torstai 28. helmikuuta 2013

Käännyttäminen kielletty


Teen lumitöitä mökkimme pihassa. On harmaan kaunis talvipäivä. Pieni pakkanen antaa kirpeyttä ja raikkautta puhtaaseen ilmaan. Nautin siitä rasituksesta, jonka lumen kolaaminen saa aikaan lihaksissa. Tunnen eläväni tässä rasituksessa ja liikkeessä koko ruumiillani. Urakka alkaa olla valmis ja lopettelen työtäni.  Tuntuu oikein mukavalta, kun tiedän, että vaimoni laittama maukas ruoka odottaa minua. Juuri kun olen asettelemassa lumikolaani seinää vasten, huomaan, että mökille johtavaa tietä myöten ajaa auto niin, että lumi pöllyää. Kun naapurimökeillä ei ole ketään kotona, päättelen, että auto on tulossa meille. Pian se tulla tupsahtaakin pihaamme.

Olen ihmeissäni, sillä tietämäni mukaan vieraita ei ole tulossa. Jään hämmästellen katsomaan, olisiko joku sukulainen tai tuttu päättänyt poiketa meille yllättäen. Autosta nousee mies ja nainen. Iältään he näyttävät alle neljäkymppisiltä. Nainen huutaa minulle autosta astuessaan: ”Nyt tiedät, keitä varten olet lumityösi tehnyt.”  Tämä huudahdus kuulostaa korvissani kovin itsetietoiselta. Olin nimittäin lumitöitä tehdessäni ajatellut ilmalämpöpumpun korjaajaa ja loka-auton kuljettajaa ja sitä, kuinka he saavat autonsa pihassa käännettyä. Mutta nyt siis minulle kerrotaankin, että olin erehtynyt. He tietävät asiani paremminkin kuin minä itse. Ymmärrän, että edessäni seisoo juuri nyt mies ja nainen, joilla tulisi olemaan hyvin suuri merkitys elämälleni. En tunnista vielä vieraitani, mutta ilmeisesti tulen heidät kohta hyvinkin tuntemaan. Näyttää siltä, että heidän vierailunsa on minulle aivan erityinen kunnia, jonka merkitystä en tosin vielä ymmärrä.

Seison rapun edessä suu auki ja ilmaa haukkoen. Mies ja nainen eivät vaivaudu esittelemään itseään millään tavoin. Molemmat ovat siististi pukeutuneita. Nainen on kevyesti meikattu. Mies vetää esiin raamatun. Avaa sen ja kysyy minulta, tunnenko minä tätä kirjaa. Sanon tuntevani, koska olen teologi, ja minun kirjahyllyni ovat väärällään raamattuja. Mies kysyy, haluaisinko kuulla, mikä raamatunkohta on hänelle henkilökohtaisesti tärkeä ja millä tavoin se on merkittävä. Vastaan, että en halua.  Nainen tajuaa, että keskustelu on menossa umpisolmuun ja puuttuu puheeseen. Hän kysyy: ”Mitä mieltä olet nykysuuntauksesta, joka väheksyy raamatun arvovaltaa?” Haistan, että minua yritetään koukuttaa väittelyyn. Siksi vastaan tähän vain kierrellen, että tästä asiasta voi olla montaa mieltä ja jatkan, että tämä keskustelu riittää nyt minulle.

Auto häipyy ja minä menen sisään. Vaimo kysyy ihmetellen, keitä meillä kävi.  Kerron, että käännyttäjiä, mutta annoin heille lähtöpassit. Tiedän, että olin tyly, mutta en tunne siitä juurikaan syyllisyyttä. Arvelen, että autossa päiviteltiin, kuinka paatunut pappikin voi olla ja rukoiltiinkin minun puolestani. Nämä rukoukset eivät minua haittaa, mutta epäilen, että ne eivät tuo toivottua tulostakaan.

Olen jälkikäteen palannut monta kertaa tuohon lyhyeksi jääneeseen tapahtumaan. Myönnän, että olin ärtynyt ja ehkä loukkaantunutkin. Olen kysynyt mielessäni monta kertaa, millä oikeudella erilaiset käännyttäjät ajelevat toisten pihoihin tai soittelevat ovikelloja. On kokonaan eri asia, kun tutut poikkeavat. He kuuluvat ihmissuhdeverkostoon, jonka jäsenyys ainakin suomalaisessa maalaisyhteisössä oikeuttaa poikkeamaan. Mutta antaako oma uskonnollinen vakaumus ja halu käännyttää tällaisen oikeuden?

Koko vuorovaikutus alkoi siitä, että minut määriteltiin ”käännytettäväksi”. Minulla ei siis ollut uskoa, tai jos oli, se oli väärää. Loukkaavinta tällaisessa tilanteessa on toisen ihmisen ajatusten ja kokemusten syrjäyttäminen. Se on väheksymistä ja epäkunnioittavaa asennoitumista. Tämä asetelma vie pohjan pois koko käännyttämiseltä. Minun oli täysin mahdotonta ajatella, että pihaani saapuvilla käännyttäjillä oli tarjottavana mitään sellaista, jonka olisin halunnut omaksua itselleni. Kun he käyttäytyivät epäkunnioittavasti minua kohtaan, oli oikeastaan aivan samantekevää, mitä he sanoivat, sillä heidän tekonsa huusivat heidän sanojensa ylitse.

Vaaditaan voimaa, jotta voi irrottautua tällaisesta alistavasta ja manipuloivasta ihmissuhteesta, jota käännyttäjät tarjoavat. Mutta entäpä, jos tilanteeni olisi ollut toisenlainen. Jos minulla ei olisi ollut vaimoa, joka odottaa minua lämpimän lieden äärellä valmiin ruoan kanssa, ja olisin kärsinyt yksinäisyydestä.  Tai jospa olisin ollut vakavasti sairas. Olisin vaikkapa juuri kuullut sairastavani vaarallista syöpää, ja elämäni olisi vaakalaudalla. Olisin ollut heikko ja haavoittuvainen. Olisin voinut tarttua näihin ihmisiin kuin hukkuva oljenkorteen.  Minusta olisi voinut tulla uskonnollisen kalastuksen saalis, vaikka olisin tarvinnut elämääni jotakin muuta apua.

Käännyttäjä riistää käännytettävältä sen aseman ja arvon, joka hänelle kuuluu Jumalan luomana ainutlaatuisena ihmisenä. Käännyttämisessä myös todellisuus sumentuu sillä tavoin, että se voi olla vaaraksi haavoittuvalle ihmiselle. Silloin se on hengellistä väkivaltaa. Tällaiselta pitäisi ihmisiä suojella. Ei kirkko tarvitse käännyttämistä, vaan sitä että sen sanoma on uskottavaa, ja  että sanat ja teot vastaavat toisiaan.

Mietin, pitäisikö laittaa portille kilpi, jossa lukee: Käännyttäminen kielletty.


tiistai 12. helmikuuta 2013

Ehdokas paaviksi Filippiineiltä


Filippiineillä tieto paavin erosta on otettu järkyttyneenä vastaan. Kerrotaan, että Filippiinien entinen Vatikaanin suurlähettiläs oli eilen jopa puhjennut itkuun paavin eroa koskevassa TV-haastattelussa. Mitään tällaista ei Vatikaanista osattu odottaa. Mutta kun ensishokista on selvitty, esiin on noussut toive siitä, että uudeksi paaviksi valittaisiin vihdoinkin filippiino. Tämä toive sai uutta vauhtia jo runsas vuosi sitten, kun Manilan arkkipiispaksi valittiin piispa Luis Antonio Tagle (54) Cavitesta. Perinteisen käytännön mukaan paavi on nimittänyt Filippiineille kaksi kardinaalia. Kardinaalin arvon ovat saaneet Cebun  ja Manilan arkkipiispat. Myös Tagle nimitettiin kardinaaliksi.

Filippiinojen toiveita Taglen valinnasta paaviksi nostavat erityisesti hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa. Häntä pidetään nousevana tähtenä.  Nuoresta iästään huolimatta Antonio Tagle on ehtinyt toimia Metro Manilan etelärajalla sijaitsevan Imuksen hiippakunnan piispana jo kymmenen vuotta. Suoritettuaan papin tutkintonsa (1982) jesuiittajärjestön pappisseminaarissa hänet nimitettiin hiippakunnan pappisseminaarin opettajaksi ja myöhemmin myös rehtoriksi.  Hän toimi myös seurakuntapapin tehtävissä. Muutaman vuoden kuluttua hänet lähetettiin Yhdysvaltoihin, Washingtonissa sijaitsevaan katoliseen yliopistoon (Catholic University of America), jossa hän väitteli teologian tohtoriksi vuonna 1991. Piispa Taglella on ollut merkittäviä luottamustehtäviä sekä kotimaan kirkossa että Vatikaanissa. Piispa Tagle on ollut varsin arvostettu ja suosittu puhuja. Hänellä on erinomainen esiintymiskyky. Hän on toiminut uskonnollisten ohjelmien juontajana televisiossa. Hän on myös taitava ja aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä. Seurakuntalaiset seuraavat häntä Twitterissä, Facebookissa ja YouTubessa. Hän on myös tässä suhteessa ajan tasalla.

Lehtihaastatteluissa Tagle on antanut itsestään harkitsevan ja maltillisen vaikutelman. Ristiriitatilanteissa hän korostaa avoimen keskustelun merkitystä. Hän antaa myös tukensa presidentti Aquinon korruption vastaiselle ohjelmalle.  Kardinaali painottaa kirkon tehtävää köyhyyden lievittämisessä. Tagle on toiminut maltillisesti perhesuunnittelulakia koskevissa ristiriidoissa. Tätä lakia vastustaessaan osa piispoista sotkeentui politiikkaan kyynärpäitään myöten.  Ehkäisyvälineiden jakamisesta ja seksikasvatuksen antamisesta koulussa tuli kovasti mieliä kiihdyttänyt kysymys. Kardinaali Tagle otti etäisyyttä tähän menoon, vaikka pitäytyikin kirkon kantaan.

Ihmisenä kardinaali ”Chito”, kuten häntä lempinimellä kutsutaan, on mutkaton ja huumorintajuinen. Häntä pidetään tavallisena ja nöyränä ihmisenä. Esimerkkinä on mainittu se, että hänellä on ollut piispanakin tapana käyttää kulkemiseen julkisia kulkuvälineitä. Se on paljon se, kun ottaa huomioon Metro Manilan bussien ja jeepnijen tason.

Tagle korostaa sitä, kuinka tärkeätä on omien rajojen ja mahdollisuuksien tunnistaminen arkkipiispan viran hoidossa. Hän toivoo voivansa kehittyä edelleen sillä tavoin, että olisi ”yksinkertaisempi, uskottavampi, inhimillisempi ja helpommin lähestyttävä”. Kardinaali Chitolla on toivon mukaan myös terveyttä ja elinvoimaisuutta moniksi vuosiksi. Kirkko on saanut hänestä karismaattisen johtajan. Kaikki ne henkilöön liittyvät edellytykset, joita vaaditaan kirkon korkeimpaan virkaan, näyttäisivät olevan kohdallaan.

Filippiineillä Taglen valintaa paaviksi on perusteltu alueellisilla näkökohdilla. Olisi aika saada paavi Aasiasta. Eurooppalaiset ovat pitäneet valta-asemia katolisessa kirkossa. Mutta kirkon elämän painopiste on ollut siirtymässä kehittyviin maihin. Kun uskonnollisuus länsimaissa on ohentunut, ja kirkkojen toiminta on kituliasta, voisi olla perusteltua jakaa myös vastuuta ja valtaa uudella tavalla. Filippiineillä ajatellaan, että kirkossa tarvittaisiin kehittyvien maiden hengellisyydestä nousevaa näkökulmaa. Filippiinojen voimakas katolinen uskonnollisuus voi olla eräs taustavoima paavin valinnassa.

Uuden paavin valinnan suorittaa kollegio, joka koostuu alle 80-vuotiaista kardinaaleista (N=118). Heistä yli puolet (N=62) on Euroopasta. Kaikkiaan länsimaiden edustajia on kaksi kolmasosaa (N=77). Melkein neljännes (N=28) kardinaaleista on italialaisia. Kehittyvien maiden kardinaalien suurin (N=19) ryhmä on Väli-Amerikan maista. Afrikasta ja Aasiasta kardinaaleja on yhtä paljon (N=11). Alueellisesta näkökulmasta katsoen valta kollegiossa on europpappalaisilla, erityisesti italialaisilla kardinaaleilla. Tässä valossa kehittyvien maiden toiveet uuden paavin valinnasta eivät näytä kovin lupaavilta.

On mielenkiintoista nähdä, nouseeko kardinaali Luis Antonio Taglen nimi esiin uuden paavin valintaa koskevassa keskustelussa. Tuleeko hänestä peräti vaalin musta hevonen vai joutuuko hän odottamaan vielä myöhempää vaalikierrosta?

Sunday Inquirer Magazine, January 2012