Santo Niño - Jeesus-lapsen juhla

Tammikuun kolmas sunnuntai on Filippiineillä omistettu Jeesus-lapsen juhlimiseen. Täällä häntä kutsutaan espanjalaisittain nimellä Santo Niño, Pyhä Pienokainen. Keskeisellä sijalla on Sto. Niñon ikoni. Siinä hänet esitetään eräänlaisena lapsikuninkaana, josta voima ja valta säteilevät ympäristöön. Tässä oleva kuva on otettu Saint Andrew:n kirkosta Makatista. Sto. Niñon ikoni on esillä katolisissa kirkoissa ympäri maata erityisesti tammikuun kolmantena sunnuntaina. Useissa seurakunnissa järjestetään silloin kulkueita, joissa kannetaan Sto. Niñon kuvaa. Filippiinot kokevat, että jouluaika jatkuu Sto. Niñon juhlapyhään saakka.

Sto. Niño on jotain sellaista, mikä on luonteeltaan hyvin filippiiniläistä. Sen mukaan useat kirkot ja kappelit ovat saaneet nimensä. Kylän nimenä saattaa myös olla hyvin Sto. Niño. Jeepneyn tai sivuvaunumoottoripyörän kuljettaja on antanut usein ajokilleen juuri tämän nimen. Hyvin tärkeä väline tai paikka saa nimen tuon rakkaan lapsen mukaan. Sto. Niño on olennainen osa filippiiniläistä kulttuuria ja kansan uskoa.

Sto. Niñon palvonnan alkuna pidetään espanjalaisten valloittajien ja filippiinojen kohtaamista. Tarinan mukaan Sto Niñon ikoni tuli Cebun saarelle v. 1521 espanjalaisten löytöretkeilijöiden mukana. Ferdinand Magellan valloitti laajan alan saaristoa ja liittoutui paikallisen kuninkaan Humabonin ja hänen vaimonsa, kuningatar Hara Amihanin kanssa. Kerrotaan, että Magellan antoi Santo Niñon kuvan kuningattarelle kastelahjana. Kuva on kertomuksen mukaan flaamilaisten veistäjien työtä. Magellanin valloitusretki päättyi kuitenkin huonosti, sillä muutaman vuoden kuluttua hän sai surmansa heimosodassa, ja hänen miehistönsä palasi Espanjaan.

Espanjalaisten uusi retkikunta palasi Cebulle v. 1565 löytöretkeilijä Miguel Lopez de Legazpin johdolla. Alkuasukkaiden kanssa käydyn valloitussodan aikana löydettiin Sto. Niñon kuva uudelleen. Se tuli esiin mustuneena maan tasalle poltetun talon raunioista. Tämä löytö riemastutti valloittajia. Espanjalaiset päättivät palauttaa Santo Niñon sille kuuluvaan asemaan pyhäkössä. Espanjalaiset tulkitsivat Sto. Niñon löytymisen merkkinä siitä, että Filippiinien valloituksella ja käännyttämisellä katoliseen uskoon oli Jumalan siunaus.

Sto. Niñon kuvalla oli ollut omat seikkailunsa löytöretkien välillä. Se oli jäänyt omaa luonnonuskontoaan harjoittavien alkuasukkaiden käsiin. Ensin filippiinot olivat pelänneet espanjalaisten jumalaa, Sto. Niñoa, mutta sitten he olivat huomanneet, että sillä oli suotuisia vaikutuksia terveyteen ja vaurastumiseen. Erään tarinan mukaan kuningas Humabonin ystävä parantui Sto. Niñon avulla. Kerrotaan, että hänet oli laitettu lepäämään huoneeseen, jossa oli useiden jumalien kuvia. Potilas heräsi jonkun ajan kuluttua unestaan siihen, että Sto. Niño kutitti häntä oljen korrella. Samalla hän tunsi itsensä terveeksi ja ryhtyi siitä riemusta tanssimaan. Tällaisiin kokemuksiin pohjautuu Sto. Niñon juhlissa tapahtuva tanssiminen. Sille on annettu nimeksi sinulog-tanssi, ja se on keskeinen osa palvontamenoja.

Sto. Niñossa yhtyvät katolinen ja pakanallinen perinne. Katolisessa uskossa se on Jeesuksen ikoni, joka kertoo siitä, kuinka Jumala tuli ihmiseksi. Filippiineillä se saa erityismerkityksen siitä, että se muistuttaa kansan kääntymisestä katoliseen uskoon. Filippiinojen ajattelussa Sto. Niño on tämän lisäksi paljon muutakin. Filippiiniläisissä tarinoissa Sto. Niñon paikallinen luonne korostuu niin voimakkaasti, että se mitätöi Sto. Niñon ulkomaisen alkuperän. Sen syntyperä nähdään filippiiniläisenä. Jonkun kertomuksen mukaan Sto. Niño on tullut suoraan taivaasta. Toisen tarinan mukaan se on syntynyt merestä. Nämä kaksi, taivas ja meri, ovat osa Filippiinien ominta maisemaa. Sto. Niño kuvaa filippiinojen oman kulttuurin voimaa. Täkäläisittäin voi ajatella, että katolisuus on muokattu filippiiniläiseksi Sto. Niñon palvonnan välityksellä.

Kansallisella itsenäisyydellä on vahva merkitys Sto. Niñon palvonnassa. Hänet kuvataan pienenä, mustakutrisena poikana, joka ei pysy siinä pyhimyksen kuvan vitriinissä, johon hänet on suljettu. Hän on kuin Peter Pan, joka ilmestyy sinne, missä filippiinot ovat vaarassa. Tarina kertoo, että tämä pikku poika yritti v. 1942 värväytyä USA:n joukkoihin puolustaakseen isänmaataan japanilaisia vastaan. Sto. Niño tulee sinne, missä häntä tarvitaan. (Alejandro R. Roces: The Eternally youthful saint. The Philippine Star, Saturday, January 23, 2010.)

Hän on läsnä erityisellä tavalla Cebun vuosittaisilla Sto. Niño –fesvaaleilla. Näiden juhlien keskeisiä osia ovat messut, laivalla liikkuva kulkue ja suurissa paraatimarssissa tapahtuva sinulog-tanssi. Monet saapuvat rukoilemaan parantumisensa puolesta. Kaikki tapahtuu Sto. Niñon kunniaksi.

http://www.keywordspeak.com/2012/01/sinulog-festival-2012-photos-videos.html

Sto. Niño –festivaaleja pidetään muuallakin kuin Cebulla. Eräs tällainen paikka on Pandacan, joka sijaitsee eräällä Manilan köyhimmistä alueista. Pandacanin seurakunnalla on oma kertomuksensa siitä, kuinka Sto. Niño löydettiin Pasig-joen rannasta 300 vuotta sitten. Täälläkin Sto. Niño on varjellut seurakuntalaisia monin tavoin esimerkiksi pelastamalla heidät sodan jaloista tai uhkaavilta tulipaloilta. Pandacanin pappi arvioi, että Sto. Niñon palvonta on puhkeamassa uuteen kukoistukseen kuluvalla vuosisadalla.

http://www.youtube.com/watch?v=541MYpcR1go

Näyttääkin siltä, että Sto. Niñon palvonta on leviämässä filippiino-siirtolaisten mukana ainakin USA:an. Teksasiin on jo perustettu Santo Niñon nimeä kantava, roomalaiskatolinen kirkko. Tällä tavoin ympyrä on sulkeutumassa. Euroopasta Filippiineille tuotu usko on tulkittu uudella tavalla Kaakois-Aasiassa ja palaa takaisin länteen filippiiniläisittäin "väritettynä". Valloittaako itä nyt vuorostaan länttä Sto. Niñon palvonnan välityksellä?

http://www.stonino.org/

Virkistystä lentokentällä

Vuosien varrella pitkistä lentomatkoista on tullut osa elämääni. Matkustaessani työni puolesta muutama vuosikymmen sitten lentomatkoissa oli vielä jotakin hohtoa. Tarjoilu lentokoneissa oli lähes poikkeuksetta laadukasta, ja matkustajista huolehdittiin kaikin tavoin hyvin. Nyt lentomatkailusta on tullut arkista ”puurtamista”, joka kysyy välillä kovastikin voimia. Jotta selviäisi matkasta vain kohtuullisella väsymyksellä, on pidettävä huolta itsestään ja matkakumppanistaan.

Pitkään lentomatkaan sisältyy myös usein koneen vaihtoja ja kauankin kestäviä pysähdyksiä lentoasemilla. Meille suomalaisille tällaisia lentomatkojen taukopaikkoja ovat usein Keski-Euroopan suuret lentokentät. Viime matkani Filippiineille kulki Amsterdamin lentokentän, Schipholin kautta. Siitä onkin kehittynyt suosikkini eurooppalaisten kenttien joukossa. Tähän vaikuttaa varmasti se, että Schipholin pohjapiirros on selväpiirteinen ja opastus selkeää. Vaikka matkat lähtöporteilta toiselle muodostuvat pitkiksi, se ei haittaa, kun tietää, mihin kulloinkin on kulkemassa. Eräs syy arvostukseeni lienee myös siinä, että olen kokenut kenttähenkilökunnan palvelun ystävällisenä. Myönteinen asennoituminen on luontaista hollantilaisille.

Välilaskujen aikana yritän pitää huolta fyysisestä hyvinvoinnistani kävelemällä. Lentoasemien rasitteena on usein se, että suuri joukko ihmisiä on ahdettu pieneen tilaan. Ihmisten jatkuva puheensorina ja kovaääniset kuulutukset muodostavat melusaasteen, jonka kanssa matkustajan pitäisi tulla toimeen. Tällaisesta äänensekamelskasta tulee rasite. Kun aikaa on ollut lentoasemilla, olenkin usein etsinyt hiljaisuutta. Schipholin lentoasemalta löysin hyvin rauhaisan, syrjäisen hiljentymishuoneen (Meditation centre). Tämä hiljentymishuone on avoin kaikkien uskontojen harjoittajille. Kuka tahansa voi tulla sinne ja hiljentyä oman vakaumuksensa mukaisia tapoja noudattaen, kunhan ei häiritse toisia. Modernissa, lasiseinäisessä tilassa on useita tuoleja ja etuosassa pöytä. Seinillä on muutama abstrakti taideteos, joita kukin voi tulkita omasta näkökulmastaan. Huoneen takaosassa on kirjahyllyjä, joissa on uskonnollista kirjallisuutta, kuten erikielisiä raamattuja ja koraaneja. Hyllyssä on myös esimerkiksi rukousmattoja.

Hiljentymisen mahdollisuuden lisäksi tarjolla on keskusteluapua. Hiljentymistilan vieressä sijaitsevassa neuvotteluhuoneessa päivystää pappi tai vapaaehtoistyöntekijä, jolle voi kertoa huoliaan. Tapasin siellä vapaaehtoistyöntekijän, jota nimitän tässä Theoksi. Theo on ikäiseni, vähän aikaa sitten eläkkeelle jäänyt mies. Hän työskenteli ammatissaan vammaisjärjestön palveluksessa. Siinä vapaaehtoistyö oli hyvin tärkeällä sijalla. Eläkkeelle jäätyään hän halusi toimia itse vapaaehtoisena, mutta toisessa elämänpiirissä. Theo kertoi minulle, että hiljentymishuoneen toiminta toteutetaan roomalais-katolisen ja reformoidun kirkon yhteistyönä. Vastuuta kantavat molempien kirkkojen papit. He kouluttavat avukseen myös vapaaehtoisia, joita tällä hetkellä oli 27. Theo itse oli tunnustukseltaan katolinen.

Theo painotti toiminnan avointa ja ekumeenista luonnetta. Kenellekään ei tyrkytetä minkäänlaista uskonkäsitystä, vaan keskustelu tapahtuu aina vierailijan omilla ehdoilla. Keskustelussa saatetaan hyvin käsitellä uskonnollisia kysymyksiä, mutta tarkoituksena on antaa toiselle vain mahdollisuus pohtia ja selvitellä omia näkemyksiään. Joskus hiljentymishuoneen vieras saattaa olla vaikeassakin kriisitilanteessa. Matkustaja on saattanut olla esimerkiksi palaamassa työkomennukseltaan kotimaahansa. Kotiinpaluu on voinut olla hyvin ongelmallista, kun oman perheen kanssa onkin komennuksen aikana tullut välirikko. Kotiin pitäisi matkalta palaavan mennä, kun työtehtävä ulkomailla on päättynyt, mutta hän ei oikein tiedä, haluaako enää sinne palata. Välilaskupaikka voikin tarjota mahdollisuuden selvitellä omia ajatuksia ja tunteita tällaisessakin tilanteessa.

Hyvästelin Theon. Ajatukset keskustelusta ja käynti hiljentymishuoneessa jäivät kiertämään mielessäni. Ajattelin, että tässä on nyt sitä oikeaa ekumeniaa kirkkojen, pappien ja maallikoiden välillä. On sellainen tilanne, jossa ei voida jäädä kyyristelemään omien tunnustuksellisten muurien taakse. On toimittava yhdessä ja toisia kunnioittaen. Mietin myös, osaavatko suomalaiset lentomatkustajat käyttää näitä hiljentymishuoneita, joita on useimmilla Euroopan suurilla lentokentillä. Jäin myös ihmettelemään sitä, että suomenkielinen raamattu puuttui kirjahyllystä. Onkohan näin laita myös muilla eurooppalaisilla lentokentillä? Harvalla suomalaisella raamattu on käsimatkatavarassaan. Mutta joku meistäkin voi tarvita sitä pitkän matkan aikana.

Häämatkalla Filippiineille

Matkasin vaimoni kanssa jälleen kerran vuoden alussa Filippiineille. Reittimme kulki Amsterdamin kautta, kuten niin usein ennenkin. Sieltä lähtiessämme sain toiseksi vierustoverikseni jyhkeän kokoisen, eurooppalaiselta näyttävän miehen. Matkan alkuvaiheessa keskityin seurustelemaan toisella kyljellä istuvan vaimoni kanssa ja jätin vaitonaiselta vaikuttavan miehen omiin oloihinsa. Jotain vuorovaikutuksessa kuitenkin muuttui, kun hollantilainen, sujuvasanainen stuertti alkoi päivällistä tarjoillessaan jututtaa meitä. Yllätyksekseni kuulin naapurini kertovan, että hän on norjalainen ja matkustaa Filippiineille mennäkseen naimisiin.

Vierustoverini oli arviolta jonkin verran yli 30-vuotias, raamikas mies, jonka hartiat olivat kuin ”ladon ovet”. Hän muistutti ulkonäöltään Norjan keihästähteä Andreas Thorkildsenia, joka on viime vuosina nöyryyttänyt suomalaisia keihäänheittäjiä arvokisoissa mennen tullen. Aloinkin mielessäni nimittää vierustoveriani Andreakseksi. Yli puoli vuorokautta kestäneen matkan kuluessa kävi ilmi, että Andreaksella oli erinomaiset unenlahjat. Kun miehellä oli kokoa vaikka muille jakaa, heräsin yöllä siihen, että Andreas pursuaa istuimensa yli minun puolelleni. Tunsin litistyväni, eikä uni enää maistunut. Aloitinkin keskustelun Andreaksen kanssa, kun huomasin hänessä ensimmäiset merkit heräämisestä.

Andreas kertoi, että hän asui keski-norjalaisessa kaupungissa. Ammatiltaan hän oli insinööri. Hän matkusti ensimmäistä kertaa Filippiineille. Matkan syy oli edessä olevat häät Filippiineillä. Andreasta odotti morsian, joka oli ammatiltaan sairaanhoitaja. Seurustelukumppani oli työskennellyt jo useamman vuoden Lähi-Idässä. Hän kuului siihen suureen filippiino-siirtotyöläisten joukkoon, jotka hakivat elantonsa ulkomailta. Andreas oli tavannut seurustelukumppaninsa erään netissä toimivan parinhakupalvelun kautta. Kysymyksessä oli eräänlainen ”klikkaa mua”-sivusto, josta voi etsiä mieleistään ehdokasta kumppaniksi.

Andreas oli ”chattaillyt” netissä tyttönsä kanssa yli kaksi vuotta. Näin he olivat tutustuneet ja suhde oli syventynyt vuosien myötä sille asteelle, että oli tehty päätös avioliiton solmimisesta. Tätä päätöstä toteuttamaan Andreas oli nyt menossa istuessaan KLM-lentoyhtiön lennolla Amsterdamista Manilaan. Edessä oli häiden suunnittelu ja valmistelu. Morsian oli hänkin saapunut vain muutama päivä sitten Lähi-Idästä kotimaahansa. Andreas kertoi, että morsian on veljensä kanssa häntä vastassa Ninoy Aquinon kansainvälisellä lentokentällä. Silloin hän tulee näkemään morsiamensa ensimmäistä kertaa ”livenä”. Tähän asti hän on nähnyt kumppaninsa web-kameran välityksellä. Kerroin Andreakselle, että Manilan lentokentällä on erityinen alue vastassa olijoita varten, ja siellä on melkoinen ihmisten paljous. Huomautin, että vastaanottajien ei ole kovin helppoa löytää vieraitaan. Silloin Andreas avasi päällyspaitansa napit ja näytti alla olevaa raidallista, värikästä t-paitaa. Se oli morsiamen lähettämä lahja Andreakselle. Paita varmisti myös sen, että morsian tunnistaa sulhonsa lentokentän ihmisvilinässä.

Andreas kertoi, että häiden järjestely Filippiineillä oli vaativaa. Vielä ei tiedetty, mikä viranomainen suorittaa avioliittoon vihkimisen. Andreas oli varannut kaikkeen tähän aikaa 3-4 kuukautta. Pariskunnalla oli tarkoitus muuttaa Norjaan. Siellä oli Andreaksen työ ja sieltä myös puoliso tulisi saamaan sairaanhoitajan töitä. Muuttokaan ei ollut yksinkertainen asia. Norjan viranomaiset tutkivat tilanteen tarkoin, jotta estettäisiin avioliiton avulla tapahtuva keinottelu maahan muutossa.  Mutta parin vuoden kuluessa avioliiton solmimisesta puoliso tulisi pääsemään Norjaan. Tarkoitus oli, että pariskunta asuisi Norjassa. Tilannetta tasoittaakseen Andreas oli luvannut, että kaikki loma-ajat tullaan viettämään Filippiineillä.

Andreas oli sitä mieltä, että hän ei ollut kovinkaan poikkeuksellinen norjalaismies. Hänen tuttavapiiriinsä kuului useita norjalaisia, jotka olivat avioituneet filippiiniläisen kanssa. Hänen puolisonsa voisi Norjassa solmia yhteyksiä sikäläisiin filippiinonaisiin. Andreas arveli, että norjankielen oppiminen olisi myös helppoa hänen puolisolleen, koska norja on kielenä lähellä englantia. Andreas uskoi, että sopeutuminen Norjaan sujuisi hyvin.

Matkan päättyessä toivotimme Andreakselle hyvää hääaikaa ja voimia kaikkiin valmisteluihin. Emme luonnollisesti nähneet Andreaksen ja morsiamen kohtaamista lentokentän tungoksessa. Mutta se on ollut varmasti sydäntä sykähdyttävä. Kun Makatin kotiin päästyämme olimme matkasta väsyneinä laahautuneet läheiseen ravintolaan illalliselle, palasimme keskustelussamme Andreakseen ja hänen kokemuksiinsa. Hänen tapaamisessaan oli jotain sellaista, jolla on laajempaakin merkitystä. Tällaisia pariskuntia, joissa mies on länsimainen, muodostuu paljon. Internet on tuonut mukanaan vallankumouksen pariskuntien syntyyn. Maantieteelliset etäisyydet ja valtakuntien rajat katoavat. Ihmiset valitsevat toisiaan ennen näkemättömän suurista valikoimista. Vahvoilla ovat ne, jotka voivat esittää itsestään vetovoimaisen kuvan. Seuraavaksi kysytään kykyä esitellä itseään sanallisesti. Jos haluaa päästä pidemmälle, täytyy osata myös ”chattailla” sujuvasti. Englannin taitoakin tarvitaan.

Kun puhutaan länsimaisten miesten ja filippiiniläisten naisten välisistä suhteista, esitetään usein kaksi stereotypiaa. Toisen mukaan länsimainen mies ostaa filippiinonaisen ja käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen. Toisen mukaan taas länsimainen mies on ”ressukka”, josta länsimaiset naiset eivät ole välittäneet. Hävittyään tämän kilpailun mies etsiytyy filippiinonaisen seuraan, jolle tällainenkin mies kelpaa. Tällaista suhdetta leimaa usein suuri ikäero. Näille stereotypioille on luonteenomaista epätasa-arvo. Andreas ja hänen morsiamensa eivät sopineet kumpaankaan suhdemalliin. Andreas ei suinkaan ollut ressukka, vaan komea, hyvin koulutettu, vuorovaikutustaitoinen mies, joka olisi pärjännyt hyvin norjalaisten parisuhdemarkkinoilla. Hänen tuleva puolisonsakaan ei ollut mikä tahansa tyttönen, vaan hyvin koulutettu ja työkokemusta omaava terveydenhuollon ammattilainen. Tässä mielessä kyseessä oli melko tasaveroiselta vaikuttava pari.

Miksi Andreas valitsi puolisokseen filippiinonaisen eikä norjatarta? Tätä Andreas ei meille kertonut. Mutta joitakin arvauksia voi esittää. Filippiinonaiset pärjäävät ilmeisen hyvin netissä tuotetuilla parisuhdemarkkinoilla. He ovat siroja kauniita naisia, joiden kuvat kiinnittävät huomion. Naisen identiteetti on heille hyvin merkittävä asia. Se näkyy esimerkiksi siinä, että he huolehtivat ulkonäöstään. Filippiinonaisilla on myös hyvät vuorovaikutustaidot. Niitä opitaan suurissa perheissä, joissa on tiiviit suhteet. Hellyys ja lähellä olemisen taito ovat ”veressä”. Kuitenkin heidän panoksensa työelämässä on usein varsin merkittävä.

Jotkut kysymykset jäivät meitä mietityttämään. Ulkomailla työskentelevät filippiinot lähettävät aina huomattavan osan tuloistaan kotimaahan omille lapsuuden perheilleen. Näin tulee tapahtumaan myös Andreaksen perheessä. Hänen filippiinovaimonsa lähettää todennäköisesti jopa puolet nettopalkastaan vanhemmilleen. Näillä rahoilla koulutetaan usein sisaruksia. Jokapäiväisessä elämässäkin riittää filippiinoperheellä rahanreikiä. Mietimme, onkohan Andreas ottanut tämän huomioon. Jos hän tällaiseen käytäntöön suostuu, niin hyvä on. Ehkä tässä tapahtuu globaalia tuloerojen tasoitusta. Norjan öljyrahat vuotavat Filippiineille.