Onko köyhällä oikeus kondomiin?

Katolinen kirkko käy Filippiineillä kovaa kampanjaa kongressin (parlamentin) käsittelyyn tänä keväänä tulevaa perhesuunnittelulakia (the reproductive health, RH, bill) vastaan. Kirkon kannalta ylitsepääsemättömän kynnyksen muodostaa se, että laki takaa köyhille filippiinoille mahdollisuuden saada korvauksetta valtiolta ehkäisyvälineitä. Kirkko pitää tätä moraalittomuuden ja hillittömän seksuaalisen käyttäytymisen lietsomisena. Se tulkitsee myös ehkäisyvälineiden käyttämisen "aborttimyönteisyydeksi" silloinkin, kun ehkäisyssä ei ole kysymys hedelmöittyneen munasolun tuhoamisesta. Periaatteessa kirkko hyväksyy vain ns. "luonnollisen ehkäisyn", joka perustuu kuukautiskiertoon ja pariskunnan itsekontrolliin seksissä. Tällä tavoin noudatetaan käskyä "Älä tapa".

Perhesuunnittelulain kannattajat vetoavat perusteluissaan väestönkasvun rajoittamiseen, köyhyyden ja sen lieveilmiöiden voittamiseen sekä seksuaalisuuden merkitykseen parisuhteen ja yksilön kannalta. Väestönkasvu on Filippiineillä ollut viime vuosikymmeninä räjähdysmäistä ja sen odotetaan yhä edelleen jatkuvan. Kuitenkin köyhyys on hyvin suuri yhteiskunnallinen ongelma. Köyhyyttä kuvaa se, että Metro Manilan asukkaista (12 milj.) n. neljänneksen on arvioitu kuuluvan asunnottomiin tai vain tilapäisessä asunnossa asuviin. Tätä ongelmaa kärjistää se, että köyhissä perheissä syntyvyys on huomattavasti suurempaa kuin varakkaissa. Köyhillä pariskunnilla lapsia on keskimäärin viisi, kun taas rikkailla on tavallisesti jopa vähän alle kaksi lasta. Lasten elatusmahdollisuuksien puuttuessa äidit tekevät laittomia abortteja, jotka ovat usein kohtalokkaita myös äidin terveyden kannalta. Köyhien perheiden lapset joutuvat usein kadulle ja ajautuvat prostituutioon. Lapsista käydään myös kauppaa alalle erikoistuneiden syndikaattien kanssa. ( Ks. blogit 16.03.10; 17.03.10; 08.05.10.)

Kirkon kampanja huipentui perjantaina pidettyyn suureen ekumeeniseen mielenosoitukseen Manilan keskustassa, kuuluisassa Rizal -puistossa. Yleisöä arvioitiin olevan n. 40.000. Paikalla oli kirkon terävin johto. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Paavi oli lähettänyt oman sanansaattajansa kardinaali Bertonen vahvistamaan katolisten rivejä. Paavin tervehdys luettiin myös mielenosoittajille. Siinä hän kehotti katolisia puolustamaan "avioliiton ja perheen eheyttä (integrity)". Tämä tapahtuu siis perhesuunnittelulain hylkäämisellä.

Kirkko on valjastanut myös keskeiset rakennuksensa poliittiseen kampanjaansa perhesuunnittelulakia vastaan. Manilan vanhassa hallintokaupunginosassa (Intra muros) sekä Manilan katedraalin että Piispainkokouksen virastorakennuksen seinustoilla on julisteet, joissa kehotetaan vastustamaan tätä lakia. Historiallisille paikoille sijoitetut julisteet tuntuvat yliampuvilta ja ilmeisesti myös ärsyttävät monia. Tämän voi päätellä siitä, että eräänä päivänä vähän ennen mielenosoitusta piispainkokouksen viraston seinustalla oleva kyltti käytiin repimässä pois. Valvontakameran kuva paljasti, että tekijä oli perhesuunnittelulain puoltajana aikaisemminkin julkisesti esiintynyt (Ks. blogi 02.10.10), suosittu Intramuroksen opas, Carlos Celdran. Kiinni jäätyään Celdran lupasi jatkaa edelleen taisteluaan perhesuunnittelulain puolesta ja sanoi lopettavansa julisteiden repimisen, kun kirkko lopettaa sekaantumisen politiikkaan ja valheiden levittämisen.

Celdranin kerrottiin käyneen ripittäytymässä kirkossa tapahtuman jälkeen. Tällä hän ilmeisesti halusi kertoa, että perhesuunnittelulain puoltaminen ei ota pois hänen uskoaan Jumalaan ja kirkon jäsenyyttä. Tässä onkin eräs kirkon toimintaan liittyvä hankauskohta. Kirkon sisällä on lähinnä maallikoiden muodostama oppositio, joka ajaa perhesuunnittelulain hyväksymistä, mutta pitää samalla kiinni katolisesta uskostaan. Kun kirkko samaistuu tämän lain vastustamiseen, se politisoituu ja sulkee eri tavoin ajattelevat ulkopuolelle. Metro Manilassa liikkuu huhuja siitä, että joissakin kirkoissa olisi evätty perhesuunnittelulakia julkisesti kannattaneilta kirkon jäseniltä ehtoollinen. Vaikka kirkon taholta nämä syytökset on torjuttu, ne kuvaavat ilmapiiriä huolestuttavalla tavalla. Tässä tullaan kysymykseen siitä, mitä usko on. Onko se uskoa ehkäisykieltoon?

Perhesuunnittelulakia vastustavat ennen kaikkea hyvätuloiset filippiinot. Heidän toimintansa kasaa taakkoja köyhien kannettaviksi. Vastustamalla ehkäisyä he säilyttävät "korkean moraalin". Tästä moraalista hinnan maksavat köyhät. Varakkailla on aina tilaisuus ehkäisyvälineidensä hankintaan. Köyhiltä se puuttuu. Hyvässä asemassa olevat alistavat huonossa asemassa olevia myös seksuaalisuuden alueella.

Suomessa ei keskustella enää ehkäisyvälineiden käytöstä. Niitä vain käytetään. Uskonto ja seksuaalisuus ovat kuitenkin sielläkin jännitteessä keskenään. Keskustelu uskonnon ja seksuaalisuuden suhteesta kulkee eri vaiheessa, mutta siinä on paljon yhteistä. Uskonnolliset konservatiivit käyvät Suomessa kampanjaa homoseksuaaleja vastaan ja pyrkivät rajoittamaan heidän parisuhteitaan. Heidän seksuaalisuudellaan ei saisi olla julkista yhteiskunnallista asemaa. Tässäkin pyritään noudattamaan Raamattua kirjaimellisesti. Sitä seuraamalla saattaa säilyttää omantunnon "puhtauden", mutta maksumiehiksi joutuvat vähemmistöön kuuluvat. Kuormien kasaaminen toisten kannettavaksi ei kuulosta lähimmäisen rakkaudelta. Eikö se ollut kristinuskon sanoma?

Kirkko ja kansannousu

Istun ravintolan pöytään Manilan vanhassa, hallinnollisessa kaupunginosassa, Intramuroksessa (intra muros = muurien sisällä). Avaan ruokalistan, jonka tarjoilija kiikuttaa pikapikaa eteeni. Ruokalista vaikuttaa erikoiselta. Lähes kaikki ruokalajit on nimetty jonkun kardinaalin tai piispan suosikiksi. Rupean pohtimaan, pitäisikö ruoka valita kirkonmiehen vai ruokalajin nimen mukaan. Kun alan katsella tarkemmin ympärilleni, huomaan, että huonetila muistuttaa sisustukseltaan enemmän kirkollista museota kuin ravintolaa. Koristeluna on käytetty pappien asuja ja pyhimysten kuvia. Saan kuulla, että olen kirkon omistamassa ravintolassa. Tällainen ravintola sopii hyvin yhteen Intramuroksen luonteen kanssa.

Kierros Intramuroksessa antoi kuvan siitä, kuinka tiiviisti katolinen kirkko ja Espanjan hallinnollinen valta Filippiineillä ovat kuuluneet yhteen vuosisatojen ajan. Miekka ja risti olivat molemmat valloittajien aseina 1500-luvulla. Kansan hallitsemiseen tarvittiin sekä ulkonaista hallinnollista pakkoa että sisäistä, hengellistä ja kulttuurista valtaa. Tässä asetelmassa kirkon oikeutus yhteiskunnallisena instituutiona on perustunut siihen, että se on tukenut vallanpitäjiä. Vuosisataisen historiansa johdosta kirkko on tottunut "kunnioittamaan maallista esivaltaa".

Filippiinien lähihistoriassa näyttää olevan kuitenkin ainakin yksi selvä särö tässä kirkon roolissa. Vuoden 1986 kansan nousussa kirkko asettui tukemaan kapinallisia diktaattori Ferdinand Marcosta vastaan. Kirkon panosta vallankumouksen onnistumisessa on pidetty ratkaisevan tärkeänä. Tästä on tunnusmerkkinä kansan nousun 25-vuotisjuhlien yhteydessä paljastettu kardinaali Jaime Sinin patsas. Tosin jotkut kirkon miehet ovat olleet sitä mieltä, että näköispatsas ei muistata niinkään edesmennyttä kardinaalia vaan nykyistä presidenttiä Noy-Noy Aquinoa.

Niin tai näin. Joka tapauksessa kardinaali Sinin merkitys kansan kokoamisessa Metro Manilan kehätielle, Edsalle, kapinan dramaattisina ratkaisuhetkinä on ollut hyvin suuri. Tärkeä osuus oli kirkon hallinnassa olevalla radioasemalla, Veritasilla, joka välitti kansalaisille kardinaalin kutsun pakkautua Edsan betonikaukaloon estämään Marcosin tankkien etenemistä. Edsan näytelmän päähenkilöitä olivat myös nunnat, jotka kardinaali lähetti rukousnauhat aseenaan panssareita torjumaan.

Kuva kansan kapinaa tukevasta kirkosta näyttää ensi silmäyksellä ehyeltä ja yksiselitteiseltä. Todellisuus on kuitenkin kirjavampi. Kun Marcos vuonna 1972 julisti valtakuntaan sotatilan ylläpitääkseen omaa asemaansa, se kärjisti katolisen kirkon sisällä kytevää oikeiston ja vasemmiston ristiriitaa. Katolisten piispojen neuvosto antoi varovaisen tukensa diktatuurihallinnolle. Jotkut piispoista tosin poikkesivat jo silloin enemmistön näkemyksistä. Kirkon vasemmisto sai vähitellen lisää kannatusta diktatuuriin keskellä. Jesuiittojen sääntökuntaan kuuluvissa kouluissa opetettiin nuorille vapautuksen teologiaa. Sen mukaan diktatuuri oli moraalitonta. Kirkon oikeisto piti sen sijaan edelleen kiinni siitä opista, että esivalta oli Jumalan asettama, ja siksi kuuliaisuus sitä kohtaan oli kansalaisen moraalinen velvollisuus.

Marcoksen röhkeys kasvoi kansan alistumisen myötä. Vaalipetokset, poliittiset murhat ja sieppaukset seurasivat toisiaan. Erään käännekohdan muodosti se, että opposition kärkihahmo Ninoy Aquino ammuttiin vuonna 1983. Hautajaisissa pidetyssä saarnassaan kardinaali Sin asettui julkisesti hallitusta vastaan. Kun vuoden 1986 presidentinvaaleissa Marcoksesta tehtiin voittaja petoksen avulla, katolisten piispojen neuvosto päätyi julistamaan, että hallituksella ei ole moraalista pohjaa vallalleen. Tämä aukaisi oven sille, että kirkko pystyi antamaan tukensa kapinalle. Se, että kirkosta tuli kansan nousun tukija, oli pitkän ja hankalan taistelun tulos. Siinä kirkon vasemmisto sai voiton oikeistosta. Apua taistelussa antoi Marcoksen itsevallan häikäilemättömyys. Tämä herätti kysymyksen siitä, onko esivalta aina Jumalan asettama. Vasemmiston vastaus tähän kysymykseen oli parempi kuin oikeiston.

Tuhkakeskiviikko Makatissa

Kirkkovuoden taite paastonaikaan näkyi ja tuntui eilen Makatissa. Oli tuhkakeskiviikko. Sain vihiä siitä, että toimistorakennuksissa kokoonnuttiin tuhkakeskiviikon messuun yhteisissä tiloissa. Päätin lähteä mukaan. Hivuttauduin kamerani kanssa erääseen hyvin suuren "toimistohotelliin". Kysymyksessä on eräänlainen yrityskeskus, joka vuokraa tiloja useille eri aloilla toimiville yrityksille. Tämä toimistohotelli on valtava, kymmeniä kerroksia käsittävä tornitalo. Keskus tarjoaa yritykselle tilat ja monipuoliset palvelut. Lounasaikaan työntekijät voivat käyttää hyväkseen laajaa ravintoloiden valikoimaa. Eräs yrityskeskuksen yhteisistä tiloista on suuri aula. Tuhkakeskiviikkona työntekijäjoukko oli kokoontunut sinne paastonajan aloittavaan messuun.
Silmäni revähtivät, kun pääsin aulan takaosaan. Valtava, avara tila oli keskellä päivää tupaten täynnä ihmisiä. Vain osa väestä sai istumapaikat. Suurin osa oli seisomassa. Olin hämmästynyt väen paljoudesta. Sitten ihmettelin sitä, millaisia ihmisiä osanottajat olivat. Seurakunta koostui pääasiassa nuorista aikuisista, työntekijöistä, joilla ei voinut olla vielä kovinkaan pitkä työura takanaan. Nämä ihmiset olivat valmiit käyttämään lounastaukonsa jumalanpalvelukseen. Kirkko oli tullut sinne, missä he tekivät työtään. Aulasta tehtiin kirkko rakentamalla alttaripöytä isojen ikkunoiden eteen.

Messu kulki katolisen jumalanpalveluksen järjestyksen mukaan. Messun toimitti isä Gerudo, maallikoihin kuuluvan kirkkoisännän ja alttaripoikien avustamana. Seurakuntalaiset kävivät ensin ehtoollisella, jonka isä Gerudo ja kirkkoisäntä jakoivat yhteistoimin. Lopuksi osallistujat kävivät vielä hakemassa tuhkalla tehdyn ristinmerkin otsaansa. Saatuaan merkin otsaansa kukin poistui omiin töihinsä. Messun jälkeen jäin miettimään sen tunnelmaa. Suomalaisen näkökulmasta se tuntui valoisalta, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että oltiin aloittamassa paastonaikaa. Tähän vaikutti varmasti musiikin iloinen luonne. Kitaralla säestetyt laulut olivat mukaansa tempaavia.

Messun päätyttyä kävin tervehtimässä isä Gerudoa. Kerroin hänelle olevani suomalainen, luterilainen pappi, joka on eläkkeellä ja asuu Makatissa. Isä Gerudo puolestaan kertoi olevansa Queson Cityssä sijaitsevan seurakunnan pappi, mutta käyvänsä joskus myös Makatissa papin tehtävissä. Hän ilmaisi ihmettelynsä siitä, että olin ollut eläkkeellä jo kaksi vuotta. Keskustelumme oli veljellinen ja ekumeeninen. Kulkiessani kotia kohti vastaani tuli jatkuvasti ihmisiä, joiden otsassa oli tuhkaristi. Se näytti olevan osa tuhkakeskiviikon kulttuuria. Hyvin monessa toimistotornissa oli pidetty tuhkakeskiviikon messu yhtä hyvällä yleisömenestyksellä.

Messun jälkeen jäin pohtimaan sitä luonnollisuutta, jolla kirkko oli astunut osaksi työyhteisön kulttuuria. Messuun osallistuminen oli osa tavaksi tullutta työntekijöiden elämää. Eniten mietin seurakuntalaisten ikärakennetta. Suurin osa heistä kuului juuri siihen ikäryhmään, joka Suomessa näyttää vierastavan eniten kirkkoa ja helpoimmin luopuvan sen jäsenyydestä. Toisin asiat ovat Filippiineillä. Nuoret aikuiset ovat monin tavoin uskonnollisia. En tiedä vastausta siihen kysymykseen, mistä tämä ero johtuu. Mutta sen tiedän, että nuorten aikuisten vieraantuminen kirkosta ei ole välttämättömyys.

 

 

Kansan puisto ja kapina