Surullista, niin surullista…

Tapoihini on kuulunut vuosia tai oikeastaan vuosikymmeniä katsella itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus televisiosta. Niinpä istuin tänäkin itsenäisyyspäivänä telkkarin ääreen ja keskityin jumalanpalveluksen sanalliseen ja visuaaliseen antiin. Vaimoni seurasi ohjelmaa puolittain puuhaillen samalla muita asioita. Saarnan alkaessa kysyin, halusiko hän kuulla, mitä piispalla on sanottavaa itsenäisyyspäivänä. Hetken saarnaa kuunneltuaan vaimoni sanoi: "En halua kuunnella puhetta noin masentuneella äänellä."

Seppo Heinola ihmetteli Kotimaa 24:n kommentissaan samaa asiaa ja oli kokenut, että puhuja oli "purskahtamaisillaan itkuun". Ilmeisesti emme ole ainoita, jotka kiinnittivät huomiota saarnaajan tunneilmaisuun. Kysymys lienee kuitenkin laajemmasta ilmiöstä kirkossa, eikä suinkaan vain yksittäisestä saarnamiehestä.

Näyttää siltä, että masentuneisuus on "pyhitetty" kirkossa. Ajatellaan, että hyvä hengellinen puhe saa kuulijat herkistymään ja jopa itkemään. Aivan erinomaista on se, että puhuja itkee. Kun sekä puhuja että kuulijat itkevät saavutetaan jonkinlainen hengellinen "syväkokemus". Tätä kaikkea säestää mainiolla tavalla rytmiltään laahaava ja surumielinen hengellinen musiikki.

Saarnan vaikuttavuudessa keskitytään hyvin usein sen sisältämiin sanoihin. Mutta kuulija ottaa vastaan puheen hyvin monella eri "kanavalla". Sanoma välittyy äänen sävyn, eleiden ja ilmeiden välityksellä. Kuulija kysyy, onko eri kanavilla lähetetyt sanomat yhdenmukaisia vai ovatko ne ristiriidassa keskenään. Jos ristiriitaa esiintyy, kuulija hämmentyy. Masentuneella äänellä välitetty ilosanoma vakuuttaa tuskin ketään. Saarnastuolissa kyyristelevä pappi ei herätä luottamusta eikä rohkaise kuulijoitaan.

Kirkon työntekijät ovat kriisien ja surun ammattilaisia. Surusta tulee se ilmapiiri, jossa he ammatissaan liikkuvat. Suru, jota papit usein kohtaavat, saa helposti yliotteen heistä itsestään. He alkavat käyttäytyä masentuneesti. Se sopii tietyllä tavalla tilanteisiin, jossa masentuneita ihmisiä kohdataan. Se ei riko vallitsevaa tunneilmastoa. Mutta kun masennus valloittaa ihmisen, hän ei osaa vaihtaa tunneilmaisuaan silloinkaan, kun toisten tunneilmapiiri on kokonaan erilainen.

Papista voi tulla masennuksen levittäjä. Masennus myös tarttuu toisiin ihmisiin. Herää kysymys, näinkö ilosanomaa viedään eteenpäin. Paavali kehotti seurakuntalaisia "itkemään itkevien kanssa ja iloitsemaan iloitsevien kanssa". Nyt näyttää siltä, että papit itkevät sekä iloitsevien että itkevien kanssa.

Surumielisyys ei tee puhetta syvälliseksi, mutta jos se ei "istu" kuulijoiden tilanteeseen, se ei puhuttele. Itsenäisyyspäivä on tästä oiva esimerkki. Itsenäisyys on useimmille suomalaisille varmastikin iloinen asia. Siitä voi olla kiitollinen ja jopa ylpeä.

Itse haluan kuunnella saarnaa, jossa pappi on jättänyt paperinsa kotiin. Haluan nähdä papin, jonka olemus ja ryhti kertovat hyvästä itseluottamuksesta ja sisäisestä rauhasta. Jos papilla on surullista kerrottavaa, toivon, että hänen äänessään kuuluu "matala" sävy. Jos taas papilla on iloisia uutisia, toivon, että hänen äänensä ja koko olemuksensa heijastaisi iloa. Enpä panisi pahakseni, vaikka papin kädetkin "kävisivät". Harva meistä on elehtimisen takia saarnastuolista pudonnut. Käden liikkeet kertovat paljon. Tiedusteleehan eestiläinen heimoveljemmekin toisen kuulumisia kysymällä, kuinka "käs käyp".

Taitamattomuutta vai tarkoitushakuisuutta?

Kotimaan verkkolehti (23.11.) julkaisi tuloksia Radio Dei:n suorittamasta presidenttigallupista papiston keskuudessa. Otsikkona oli "Papit äänestävät Niinistöä". En kuulu yhdenkään presidenttiehdokkaan kannattajaryhmään, mutta haluan ottaa kantaa kyselyssä tehtyihin johtopäätöksiin tutkijan näkökulmasta.

Uutisen otsikko on mielestäni harhaanjohtava. Empiirisen tutkimuksen tuloksien selvittämisessä olennaista on aina niiden vertaaminen. Pappien kohdalla eräs mahdollinen vertailuryhmä löytyy yleistä mielipidettä luotaavien gallupkyselyiden tuloksista. Niiden mukaan esimerkiksi Niinistön kannatus lienee ollut viime aikoina hieman alle 50 % ja Haaviston n. 6 %. Tämäkään vertailu ei anna aivan oikeata kuvaa asiasta. Sen sijaan oikeampi kuva muodostuisi, jos pappeja vertailtaisiin vaikkapa muihin akateemisen koulutuksen saaneisiin. En tiedä, onko tällaisia tutkimustuloksia käytettävissä. Itse arvelen, että Niinistön kannatus on vielä keskimääräistäkin suurempaa akateemisen loppututkinnon suorittaneiden joukossa.

Tutkimuksen otos on poikkeuksellisen suuri, kun kysely on tehty 2000 papille, ja heistä 750 on vastannut. Tutkimustuloksien arvioinnissa on kuitenkin olennaista arvioida, vastaako kyselyyn vastanneiden joukko sukupuoli-, ikä-, asuinpaikka- ja virka-asemaltaan papiston rakennetta, vai onko se vinoutunut johonkin suuntaan.

Tämä lyhyt tarkastelu osoittaa, että tutkimustulokset saattavat sinänsä olla varsin oikeita, mutta niistä tehdyt johtopäätökset eivät kestä päivänvaloa. Keskeisin huomio tutkimustuloksissa on se, että Niinistöä kannatetaan papiston keskuudessa vähemmän kuin yleensä Suomessa. Sama koskee myös Timo Soinia. Sen sijaan Pekka Haavistoa kannatetaan huomattavasti keskimääräistä enemmän. Myös Sari Essayah saa selvästi laajemman kannatuksen kuin yleensä. Tällaiset johtopäätökset olisivat kuvanneet papiston näkemyksiä presidenttiehdokkaista osuvammin.

Kun sinänsä kelvollisilta näyttävien tutkimusten tuloksista vedetään kyseenalaisia johtopäätöksiä, herää kysymys, yritetäänkö tuloksia vääristellä tietoisesti. Silloin tehdään tutkimusten avulla vaalipropagandaa. Sitäkin voi aina tehdä, mutta tutkimusten käyttäminen apuna on huijaamista. Tietysti kysymyksessä saattaa olla myös taitamattomuus. Se on anteeksiannettavampaa, ja se paranee käyttämällä asiantuntemusta apuna.

Olisi mielenkiintoista tietää, oliko otsikko Radio Dei:n vai Kotimaan laatima ja miten julkaisija arvio omaa vastuutaan asiassa.

Avoin kirje HS:n nimimerkille ”Avioeroon hukkuva”

Helsingin Sanomat (2.10.2011) julkaisi Mielipide-osastollaan kirjoituksesi ”Onko armo seurakunnille vain pelkkä sana muiden joukossa?” Silmiini ei ole sattunut vastausta kirjoitukseesi. Minun mieltäni kirjoituksesi on askarruttanut. Ehkä se johtuu siitä, että teen tutkimusta pappien avioeroista. Siinä vastaani on tullut samoja kysymyksenasetteluja, joita nostit esille artikkelissasi. Kirjoituksesi ansaitsee mielestäni vastauksen. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen. En tässä edusta millään tavoin kirkkoa tai muutakaan organisaatiota. Olen yliopiston opettajan virasta eläkkeellä oleva pappi ja esitän tässä henkilökohtaisia näkemyksiä.

Kirjoituksessasi on kolme keskeistä näkökulmaa. Ensimmäinen niistä käsittelee kirkkoa työnantajana. Toisessa kosketellaan papin suhdetta työhönsä, ja kolmannessa esillä on papin avioliitto ja perhe. Näitä teemoja pohdit papin aviopuolisona, joka näkee näiden näkökulmien liittyvän kiinteästi toinen toisiinsa.

Väität, että kirkko on armoton työnantaja. Kuvauksesi mukaan kirkko olisi joutunut syvään ristiriitaan oman olemuksensa kanssa, sillä armohan on juuri sen sanoman ydin. Kirkon armottomuus tulee mielestäsi esille siinä, että työtaakkaa sysätään yhä kasvavassa määrin pappien ja muiden työtekijöiden kannettavaksi. Tämä työntekijöiden kuormittaminen on vain kasvanut, kun kirkko on joutunut uudenlaiseen ahdinkoon kirkosta eroamisen lisäännyttyä. Väität myös, että kuormittaessaan yhä enemmän työtekijöitään kirkko on välinpitämätön työntekijöidensä kasvavasta pahoinvoinnista.

Näihin väitteisiisi en pysty antamaan tyydyttävää vastausta, kun minulla ei ole tietoa eikä kokemusta työilmapiirin ajankohtaisista muutoksista seurakunnissa. Väitteesi työntekijöihin kohdistuvista tehokkuusvaatimusten kasvusta seurakunnissa on mielenkiintoinen, ja sitä kannattaisi tutkia. Arvelen kuitenkin, että seurakunnat poikkeavat toisistaan tässäkin suhteessa paljon. Joissakin seurakunnissa työntekijät tai ainakin osa heistä on todennäköisesti kanssasi samaa mieltä. Toisaalla kokemus työnantajan asenteista työntekijöitä kohtaan voi olla hyvinkin myönteinen. Vaikka seurakunta on uskonyhteisö, se on työilmapiirinsä suhteen riippuvainen samoista tekijöistä kuin muut organisaatiot. Sillä ei ole mitään taikasanaa ongelmien ratkaisemiseksi.

Kysymys on yksinkertaisesti johtamisesta seurakunnassa. Kirkosta eroamiseen liittyvä ahdinko on uusi ja vaativa haaste johtamiselle. Kirkossa on tuudittauduttu liikaa asetelmien pysyvyyteen, ja siksi eroaalto synnyttää ahdistusta ja hätäännystä. Johtajilta se vaatii paineen sietokykyä. Alaisten niskaan ahdistusta ei saa kaataa.  Kun johtaja säilyttää malttinsa, muidenkin on helpompi pysyä rauhallisina. Mieleeni on jäänyt pieni tarina johtamisesta. Kun eräältä johtajalta kysyttiin, kuinka hän auttaa alaisiaan rajaamaan työtään, hän vastasi: ”Lähden itse ajoissa töistä kotiin.”

Olen yhtä mieltä kanssasi siitä, että myös kirkon työntekijä tarvitsee omaa aikaa ja lepoa jaksaakseen työssään. Tämä edellyttää työn rajaamista. Esimies voi auttaa tässä alaistaan, mutta lopulta avaimet työn rajaamiseen ovat työntekijän omissa käsissä. Siinäpä se ongelma onkin. Kirjoitit siitä, kuinka pappisvaimosi on monipuolisella tavalla lahjakas työssään. Kerroit myös siitä, kuinka hän saa kehuja mm. saarnoistaan. Kuvasit häntä ahkeraksi ja velvollisuudentuntoiseksi. Työn paineessakin hän antaa itsestään avuliaan ja valoisan kuvan ulkopuolisille.

Työ antaa ihmiselle mahdollisuuden käyttää ja kehittää omia lahjojaan. Toisten antama palaute tukee itsetuntoa ja auttaa oman työntekijäidentiteetin luomisessa. Nämä kokemukset antavat tyydytystä ihmiselle. Samalla ne kehittävät koko persoonallisuutta ja vahvistavat itsenäistymistä. Myös seurakunnan työyhteisö voi olla hyvin kiehtova. Työtovereina saattaa olla värikkäitä ja mielenkiintoisia persoonallisuuksia. He ovat usein hyvin keskustelutaitoisia. Työ ja työyhteisö voivat olla melkoinen lahja. Kun papin työ on uskonnollinen kutsumustehtävä, pappi tuntee tekevänsä työssään juuri sitä, mikä on elämässä tärkeintä.

Papilla on monta hyvää syytä viihtyä työssään. Tähän työn kiehtovuuteen sisältyy kuitenkin ”loukku”. Vetovoimainenkin työ on työtä, ja kun se valtaa tilan muulta elämältä, seurauksena on väsymys. Viihtyminen työssä on työnantajan näkökulmasta useimmiten loistava asia. Mutta silloin kun työ muuttuu koko elämän keskukseksi ja työyhteisö korvaa perheen, jotakin on pahasti vinossa. Työ voi olla pakoa esimerkiksi avioliiton vaikeuksista. Ongelmia ei tarvitse kohdata, kun voi mennä aina töihin ja etsiä siitä lohdutusta. Työn rajaamista opitaan usein vasta, kun on koettu työuupumukseen liittyvä kriisi.

Olet kirjoittanut nimimerkillä ”Avioeroon hukkuva”. Viittaat kirjoituksessasi myös kirkon työntekijöiden avioeroihin tuttavapiirissäsi. Ymmärrän tämän niin, että pelkäät avioeroa omalla kohdallasi. Ajattelet ilmeisesti, että pahoinvointi seurakunnan työyhteisössä voi tunkeutua parisuhteeseesi kohtalokkain seurauksin. Minusta vaikuttaa siltä, että tällainen ajattelu ”ulkoistaa” avioliittosi ongelmat. Mielestäni Sinun tulisi keskittyä ennen kaikkea sellaisiin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa suoraan.

Voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi. Älä anna pelon avioerosta hallita itseäsi. Keskustele tästä jonkun luotetun ja ymmärtävän ihmisen kanssa. Olet joutunut eräänlaiseen kolmoisdraamaan. Kilpakumppaninasi on vaimosi työ. Kehitä omaa vetovoimaasi. Nainen etsii useimmiten miehestä turvallisuutta. Itsenäinen ja itseensä luottava mies herättää naisessa luottamusta. Jos sen sijaan pelkäät vaimosi menettämistä, ja haukut jatkuvasti hänen työtään ja työyhteisöään, varmistat puolisosi halun viihtyä työssä.

Keskity myös tarkastelemaan sitä, mitä kuuluu teidän parisuhteellenne. Pohdi sitä, millaisista asioista vaimosi pitää, kun hän on seurassasi. Vaimoa kannattaa hemmotella.   Mieti sitä, mitä voisit tehdä, jotta vaimollasi olisi hyvä olla lähelläsi. Kerro vaimollesi, kuinka merkittävä ja arvokas hän on Sinulle. Vaimollesi on tärkeätä kuulla Sinun suustasi myös se, että hän on viehättävä ja vetovoimainen nainen. Parisuhde on olennaiselta osaltaan eroottinen suhde. On hämmästyttävää, kuinka harvoin pariskunnat keskustelevat siitä, millaista heidän seksielämänsä on.  Uskonnollisesti suuntautuneet ihmiset häpeävät monesti keskustelua seksistä. Miesten uskomuksena on usein se, että naiselle riittää se, kun mies saa tyydytyksensä. Kuuntele vaimosi kokemuksia.

Toivotan Sinulle menestystä kilpailussa!

Ystävyydellä

Hannu Sorri 

Norway close to Filippino`s hearts – Osanotto norjalaisille

The Filippinos are mourning with the Norwegians. The Editorial of today`s Philippine Daily Inquirer, a newspaper with wide circulation in the country, writes on the tragedy under the headline “Day of Terror”. The Editor describes the instances of horrific violence ironic, because Norway is “one of the most peaceful and peace-loving countries”. Norway is according to Inquirer “a pacifist, peaceful country” famous of hosting the annual Nobel Peace Prize awards. Norway is also very well- known for involvement in many peace processes in many parts of the world. The Editor realizes that in recent years Norway has taken a greater role in international politics, and particularly in peace keeping and peace promotion.   The contribution of Norway is mentioned in mediation between Israel and Palestine Liberation Organization. Norway was also the chief mediator in the conflict between the Sri Lankan government and Tamil separatists. In the Philippines the Norwegians are highly valued as a mediator of all these conflicts. But this is not enough. The efforts of Norway in mediation between Philippine government and National Democratic Front since 1996 have been extremely important for the country.   That brings the Norwegians close to the hearts of Filipinos. This bond exists despite of the distance of thousands kilometers between the countries. That is what Philippine Daily Inquirer tells us today. It shows highly appreciation of the Norway by the Filippinos and their sympathy with the Norwegians.

Olen seurannut CNN:n ja BBC:n välittämänä Norjan tapahtumia tuntien sisäistä kipua ja hämmennystä.  Olen tuntenut syvää avuttomuutta väkivallan ja mielettömyyden keskellä. Jotain haluaisin tehdä. Kun norjalaiset ovat olleet mielessäni, päätin kaivaa esiin vanhan ystäväni sähköpostiosoitteen. Kun sen lopulta onnistuin löytämään, panin lyhyen osanottoviestin. Kuvittelin mielessäni, että se oli eräänlainen kynttilä, jonka sytytin norjalaisille uhreille.

Vastaus viestiini tuli parissa tunnissa. Siitä ymmärsin, kuinka tärkeitä kaikki eri tahoilta tulleet, tavalla tai toisella tukea antavat viestit heille nyt ovat. Ystäväni luetteli, keiltä valtionjohtajilta oli tullut osanottotervehdyksiä ja millä eri tavoin uhreja muistetaan. Norjalaisten tuska on nyt suuri. Olkoon tämä blogi suomalaisen expatin osanotto norjalaisen suruun.

Muistosanat Evankelistalle

Avatessani aamulla Kotimaan verkkosivut silmiini tuli surua herättänyt uutinen: Kalevi Lehtinen on kuollut. Kalevi oli nuoruuteni suuria vaikuttajia. Merkittävimmät muistoni hänestä ovat pääasiassa 60-luvulta.

Tapasin hänet ensimmäisen kerran 60-luvun alussa Lempäälässä järjestetyssä telttakokoussarjassa. Toisena pääpuhujana oli teologian ylioppilas Kalevi Lehtinen, joka oli tuolloin kesätöissä Kansan Raamattuseurassa. Silloin oli jo nähtävillä se, mitä tulossa oli. Kalevi oli "armoitettu" puhuja. Hän osasi puhua niin, että kuulijat ymmärsivät. Puheessa oli koko ajan tunteiden paloa, joka vetosi kuulijoihin. Koko tunne-elämän skaala oli myös mukana naurusta itkuun saakka. Puhe sisälsi myös lähelle tulevia tarinoita, yksinkertaistuksia ja kärjistyksiä. Jo tuolloin tässä nuoressa evankelistassa oli vetovoimaa ja karismaa.

Seuraava merkityksellinen kohtaaminen tapahtui muutaman vuoden kuluttua, kun olin lopettelemassa lukiota. Olin herätyskristillisyyden hallitsemassa uskonelämässäni ajautunut kapeille ja ahdistaville "raiteille". Tapasin silloin Kalevi Lehtisen, jonka kanssa uskaltauduin keskustelemaan omasta ahdingostani. Näissä keskusteluissa elämääni alkoi "valaista" uusi armon näkökulma. Ymmärsin, että mikään uskossani ei ollutkaan riippuvaista siitä, mihin itse pystyn. Tällainen yhteinen uskon merkittävimmän sisällön jakaminen teki meistä "hengen heimolaisia" ja liittolaisia. Meistä tuli vuosien mittaan ystäviä.

Opiskeluni alkuaikoina tapasimme usein. Kalevi oli silloin Kansan Raamattuseuran opiskelijapappina. Kävin aina silloin tällöin kertomassa huoliani Kaleville. Yhteistyömme ja ystävyytemme jatkui myös siten, että olin Kalevin johtamalla rippikoululeirillä isosena. Kalevin vanavedessä sain myös muita kesätöitä. Olin eräänlaisessa "Kalevin koulussa". Vähitellen aloimme kuitenkin kulkea eri suuntiin. Kalevi tutustui amerikkalaisperäisen Campus Crusade – järjestön toimintaan ja löysi sieltä "hengellisen kotinsa". Minä en taas puolestani koskaan osannut samaistua tähän liikkeeseen. Lähdimme kulkemaan eri suuntiin. Yhteytemme kuihtui. Tapasimme kyllä monesti vuosien mittaan. Silloin Kalevi suhtautui minuun aina myönteisesti ja hyviä kokemuksia muistellen.

Kalevi oli hyvin monitahoinen ja vetovoimainen persoona. Toisaalta Kalevi oli hyvin älyllinen ja toisaalta voimakkaasti emotionaalinen. Mieleeni on jäänyt se, kuinka Kalevi paneutui tehtäväänsä uskonnonopettajana ollessaan vielä teologian ylioppilas. Hän kertoi lukeneensa kaikki lukion eri oppiaineiden oppikirjat, jotta hän käsittäisi sen, mitä oppilaat tietävät eri aineista. Tämä oli minusta vaikuttavaa, mutta se kuvaa hyvin myös Kalevia. Kaikessa piti mennä perusteellisesti pohjaan saakka.

Kalevi osasi myös leikkiä. Muistan, kuinka hauskaa oli, kun rippisleirillä pelasimme lentopalloa. Muodostimme yhdessä lähes lyömättömän kahden miehen joukkueen, kuten nykyään on beachvolleyssä tapana. Kerran Kalevi pyysi minua pelaamaan kanssaan shakkia. Kalevi oli tottunut voittamaan tässäkin lajissa. Peli minun kanssani oli kuitenkin ilmeinen virhe, sillä tein Kalevista "matin". Tämä oli Kaleville lähes kestämätön paikka, ja minun olikin kohta pelattava uusi peli hänen kanssaan. Sen Kalevi voitti.

Erilaisten pelien, kirvelevien tappioiden ja riemukkaiden voittojen lomassa Kalevi opetti minulle myös papin taitoja. Erityisesti muistan sen, mitä Kalevi sanoi puhujan taidoista. Kalevin mielestä puhujan piti olla johdonmukainen. Hänellä piti olla kyky jäsentää puhe selkeästi ja pitää se "kasassa". Toisaalta puhujan piti olla tunneherkkä niin, että hän pystyy koskettelemaan kuulijoiden tunteita. Nämä taidot näkyivät sitten hänen puheissaan.

Kalevi ei ollut kovin kiinnostunut organisaatioista. Hän keskittyi sisältöihin. Hän pyrki voittamaan ihmisiä Jeesuksen puolelle. Tämä oli ihmisiin vaikuttamista. Kalevi ei ollut kirkollinen vallan käyttäjä vaan hengellinen vaikuttaja.

Sisko ja sen lapset. Taksimatka Manilassa.

Olimme (vaimoni ja minä) saaneet viisumin pidennyksen Intramuroksen vanhassa kaupunginosassa sijaitsevasta Ulkomaalaistoimistosta (Immigration). Tällä kertaa kaikki sujui mallikkaasti ja jopa nopeasti. Astuessamme pääovesta ulos paikalliset nuoret miehet viittoivat innokkaasti taksin paikalle. Tämä käsien heiluttelu ei ole suinkaan ilmaista, vaan ”maan tapa” vaatii antamaan siitä muutaman peson juomarahan.  Taksi -Toyota, jonka ovet aukaistiin meille ripeästi juomarahan voimalla, näytti verrattain hyväkuntoiselta. Päivä oli lämmin jo aamusta ja matkaa helpotti huomattavasti kunnossa oleva ilmastointi.

Tuskinpa olimme istuneet takapenkille, kun taksikuski alkoi tehdä tuttavuutta kanssamme. Nimitän häntä Juaniksi. Ensimmäiseksi Juan kysyi meiltä, olimmeko asuneet kauan Filippiineillä, johon vastasimme myöntävästi. Pienen alkuverryttelyn jälkeen päästiinkin sitten asiaan. Juan kysyi meiltä, olemmeko ajatelleet adoptoida lapsen. Kysymys oli niin yllättävä, että jouduin tarkistamaan, olinko kuullut oikein. Kyllä olin. Sanoimme, että olimme  siihen liian vanhoja ja että emme voineet enää ajatella lasta. Kerroimme myös, että meillä on jo lapsia. Juan kysyi, missä ne lapset ovat. Siihen vastasimme, että he asuvat Suomessa ja ovat aikuisia. Varmemmaksi vakuudeksi kerroimme, että meillä on myös lapsenlapsia. Olemme siis Lola ja Lolo, kuten täällä tavataan sanoa. Juan ihmetteli, miksi me sitten olemme Filippiineillä. Vastasimme, että se on tämä vaimon työ.

Meille esitetty kysymys lapsen adoptiosta oli kuitenkin niin kiinnostava, että lähdimme kyselemään sen taustaa. Juan kertoi, että hänen sisarellaan on yksinkertaisesti liikaa lapsia. Sisarella on kolme tytärtä, jotka ovat kahdeksan-, viisi-, ja yksivuotiaat. Siskolla ei ole varaa elättää heitä. Sisar erosi miehestään, kun joutui jatkuvan väkivallan kohteeksi. ”Mitä muuta oli tehtävissä, kun sisar kulki jatkuvasti silmä mustana”, kysyi Juan. Avioliitto on juridisesti edelleen voimassa, kun Filippiinien lainsäädäntö ei tunne avioeroa (divorce). Mutta pari elää erossa toisistaan (separeted). Sitä paitsi mies on työtön ja elää uudessa suhteessa naisen kanssa, jolla puolestaan on lapsi edellisestä liitosta. Miehestä ei näin ollen ole aikaisemman, vai pitäisikö sanoa ”oikeudellisen” perheensä elättäjäksi. Sisko on tehdastyöläinen. Hänen palkkansa on kuukaudessa hieman yli 5000,- pesoa (n. 85,- eur).  Tällä summalla sisar pystyy vuokraamaan huoneen, jossa perhe voi asua, mutta ruuan hankkimiseen jää hyvin niukasti rahaa. Lisäksi sisaren työpaikka on jatkuvasti katkolla. Tehdastyöntekijän kanssa tehdään vain kuuden kuukauden sopimus kerrallaan. Työsuhde on aina sen jälkeen anottava uudelleen.

Juanin siskon elämäntilanne näyttää melko surkealta. Siskon kahdeksanvuotias vanhin tytär joutuu osaltaan kantamaan perheen taakkaa. Hänen on pitänyt jättää koulunkäyntinsä kesken, kun on hoidettava perheen pienintä. Lapsenhoitajaan ei tässä yksinhuoltajaperheessä ole varaa. Sisaren ahdinko heijastuu myös Juanin parisuhteeseen. Juan on oman lapsuuden perheensä ainoa poika. Kun vanhemmat ovat kuolleet, hän tuntee olevansa erityisessä vastuussa sisaristaan. Hän ei yksinkertaisesti voi jättää sisariaan pulaan ja koettaa avustaa tätä ahdinkoon joutunutta yksihuoltajasisartaan. Juanin vaimo ei kuitenkaan katso hyvällä silmällä sisaren avustamista. Hänen mielestään heillä ei ole siihen varaa. Juanin palkka taksikuljettajana ei ole hääppöinen. Vaimo pitää pientä kanttiinia Malatessa.  Tällä kaikella perhe pärjää jotenkuten. Mutta sisaren avustamiseen ei vain olisi rahaa. Tämä aiheuttaa nyt ristiriitoja Juanin ja vaimon välille.

Juanilla itsellään on vain yksi tytär. Hän näytti meille kuvan tyttärestään, kun auto seisoi ruuhkassa. Tytär on lukioikäinen ja isänsä silmäterä. Kivan näköinen tyttö. Juan oli onnellinen tyttärestään. Erityisen iloinen hän kertoi olevansa siitä, että hänellä oli vain yksi lapsi. Juan suorastaan väänteli käsiään tästä yhden lapsen onnesta. Enempään hänellä ei olisi mitenkään varaa. Juan kysyi meiltä, miksi sellaiset miehet tekevät lapsia, joilla ei ole sitten varaa kustantaa heidän elämäänsä. Siihen emme osanneet vastata. Ehdotin kuitenkin yhtenä mahdollisuutena sitä, että uskonto saattaisi kieltää ehkäisyvälineiden käytön. Tästä Juan ei halunnut jatkaa keskustelua kanssamme. Hän kertoi olevansa katolinen, joka käy usein kirkossa.

Juan oli huolissaan sisarestaan ja pienestä yksivuotiaasta sisaren tyttärestään, joka ei saanut tarpeeksi ruokaa. Tilanteen ratkaisuksi Juan näki sen, että yksivuotias tyttö tarjotaan adoptoitavaksi. Uskon, että Juan oli sopinut asiasta sisarensa kanssa. Juanin ammatti taksikuskina tarjosi mahdollisuuden adoption markkinointiin. Länsimaisille pariskunnille kannatti aina yrittää esittää asiaa. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin kala nappaa. Juan kertoi, kuinka adoptio voitaisiin toteuttaa täällä laillisesti. Ensin tehdään sopimus asiasta adoptioon suostuvan perheen kanssa. Sitten asia viedään valtion viranomaisten käsittelyyn. Adoptoijan on palkattava itselleen juristi. Päätös adoptiosta tulee n. vuoden kuluessa. Kaikki näyttäisi sujuvan melko saumattomasti.

Taksimatka päättyi. Kiitimme Juania ja nousimme autosta. Kävin hakemassa lähiravintolasta kotiimme lounaan. Aloimme aterioida, mutta samalla mielessämme oli yksivuotias nälkäinen lapsi. Pohdimme sitä, oliko tässä kysymys myös ihmiskaupasta.

Picket for human rights in Makati – Mielenosoitus ihmisoikeuksien puolesta

Lottorahoista maastureita piispoille

Valtion pelimonopolin tuottamien varojen käyttö on aiheuttanut skandaalin Filippiineillä. Lotossa, vedonlyönnissä ja muissa rahapeleissä pyöriviä varoja hallinnoi Suomen Raha-automaattiyhdistystä vastaava organisaatio, The Philippine Charity Sweepstakes Office (PCSO).  PCSO:n keräämät voittovarat on tarkoitettu erityisesti köyhien kansalaisten terveydenhoitomaksuihin. Nyt on käynyt kuitenkin ilmi, että voittovaroja on käytetty laittomiin tarkoituksiin. Kaikki tämä on tapahtunut edellisellä hallintokaudella silloisen presidentin Gloria Arroyon suostumuksella. Kun rahoja on tuhlailtu, PCSO on ajautunut miljoonien velkoihin.

Viime päivien kuluessa on tullut esille se, että PSCO on Arroyon käskystä lahjoittanut varoja myös osalle katolisen kirkon piispoista. Tämä on tullut ilmi PSCO:n tilien tarkastusraporteista. Piispat ovat saaneet rahaa SUV (sport utility vehicle) – autojen eli maastureiden ostamiseen. Niiden merkkikin on yksilöity PCSO:n asiakirjoissa. Ne kertovat, että rahaa annettiin erityisesti Mitsubishi Pajeroiden hankintaan. Kysymyksessä on melkoisen hulppea maasturi. Sellaisella kyllä piispan matka taittuu mukavasti huonoillakin tieosuuksilla, joita täällä Filippiineillä kyllä riittää.

Piispojen matkanteko olisikin sujunut mallikkaasti, mutta mutkia matkaan tuli, kun valta vaihtui. Uuden presidentin mukana tulivat uudet johtajat PSCO:lle ja alkoivat kiusalliset tilintarkastukset. Ikäväksi asian tekee se, että perustuslaki kieltää julkisen rahan tai omaisuuden luovuttamisen suoraan tai epäsuorasti millekään uskonnolliselle yhteisölle tai papille lukuun ottamatta sotilas- tai vankilapappeja. Näin ollen sekä rahasumman luovuttaja että vastaanottaja ovat syyllistyneet rikokseen.

Tilintarkastuksessa on tullut ilmi, että kuusi piispaa on saanut maastureita ja  lisäksi käteistä rahaa yhteensä 8,3 miljoonan peson (n. 133.000 eur) arvosta. Täällä se on hyvin suuri summa rahaa. Varojen luovutus on tapahtunut Arroyon virkakauden viimeisinä vuosina 2007 – 2010. On tulkittu, että piispojen lahjomisen tavoitteena on ollut vaikuttaminen piispain kokouksen päätöksiin.  Filippiineillä kansalaiset ovat olleet laajalti sitä mieltä, että vuoden 2004 vaalien tulos perustui petokseen, jonka avulla Arroyo säilytti valtansa. Vaarana oli tuolloin, että kansa olisi jälleen kerran lähtenyt EDSA:lle ja poistanut hänet vallasta joukkovoiman avulla. Lahjomalla osan piispoista Arroyo onnistui vaimentamaan piispain kokouksen, eikä siitä ollut kansan tukijaksi.  ”Pajero piispoille” Noy Noy Aquinon valtaan astuminen onkin ollut pettymys. Heidän joukostaan onkin kuulunut julkisia kannanottoja, joissa on suositeltu Aquinon luopumista presidentin asemasta. Tämä on tuntunut kovin kummalliselta, mutta nyt se vaikuttaa kyllä ymmärrettävältä. Pyrkiihän Aquino korruption paljastamiseen ja kitkemiseen.

”Pajero piispat” ovat pyrkineet pysymään piilossa. Nyt on ”kissojen ja koirien kanssa” haettu heitä esiin. Piispojen autojen merkkejä on selvitelty ja hintoja kyselty. Piiliottelu kuitenkin jatkuu. Avustajat kertovat, että piispat eivät tiedä asiasta. Muisti horjuu. Kirkossa on pyritty puolustelemaan PSCO:n varojen vastaanottamista sillä, että autoja on käytetty köyhien ja huumeongelmaisten auttamiseen. Kidnappausten selvittämisessäkin Pajerot ovat olleet mukana. Onko varkaus hyväksyttävää silloin, kun varastettua omaisuutta käytetään jossakin määrin hyvään tarkoitukseen? Pyhittääkö tarkoitus keinot? Tällaista ajattelua on totuttu nimittämään ”jesuiittamoraaliksi”.

PSCO:N varojen vastaanottamiseen liittyy myös toinen moraalinen ongelma. Katolinen kirkko vastustaa uhkapelaamista olkoonpa se sitten laillista tai laitonta. Kirkko vastustaa pelaamisen kulttuuria. Pelatessaan ihmiset tekevät kirkon tulkinnan mukaan syntiä. PSCO:n varat ovat syntyneet siis synnin seurauksena. Kun kirkko ottaa vastaan näitä varoja, se saa osakseen synnin ”hedelmiä”. Hyväksyessään rahojen antamisen se syyllistyy varkauteen ja lahjoman ottamiseen. Samalla se myös osaltaan tukee pelaamisen kulttuuria. Kaiken tämän kirkko paikkaa sillä, että lahjomia käytetään jossakin määrin yhteiskunnallisesti hyväksyttäviin tarkoituksiin. Tässä moraalissa kirkko on ajautunut syvään ristiriitaan itsensä kanssa. Tämä on korruption moraalia, eikä näin toimivasta kirkosta ei korruption vastalääkkeeksi yhteiskunnassa.

Kirkon ajattelu on kovin mustavalkoista, silloin kun on kysymys seksuaalimoraalista. Mutta kun ollaan talouden ja rahan alueella, mustavalkoisuus häipyy, ja sijalle tulevat periaatteen poikkeukset ja poikkeuksien poikkeukset. Olisi oikein virkistävää, jos joku kirkon edustaja joskus tunnustaisi avoimesti ja rehellisesti syyllistyneensä ahneuden syntiin. Sellaista en ole juuri kuullut.

Kirkon taholta on väitetty, että tässä jupakassa on kysymys sitä kohtaan suunnatusta hyökkäyksestä, joka johtuu katolisen kirkon vastustuksesta perhesuunnittelulakia (RH bill) kohtaan. Tällainen väite saa kirkon omituiseen valoon. Eikö siinä, että piispat ottavat vastaan lahjomia, ole julkisen keskustelun aihetta? Juuri tästä näkökulmasta ”Pajero piispojen” käytös näyttääkin tekopyhältä. Itse ollaan valmiita ostamaan maastureita köyhien lääkemenoihin tarkoitetuista valtion varoista, mutta köyhille ei niistä varoista anneta kondomeita. Se kun on tuhlailua. Piispat ovat perhesuunnittelulakia vastustaessaan myös vedonneet perustuslakiin, jossa korostetaan perheen merkitystä yhteiskunnan perustana ja valtion tehtävää suojella perhettä. Ehkäisyvälineiden käyttö on piispojen mukaan perheen kiinteyttä ja merkitystä hajottavaa ja sellaisena perustuslain vastaista. Tällaisen johtopäätöksen tekeminen edellyttää hyvin kyseenalaista perustuslain tulkintaa. Sen sijaan tulkintaa ei tarvita ollenkaan siinä, että valtion varat eivät kuulu kirkolle. Olisi kannattanut sitäkin ajatella, ennen kuin istuu Pajeron rattiin.

”Pajero piispojen” oikeudellista vastuuta selvitellään parhaillaan. Piispojen kokous on vetäytynyt esimiesvastuusta syrjään. Kirkon taholta on todettu, että piispat ovat suoraan vastuussa paaville. Siinäpä on paavilla tekemistä, kun on koko maailmanlaajan katolisen kirkon piispojen ainoa esimies. Saapa nähdä, puuttuuko paavi asiaan, ja jos puuttuu, millä tavoin se tapahtuu. On mielenkiintoista seurata, toteaako hän, että piispat ovat oikeudellisesti vastuussa rikoksistaan yhteiskunnan edessä.  Vai käykö niin, että paavin esimiesvastuu muodostaa savuverhon, johon piispat ja heidän Pajeronsa häipyvät?

Tulvien maa

Filippiinit on ollut jälleen esillä kansainvälisissä tiedotusvälineissä maata vaivaamien tulvien vuoksi. Täällä on siirrytty kesästä sadekauteen, ja sen on huomannut. Tällä kertaa kovat sateet ovat tulleet vain tavallista aikaisemmin. Kesäkuussa kaksi trooppista myrskyä on ylittänyt Filippiinien alueen. Myrskyt ovat kulkeneet Mindanaon ja Visayaksen itäisten saarien yli ja sivunneet myös Luzonin itärannikkoa. Myrskyjä ovat seuranneet rankat monsuunisateet, jotka ovat levittäytyneet koko maahan.

Viime päivien tulvista on kärsitty erityisesti Mindanaon saarella. Ongelmana on ollut erityisesti se, että vesihyasintit ovat valloittaneet laajalti Rio Grande – jokea. Joki on ollut kasvamassa umpeen ja virtaus on estynyt. Tämä tilanne on paljastunut, kuinkas muuten, rankkojen sateiden saavuttua. Nyt yritetään tätä sumaa purkaa, mutta tulvat ovat tehneet vahinkonsa. Tässä onkin tulvimisen keskeinen syy. Vesi ei kulje jokiuomissa, kun ne ovat eri syistä tukossa. Cotobaton kaupungin ja sen asukkaiden pelastaminen tulvilta Mindanaolla olisi edellyttänyt sitä, että Rio Granden virtauksen vuosien kuluessa tukkineet vesihyasintit olisi raivattu pois. Siihen olisi tarvittu tehokkaita kaivureita. Nyt kansa kysyykin, missä ovat valtion kaivurit Mindanaolla. Joku on kehottanut kysymään Ampatuaneilta, jotka ovat hallinneet suvereenisti saaren monien vuosien ajan muslimialuetta, ja ovat nyt parhaillaan syytettynä 57 ihmisen elämän vaatineesta verilöylystä. Yksi kaivuri on nähty pari vuotta sitten ihan TV-lähetyksessä saakka. Se oli kaivanut syvän kuopan, johon oli tarkoitus peittää verilöylyssä surmatut vainajat ja heidän autonsa. Ehkä tämä työmääräys "hautausurakoinnista" ohitti vesihyasinttien raivaamisen.

Metro Manilakin sai juhannuksen tienoissa taifuuni Falconista osansa. Ongelmana on täälläkin se, että vesi ei tahdo kulkea. Kun vesi ei kulje, autotkaan eivät kulje. Kun autot eivät liiku, mikään muukaan ei liiku. Kaupunkia yhdistävä kehätie EDSA muuttui vesiväyläksi, jolla liikenne seisoi tuntitolkulla. Kaduilla vastaan tulee yllätyksenä pätkiä, joissa vesi on noussut hyvin korkealle, vaikka televisiossa tiedotetaan niistä kaduista, joilla vesi on puolen renkaan tai polven korkuisella tasolla. Osa Metro Manilan kaduista tulvi niin paljon, että niille ei ollut kevyillä ajoneuvoilla asiaa ollenkaan. Autojen sähkölaitteet saavat helposti vettä, ja siinä sitä ollaan. Hermot ovat koetuksella. Jos tällainen tilanne jatkuu päiväkaupalla, jakelukuljetukset liikkeisiin loppuvat, ja kauppojen hyllyt alkavat tyhjentyä.

Huonoimmassa asemassa ovat ne, jotka asuvat jokien, purojen ja ojien varsille kyhätyissä hökkelikylissä. Tulvat nostavat näissä veden niin korkealle, että mutavyöryt lähtevät liikkeelle. Myös Metro Manilassa jouduttiin Pasig-joen varrelta hakeutumaan evakuointikeskuksiin. Näitä on järjestetty varsinkin koulujen tiloihin. Tämä on välttämätön ensiapu kodittomiksi jääneille, mutta siinä piilee myös uusi vaara. Täkäläiset koulut ovat huonosti varusteltuja. Vessat ovat puutteellisia, ja niitä on liian vähän koululaisillekin. Kun näihin tiloihin ahdetaan kotinsa menettäneiden joukko, voi hyvin kuvitella, millaiseksi majoituksen hygieniataso muodostuu. Erilaisten tartuntatautien puhkeaminen uhkaa tulvalta pelastettuja. Tulvavedet ovat jo sinänsä terveyttä vaarantava tekijä. Tulvivien alueiden asukkaat joutuvat lähes poikkeuksetta kahlaamaan tulvissa. Lapset näyttävät välillä nauttivan vesileikeistä. Ongelmana on kuitenkin se, että tulvavedet ovat likaisia. Ne liuottavat mukaansa kaduilla olevat jätteet ja lian. Tällaisia ovat esimerkiksi rottien ulosteet. Tulvavedestä voi saada hyvin vakavia sairauksia, etenkin, jos jaloissa on arpeutumattomia haavoja. Pitäisi olla vähintään "nokialaiset" jalassa, mutta kun niitä ei ole. Metro Manilan tulvista saa kuvan Blog Watch:ssa olevasta kuvavalikoimasta http://blogwatch.tv/news/tweeps-share-photos-of-floods-in-metro-manila/

Tulviminen paljastaa koko yhteiskunnan surkean tilanteen. Pelastustoimintaan tarvittavia teknisiä välineitä on liian vähän ja ne ovat puutteellisia. Ihmisiä kyllä riittää auttamaan ja tukemaan toisiaan. Tulvat paljastavat myös yhteisöjen suunnittelun ja rakenteiden puutteet. Metro Manilan tulvaongelmat johtuvat suurelta osalta siitä, että viemäröinti on huonolla tolalla. Ei ole rakennettu suurkaupungin tarvitsemaa riittävää viemäriverkostoa tehokkaine pumppuasemineen. Kaupunkia halkovien pienien jokien ja ojien tehtävänä on kuljettaa vedet mereen. Tämä ei toimi, kun ne ovat tukossa. Tukkeutuminen taas johtuu siitä, että asunnottomat ihmiset ovat valloittaneet jokien ja ojien varret ja rakentaneet kojunsa rantatöyräille tai jopa veden päälle. Näin on saatu asuntoja, joissa vesi "tulee ja menee". Kun roskat heitetään aina jokeen tai ojaan, vesi alkaa seisoa. Ojat ovatkin usein muovijätteen tukkimia.

Asunnottomien häätäminen ei ole mikään yksinkertainen asia. Joiltakin osin täkäläinen lainsäädäntö suojaa tontin valtaajaa. Asunnottomien siirtäminen on hyvin ongelmallista. Kyseessä on huomattava osa esimerkiksi Metro Manilan asukkaista. Asunnottomat haluavat olla siellä, missä ihmiset liikkuvat. Se tarjoaa aina jonkinlaisia elannon mahdollisuuksia. Pakkosiirrot herättävät vastustusta, ja voivat johtaa jopa kapinointiin. Poliitikko voi laskea myös tällaisen toiminnan vaikutuksen seuraavissa vaaleissa. Asunnottomille pitäisi hankkia kunnallistekniikalla varustetut asunnot, jotta tilanne muuttuisi olennaisesti. Tämä onkin sitten jo iso kustannuserä yhteiskunnalle.

Kunnollisen viemäröinnin suunnittelu ja rakentaminen on suuri haaste. Metro Manilan viranomaiset ovat kertoneet, että kokonaissuunnitelma suurkaupungin sadevesiviemäröinnistä on tekeillä. Sen on tarkoitus valmistua alkuvuodesta 2012. Sen jälkeen alkaa tietysti laaja keskustelu asiasta. Toteutusaikataulusta ei uskalleta vielä puhua. Sitten on edessä kysymys siitä, kuinka viemäröinti rahoitetaan. Valtion kukkaro on tyhjä. Tulviminen jatkuu Metro Manilassa niin kauan, kuin asunnottomien slummit tukkivat ojien virtausta, eikä viemäröintiä saada rakennettua.

Filippiinien ilmatieteen laitos, Pagasa, on ennustanut, että tänä vuonna Filippiinien yli kulkee vielä 12 - 15 taifuunia. Olemme siis vasta sadekauden alussa. Pagasa on myös ennustanut, että taifuunit tulevat vain lisääntymään seuraavina vuosikymmeninä. Tämä kasvu johtuu täkäläisten asiantuntijoiden mukaan menossa olevasta ilmaston lämpenemisestä. Taifuunien syntymistä lisää Tyynellä merellä jo tapahtunut pintavesien lämpeneminen. Jos tämä pitää paikkansa, kehittyvä maa maksaa hintaa rikkaiden länsimaiden elintason noususta. Täällä taas maksumiehiksi joutuvat ennen kaikkea köyhät, jotka kärsivät tulvista eniten.

Protestanttinen kirkko syyttää ex-presidenttiä vakavista ihmisoikeusrikkomuksista.

Vuosi sitten virkansa jättänyt, Filippiinien entinen presidentti Gloria Macapagal-Arroyo on joutumassa tilille hänen virkakaudellaan tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista. Filippiinien Yhdistynyt Kristuksen Kirkko (United Church of Christ in the Philippines, UCCP) on nostanut oikeudessa asiaa koskevan kanteen häntä vastaan. Kirkon edustajat katsovat, että Arroyo on presidentin ominaisuudessa vastuussa viiden kirkon pastorin tai johtajan surmaamisesta ja useista laittomista pidätyksistä sekä kidutuksista.


Laittomuuksien tekijöinä UCCP:n edustajat pitävät armeijan sotilaita. Heidän käsityksensä mukaan ihmisoikeuksien loukkaukset olivat osa Arroyon hallinnon käynnistämää vastavallankumouksellista toimintaohjelmaa, joka oli suunnattu kommunistien kukistamiseksi v. 2005 - 2007.  Tässä toiminnassa ”neutralisoitiin” valtion vihollisina pidettyjä henkilöitä. Kun ihminen surmattiin, hänestä tuli valtion kannalta todellakin ”neutraali”. Tähän liittyviä murhia ja muita ihmisoikeusrikkomuksia ei tutkittu koskaan missään oikeusasteessa.

Arroyon johtaman vastavallankumouksellisen toiminnan yhtenä ongelmana oli se, ketkä määriteltiin valtion vihollisiksi. Eräästä julkisuuteen v. 2004 vuotaneesta salaisen tiedustelupalvelun raportista käy ilmi, että Yhdistynyttä Kristuksen Kirkkoa pidettiin Filippiinien kommunistipuolueen peitejärjestönä. Kirkon johtajat yrittivät puhdistaa sen mainetta ja kertoivat, että vain hyvin harvat henkilöt kirkossa asennoituivat myönteisesti vasemmistolaisuuteen. Selitykset eivät auttaneet.  Vuonna 2007 kirkon edustajat valittivat poliisivoimille, että useat kirkon edustajat kokivat olleensa vakoilun ja seurannan kohteina. 


Monet Filippiineillä ajattelevat, että valtion vihollisiksi määriteltiin yksinkertaisesti poliittiset vastustajat. Täällä väitetään myös, että Yhdistyneeseen Kristuksen Kirkkoon kohdistunut vaino on vain jäävuoren huippu armeijan järjestämistä verilöylyistä, ja että Arroyon kaudella tapahtui ihmisoikeuksien loukkauksia Marcoksen diktatuurin tapaan. Kanteita on tulossa lisää, jos asianomaisten uskallus vain riittää. Yhdistyneen Kristuksen Kirkon edustajien mukaan heidän jäsenistössään on lukuisa joukko henkilöitä, jotka eivät uskalla turvallisuutensa tähden ryhtyä oikeustoimiin. Tämä viittaa siihen, että pelko estää laajemminkin syytteiden nostamisen.

Yhdistyneeseen Kristuksen Kirkkoon kuuluu n. puoli miljoonaa jäsentä. Sillä on n. 2500 seurakuntaa ja n. 1600 pappia. Se on perustettu vuonna 1948. Tällöin Filippiinien Metodistikirkko ja eräät evankeliset kirkot liittyivät yhteen. Kirkon juuret ovat amerikkalaisten protestanttien, kuten metodistien ja baptistien, lähetystyössä, joka voimistui 1900-luvun alussa Filippiineillä. Kirkon tunnustus pohjautuu uskonpuhdistuksen oppi-isien Lutherin ja Calvinin ajatteluun. Yhdistynyt Kristuksen Kirkko kuuluu jäsenjärjestönä Filippiinien ei-katolisten kirkkojen muodostamaan Kirkkojen Kansalliseen Neuvostoon, joka on myös Kirkkojen Maailman Neuvoston jäsen.  Muita Kansallisen Neuvos-ton jäseniä ovat mm. Luterilainen Kirkko ja Episkopaalinen Kirkko, Baptistikirkkojen Liitto ja Filippiinien Itsenäinen Kirkko. Eräs Yhdistyneen Kristuksen Kirkon seurakunnista sijaitsee Manilassa. http://ellinwoodph.com/index.php

Kuvatessaan tehtäväänsä Yhdistynyt Kristuksen kirkko liittää aina evankeliumin sanoman julistamisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen toisiinsa. http://uccp.org.ph/vision-and-mission/ Kun esimerkiksi tutustuu kirkon elektronisiin julkaisuihin löytää varsin mielenkiintoisia feministiteologien artikkeleita, joissa tarkastellaan naisten alistettua asemaa yhteiskunnassa ja kirkossa sekä erittelyä yhteiskunnassa vaikuttavista valtarakenteista, jotka tuottavat epätasa-arvoa. Kirkko on hyväksynyt myös naispappeuden. Ihmisoikeusaktivistit näkevät, että juuri Yhdistynyt Kristuksen Kirkko on taistellut johdonmukaisesti alistamista ja sortoa vastaan aina Marcoksen valtakaudesta tähän asti. Niissä piireissä Jumalaa kiitetään tästä kirkosta. Sen sijaan katolista kirkkoa pidetään vallanpitäjien ”nuoleskelijana”, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Myös Kirkkojen Kansallinen Neuvosto on asettunut varauksettomasti puoltamaan Yhdistyneen Kristuksen Kirkon oikeustoimia.

Tällaisesta ryhdikkyydestä, yhteiskunnallisesta vastuunkantamisesta ja ihmisoikeuksien polkemisen vastustamisesta Yhdistynyt Kristuksen Kirkko on saanut maksaa kalliin hinnan. Vähemmistökirkon papeista ja johtavista maallikoista on tullut meidän aikamme marttyyreitä. Nyt edessä on yhteiskunnallisesti hyvin haastava tilanne. Presidentti ja armeija ovat saaneet aseman, joka on taannut heille rankaisemattomuuden. Nyt tämä mitataan uudelleen oikeusistuimissa. Samalla nähdään, millainen oikeusvaltio Filippiinit on.

Ihmisoikeudet eivät ole mikään sivuseikka uskonnollisissa näkemyksissä. Asennoituminen niihin jakaa hyvin merkittävällä ja jopa ratkaisevalla tavalla myös uskonyhteisöjä. Ihmisoikeuksia ei voi noudattaa myöskään epäjohdonmukaisesti. Tasa-arvon vaatimus koskee kaikkia. Kaikille kuuluu ihmisarvo, tai sitten sitä ei ole lopulta kenelläkään.

Herätysliikkeet ja kirkko. Avoin kirje tutkija Hanna Salomäelle

Käsittelet artikkelissasi "Kirkon herätysliikkeet tulee pitää kirkon yhteydessä" (HS 15.6.) eräissä seurakuntayhtymissä esiin tulleita ajatuksia vähentää talousarviossa näiden liikkeiden järjestöjen lähetystyöhön tarkoitettuja määrärahoja ja kolehdin keruusta kieltäytymistä. Toteat, että tämä kielteinen asennoituminen nousee eräiden herätysliikkeiden heteroseksuaalisuutta puoltaneesta nuorten videokampanjasta. Seurakuntaan osallistumista koskevien tutkimusten pohjalta kerrot, että suuri osuus kirkossa kävijöistä ja seurakunnan toimintaan muutoinkin osallistuvista on herätysliikkeiden jäseniä. Näiden tosiasioiden ja tapahtumien pohjalta teet eräitä johtopäätöksiä ja tulkintoja, joihin haluan puuttua.

Kun kerrot seurakuntien päätöksistä supistaa herätysliikkeiden taloudellista tukea, teet kaksi kyseenalaista tulkintaa. Ensimmäinen niistä on se, että seurakunnat pyrkivät vaikuttamaan talousruuvia kiristämällä järjestöihin siten, että ne muuttaisivat ideologiaansa. Näin ei mielestäni välttämättä tarvitse olla. Kysymyksessä voi olla pikemminkin vain se, että seurakunnan luottamusmies haluaa käyttää saamaansa valtaa omantuntonsa mukaan. Hän saattaa ajatella, että tämä järjestö ei edistä sitä kristillisen uskon tulkintaa, joka hänellä on. Viime seurakuntavaaleissa oli uudella tavalla esillä tasa-arvoon liittyvät kysymykset. On ilman muuta selvää, että nämä näkökulmat tulevat esille myös päätöksen teossa. Moniäänisyys kirkossa merkitsee myös toisistaan poikkeavia päätöksiä kirkon taloudessa. Eikö tämä kuulu yhtenä osana siihen moniäänisyyteen, jota itsekin näytät suosittelevan.

Esität myös toisen kyseenalaisen tulkinnan. Väität, että taustalla saattaisi olla halu päästä eroon herätysliikkeiden kannattajista. Tämä väite vaikuttaa kovin epätodennäköiseltä. Kun ollaan eri mieltä ja tehdään erilaisia päätöksiä, se ei välttämättä merkitse yhteistyön katkaisemista. Se on pikemminkin osa yhteistyötä. Jatkat edelleen "pallottelua" kirkosta erolla. Arvelet, että "herätysliikkeille vaaditut sanktiot saavat varmasti monet kannattajat kysymään kirkkoon kuulumisen mielekkyyttä". En tiedä, miten tämä pitäisi tulkita. Onko kysymys peitetystä uhkailusta? Jos herätysliikkeille ei nyt olla "kilttejä", niin kirkon penkit tyhjenevät ja lopulta aktiivisin joukko häipyy kokonaan kirkosta. Näin hän Sinä kirjoitat.

Tällainen uhkailu pitäisi lopettaa alkuunsa. Sillä ei tässä pitkälle päästä. En usko herätysliikkeiden laajamittaiseen kirkosta lähtöön ainakaan näillä näkymin. Se johtuu mielestäni siitä, että kirkko muodostaa eräänlaisen maaperän, josta ne kasvavat. Kirkosta ne saavat kannattajansa ja kirkko tukee niitä monin eri tavoin. Lähetysmäärärahat ovat "hyttysen hyrinää" siihen epäsuoraan taloudelliseen tukeen, mitä liikkeet saavat esimerkiksi seurakunnan kiinteistöjen käyttämisessä. Myös monet seurakuntien työntekijät palvelevat osaltaan myös herätysliikkeitä. Eräs kirkossa pysymisen syy on myös ideologinen. Kun on kirkon herätysliike, saa sellaisen leiman, joka herättää luottamusta. Kuvaat herätysliikkeiden kannattajien suhteet kirkkoon kovin ekonomisoituneiksi. Tarkoitan silloin sitä, että raha ratkaisee. Sellainen suhde on vailla sisältöä. Se on tavallisesti kirkosta eroamisen taustalla. Herätysliikkeiden kannattajilla on mielestäni hyvin monimuotoiset suhteet kirkkoon.

Entäpä jos sitten kuitenkin tapahtuu se, että herätysliikkeiden kannattajat jättävät kirkon, ainakin suurelta osalta? Tapahtuuko silloin jotain, mikä on korvaamatonta? Ne, jotka lähtevät kirkosta, joutuvat tuskin hunningolle, sillä heillähän on silloin omat "paimenensa" liikkeen piirissä. Voisiko tällainen repeämä johtaa siihen, että kirkon työntekijät arvioisivat uudelleen sen, mikä on tärkeätä heidän työssään. Kun herätysliikkeiden kannattajat muodostavat suuren osan seurakunnan osallistujista, eikö tämä johda vääristymiin voimavarojen käytössä. He eivät liene niitä "kadonneita lampaita", joita Jeesus kehotti etsimään. Eikö nyt ole tilanne se, että 100 lampaasta yksi on löydetty? Tämän yhden ympärillä pyörivät sekä seurakuntien ja herätysliikkeiden työntekijät. Hukassa on kuitenkin 99 lammasta, mutta ne eivät herätä huolestumista.


 

Itsenäisyys ja lippu

Filippiineillä vietettiin 12.6. itsenäisyyspäivää, joka oli järjestyksessä 113. Minun "matikkapääni" ei tässä laskutavassa tahdo pysyä mukana, sillä tietämäni mukaan Filippiinit on ollut itsenäinen valtio vasta toisen maailmansodan jälkeen vuodesta 1946. Täällä kuitenkin ajatellaan toisin. Filippiinien valtion itsenäisyysjulistus ehdittiin antaa Espanjan kanssa käydyn sodan jälkeen vuonna 1898. Voitto Espanjasta tapahtui Yhdysvaltojen avulla. Kun sitten Espanja hävisi sotansa Yhdysvalloille, se luovutti vallan Filippiineillä voittajalle. Tästä puolestaan syttyi jälleen sota, mutta tällä kertaa uutta isäntävaltaa vastaan. Vuonna 1902 Yhdysvallat sai taistelujen jälkeen vallan käsiinsä Filippiineillä. Ensimmäinen itsenäisyyskausi jäi hyvin lyhyeksi.

Filippiinien lipusta tuli vuosikymmenien aikana itsenäisyyspyrkimysten symboli. Se oli tunnusmerkki jo kerran julistetusta itsenäisyydestä ja tuki omalla olemassa olollaan itsenäistymishalua. Amerikkalaisten valtakaudella annettiin välillä erityinen laki, joka kielsi Filippiinien oman lipun nostamisen. Lipun nostaminen on ollut tärkeätä myös tämän 113. itsenäisyyspäivän juhlinnassa. Makatissa kaikissa taloissa nostettiin lippu sikäli, kuin se vaan oli mahdollista. Kuvassa on lippu nostettuna meidän kotitalomme pääovelle. Ayala-säätiö on järjestänyt itsenäisyyspäivän kunniaksi Ayala Triangle –puistoon Filippiinien lipun historiaa kuvaavan näyttelyn. Puistoon on pystytetty myös kuvassa oleva kolmesta kolmikulmaisesta lieriöstä muodostuva tilateos. Katsojan näkökulmasta riippuu, muodostuuko siitä yhtenäinen lippu. Filippiinien lippu kiehtoo edelleen taiteilijoita.

Lipussa on paljon tunnuskuvallisuutta. Aurinko merkitsee edistystä ja kehitystä, jota filippiiniläiset ovat saaneet aikaan. Kolmikulmaisuus kuvaa päivän sarastusta vuorten takaa. Auringon säteet tarkoittavat niitä maakuntia, jotka lähtivät kapinaan Espanjaa vastaan. Kolme tähteä tarkoittaa Luzonin, Visayaksen ja Mindanaon saaria. Lipun kolmella värillä on erityinen sisällöllinen merkityksensä. Valkoinen tarkoittaa veljeyttä, tasa-arvoa ja rauhaa. Sininen merkitsee ylevää ihanteellisuutta, poliittisia päämääriä, totuutta ja oikeutta. Punainen puolestaan tarkoittaa isänmaallisuutta, urhoollisuutta, sankaruutta ja halua uhrautua itsenäisyyden puolesta.

Onko Filippiinit saavuttanut itsenäisyyteensä sisältyviä päämääriä? Urhoollisuutta ja sankaruutta kansalaiset osoittivat erityisesti kansan kapinassa, joka huipentui kehätie EDSA:lla tapahtuneeseen yhteenottoon diktaattori Marcosin joukkojen kanssa. Sankaruutta osoitti erityisesti nykyisen presidentin isä Ninoy Aquino, joka oli opposition kärkihahmo. Hän vastusti avoimesti Marcosin hirmuvaltaa ja menetti tässä taistelussa myös henkensä. Kansa sai marttyyrinsä. Sankaruutta osoittivat myös rukousnauhoja käsissään heiluttelevat nunnat, jotka asettuivat EDSA:lla panssarivaunujen eteen.

Filippiinien valtion lyhyt historia sisältää useita oikeusmurhia, jotka ovat jääneet selvittämättä. Esimerkiksi poliittisissa kapinaliikkeissä mukana olleita Ihmisiä on hävinnyt, eikä kukaan lopulta näytä tietävän, mikä on ollut heidän kohtalonsa. Kiusallisia totuuksia paljastaneita toimittajia on surmattu. On ilmeistä, että muslimialueen kuvernööri Ampatuan suunnitteli ja toteutti poliittisten vastustajiensa joukkomurhan Mindanaolla. Erilaisia lahjontaskandaaleja on tullut esille kuluneen vuoden aikana jatkuvasti. Viimeisin koskee vankiloita, joissa rikkaat vangit ovat ostaneet itselleen hotellitason mukavuuksia, liikkumisvapauksia vankilan ulkopuolella ja ilotyttöjä seksikumppaneikseen. Vaikka kaikki tämä näyttääkin hyvin surkealta, hyvää on se, että korruptio on alkanut tulla esiin. Tässä mielessä presidentti on selvästi saavuttamassa päämääräänsä korruption kitkemisestä.

Tasa-arvosta on vaikea puhua maassa, jossa 40 % väestöstä on köyhiä ja vain pieni osa on hyvin rikkaita. Suurelta osalta köyhiä puuttuu kunnollinen asunto. Lapset keskeyttävät koulunsa, koska perhe tarvitsee heidän työpanostaan. Köyhyys jatkuu suvuissa kierteenä, josta on vaikea irrottautua. Onnetonta on myös se, että vaikka reipas talouskasvu on jatkunut Filippiineillä useamman vuoden, se ei ole koitunut köyhän väestön hyväksi. Firmat ja varakkaat perheet ovat vain rikastuneet. Tämä kehitys on laajalti tunnustettu huolenaihe tässä maassa. Sillä on vaikutusta koko valtion vakauteen ja kansan turvallisuuteen. Keinot köyhyyden poistamiseen näyttävät olevan melko vähissä.

Vaikka epätasa-arvo yhteiskunnassa muodostaakin piilevän uhan, Filippiineillä eletään nyt verrattain vakaassa tilanteessa. Kommunistien ja ääri-islamistien sissiliikkeet eivät ole viime aikoina nostaneet juurikaan päätään. Naapurivaltioihin on pyritty pitämään hyvät suhteet. Myös liittolaisuus Yhdysvaltojen kanssa on tuonut turvallisuutta. Ajankohtainen riita on kuitenkin syntynyt muutaman neliökilometrin suuruisesta Spratlyn saarialueesta, joka sijaitsee Palawanin saarelta koilliseen. Alueella on ilmeisesti huomattavia kaasu- ja öljyvaroja. Filippiinit katsovat alueen kuuluvan heille. Mutta samoin ajattelevat myös Kiina ja Vietnam. Myös Malesia ja Brunei pitävät ainakin osaa alueesta omaan valtioonsa kuuluvana. Onkin ruvennut esiintymään "aseiden kalistelua".

Filippiinien mielestä tilanne kärjistyi, kun kiinalaiset partioalukset härnäsivät filippiiniläisiä siviilialuksia. Vietnam on kuumana Spratlystä ja pitää parhaillaan alueella sotaharjoitusta. Tähän kiinalaiset ovat reagoineet voimakkaan kielteisesti. Filippiiniläiset ovat keskustelleet kärjistyneestä tilanteesta liittolaisensa Yhdysvaltojen kanssa. USA on korostanut jännittyneen tilanteen rauhanomaista ratkaisemista. Se on kertonut julkisuuteen myös, että se ei asetu Filippiinien puolelle kiistassa. Samalla on ilmoitettu, että yhdysvaltalainen hävittäjä on lähetetty Spratlyn vesille. Filippiineillä uumoillaan, että Yhdysvallat olisi sittenkin heidän puolellaan.

Filippiinien lippu nostetaan salkoon siten, että sininen raita on ylhäällä, mutta kun valtio on sodassa, lippu käännetään toisinpäin. Silloin punainen raita on ylhäällä. Toivotaan, että lippua ei täällä tarvitse kääntää sotalipuksi.

Asiointia auringon paisteessa ja byrokratian varjossa

Olin saanut vaimoltani tehtävän. Opetuksessa käytetty tietokone hajosi. "Uuden" tietokoneen ja videoprojektorin yhdistävä kaapeli eivät sopineetkaan yhteen. Lupauduin järjestämään asian. Totesin, että lupauksen täyttämiseen tarvitsen rahaa. Aloitin päivän menemällä pankkiin. Täytin käsin rahan nostoon vaadittavan lipukkeen. Siihen minun on aina kirjoitettava yhä uudelleen mm. pankkitilini numero ja kahteen kohtaan laitettava allekirjoitukseni, joista toisen toistuvasti unohdan. Päätin maksaa samalla myös kaapelitelevision kuukausimaksun. Minkäänlainen sähköinen maksaminen ei tule täällä kyseeseen. Kirjoitin myös kaapelitelevision laskuun käsin erillisen maksulipukkeen liitteeksi. Lipukkeessa on mm. puhelinnumerolleni kohta. Minun pitäisi se täyttää uudelleen joka kerta, kun maksan laskun. Unohdin senkin ja toivoin, että myös virkailija unohtaisi eikä muistaisi kysyä sitä tällä kertaa. Kaikki sujui hyvin, mutta yhdessä kohdassa seinä tuli vastaan. Yritin ovelasti ujuttaa maksuun myös kaksi päivää myöhässä olevan sähkölaskun. Laskun suuruus on 5,65 pesoa (0,09 eur). Tiesin kyllä, että yritykseni oli selvääkin selvempää "lusperointia", sillä myöhästynyt maksu on käytävä suorittamassa sähkölaitos Meralcon Makatin konttorin kassalla. Kun se kuitenkin sijaitsee kilometrin päässä kotoamme, ajattelin yrittää "ilmaveiviä" pankissa. Mutta menestys oli huono. Koetin selittää, mutta rankaisuksi sain pankkineidin pään pudistuksia ja nuhtelevan katseen.

Pankkitiskillä ajoittain koetuista takaiskuista huolimatta olen varsin tyytyväinen siihen, että minulla on pankkitili Filippiineillä. Se ei olekaan mikään itsestään selviö. Tässä tapauksessa se oli pitkän ja sitkeän työn tulos. Yritin aluksi käyttää hyväksi jopa papin ammattiani tehdäkseni vaikutuksen ja saadakseni tilin avatuksi. Vedin papin paidan päälleni, laitoin pannan kaulaani ja painelin pankkiin. Tämä ei ollut ehkä ihan sitä, mihin 42 vuotta sitten pappisvihkimyksessäni Tampereen tuomiokirkossa olin sitoutunut, mutta ajattelin, että hätä ei lue lakia. Annoin ymmärtää, että pankilla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus saada asiakkaaksi luotettava pappimies. Pääsinkin eteenpäin. Takahuoneesta kutsuttiin johtaja keskustelemaan kanssani. Johtaja aloitti kohteliaasti keskustelun siitä, pitäisikö hänen kutsua minua nimellä "Isä" vaiko "Veli". Asetuin suosittelemaan "Isää". Seuraavassa vaiheessa johtaja pyysi synninpäästöä "Isältä" siitä, että hän ei voinut avata minulle tiliä. Annoin hänelle anteeksi. Tämän pitemmälle emme silloin kuitenkaan päässeet. Kun sitten sain työluvan Filippiineillä, alkoivat salvat avautua, ja pankkitilikin myönnettiin. Tiliä avattaessa jouduin hyvin henkilökohtaisia tietoja mittaavaan keskusteluun. Kaiken muun ymmärsin, mutta sitä minun oli vaikea tajuta, että minun piti kertoa pankille äitivainajani tyttönimi. Nyt Tordesillas kadun pankkikonttorissa tiedetään, että se on, vai pitäisikö sanoa: oli, Junnila. Ehkä edessä on joku ennalta aavistamaton käänne pankkiasioinnissa, jossa tämänkin tiedon merkitys paljastuu.

Rahaa saatuani lähdin ostamaan kaapelia. Pakkasin videoprojektorin ja läppärin autoon ja suunnistin kohti Buendian lähettyvillä sijaitsevaa Cash and Carry - tavarataloa. Kun sähkölaitos Meralcon konttori sijaitsi matkan varrella, päätin tehdä pienen poikkeaman päästäkseni sähkölaskusta eroon. Parkkeeraaminen ei ollutkaan sitten niin yksinkertaista. Korttelin kierrettyäni sain vartijan avustuksella autoni tungettua pysäköintiruudun puolikkaaseen ja riensin pääovesta sisään. Meralcon palveluhallissa oli väkeä kuin "helluntaiepistolassa". Laskin, että olisi ottanut vähintäänkin tunnin jonottaa kassalle. Se on aika paljon yhdeksän sentin suuruisesta laskusta. Päätin poistua hyvässä järjestyksessä. Ovella kysyin kansan paljouden syytä vartijalta. Kuulin, että on kuun vaihde ja sähkön katkaisemista pelätään. Siksi maksajat olivat saapuneet luukulle.

Suunnistin kohti tavarataloa. Ruuhka mateli hitaasti Buendialla. Mutta enpä jäänyt sielläkään vaille seuraa, sillä erilaiset kaupustelijat ja rahaa pyytelevät lapset puikkelehtivat autojen välistä koputtelemaan valkoihoisen miehen ikkunoita. Pysyin lujana. Joku varmaankin hermostui ja pamautti ilmeisesti nyrkillä auton perään. Räpsäytin hätävilkut päälle ja lähdin tarkastamaan mahdollisia vaurioita. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Tavaratalossa lähdin liikkeelle suuresta Ansonin elektroniikkaliikkeestä. Sieltä minut neuvottiin eteenpäin. Kiersin kolme pienempää alan liikettä. Tulos oli nolla. Mutta viidennessä liikkeessä myyjä ryhtyi soittelemaan tarvitsemani sovittimen perään ja lopulta kertoi, että saisin kaipaamani tuotteen seuraavana päivänä. Hienoa. Olin toiveikas.

Muistin, että tarvitsen myös sormipattereita seinäkelloon. Menestyksen rohkaisemana palasin Ansonille, jossa olin nähnyt sellaisia. Löysin etsimäni patterit ja esitin ostotarjoukseni myyjälle. Myyjätär kaivoi patterit vitriinistä ja kipitti kassatiskille, jonne hän pyysi minuakin siirtymään. Kassalla uusi myyjätär kirjoitti ja printtasi minulle A5-kokoisen laskun. Maksoin laskun (hieman yli 1,- eur). Ojensin käteni saadakseni patterit. Minulle kerrottiin kuitenkin, että asia ei ole suinkaan näin yksinkertainen. Päästäkseni eteenpäin minun oli siirryttävä jälleen uudelle tiskille, joka on erityinen ostosten luovutustiski. Siirryin myyjän viittausten opastamana myyntihallin toisella puolella sijaitsevaan asiointi- pisteeseen. Esitin siellä jälleen uudelle myyjälle saamani maksukuitin. Myyjätär lähti etsimään hallin toiselta puolelta ostamiani pattereita. Pienen harhailun jälkeen ne löytyivät. Myyjä näytti patterit ja kuitin vielä ovella seisovalle vartijalle, joka teki kuittiin merkinnän. Kuitti leimattiin vielä ja minä marssin pikavauhtia pois liikkeestä. Kahden patterin ostossa olin asioinut kolmella tiskillä, minua oli palvellut neljä kaupan työntekijää. Kun saavuin kotiin, olin käyttänyt puolipäivää aikaani asiointiin ja kulkemiseen. Lopputulos ei kuitenkaan ollut hääppöinen. Itse pääasiasta, tietokoneen ja projektorin yhdistämiseen tarvittavasta sovittimesta olin saanut vain lupauksen. Sähkölaskukin oli jäänyt maksamatta. Varsinaisena tuloksena ponnisteluistani oli kaksi sormipatteria. No, onpahan toiveita siitä, että kello näyttää oikeaa aikaa.

Kotona ryhdyin pohdiskelemaan byrokratiaa tässä maassa. Mihin ihmeeseen tarvitaan niitä kaikkia lippusia ja lappusia, joita asiakkaat ja työntekijät vuoron perään täyttävät pankeissa ja liikkeissä. Kuka tätä kaikkea tietoa tarvitsee ja mihin nämä paperit arkistoidaan? Erilaisten paperien täyttämiseen ja siirtelemiseen paikasta toiseen käytetään valtava määrä työvoimaa. Työpaikat vilisetvät näitä paperin täyttäjiä ja siirtäjiä. Filippiineillä on tilastojen mukaan 55 miljoonaa aikuisväestöön kuuluvaa ihmistä. Heistä 30 miljoonalla on työpaikka. Työpaikkaa itselleen etsiviä aikuisia on 11 miljoonaa. Loput ovat työvoiman ulkopuolella. Työssä olevia on itse asiassa vain jonkin verran yli puolet aikuisväestöstä. Näyttää siltä, että aika suuri osa näistäkin työntekijöistä on jonkinlaisessa suojatyöpaikassa. Hyvin monet joutuvat etsimään työtä ulkomailta. Mitä tapahtuu tälle yhteiskunnalle ja näille ihmisille, kun toimintoja ja työntekoa aletaan järkeistää?

Seksi korventaa kirkkoa

Olemme tulleet keskelle Filippiineillä käynnissä olevaa kovaa yhteiskunnallista ja poliittista taistelua perhesuunnittelulaista (RH bill), joka on menossa kohta parlamentin käsittelyyn. Vastakkain ovat erityisesti katolinen kirkko, tai ainakin sen johto, ja hyvin hajanainen joukko erilaisia ryhmittymiä, jotka haluavat parantaa naisten ja köyhien asemaa. Laki takaisi köyhille mahdollisuuden saada ehkäisyvälineitä. Se sisällyttäisi myös seksuaalikasvatuksen kouluopetukseen pakollisena oppiaineena.

Kaikelle tälle kirkko sanoo ehdottomasti: ei. Tässä ei ole tinkimisen varaa milliäkään. Kirkossa ehkäisyvälineiden käyttö nähdään "aborttimyönteisyytenä". Oikeana ehkäisymenetelmänä pidetään ainoastaan "luonnon menetelmää", joka perustuu naisen kuukautiskiertoon kuuluvan hedelmöittymisherkkyyden seurantaan ja hyväksikäyttöön. Keinotekoiset menetelmät, kuten kondomin tai ehkäisypillereiden käyttäminen katsotaan "luonnon vastaisiksi" ja epämoraalisiksi. Perhesuunnittelulaki tekisi nämä ehkäisymenetelmät julkisesti yhteiskunnassa hyväksytyiksi. Tämä johtaisi kirkon käsityksen mukaan irrallisten sukupuolisuhteiden suosimiseen ja sukupuolimoraalin löyhtymiseen sekä heikentäisi kaikin tavoin perheen kiinteyttä ja asemaa yhteiskunnan perussoluna.

Kohta vuoden virassa olleen presidentti Noy Noy Aquinon hallitus on kirkon vastustuksesta huolimatta ryhtynyt valmistelemaan perhesuunnittelulakia ja on viemässä sen parlamentin käsittelyyn. Tämä on ollut selvästikin liikaa kirkolle. Kirkko on käynyt julkiseen hyökkäykseen presidenttiä vastaan. Emeritusarkkipiispa Oscar Cruz on arvostellut kirpeästi Aquinoa ja syyttänyt häntä huonosta johtamisesta. Cruzin mukaan presidentti yrittää perhesuunnittelulain avulla peittää epäonnistumisensa politiikassaan köyhyyden poistamisesta. Kunnollinen johtaja pystyy hänen mielestään hankkimaan ruuan suuremmallekin väestölle. Kirkon taholta on esitetty myös uhkailuja siitä, että katoliset ryhtyvät kansalaistottelemattomuuteen, jos perhesuunnittelulaki hyväksytään. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi kieltäytymisen veronmaksusta.

Tällaista hyökkäystä kirkon taholta valtion päämiestä kohtaan voinee pitää varsin poikkeuksellisena Filippiineillä. Suhtautuihan kirkko pitkään melko myötäsukaisesti Marcosin diktatuuriinkin. Vai onko niin, että silloin oli kysymys "vain" korruptiosta ja poliittisista vankilatuomioista ja murhista? (ks. blogi 24.3.2011). Nyt sen sijaan ongelmana on seksi, ja sehän on aina äärimmäisen vaarallista. Kirkon arvoperustan suhteen luulisi olevan merkittävää se, että Aquinon vielä lyhyellä presidenttikaudella on ryhdytty avaamaan korruption verkostoja uudella tavalla. Voisi kuvitella, että kirkko antaisi täyden tukensa tällaiselle hallinnolle. Muutoinkin kirkon huoli sukupuolimoraalin löyhtymisestä perhesuunnittelulain myötä tuntuu liioittelulta, kun seuraa filippiinojen seksuaalisuudelle avointa elämän otetta.

Kannanotot perhesuunnittelulaista jakavat myös kirkkoa sisältäpäin. Joukko katolisia on muodostanut tämän lain hyväksymistä puoltavan ryhmän (C4RH). Piispa Jose Oliveros on julkisesti ottanut kantaa tähän ryhmään ja todennut, että sen jäsenet eivät ole oikeita katolisia, kun he äänestävät perhesuunnittelulain puolesta. He ovat vain "nimeltään" katolisia. Oikea katolilainen hyväksyy aina kirkon kaiken opetuksen. Oliveros vetosi myös paavin ehkäisyvälineiden vastaiseen kannanottoon. Hänen mukaansa kysymys on ihmiselämän korvaamattomasta arvosta sikiämisestä kuolemaan saakka. Tästä kirkko ei voi neuvotella.

Kirkon konservatiivi siipi on innolla kampanjoimassa perhesuunnittelulakia vastaan. Tästä eräs esimerkki on St. Andrew:n katolinen seurakunta, jonka kirkko sijaitsee Bel Airin kaupunginosassa lähellä kotiamme. Tämä seurakunta on keskiluokkaisen väen suosima, konservatiivisia arvoja painottava yhteisö. St. Andrewin:n kirkon ympäristö on "laastaroitu" julisteilla, jossa lukee: "Pysäytä perhesuunnittelulaki, tottele Jumalan tahtoa". Asennoituminen perhesuunnittelulakiin jakaa filippiinoja yhteiskunnallisen aseman suhteen. Keskiluokkaiset ovat usein vannoutuneita lain vastustajia. Ehkäisy ei ole niinkään hyvätuloisten ongelma. Heillä on varaa hankkia ehkäisyvälineensä. Sitä paitsi niin kauan kuin "lasten piiat", " yayat", hoitavat lapset nälkäpalkalla (40-100,. eur/kk), lapsista ei ole suurtakaan huolta vanhemmille. Kuvassa yaya lapsineen kääntyy kadulle St. Andrewin kirkon pihasta.

Kirkko on joutunut perhesuunnittelua koskevassa kiistassa kahden rintaman väliin. Toisaalla ovat liberalismia ajavat yhteiskunnan uudistajat ja toisaalla ovat omat uskonveljet ja –sisaret. Kirkon johdon kovat äänenpainot saattavat viitata kirkon sisäiseen valtataisteluun. Kaikki katoliset eivät alistu kirkon auktoriteettiin, vaan ajattelevat omilla aivoillaan. Monet eivät voi hyväksyä kirkon mustavalkoista ja suppeaa näkemystä seksuaalisuudesta. Heidän mielestään lähimmäisen rakkaus vaatii tarkastelemaan ihmisen hyvin vointia kokonaisuutena, jossa seksuaalisuus on eräs keskeinen osa. Kirkko on joutunut kiistassa "myrskyn silmään".

Tervetuloa takaisin!

Istumme taksissa, vaimoni ja minä, matkalla Manilan kansainväliseltä lentokentältä kohti Makatia ja kotiamme siellä. Takanamme on jälleen kerran "loma" Suomessa ja puuduttava lähes 20 tunnin lento Helsingistä. Kaivan "pesokukkaroni" esiin, ja kas kummaa saan väsymyksestäni huolimatta kootuksi erikokoisista seteleistä pinon, jonka voin ojentaa kuljettajalle, kun maksamisen aika tulee. Jälleen kerran saamme neuvoa lentokenttätaksin perille. Lopulta auto kurvaa kotikerrostalomme eteen. Vartijat näkevät jo autonikkunoista, että Ma`am ja Söör, kuten meitä kutsutaan, siellä istuvat. Ehdin tuskin aukaista oven, kun ensimmäiset tervetulotoivottelijat rientävät paikalle. Joku vartijoista puristaa lämpimän lujasti kättäni. Se on se käsi, johon olin huolella kerännyt taksirahani. Setelit lähtevät lentoon ja liitelevät jonnekin Dela Costan asfaltille. Totean, että nythän tänne tuli tosi rikas mies, kun rahaa sataa. Joka tapauksessa vastaanotto talossa oli lämmin.

Kuntoamme ylläpitääksemme olemme aloittaneet päivittäiset aamu- ja iltalenkkimme. Tämä tarkoittaa melko reipasvauhtista kävelyä ympäri Makatia. Aika usein kuljemme Ayala Triangel –puiston läpi, joka on hyvin hoidettu kauniine kukkaistutuksineen ja tasaisine käytävineen. Puisto on myös huolellisesti vartioitu. Olemme ottaneet tavaksemme tervehtiä niitä vartijoita ja puistotyöntekijöitä, jotka näyttävät pitävän siitä. Yllätyksemme oli melkoinen, kun paluumme jälkeen eräs vartijoista pysäytti meidät ja kysyi, milloin olemme tulleet takaisin ja toivotti meidät tervetulleiksi Filippiineille. Uuden hämmästyksen aiheen saimme, kun kuljimme Oriental Mandarin -hotellin ohi. Parkkipaikan vartija huikkasi meille hyvät huomenet ja toivotti meidät tervetulleeksi takaisin.

Elämme miljoonakaupungissa. Helsingin keskustan kokoisessa Makatissa asuu n. puoli miljoonaa ihmistä, ja päiväsaikaan paikalla on lähes neljä miljoonaa ihmistä. Hämmästelemme sitä, kuinka meidät on näin tarkasti "bongattu" tässä ihmistulvassa, jossa liikkuu myös paljon länsimaalaisia. Mutta vielä suurempi ihmetyksen aihe on tämä ihmisten halu ja kyky toivottaa toiset tervetulleeksi. Silloinkin kun kysymys on aivan vieraista ihmisistä. Muistelimme sitä, kuinka moni toivotti meidät tervetulleeksi, kun tulimme "lomalle" Suomeen. Eipä kovinkaan moni. Samalla tavoin lenkkeilimme sielläkin kyläteitä pitkin. Ehkä siellä ikkunaverho vähän heilahti, mutta eipä tervetulotoivotuksia juuri satanut.

Me suomalaiset olemme kaukana filippiinojen kyvystä ilmaista itseämme toiselle ihmiselle. Filippiino osaa sanoa luontevasti toiselle ihmiselle muutaman ystävällisen sanan ja hymyillä päälle. Miten yksinkertaiselta tämä tuntuukaan, mutta kuinka vaikeaa se sitten onkaan. Ehkä nämä täkäläiset olosuhteet ovat tuoneet ihmiset tilanteeseen, jossa elämä on vain jaettava toisten kanssa, eikä eristäytyminen kannata. Ystävällisyydestä ja myönteisyydestä on tullut osa filippiinokulttuuria. Olisin iloinen, jos voisin tuoda palankin siitä tuliaisiksi Suomeen. Pakkaisin matkalaukkuuni, veisin mukaani ja jakaisin "hapanta naamaa" näyttäville.

Ihmettelin aikoinani, miksi 50-luvun Universum missimme Armi Kuusela meni filippiinon kanssa naimisiin ja muutti Manilaan. Enää en ihmettele, vaan hämmästelen sitä, että harva suomalainen on löytänyt tiensä Filippiineille. Ehkä Armi löysi filippiiniläisessä yhteisössä jotain sellaista, mitä muualla ei hänelle voitu tarjota. Lenkillämme Ayala Triangel –puiston halki ohitamme usein Manilan vanhan kansainvälisen lentokentän asemarakennuksen. Lentokenttä on siirtynyt, mutta funkkistyylinen terminaalirakennus on jätetty paikalleen. Arvelemme, että Armi saapui tuolle kentälle ensi kerran Filippiineille tullessaan. Kuvittelemme, että hotellin omistaja Gil Hilario oli häntä vastassa loistoautollaan ja toivotti hänet lämpimästi tervetulleeksi. Sitten kylmän pohjoisen kaunis neito suli Filippiinien lämmössä. Loput me tiedämmekin.

Onko köyhällä oikeus kondomiin?

Katolinen kirkko käy Filippiineillä kovaa kampanjaa kongressin (parlamentin) käsittelyyn tänä keväänä tulevaa perhesuunnittelulakia (the reproductive health, RH, bill) vastaan. Kirkon kannalta ylitsepääsemättömän kynnyksen muodostaa se, että laki takaa köyhille filippiinoille mahdollisuuden saada korvauksetta valtiolta ehkäisyvälineitä. Kirkko pitää tätä moraalittomuuden ja hillittömän seksuaalisen käyttäytymisen lietsomisena. Se tulkitsee myös ehkäisyvälineiden käyttämisen "aborttimyönteisyydeksi" silloinkin, kun ehkäisyssä ei ole kysymys hedelmöittyneen munasolun tuhoamisesta. Periaatteessa kirkko hyväksyy vain ns. "luonnollisen ehkäisyn", joka perustuu kuukautiskiertoon ja pariskunnan itsekontrolliin seksissä. Tällä tavoin noudatetaan käskyä "Älä tapa".

Perhesuunnittelulain kannattajat vetoavat perusteluissaan väestönkasvun rajoittamiseen, köyhyyden ja sen lieveilmiöiden voittamiseen sekä seksuaalisuuden merkitykseen parisuhteen ja yksilön kannalta. Väestönkasvu on Filippiineillä ollut viime vuosikymmeninä räjähdysmäistä ja sen odotetaan yhä edelleen jatkuvan. Kuitenkin köyhyys on hyvin suuri yhteiskunnallinen ongelma. Köyhyyttä kuvaa se, että Metro Manilan asukkaista (12 milj.) n. neljänneksen on arvioitu kuuluvan asunnottomiin tai vain tilapäisessä asunnossa asuviin. Tätä ongelmaa kärjistää se, että köyhissä perheissä syntyvyys on huomattavasti suurempaa kuin varakkaissa. Köyhillä pariskunnilla lapsia on keskimäärin viisi, kun taas rikkailla on tavallisesti jopa vähän alle kaksi lasta. Lasten elatusmahdollisuuksien puuttuessa äidit tekevät laittomia abortteja, jotka ovat usein kohtalokkaita myös äidin terveyden kannalta. Köyhien perheiden lapset joutuvat usein kadulle ja ajautuvat prostituutioon. Lapsista käydään myös kauppaa alalle erikoistuneiden syndikaattien kanssa. ( Ks. blogit 16.03.10; 17.03.10; 08.05.10.)

Kirkon kampanja huipentui perjantaina pidettyyn suureen ekumeeniseen mielenosoitukseen Manilan keskustassa, kuuluisassa Rizal -puistossa. Yleisöä arvioitiin olevan n. 40.000. Paikalla oli kirkon terävin johto. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Paavi oli lähettänyt oman sanansaattajansa kardinaali Bertonen vahvistamaan katolisten rivejä. Paavin tervehdys luettiin myös mielenosoittajille. Siinä hän kehotti katolisia puolustamaan "avioliiton ja perheen eheyttä (integrity)". Tämä tapahtuu siis perhesuunnittelulain hylkäämisellä.

Kirkko on valjastanut myös keskeiset rakennuksensa poliittiseen kampanjaansa perhesuunnittelulakia vastaan. Manilan vanhassa hallintokaupunginosassa (Intra muros) sekä Manilan katedraalin että Piispainkokouksen virastorakennuksen seinustoilla on julisteet, joissa kehotetaan vastustamaan tätä lakia. Historiallisille paikoille sijoitetut julisteet tuntuvat yliampuvilta ja ilmeisesti myös ärsyttävät monia. Tämän voi päätellä siitä, että eräänä päivänä vähän ennen mielenosoitusta piispainkokouksen viraston seinustalla oleva kyltti käytiin repimässä pois. Valvontakameran kuva paljasti, että tekijä oli perhesuunnittelulain puoltajana aikaisemminkin julkisesti esiintynyt (Ks. blogi 02.10.10), suosittu Intramuroksen opas, Carlos Celdran. Kiinni jäätyään Celdran lupasi jatkaa edelleen taisteluaan perhesuunnittelulain puolesta ja sanoi lopettavansa julisteiden repimisen, kun kirkko lopettaa sekaantumisen politiikkaan ja valheiden levittämisen.

Celdranin kerrottiin käyneen ripittäytymässä kirkossa tapahtuman jälkeen. Tällä hän ilmeisesti halusi kertoa, että perhesuunnittelulain puoltaminen ei ota pois hänen uskoaan Jumalaan ja kirkon jäsenyyttä. Tässä onkin eräs kirkon toimintaan liittyvä hankauskohta. Kirkon sisällä on lähinnä maallikoiden muodostama oppositio, joka ajaa perhesuunnittelulain hyväksymistä, mutta pitää samalla kiinni katolisesta uskostaan. Kun kirkko samaistuu tämän lain vastustamiseen, se politisoituu ja sulkee eri tavoin ajattelevat ulkopuolelle. Metro Manilassa liikkuu huhuja siitä, että joissakin kirkoissa olisi evätty perhesuunnittelulakia julkisesti kannattaneilta kirkon jäseniltä ehtoollinen. Vaikka kirkon taholta nämä syytökset on torjuttu, ne kuvaavat ilmapiiriä huolestuttavalla tavalla. Tässä tullaan kysymykseen siitä, mitä usko on. Onko se uskoa ehkäisykieltoon?

Perhesuunnittelulakia vastustavat ennen kaikkea hyvätuloiset filippiinot. Heidän toimintansa kasaa taakkoja köyhien kannettaviksi. Vastustamalla ehkäisyä he säilyttävät "korkean moraalin". Tästä moraalista hinnan maksavat köyhät. Varakkailla on aina tilaisuus ehkäisyvälineidensä hankintaan. Köyhiltä se puuttuu. Hyvässä asemassa olevat alistavat huonossa asemassa olevia myös seksuaalisuuden alueella.

Suomessa ei keskustella enää ehkäisyvälineiden käytöstä. Niitä vain käytetään. Uskonto ja seksuaalisuus ovat kuitenkin sielläkin jännitteessä keskenään. Keskustelu uskonnon ja seksuaalisuuden suhteesta kulkee eri vaiheessa, mutta siinä on paljon yhteistä. Uskonnolliset konservatiivit käyvät Suomessa kampanjaa homoseksuaaleja vastaan ja pyrkivät rajoittamaan heidän parisuhteitaan. Heidän seksuaalisuudellaan ei saisi olla julkista yhteiskunnallista asemaa. Tässäkin pyritään noudattamaan Raamattua kirjaimellisesti. Sitä seuraamalla saattaa säilyttää omantunnon "puhtauden", mutta maksumiehiksi joutuvat vähemmistöön kuuluvat. Kuormien kasaaminen toisten kannettavaksi ei kuulosta lähimmäisen rakkaudelta. Eikö se ollut kristinuskon sanoma?

Kirkko ja kansannousu

Istun ravintolan pöytään Manilan vanhassa, hallinnollisessa kaupunginosassa, Intramuroksessa (intra muros = muurien sisällä). Avaan ruokalistan, jonka tarjoilija kiikuttaa pikapikaa eteeni. Ruokalista vaikuttaa erikoiselta. Lähes kaikki ruokalajit on nimetty jonkun kardinaalin tai piispan suosikiksi. Rupean pohtimaan, pitäisikö ruoka valita kirkonmiehen vai ruokalajin nimen mukaan. Kun alan katsella tarkemmin ympärilleni, huomaan, että huonetila muistuttaa sisustukseltaan enemmän kirkollista museota kuin ravintolaa. Koristeluna on käytetty pappien asuja ja pyhimysten kuvia. Saan kuulla, että olen kirkon omistamassa ravintolassa. Tällainen ravintola sopii hyvin yhteen Intramuroksen luonteen kanssa.

Kierros Intramuroksessa antoi kuvan siitä, kuinka tiiviisti katolinen kirkko ja Espanjan hallinnollinen valta Filippiineillä ovat kuuluneet yhteen vuosisatojen ajan. Miekka ja risti olivat molemmat valloittajien aseina 1500-luvulla. Kansan hallitsemiseen tarvittiin sekä ulkonaista hallinnollista pakkoa että sisäistä, hengellistä ja kulttuurista valtaa. Tässä asetelmassa kirkon oikeutus yhteiskunnallisena instituutiona on perustunut siihen, että se on tukenut vallanpitäjiä. Vuosisataisen historiansa johdosta kirkko on tottunut "kunnioittamaan maallista esivaltaa".

Filippiinien lähihistoriassa näyttää olevan kuitenkin ainakin yksi selvä särö tässä kirkon roolissa. Vuoden 1986 kansan nousussa kirkko asettui tukemaan kapinallisia diktaattori Ferdinand Marcosta vastaan. Kirkon panosta vallankumouksen onnistumisessa on pidetty ratkaisevan tärkeänä. Tästä on tunnusmerkkinä kansan nousun 25-vuotisjuhlien yhteydessä paljastettu kardinaali Jaime Sinin patsas. Tosin jotkut kirkon miehet ovat olleet sitä mieltä, että näköispatsas ei muistata niinkään edesmennyttä kardinaalia vaan nykyistä presidenttiä Noy-Noy Aquinoa.

Niin tai näin. Joka tapauksessa kardinaali Sinin merkitys kansan kokoamisessa Metro Manilan kehätielle, Edsalle, kapinan dramaattisina ratkaisuhetkinä on ollut hyvin suuri. Tärkeä osuus oli kirkon hallinnassa olevalla radioasemalla, Veritasilla, joka välitti kansalaisille kardinaalin kutsun pakkautua Edsan betonikaukaloon estämään Marcosin tankkien etenemistä. Edsan näytelmän päähenkilöitä olivat myös nunnat, jotka kardinaali lähetti rukousnauhat aseenaan panssareita torjumaan.

Kuva kansan kapinaa tukevasta kirkosta näyttää ensi silmäyksellä ehyeltä ja yksiselitteiseltä. Todellisuus on kuitenkin kirjavampi. Kun Marcos vuonna 1972 julisti valtakuntaan sotatilan ylläpitääkseen omaa asemaansa, se kärjisti katolisen kirkon sisällä kytevää oikeiston ja vasemmiston ristiriitaa. Katolisten piispojen neuvosto antoi varovaisen tukensa diktatuurihallinnolle. Jotkut piispoista tosin poikkesivat jo silloin enemmistön näkemyksistä. Kirkon vasemmisto sai vähitellen lisää kannatusta diktatuuriin keskellä. Jesuiittojen sääntökuntaan kuuluvissa kouluissa opetettiin nuorille vapautuksen teologiaa. Sen mukaan diktatuuri oli moraalitonta. Kirkon oikeisto piti sen sijaan edelleen kiinni siitä opista, että esivalta oli Jumalan asettama, ja siksi kuuliaisuus sitä kohtaan oli kansalaisen moraalinen velvollisuus.

Marcoksen röhkeys kasvoi kansan alistumisen myötä. Vaalipetokset, poliittiset murhat ja sieppaukset seurasivat toisiaan. Erään käännekohdan muodosti se, että opposition kärkihahmo Ninoy Aquino ammuttiin vuonna 1983. Hautajaisissa pidetyssä saarnassaan kardinaali Sin asettui julkisesti hallitusta vastaan. Kun vuoden 1986 presidentinvaaleissa Marcoksesta tehtiin voittaja petoksen avulla, katolisten piispojen neuvosto päätyi julistamaan, että hallituksella ei ole moraalista pohjaa vallalleen. Tämä aukaisi oven sille, että kirkko pystyi antamaan tukensa kapinalle. Se, että kirkosta tuli kansan nousun tukija, oli pitkän ja hankalan taistelun tulos. Siinä kirkon vasemmisto sai voiton oikeistosta. Apua taistelussa antoi Marcoksen itsevallan häikäilemättömyys. Tämä herätti kysymyksen siitä, onko esivalta aina Jumalan asettama. Vasemmiston vastaus tähän kysymykseen oli parempi kuin oikeiston.

Tuhkakeskiviikko Makatissa

Kirkkovuoden taite paastonaikaan näkyi ja tuntui eilen Makatissa. Oli tuhkakeskiviikko. Sain vihiä siitä, että toimistorakennuksissa kokoonnuttiin tuhkakeskiviikon messuun yhteisissä tiloissa. Päätin lähteä mukaan. Hivuttauduin kamerani kanssa erääseen hyvin suuren "toimistohotelliin". Kysymyksessä on eräänlainen yrityskeskus, joka vuokraa tiloja useille eri aloilla toimiville yrityksille. Tämä toimistohotelli on valtava, kymmeniä kerroksia käsittävä tornitalo. Keskus tarjoaa yritykselle tilat ja monipuoliset palvelut. Lounasaikaan työntekijät voivat käyttää hyväkseen laajaa ravintoloiden valikoimaa. Eräs yrityskeskuksen yhteisistä tiloista on suuri aula. Tuhkakeskiviikkona työntekijäjoukko oli kokoontunut sinne paastonajan aloittavaan messuun.
Silmäni revähtivät, kun pääsin aulan takaosaan. Valtava, avara tila oli keskellä päivää tupaten täynnä ihmisiä. Vain osa väestä sai istumapaikat. Suurin osa oli seisomassa. Olin hämmästynyt väen paljoudesta. Sitten ihmettelin sitä, millaisia ihmisiä osanottajat olivat. Seurakunta koostui pääasiassa nuorista aikuisista, työntekijöistä, joilla ei voinut olla vielä kovinkaan pitkä työura takanaan. Nämä ihmiset olivat valmiit käyttämään lounastaukonsa jumalanpalvelukseen. Kirkko oli tullut sinne, missä he tekivät työtään. Aulasta tehtiin kirkko rakentamalla alttaripöytä isojen ikkunoiden eteen.

Messu kulki katolisen jumalanpalveluksen järjestyksen mukaan. Messun toimitti isä Gerudo, maallikoihin kuuluvan kirkkoisännän ja alttaripoikien avustamana. Seurakuntalaiset kävivät ensin ehtoollisella, jonka isä Gerudo ja kirkkoisäntä jakoivat yhteistoimin. Lopuksi osallistujat kävivät vielä hakemassa tuhkalla tehdyn ristinmerkin otsaansa. Saatuaan merkin otsaansa kukin poistui omiin töihinsä. Messun jälkeen jäin miettimään sen tunnelmaa. Suomalaisen näkökulmasta se tuntui valoisalta, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että oltiin aloittamassa paastonaikaa. Tähän vaikutti varmasti musiikin iloinen luonne. Kitaralla säestetyt laulut olivat mukaansa tempaavia.

Messun päätyttyä kävin tervehtimässä isä Gerudoa. Kerroin hänelle olevani suomalainen, luterilainen pappi, joka on eläkkeellä ja asuu Makatissa. Isä Gerudo puolestaan kertoi olevansa Queson Cityssä sijaitsevan seurakunnan pappi, mutta käyvänsä joskus myös Makatissa papin tehtävissä. Hän ilmaisi ihmettelynsä siitä, että olin ollut eläkkeellä jo kaksi vuotta. Keskustelumme oli veljellinen ja ekumeeninen. Kulkiessani kotia kohti vastaani tuli jatkuvasti ihmisiä, joiden otsassa oli tuhkaristi. Se näytti olevan osa tuhkakeskiviikon kulttuuria. Hyvin monessa toimistotornissa oli pidetty tuhkakeskiviikon messu yhtä hyvällä yleisömenestyksellä.

Messun jälkeen jäin pohtimaan sitä luonnollisuutta, jolla kirkko oli astunut osaksi työyhteisön kulttuuria. Messuun osallistuminen oli osa tavaksi tullutta työntekijöiden elämää. Eniten mietin seurakuntalaisten ikärakennetta. Suurin osa heistä kuului juuri siihen ikäryhmään, joka Suomessa näyttää vierastavan eniten kirkkoa ja helpoimmin luopuvan sen jäsenyydestä. Toisin asiat ovat Filippiineillä. Nuoret aikuiset ovat monin tavoin uskonnollisia. En tiedä vastausta siihen kysymykseen, mistä tämä ero johtuu. Mutta sen tiedän, että nuorten aikuisten vieraantuminen kirkosta ei ole välttämättömyys.

 

 

Kansan puisto ja kapina