Sikareita vartijoille

Olen ottanut tavakseni puolen vuoden välein kiittää Salcedo Villagessa sijaitsevan asuintalomme (condominium) henkilökuntaa pienellä huomionosoituksella. Tarjoan sikareita turvallisuuspäällikölle, vartijoille, aulahenkilökunnalle, siivoojille ja huoltomiehille. Kuljeskelen talossa filippiiniläisiä sikareita sisältävän rasian kanssa ja tarjoilen niitä vastaan tuleville henkilökunnan jäsenille. Samalla kiitän heitä palveluista, joita olemme viime kuukausien aikana heiltä saaneet. Kerron myös Suomen "lomastamme" ja tällä kertaa myös joulun vietostamme sekä paluustamme takaisin Filippiineille.

Sir:in sikarikierroksesta on tullut perinne. Kaikki tietävät pelin säännöt. Sikareita on tarjolla kaksi nuppia kohti. Enempää ei kukaan pyri ottamaan, mutta kaksi kuuluu asiaan. On oikeastaan kysymys varsin pienestä asiasta. Tässä halpojen, mutta hyvien sikarien maassa, sillä ei ole kovin suurta taloudellista merkitystä minulle. Aikaani käytän tähän puuhaan n. tunnin kerrallaan. Mutta minusta näyttää siltä, että tällä pienellä huomion osoituksella on suuri merkitys. Ehkä se tulkitaan osoitukseksi siitä, että arvostan heidän jokapäiväistä työtään. Vastauksen saan ystävällisesti hymyilevistä kasvoista, huomaavaisesta palvelusta ja pienistä keskustelutuokioista.

Kun lenkkeilen Makati Cityn kaduilla, minut pysäyttää silloin tällöin joku aivan vieras filippiino, joka haluaa sanoa minulle jotakin. Täysin tuntematon vartija on joskus kertonut seuranneensa minun lenkkeilyäni. Sitten hän on alkanut ihmetellä ikäisekseni hyvää fyysistä kuntoani. Joku mies on kadun vilinässä huikannut minulle, että minun espanjalaistyylinen hattuni on upea. Katukeittiölle pysähtyessäni joku filippiina tyttö saattaa sanoa, että oletpa sinä komea mies. Tämän runsaan vuoden aikana, jonka olen asunut Filippiineillä, olen kuullut suoraa ja avointa palautetta pukeutumisestani ja ulkomuodostani ennen kuulemattomalla tavalla. En ole kokenut, että se olisi yksityisyyttäni loukannut. Pikemminkin se on vahvistanut minun itsetuntoani.

Kun saavuimme taas Suomeen, korviini tarttui televisio-ohjelmasta johtamiseen liittyvä ajatus. Eräs työelämän asiantuntija sanoi, että Suomessa johdetaan työprosesseja, mutta työntekijät jäävät syrjään. Suomalaiset johtajat eivät osaa johtaa työntekijöitä, koska he eivät osaa antaa palautetta työntekijöilleen. Näin työntekijöiden kehitystä ei tueta. Työtä pyritään johtamaan työntekijöiden ohi.

On hyvä, että Suomen kouluihin suunnitellaan draaman opetusta, sillä itsensä ilmaisemisen ja toiselle palautteen antamisen kyvyssä on meidän heikko kohtamme. Tätä voi oppia myös muista kulttuureista, esimerkiksi Filippiineiltä.

Nobelisti expattina Filippiineillä

Helsingin Sanomat otsikoi verkkojulkaisussaan 6.10.2010, että kemian Nobel-palkinto meni Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Totta tässä uutisessa on varmasti ainakin se toinen puoli. Mutta totta on myös se, että palkintorahat tulivat yhden tutkijan osalta Filippiineille. Nimittäin amerikkalainen emeritusprofessori Richard Heck (79 v.) asuu Manilassa. Hän elää yhdessä filippiina vaimonsa Socorron kanssa Quezon City:ssä, joka on yksi Metro Manilan muodostavista useista kaupungeista.

Massachusettista kotoisin olevan Richard Heckin keskeisenä tutkimusalueena on ollut hiiliatomien välisten sidosten synnyttäminen. Tutkimusten tuloksia on voitu hyödyntää mm. lääkkeiden ja muovin kehittämisessä. Niitä on voitu hyödyntää lääkkeiden kehittelyssä syöpää, herpestä ja HIV-virusta vastaan. Tutkimustulokset ovat edistäneet myös tietokoneiden hyvin ohuiden näyttötaulujen kehittelyä. Intensiivisin tutkimuskausi sijoittui 1960 ja -70-luvuille. Eläkkeelle Heck jäi 1987 Delawaren professorin virasta. Hän saavutti kansainvälistä arvostusta laajalti jo virassa ollessaan. Tutkimustulostensa suhteen Heck pitää itseään onnekkaana. "Tällaiset asiat tapahtuvat sattumalta," sanoo Heck.

Miksi löydämme amerikkalaisen tiedemiesneron Quezon City:stä? Emme ehkä löytäisi, ellei professori Heck olisi lähtenyt vuonna 1979 turistina Filippiineille. Muiden turistien tavoin hänkin pääsi käymään presidentin palatsin alueella. Siellä kulkiessaan hän päätti poiketa kanttiiniin. Hän ei silloin vielä tietänyt, mikä häntä odottaa siellä odottaa. Kanttiinissa oli äitinsä apulaisena nuori filippiina Socorro. Professori ja kanttiiniapulainen rakastuivat toisiinsa. Kuukauden kuluttua he olivat jo naimisissa. Socorro oli silloin 28-vuotias ja Richard 20 vuotta vanhempi.

Kun Richard Heck oli jäänyt eläkkeelle, alkoi pariskunnan matkustelu USA:n ja Filippiinien välillä, kunnes he vuonna 2006 päättivät asettua Filippiineille vakinaisesti. Pariskunta asuu ilmeisen vaatimattomissa oloissa vuokrabungalowissa tiheästi asutetulla alueella. Asunnon vuokra on 11.000,- pesoa (vähän alle 200,. eur)/kk. Mutta pariskunta näyttää hyvin onnelliselta. Kun televisiossa professoria haastateltiin Nobelin johdosta, hänen vaimonsa muisti aina silitellä ja suukotella häntä välillä kameroista välittämättä. Nobel-palkinto ei kuulemma pariskunnan elämää tule muuttamaan. Asuntoa ei osteta. Rahaa saatetaan tarvita pahoina päivinä terveysmenoihin.

Socorron huolenpito miehestään on liikuttavaa. Parin vuoden ajan Socorro on käynyt joka viikko rukoilemassa Quiapon ja Baclaranin kirkoissa sitä, että Richard saisi ansaitsemansa julkisen tunnustuksen tutkimustyöstään. Nyt näihin rukouksiin sitten vastattiin. Arkipäivisin Richard keskittyy orkideoiden ja lintujen hoitoon. Socorro pitää huolta siitä, että Richard saa päivittäin pihvinsä. Richard tarvitsee myös lasin punaviiniä päivällisellä.

Kun Richardilta kysyttiin, kuinka hän viihtyy Filippiineillä ja aikooko hän palata USA:an, hän vastasi, että hän nauttii Filippiinien lämmöstä. "This is nice place to live."

Kiista kondomeista

Presidenttimme P-Noy Aquino teki virkakautensa ensimmäisen ulkomaanvierailunsa USA:an. Matka ei ollut turha. P-Noy tapasi kaikki tärkeät poliittiset päättäjät Obamaa myöten. P-Noylla oli myös ilmeisen hauskaa seurueensa kanssa. Hot dogeja syötiin ja Coca Colaa juotiin nakkikiskalla kadunkulmassa Manhattanilla. Matkan tuliaiset olivat mainiot. 464 miljoonan dollarin lahjoitus mätkähti Hilary Clintonin käden puristuksella köyhyyden voittamiseen ja kestävän talouden kehittämiseen Filippiineillä. Lisäksi lupauksia annettiin yli 2 biljoonan dollarin investoinneista Filippiineille. Suurin investoija on Coca Cola. Joten sitä juomaa tulee riittämään myös meillekin, jotka emme tällä kertaa matkaan päässeet.

Ollessaan jo paluumatkalla kotia kohti P-Noy poikkesi San Fransiscoon tapaamaan filippiiniiläis-amerikkalaisia. Siellä P-Noylta pääsi lipsahdus. Hän tuli sanoneeksi, että ehkäisyvälineitä tullaan tarjoamaan myös niille köyhille, jotka haluavat rajoittaa perheensä kokoa. Nämä sanat lennähtivät kuin salama Manilaan piispainkokouksen päämajaan, jossa johtavat virkamiehet repäisivät vaatteensa kahtia. Pääjohtaja Castro syytti P-Noyta Filippiinien kansan myymisestä 464 miljoonalla dollarilla. Kirkon taholla tulkittiin, että P-Noy oli saanut pientä evästystä lahjoituksen myötä väestön kasvun rajoittamiseksi. Voihan sitä kyllä ajatella, että keskustelua asiasta olisi käytykin.

Piispainkokouksesta on kerrottu, että on moraalitonta antaa ihmisten itse ratkaista, mikä on oikein ja väärin perhesuunnittelussa. Paikallisten viranomaisten tehtävänä tulisi olla oikeiden ratkaisujen kertominen kansalle. Kirkon johtajat kertoivat myös, että katoliset maallikot ovat kohta tulossa kaduille mieltään osoittamaan. Myös kansalaistottelemattomuutta on luvassa. Kun sitten tunteet olivat kovasti kuumenneet, myös kirkolta lipsahti. Piispainkokouksen presidentti mainitsi, että kysymyksessä on niin vakava asia, että on harkittava presidentti P-Noy:n erottamista kirkosta. Sitten kyllä kohta huomattiin, että nyt on menty jo liian pitkälle ja ryhdyttiin selittelemään ja peruuttelemaan.

Kiista sai uutta vauhtia, kun perhesuunnittelulakia kannattava aktivisti, turistiopas ja näyttelijä Carlos Celdran astui näyttämölle. Kesken Manilan katedraalissa vietettyä ekumeenista messua mustiin pukeutunut Celdran astui piispojen ja seurakunnan eteen. Hän nosti kaikkien nähtäväksi kyltin, jossa oli vain yksi sana "Damos". Tämä sana oli isku vasten kirkon kasvoja, sillä se viittaa täällä hyvin tunnettuun Jose Rizalin romaaniin "Noli me Tangere". Romaani kertoo espanjalaisten munkkien väärinkäytöksistä. Damaso oli yksi heistä, ja hänellä oli tytär filippiina-naisen kanssa. Tässä oli pisto kirkon omiin ongelmiin seksuaalisuuden suhteen. Oma "takapiha" on pahasti siivoamatta.

Kun Celdrania vietiin pois kirkosta, hän sanoi: "Lopettakaa sekaantuminen politiikkaan!" Tämä ääni on kuulunut myös yhä useammin poliitikkojen suusta. Kirkon kanssa voidaan kyllä käydä keskusteluja, mutta niissä ei päästä tuumaakaan eteenpäin. Kansa kannattaa perhesuunnittelua koskevien lakien hyväksymistä ja ehkäisyvälineiden saatavuuden parantamista. Se on monella tavoin tärkeä filippiinojen hyvinvoinnille (Ks. blogit 16.3. ja 17.3.2010). Nostetaanko kirkko sivuraiteelle poliittisesta päätöksen teosta, kun se ei voi tehdä kompromisseja?

Kun ihminen tekee elämäänsä koskevia valintoja, hän istuu usein neuvottelupöytään, jossa mietitään eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia sekä oikeata että väärää. Jos kirkko ajattelee, että ihminen ei osaa tehdä itse valintojaan eikä hyväksy tätä ihmisen ratkaisuvaltaa, se putoaa pois tästä valintojen neuvottelupöydästä. Ajautuuko kirkko ja sen opetus tässäkin sivuraiteelle?