksen sanalliseen ja visuaaliseen antiin. Vaimoni seurasi ohjelmaa puolittain puuhaillen samalla muita asioita. Saarnan alkaessa kysyin, halusiko hän kuulla, mitä piispalla on sanottavaa itsenäisyyspäivänä. Hetken saarnaa kuunneltuaan vaimoni sanoi: "En halua kuunnella puhetta noin masentuneella äänellä."

Seppo Heinola ihmetteli Kotimaa 24:n kommentissaan samaa asiaa ja oli kokenut, että puhuja oli "purskahtamaisillaan itkuun". Ilmeisesti emme ole ainoita, jotka kiinnittivät huomiota saarnaajan tunneilmaisuun. Kysymys lienee kuitenkin laajemmasta ilmiöstä kirkossa, eikä suinkaan vain yksittäisestä saarnamiehestä.

Näyttää siltä, että masentuneisuus on "pyhitetty" kirkossa. Ajatellaan, että hyvä hengellinen puhe saa kuulijat herkistymään ja jopa itkemään. Aivan erinomaista on se, että puhuja itkee. Kun sekä puhuja että kuulijat itkevät saavutetaan jonkinlainen hengellinen "syväkokemus". Tätä kaikkea säestää mainiolla tavalla rytmiltään laahaava ja surumielinen hengellinen musiikki.

Saarnan vaikuttavuudessa keskitytään hyvin usein sen sisältämiin sanoihin. Mutta kuulija ottaa vastaan puheen hyvin monella eri "kanavalla". Sanoma välittyy äänen sävyn, eleiden ja ilmeiden välityksellä. Kuulija kysyy, onko eri kanavilla lähetetyt sanomat yhdenmukaisia vai ovatko ne ristiriidassa keskenään. Jos ristiriitaa esiintyy, kuulija hämmentyy. Masentuneella äänellä välitetty ilosanoma vakuuttaa tuskin ketään. Saarnastuolissa kyyristelevä pappi ei herätä luottamusta eikä rohkaise kuulijoitaan.

Kirkon työntekijät ovat kriisien ja surun ammattilaisia. Surusta tulee se ilmapiiri, jossa he ammatissaan liikkuvat. Suru, jota papit usein kohtaavat, saa helposti yliotteen heistä itsestään. He alkavat käyttäytyä masentuneesti. Se sopii tietyllä tavalla tilanteisiin, jossa masentuneita ihmisiä kohdataan. Se ei riko vallitsevaa tunneilmastoa. Mutta kun masennus valloittaa ihmisen, hän ei osaa vaihtaa tunneilmaisuaan silloinkaan, kun toisten tunneilmapiiri on kokonaan erilainen.

Papista voi tulla masennuksen levittäjä. Masennus myös tarttuu toisiin ihmisiin. Herää kysymys, näinkö ilosanomaa viedään eteenpäin. Paavali kehotti seurakuntalaisia "itkemään itkevien kanssa ja iloitsemaan iloitsevien kanssa". Nyt näyttää siltä, että papit itkevät sekä iloitsevien että itkevien kanssa.

Surumielisyys ei tee puhetta syvälliseksi, mutta jos se ei "istu" kuulijoiden tilanteeseen, se ei puhuttele. Itsenäisyyspäivä on tästä oiva esimerkki. Itsenäisyys on useimmille suomalaisille varmastikin iloinen asia. Siitä voi olla kiitollinen ja jopa ylpeä.

Itse haluan kuunnella saarnaa, jossa pappi on jättänyt paperinsa kotiin. Haluan nähdä papin, jonka olemus ja ryhti kertovat hyvästä itseluottamuksesta ja sisäisestä rauhasta. Jos papilla on surullista kerrottavaa, toivon, että hänen äänessään kuuluu "matala" sävy. Jos taas papilla on iloisia uutisia, toivon, että hänen äänensä ja koko olemuksensa heijastaisi iloa. Enpä panisi pahakseni, vaikka papin kädetkin "kävisivät". Harva meistä on elehtimisen takia saarnastuolista pudonnut. Käden liikkeet kertovat paljon. Tiedusteleehan eestiläinen heimoveljemmekin toisen kuulumisia kysymällä, kuinka "käs käyp".

Taitamattomuutta vai tarkoitushakuisuutta?

Kotimaan verkkolehti (23.11.) julkaisi tuloksia Radio Dei:n suorittamasta presidenttigallupista papiston keskuudessa. Otsikkona oli "Papit äänestävät Niinistöä". En kuulu yhdenkään presidenttiehdokkaan kannattajaryhmään, mutta haluan ottaa kantaa kyselyssä tehtyihin johtopäätöksiin tutkijan näkökulmasta.

Uutisen otsikko on mielestäni harhaanjohtava. Empiirisen tutkimuksen tuloksien selvittämisessä olennaista on aina niiden vertaaminen. Pappien kohdalla eräs mahdollinen vertailuryhmä löytyy yleistä mielipidettä luotaavien gallupkyselyiden tuloksista. Niiden mukaan esimerkiksi Niinistön kannatus lienee ollut viime aikoina hieman alle 50 % ja Haaviston n. 6 %. Tämäkään vertailu ei anna aivan oikeata kuvaa asiasta. Sen sijaan oikeampi kuva muodostuisi, jos pappeja vertailtaisiin vaikkapa muihin akateemisen koulutuksen saaneisiin. En tiedä, onko tällaisia tutkimustuloksia käytettävissä. Itse arvelen, että Niinistön kannatus on vielä keskimääräistäkin suurempaa akateemisen loppututkinnon suorittaneiden joukossa.

Tutkimuksen otos on poikkeuksellisen suuri, kun kysely on tehty 2000 papille, ja heistä 750 on vastannut. Tutkimustuloksien arvioinnissa on kuitenkin olennaista arvioida, vastaako kyselyyn vastanneiden joukko sukupuoli-, ikä-, asuinpaikka- ja virka-asemaltaan papiston rakennetta, vai onko se vinoutunut johonkin suuntaan.

Tämä lyhyt tarkastelu osoittaa, että tutkimustulokset saattavat sinänsä olla varsin oikeita, mutta niistä tehdyt johtopäätökset eivät kestä päivänvaloa. Keskeisin huomio tutkimustuloksissa on se, että Niinistöä kannatetaan papiston keskuudessa vähemmän kuin yleensä Suomessa. Sama koskee myös Timo Soinia. Sen sijaan Pekka Haavistoa kannatetaan huomattavasti keskimääräistä enemmän. Myös Sari Essayah saa selvästi laajemman kannatuksen kuin yleensä. Tällaiset johtopäätökset olisivat kuvanneet papiston näkemyksiä presidenttiehdokkaista osuvammin.

Kun sinänsä kelvollisilta näyttävien tutkimusten tuloksista vedetään kyseenalaisia johtopäätöksiä, herää kysymys, yritetäänkö tuloksia vääristellä tietoisesti. Silloin tehdään tutkimusten avulla vaalipropagandaa. Sitäkin voi aina tehdä, mutta tutkimusten käyttäminen apuna on huijaamista. Tietysti kysymyksessä saattaa olla myös taitamattomuus. Se on anteeksiannettavampaa, ja se paranee käyttämällä asiantuntemusta apuna.

Olisi mielenkiintoista tietää, oliko otsikko Radio Dei:n vai Kotimaan laatima ja miten julkaisija arvio omaa vastuutaan asiassa.