Surullista, niin surullista…

Tapoihini on kuulunut vuosia tai oikeastaan vuosikymmeniä katsella itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus televisiosta. Niinpä istuin tänäkin itsenäisyyspäivänä telkkarin ääreen ja keskityin jumalanpalveluksen sanalliseen ja visuaaliseen antiin. Vaimoni seurasi ohjelmaa puolittain puuhaillen samalla muita asioita. Saarnan alkaessa kysyin, halusiko hän kuulla, mitä piispalla on sanottavaa itsenäisyyspäivänä. Hetken saarnaa kuunneltuaan vaimoni sanoi: "En halua kuunnella puhetta noin masentuneella äänellä."

Seppo Heinola ihmetteli Kotimaa 24:n kommentissaan samaa asiaa ja oli kokenut, että puhuja oli "purskahtamaisillaan itkuun". Ilmeisesti emme ole ainoita, jotka kiinnittivät huomiota saarnaajan tunneilmaisuun. Kysymys lienee kuitenkin laajemmasta ilmiöstä kirkossa, eikä suinkaan vain yksittäisestä saarnamiehestä.

Näyttää siltä, että masentuneisuus on "pyhitetty" kirkossa. Ajatellaan, että hyvä hengellinen puhe saa kuulijat herkistymään ja jopa itkemään. Aivan erinomaista on se, että puhuja itkee. Kun sekä puhuja että kuulijat itkevät saavutetaan jonkinlainen hengellinen "syväkokemus". Tätä kaikkea säestää mainiolla tavalla rytmiltään laahaava ja surumielinen hengellinen musiikki.

Saarnan vaikuttavuudessa keskitytään hyvin usein sen sisältämiin sanoihin. Mutta kuulija ottaa vastaan puheen hyvin monella eri "kanavalla". Sanoma välittyy äänen sävyn, eleiden ja ilmeiden välityksellä. Kuulija kysyy, onko eri kanavilla lähetetyt sanomat yhdenmukaisia vai ovatko ne ristiriidassa keskenään. Jos ristiriitaa esiintyy, kuulija hämmentyy. Masentuneella äänellä välitetty ilosanoma vakuuttaa tuskin ketään. Saarnastuolissa kyyristelevä pappi ei herätä luottamusta eikä rohkaise kuulijoitaan.

Kirkon työntekijät ovat kriisien ja surun ammattilaisia. Surusta tulee se ilmapiiri, jossa he ammatissaan liikkuvat. Suru, jota papit usein kohtaavat, saa helposti yliotteen heistä itsestään. He alkavat käyttäytyä masentuneesti. Se sopii tietyllä tavalla tilanteisiin, jossa masentuneita ihmisiä kohdataan. Se ei riko vallitsevaa tunneilmastoa. Mutta kun masennus valloittaa ihmisen, hän ei osaa vaihtaa tunneilmaisuaan silloinkaan, kun toisten tunneilmapiiri on kokonaan erilainen.

Papista voi tulla masennuksen levittäjä. Masennus myös tarttuu toisiin ihmisiin. Herää kysymys, näinkö ilosanomaa viedään eteenpäin. Paavali kehotti seurakuntalaisia "itkemään itkevien kanssa ja iloitsemaan iloitsevien kanssa". Nyt näyttää siltä, että papit itkevät sekä iloitsevien että itkevien kanssa.

Surumielisyys ei tee puhetta syvälliseksi, mutta jos se ei "istu" kuulijoiden tilanteeseen, se ei puhuttele. Itsenäisyyspäivä on tästä oiva esimerkki. Itsenäisyys on useimmille suomalaisille varmastikin iloinen asia. Siitä voi olla kiitollinen ja jopa ylpeä.

Itse haluan kuunnella saarnaa, jossa pappi on jättänyt paperinsa kotiin. Haluan nähdä papin, jonka olemus ja ryhti kertovat hyvästä itseluottamuksesta ja sisäisestä rauhasta. Jos papilla on surullista kerrottavaa, toivon, että hänen äänessään kuuluu "matala" sävy. Jos taas papilla on iloisia uutisia, toivon, että hänen äänensä ja koko olemuksensa heijastaisi iloa. Enpä panisi pahakseni, vaikka papin kädetkin "kävisivät". Harva meistä on elehtimisen takia saarnastuolista pudonnut. Käden liikkeet kertovat paljon. Tiedusteleehan eestiläinen heimoveljemmekin toisen kuulumisia kysymällä, kuinka "käs käyp".

Norway close to Filippino`s hearts – Osanotto norjalaisille

The Filippinos are mourning with the Norwegians. The Editorial of today`s Philippine Daily Inquirer, a newspaper with wide circulation in the country, writes on the tragedy under the headline “Day of Terror”. The Editor describes the instances of horrific violence ironic, because Norway is “one of the most peaceful and peace-loving countries”. Norway is according to Inquirer “a pacifist, peaceful country” famous of hosting the annual Nobel Peace Prize awards. Norway is also very well- known for involvement in many peace processes in many parts of the world. The Editor realizes that in recent years Norway has taken a greater role in international politics, and particularly in peace keeping and peace promotion.   The contribution of Norway is mentioned in mediation between Israel and Palestine Liberation Organization. Norway was also the chief mediator in the conflict between the Sri Lankan government and Tamil separatists. In the Philippines the Norwegians are highly valued as a mediator of all these conflicts. But this is not enough. The efforts of Norway in mediation between Philippine government and National Democratic Front since 1996 have been extremely important for the country.   That brings the Norwegians close to the hearts of Filipinos. This bond exists despite of the distance of thousands kilometers between the countries. That is what Philippine Daily Inquirer tells us today. It shows highly appreciation of the Norway by the Filippinos and their sympathy with the Norwegians.

Olen seurannut CNN:n ja BBC:n välittämänä Norjan tapahtumia tuntien sisäistä kipua ja hämmennystä.  Olen tuntenut syvää avuttomuutta väkivallan ja mielettömyyden keskellä. Jotain haluaisin tehdä. Kun norjalaiset ovat olleet mielessäni, päätin kaivaa esiin vanhan ystäväni sähköpostiosoitteen. Kun sen lopulta onnistuin löytämään, panin lyhyen osanottoviestin. Kuvittelin mielessäni, että se oli eräänlainen kynttilä, jonka sytytin norjalaisille uhreille.

Vastaus viestiini tuli parissa tunnissa. Siitä ymmärsin, kuinka tärkeitä kaikki eri tahoilta tulleet, tavalla tai toisella tukea antavat viestit heille nyt ovat. Ystäväni luetteli, keiltä valtionjohtajilta oli tullut osanottotervehdyksiä ja millä eri tavoin uhreja muistetaan. Norjalaisten tuska on nyt suuri. Olkoon tämä blogi suomalaisen expatin osanotto norjalaisen suruun.