Autuaita ovat kävelijät

Harrastan kävelyä. Tuota hyvin yksinkertaista perusliikkumisen tapaa. Kävelemään oppiminen on varmaankin ollut huikea askel kehityksessäni eteenpäin. Joudun sanomaan ”varmaankin”, koska minulla ei ole muistikuvia tapahtumasta. Mutta tiedän, että juuri käveleminen on tuonut elämääni huomattavan määrän valinnan vapautta. Lapsuuden asuinympäristöni oli varsin rauhallinen ja turvallinen. Sen tähden sain kävellä melko vapaasti jo muutaman vuoden ikäisenä. Kun kyllästyin olemaan kotona, lähdin kävellen mummolaan isovanhempieni luo. Voi tuota onnellista valinnan vapautta!

Kävelen täällä Filippiineillä paljon. Kävelen yksin ja välillä vaimoni kanssa. Molemmat ovat mukavia asioita. Käveleminen ei täällä ole helppoa. Vastuksena ovat monenlaiset asiat. Päällimmäinen niistä on ilmanala. Kun päivälämpötila on jatkuvasti yli 30 C:n, askel painaa. Paita kastuu nopeasti, vaikka pukeutuisi kevyestikin. Viileässä lämpötilassa kävely on kokonaan toinen juttu. Metro Manilassa kävelijän rasitteena on myös suurkaupungin saastunut ilma. Kadut ovat täynnä pakokaasuja tupruttavia autoja. Liikenne ei etene. Autot seisovat, ja pakokaasut likaavat ja lämmittävät ilmaa. Kadut on rakennettu autoja varten. Jalankulkija saa puikkelehtia autojen välistä pääasiassa omalla vastuullaan. Suojateitä ei ole. Tai jos niitä on, ne ovat täynnä ruuhkassa seisovia autoja. Liikennevalot on rakennettu pääasiassa autoilijoita varten. Jos sitten jossakin palaa jalankulkijalle kadun ylityksen salliva valo, ei kuitenkaan voi ylittää katua turvallisesti, sillä joltakin kaistalta autot saavat ajaa tai vaikka eivät saisi, ajavat kuitenkin. Katukäytävät ovat hyvin vaihtelevassa kunnossa. Aina on katsottava jalkoihin, mihin astuu.

Ehkä joku nyt ajattelee: Vain hullu kävelee Metro Manilassa. Mutta tällä hulluudella on puolensa. Kävely aamun pienen pienessä viileydessä on kuitenkin paras alku päivälle. Eläminen tropiikissa vaatii hyvää kuntoa, ja sitä on jatkuvasti hoidettava ja terästettävä. Rasittavan kävelyn jälkeen hyvä olo tuntuu koko ruumiissa. Myös ajatus kulkee usein askelten tahtiin. Moni blogi on syntynyt kävelyn rytmissä. Kun kuljemme aamu- tai iltalenkeillämme, tapaamme tuttavapiiriämme. Siihen kuuluvat Buendian ”köyhät”, Makatin vartijat, katujen lakasijat ja Ayalan puiston hoitajat. Kaikki he haluavat tervehtiä meitä. On tärkeätä, että me vilkaisemme oikealla hetkellä oikeaan suuntaan tarkistaaksemme, että tiettyä tehtävää hoitava henkilö on asemapaikallaan, jotta sitten voimme huikata hänelle joko ”Magandang umaga” (Hyvää huomenta) tai ”Magandang gabi” (Hyvää iltaa). Varsinkin aamuisin kun saatan vaimoani työhön, kuljemme eräälaisessa aamutervehdysten ”nosteessa”. Mitä pidempään olemme täällä kulkeneet, sitä laajemmaksi tervehtijöiden joukko on muodostunut. Välillä käymme jopa pieniä tagalogin kielisiä keskusteluja vaikkapa päivän säästä.

Meidät on selvästikin otettu johonkin sosiaaliseen verkostoon. Kun palaamme kotimaan lomalta, meidät toivotetaan erityisellä lämmöllä tervetulleeksi pitkin Makatin katuja. Tunnemme elävämme suosion paisteessa. Osa kävelemisen onnesta on ihmisten näkeminen ja kohtaaminen. Usein koen, että aamusta puuttuu jotain olennaista, ellen saa ostettua päivän lehteä Buendian katukäytävällä ”kioskia” pitävältä perheeltä (kuvat). He osaavat hymyillä kauniisti lehteä ojentaessaan.

Käveleminen on ainakin Filippiineillä myös yhteiskunnallinen kysymys. Varakkaat ihmiset eivät kävele. He ajavat ilmastoiduissa autoissa, joissa on tummennetut lasit. Usein heillä on oma kuljettaja.  Kun paikalliset huomasivat alkuaikoina, että kävelemme kaduilla, meitä ihmetelttiin. Erityisesti se, että vaimoni kulki kävellen työpaikalleen ja kantoi mukanaan laukkuja, aiheutti hämmästystä. Valkoihoista pidetään automaattisesti yläluokan ihmisenä, jonka arvolle kävely ei sovi.

Moni varakas filippiino elää eräänlaisessa ”kuplassa”, joka muodostuu korkeasta elintasosta, elämän mukavuuksien runsaudesta ja palvelijoiden huolenpidosta. Siinä ei tulla tutuksi köyhyyden kanssa. Käveleminen on alentumista köyhän tasolle. Sitä ei korkeassa asemassa oleva halua tehdä. Enpä ole nähnyt yhdenkään papin kulkevan täällä kadulla. Ulkoilmassa kävely myös päivettää ihoa. Ruskeaihoisuus on alhaisen aseman ja köyhyyden merkki. Naiset pyrkivät erilaisilla hoitoaineilla valkaisemaan kasvojaan ollakseen kauniita. Ei siihen ulkoilma sovi.

Filippiineillä on kuitenkin ihmisiä, jotka lähtevät korkeasta asemastaan huolimatta kadulle ja ovat valmiita rikkomaan rajoja. Täällä on viikon verran surtu lento-onnettomuudessa surmansa saanutta ministeri Jesse Robredoa, joka kuului Aquinon hallitukseen. Hän oli kävelijä. Kun hän toimi ennen ministerin postiaan yli vuosikymmenen Nagan kaupungin johtajana, hän lähti kaduille kohtaamaan ihmisiä. Hän käveli sinne, missä oli slummien asukkaita ja kuunteli heitä. T-paidassa kaupungilla ilman henkivartijaa kulkeva pormestari oli kummajainen, mutta köyhät hänestä pitivät. Jesse oli siitäkin erikoinen poliitikko, että hän ei rikastunut, vaan eli yksinkertaista elämää.  Nagan kaupunki alkoi kukoistaa, mutta laiton pelaaminen ja prostituutio kuihtuivat. Ehkä Jesse tiesi elämästä enemmän kuin auton ikkunasta näkee.

 

Taipei viikonloppumatkailijan silmin

Kaakkois-Aasiassa on hyvät ja edulliset lentoyhteydet. Filippiinien keskeinen sijainti helpottaa lentomatkoja useisiin Aasian maihin. Eräs näistä maista on Taiwan, joka on vajaan kahden tunnin lentomatkan päässä Manilasta. Päätin vaimoni kanssa tehdä pidennetyn viikonlopun mittaisen vierailun tähän Luzonin pohjoispuolella sijaitsevaan saarivaltioon.

Matkan kohteena oli Taipein kaupunki. Kun pääkaupunkia ympäröivä  Uusi Taipei otetaan huomioon, tällä kaupunkialueella asuu yhteensä lähes 10 milj. ihmistä. Tämä kaupunkiseutu on hyvin rinnastettavissa asukasmäärältään Metro Manilaan, vaikka jälkimmäinen onkin muutaman miljoonan asukkaan verran suurempi.

Ensimmäinen vaikutelma Tapeista on se, että kaikki näyttää toimivan järjestelmällisesti ja hyvin. Liikenne on kurinalaista. Kun punainen valo palaa risteyksessä, kukaan ei lähde liikkeelle, vaan kaikki odottavat valon vaihtumista. Jalankulkijalla onkin turvallinen tunne, kun lähtee ylittämään katua. Autot eivät kiilaa toisiaan, vaan pysyvät omalla kaistallaan. Tämä taas vaikuttaa siihen, että päästään eteenpäin.

Joukkoliikenne on hyvin suunniteltua, ja siihen on myös sijoitettu varoja. Bussit kulkevat omilla kaistoillaan ja niiden numerot ja reitit on helposti luettavissa. Erityisen kiitoksen ansaitsee metroliikenne. Metroverkko on rakennettu tiheäksi. Se toimii erinomaisesti. Reiteistä ja junan vaihdoista informointi on hyvin selkeätä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että paikallisena kielenä on mandariinikiina. Matkailija on otettu huomioon englannin kielisillä käännöksillä. Jos epäselvyyttä on tästäkin huolimatta, neuvontaa annetaan henkilökohtaisesti. Kun valitsee majapaikkansa metroreitin lähettyviltä, kaupungin joka kolkka on helposti tavoitettavissa. Matkustaminen metrossa on myös hyvin edullista.

Taiwanilaiset ovat hyvin ystävällistä väkeä. Ei tarvitse kovin kauan kadunkulmassa ihmetellä, kun paikalle rientää avulias tapeilainen kysymään, millä tavoin hän voi auttaa. Tämä siitäkin huolimatta, että kieli ei oikein tahdo taipua englannin ymmärrettävään ääntämiseen. Pääasia on auttaminen ja ystävällisyys. Englannin kielen taito, tai paremminkin sen puute,  näyttääkin olevan aikamoinen este vuorovaikutukseen länsimaisten matkailijoiden kanssa. Tosin Taipein kirjakaupoista voi tehdä, myös sellaisen johtopäätöksen, että siellä ollaan juuri tällä asialla.  Kirjakaupoissa on valtava määrä kielten, ja erityisesti englannin, oppikirjoja. Ne ovat hauskan ja havainnollisen tuntuisia. Jossakin saatetaan opettaa esimerkiksi sähköpostiviestin kirjoittamista englanniksi. Kirjakauppoja tuntuu olevan myös joka nurkan takana. Taiwanilaiset ovat ilmeisesti lukijakansaa.

Kun menee johonkin suurkaupunkiin lyhyelle matkalle, joutuu miettimään, millä tavoin voisi tutustua mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti kaupunkiin ja sen ihmisten elämään. Taipeissa toimivaksi tavaksi osoittautui vierailu temppeleihin. Otimme metron, jolla kuljimme valitsemamme temppelin lähelle ja lähdimme tutustumaan temppeliin ja sen ympäristöön. Vierailimme sekä buddhalaisten että taolaisten temppeleissä. Emme olleet tehneet ”kotiläksyjä” vierailuja varten, vaan lähdimme siitä tilanteesta ja tietomäärästä, mikä meillä oli. Jokaisessa temppelissä löysimme englantia osaavia ja palvelualttiita henkilöitä, joiden kanssa selvittelimme, mitä temppelissä tapahtuu ja millaista uskonharjoitus on.

Temppelit ovat häkellyttävän kauniita käsityön luomuksia. Oikeita taideteoksia, joissa on lukemattomia taidokkaasti tehtyjä yksityiskohtia. Niiden kauneutta voi ihastella vaikka kuinka pitkään. Tunnetut kiinalaiset symbolit, kuten lohikäärme ja feeniks-lintu toistuvat. Lohikäärme suojaa tulipalolta ja pahalta. Feeniks-lintu on enne hyvästä tulevaisuudesta.

Temppelit olivat kansoitettuja paikkoja, joissa ihmiset suorastaan tungeksivat. Meitä puhutteli erityisesti ihmisten tapa tuoda ruoka siunattavaksi temppeliin. Ruoka pestiin ensin temppelin ”esikartanossa” vedellä ja asetettiin sitten tähän tarkoitukseen varatuille pöydille. Meille kerrottiin, että tämä siunattu ruoka viedään sitten kotiin, ja että sillä on hyvinvointia tuottava merkitys uskovalle. Tässä uskonto tulee ruumiilliseksi. Tämä tulee lähelle kristinuskon Herran Pyhää ehtoollista. Mutta siitä ruumiillisuus on hävinnyt, kun leipä maistuu paperille ja viiniäkin juodaan vain tippa.

Kun kysyimme, mitä ihmiset rukoilevat, meille kerrottiin, että he pyytävät Jumalalta terveyttä ja menestystä arkielämän toimiinsa. Taolaisilla uskonharjoittajilla oli käytössään rukousta varten myös puiset puun kappaleet, jotka oli tähän tarkoitukseen veistetty ja siunattu. Rukoilijalla on mielessään joku arkielämään liittyvä ongelmallinen kysymys. Puuesineet heitetään ilmaan ja vastaus rukoukseen on luettavissa siitä asennosta, johon esineet asettuvat maahan pudottuaan. Uskonnon harjoittaminen on varsin käytännönläheistä toimintaa. Ei kysytä uskontunnustuksia eikä vaadita sitoumuksia. Uskovainen on temppelissä toisaalta yksin Jumalan edessä omine kysymyksineen. Toisaalta hän on muiden uskovaisten kanssa yhdessä.

Vaikka temppeli on ympäristöstään eristetty ja tässä mielessä pyhä paikka, se ulottuu usein tavallaan myös ympäristöönsä. Temppelin symbolit löytyvät myös lähistön rakennelmista. Temppelit kokoavat ihmisjoukkoja, ja niiden ympäristö on täynnä vilkasta elämää. Temppelien lähellä on monenlaisia kauppoja. Kun lähtee etsimään edullisia, mutta kauniita vaatteita tällainen alue on ”kultakaivos”. Tällainen on esimerkiksi Longshanin temppelin ympäristö. Tempppelissa ja sen lähellä paikallinen kulttuuri kukoistaa.

Turistien vetonauloja ovat ”yötorit” (nightmarkets). Nimensä ne ovat saaneet siitä, että ne ovat auki iltaisin. Yötorit ovat varsinaisia herkuttelupaikkoja, joissa on tarjolla suoraan keittiöstä mitä erilaisimpia paikallisia ruokia. Useilla yötoreilla myydään myös edulliseen hintaan vaatteita, kenkiä, koruja ja muita tarvikkeita. Vierailimme Shilinin yötorilla, joka lienee lajissaan vanhin, kuuluisin ja suurin. Myös siellä oli oma temppelinsä, jonne oli helppo pujahtaa kauppakujalta. Arki ja pyhä antoivat tässäkin kättä toisilleen. Uskonto ja arki kuuluvat yhteen. Myös monenlaiset uskomukset ja korkea teknologinen sivistys kulkevat yhtämatkaa. Molempiin taipeilainen voi turvautua.

Lentomatka Filippiinien ja Taiwanin välillä on lyhyt. Mutta yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne näissä maissa on hyvin pitkän harppauksen päässä toisistaan.

Tulvat iskevät jälleen Filippiineille

Kun heräämme aamulla läntinen taivas on musta. On aamu, mutta on pimeää kuin yöllä. Filippiineillä on menossa sadekausi.  Sadekausi ei täällä tavallisesti merkitse taukoamatonta sadetta. Nyt  sadetta on tullut jo kuitenkin  muutaman päivän lähes yhteensoittoon. Viime yönä on satanut melkein koko ajan.

Lähden tapani mukaan saattamaan vaimoani töihin. Rankkasateeseen tulee pieni  tihkusateen vaihe ja lähdemme kävelemään kohti puolen kilometrin päässä sijaitsevaa työpaikkaa.  Kadut ovat oudon tyhjät. Vain muutama auto kulkee lätäkköisillä kaduilla. Tuntuu siltä kuin olisi sunnuntai-aamu tai sitten olisimme arkiaamuna suomalaisessa suurkaupungissa, jossa autoja ei ole nimeksikään.

Oman talomme vartijoiden kanssa käymme tapamme mukaan pienen keskustelun aamun sääolosuhteista. - - ”Magandang umaga, ma’am söör (hyvää huomenta), Ma ulan, ma ulan (sataa, sataa).”

Kuljemme useiden rakennusten ohi. Samat tervehdykset ja säätilan selvitykset kuuluvat korviimme, kun vartijat toivottavat meille hyvät huomenet. Kun matkamme on edennyt  erään suurlähetystön kohdalle, vartija päättää puuttua länsimaisten ihmisten touhuiluun ja kysyy:

 - ”Työskentelettekö te tänään?”

- ” Joo, ilman muuta.”

Jonkun ajan kuluttua meille alkaa selvitä asioiden tila. Juuri kukaan ei tee tänään työtä. Kaikki on peruutettu. Koululaiset ja opiskelijat ovat kotona. Toimistot on suljettu. Koko Metro Manila on halvaantunut.  Kehätie Edsa tulvii. Vain bussit ja kuorma-autot pääsevät kulkemaan. Valtaväylät sekä etelään että pohjoiseen ovat tulvien vallassa. Tuhansien autojen matkustajat odottavat avuttomina autoissaan, että joku tulisi pelastamaan heidät.

TV-kanavat lähettävät poikkeusuutisia ja raportteja tulvatilanteesta. Useat Metro Manilan läpi virtaavat joet tulvivat ja ihmisiä evakuoidaan. Paikoin vesi on noussut niin korkealle, että ensimmäinen kerros on kokonaan upoksissa. Asukkaat hakevat yhä nousevan veden saartamina turvaa talojen katoilta. Vesi pyyhkii kovalla virtauksella talojen seiniä. TV-kanavilta tulee suora lähetys, jossa presidentti Aquino selvittelee pelastustöiden etenemistä yhdessä ministeriensä kanssa. Ilmeet ovat vakavat.

Säätiedotuksesta vastaa täkäläinen ilmatieteen laitos ”Pagasa”.Tagalon kielinen nimi tarkoittaa toivoa. Ikävä kyllä Pagasa on monesti pettänyt ihmisten toivon ja saanut toivottoman huonon maineen, kun se ei ole pystynyt ennustamaan kohtalokkaan kovia rajuilmoja. Tilanteeseen on kuitenkin tullut parannusta.  Nyt olemme saaneet kuulla useamman päivän ajan, että sateita on tulossa. Siitä emme ole kuitenkaan saaneet riittävästi tietoa, millaisia sademäärät ovat.

Filippiinien itä- ja pohjoispuolelta on kulkenut useiden viikkojen ajan joitakin taifuuneja, jotka ovat myös yltyneet trooppisiksi myrskyiksi. Viime viikolla yksi sellainen purjehti saariston ohi. Näiden matalapaineen keskusten vaikutuksesta etelä-länsi-monsuunit ovat kulkeneet Visayaksen ja etenkin Luzonin yli.  Ne tulevat kuin aallot kovan tuulenpuuskan mukana. Blogin kuvat havainnollistavat sitä, kuinka nopeasti  ja voimalla monsuunisadeon tänään ryöpsähtänyt.  Kuvat on otettu aamulla  yhden minuutin sisällä.

Tulvat koettelevat monin tavoin filippiinoja. Slummiasunnot romahtavat helposti tulvissa, mutta kunnollisestikin rakennetut talot saattavat kärsiä hyvin suuria vaurioita. Korjauskuluista muodostuu mittavia menoja muutenkin taloudellisesti tiukoilla oleville perheille.

Viikko sitten Filippiinit ohittaneessa myrskyssä kuoli melkein 40 ihmistä. Nyt emme vielä tiedä tämän päivän kuolintapauksista. Mutta on vaikea kuvitella, että ihmishenkien menetyksiltä voidaan säästyä. Ihmisiä on jouduttu tuhansittain evakuoimaan tulva-alueilla kouluihin.  Tämä tilanne on omiaan altistamaan heitä erilaisten tautien leviämiselle.