PERHEPÄIVÄ SUKUYHTEYDEN VAHVISTAJANA. - Filippiiniläinen idea suomalaisena sovelluksena

Oli kesän kuumin viikonloppu ja pihamme täytti iloinen puheensorina, nauru ja lasten huudahdukset. Kuulosti siltä, että jotain hauskaa oli tapahtumassa. Niin, tätä viikonloppua olikin jo vuosi odotettu. Mistä siis oikein oli kysymys?

Kysymykseen voi vastata vain menemällä muutaman vuoden taaksepäin. Olin silloin täyttämässä ”pyöreitä vuosia” ja keskustelin vaimoni Päivin kanssa siitä, millä tavoin tätä juhlaa vietettäisiin. En oikeastaan halunnut ”juhlia”, sillä pelkäsin, että juhlistani ja muistamisesta voisi tulla joillekin velvollisuus. Ajatus on minulle vastenmielinen. Siksi ehdotin, että juhlan sijasta vietettäisiin ”perhepäivä”, jossa kaikki lapseni olisivat mukana perheineen. Ajattelin, että tässä olisi minulle paras mahdollinen lahja.

Idea perhepäivästä on peräisin Filippiineiltä, jossa pidetään monin tavoin huolta perheyhteyden säilymisestä ja lujittumisesta. Eräänä tapana oli perhepäivien järjestäminen. Silloin perheenjäsenet kokoontuivat aterioimaan ja viettämään aikaa yhdessä. Kokoontumisen syynä oli vain tarve olla yhdessä ja se oli tärkeää.

Ihastuimme tähän perhepäivän malliin, kun asuimme Filippiineillä neljä vuotta.  

Lähdimme siltä pohjalta suunnittelemaan omaa kesäistä tapahtumaamme. Yhdessä ruokailu ja kahvittelu olivat mielestämme itsestään selviä ohjelmanumeroita. Samoin tietysti saunominen ja uiminen. Järvenrantapaikkamme antaa tähän hyvät mahdollisuudet.

Vaimoni oli sitä mieltä, että yhdessäoloon pitää saada jotakin toiminnallista: leikkejä, pelejä tai liikuntaa. Itse olin aluksi epäluuloinen ja ajattelin, että tokkopa nämä aikuistuneet poikani ja heidän vaimonsa lähtevät leikkiin mukaan. Mutta suostuin sitten kuitenkin kokeiluun. Urheilulajiksi valitsimme lentopallon, joka ei ole lajina tuttu kellekään pojistani, mutta kylläkin minulle jo lapsuudesta lähtien. Nyt toimittiin isän ehdoilla eikä lasten harrastusten mukaan

Ensimmäinen perhepäivämme sujui iloisessa ilmapiirissä. Lentopallon pelaaminen oli hauskaa. Nuorin lapsenlapsistani harrastaa jalkapalloa ja halusi, että sitäkin pelataan. Siispä pelasimme koko porukka ja antaumuksella. Vaimoni oli pannut parastaan kokkaamisessa. Niinpä saimme pelien välillä nauttia herkullisista pöydän antimista. Kun päivän lopuksi vielä saunottiin, kaikki oli kohdallaan. Olimme saaneet karistaa hetkeksi aikuisuuden taakan hartioiltamme, olla leikkiviä lapsia ja nauttia yhdessä olosta.

Kun lähdön aika tuli, eräs pojistani sanoi, että tehdään tästä perhepäivästä perinne. Muut olivat samaa mieltä. Siitä käynnistyi perhepäivien traditio. Vietämme perhepäivää joka kesä. Ajankohta varataan jo kevättalvella. Kaikki haluavat olla mukana. Ohjelmakin kulkee lähes samaa rataa. Kaksi muutosta on vuosien kuluessa tapahtunut. Yhden päivän tapahtuma on venynyt kahteen päivään ja joukko on vain kasvamaan päin, kun lapsenlapsetkin ovat aikuistuneet ja yksi vävykandidaattikin on jo tullut mukaan. Niinpä tänä kesänä pihamaamme näyttikin illalla partioleiriltä telttoineen.

Olen iloinen perinteestä, jonka olemme löytäneet. Siihen on montakin syytä. On tärkeätä, että saamme molemmat, puolisoni ja minä tavata lapsiani ja heidän perheitään ajan kanssa ja muutoinkin kuin vain yhdessä istumalla. Yhdessä tekeminen lähentää. Tällainen vapaa kohtaaminen avaa ovia myös lasten ja heidän perheidensä keskinäiselle yhteistyölle ja yhteydelle. Tapaamisissa on myös kulttuurista monipuolisuutta, sillä joukkoomme kuuluu filippiiniläinen miniä. Hänelle perhepäivä tuo kotoisen tuulahduksen.

Perhepäivä tekee kouriintuntuvaksi sen, että me emme ole vain irrallisia yksilöitä, vaan taustallamme on yhteiset juuret, joiden varassa me kasvamme. Kahvipöytäkeskustelut ovat tärkeä osa sisältöä. Kahvikupin yli on luontevaa kertoa tarinoita meidän suvustamme. Nämä tarinat ovat sekä hauskoja että myös traagisia. Monenlaiset tunteet ovat niissä liikkeellä ja siksi ne myös koskettavat.

Koen itse, että minulla on oman sukupolveni edustajana tehtävä kertoa seuraaville sukupolville omista vanhemmistani, isovanhemmistani ja heidän vanhemmistaan, niin pitkälle kuin tietoa riittää. Tässä ei kukaan voi astua minun sijaani. Lapset ja lapsen lapset voivat tätä tietoa käyttää hyväkseen oman identiteettinsä vahvistamisessa.