Käännyttäminen kielletty

Teen lumitöitä mökkimme pihassa. On harmaan kaunis talvipäivä. Pieni pakkanen antaa kirpeyttä ja raikkautta puhtaaseen ilmaan. Nautin siitä rasituksesta, jonka lumen kolaaminen saa aikaan lihaksissa. Tunnen eläväni tässä rasituksessa ja liikkeessä koko ruumiillani. Urakka alkaa olla valmis ja lopettelen työtäni.  Tuntuu oikein mukavalta, kun tiedän, että vaimoni laittama maukas ruoka odottaa minua. Juuri kun olen asettelemassa lumikolaani seinää vasten, huomaan, että mökille johtavaa tietä myöten ajaa auto niin, että lumi pöllyää. Kun naapurimökeillä ei ole ketään kotona, päättelen, että auto on tulossa meille. Pian se tulla tupsahtaakin pihaamme.

Olen ihmeissäni, sillä tietämäni mukaan vieraita ei ole tulossa. Jään hämmästellen katsomaan, olisiko joku sukulainen tai tuttu päättänyt poiketa meille yllättäen. Autosta nousee mies ja nainen. Iältään he näyttävät alle neljäkymppisiltä. Nainen huutaa minulle autosta astuessaan: ”Nyt tiedät, keitä varten olet lumityösi tehnyt.”  Tämä huudahdus kuulostaa korvissani kovin itsetietoiselta. Olin nimittäin lumitöitä tehdessäni ajatellut ilmalämpöpumpun korjaajaa ja loka-auton kuljettajaa ja sitä, kuinka he saavat autonsa pihassa käännettyä. Mutta nyt siis minulle kerrotaankin, että olin erehtynyt. He tietävät asiani paremminkin kuin minä itse. Ymmärrän, että edessäni seisoo juuri nyt mies ja nainen, joilla tulisi olemaan hyvin suuri merkitys elämälleni. En tunnista vielä vieraitani, mutta ilmeisesti tulen heidät kohta hyvinkin tuntemaan. Näyttää siltä, että heidän vierailunsa on minulle aivan erityinen kunnia, jonka merkitystä en tosin vielä ymmärrä.

Seison rapun edessä suu auki ja ilmaa haukkoen. Mies ja nainen eivät vaivaudu esittelemään itseään millään tavoin. Molemmat ovat siististi pukeutuneita. Nainen on kevyesti meikattu. Mies vetää esiin raamatun. Avaa sen ja kysyy minulta, tunnenko minä tätä kirjaa. Sanon tuntevani, koska olen teologi, ja minun kirjahyllyni ovat väärällään raamattuja. Mies kysyy, haluaisinko kuulla, mikä raamatunkohta on hänelle henkilökohtaisesti tärkeä ja millä tavoin se on merkittävä. Vastaan, että en halua.  Nainen tajuaa, että keskustelu on menossa umpisolmuun ja puuttuu puheeseen. Hän kysyy: ”Mitä mieltä olet nykysuuntauksesta, joka väheksyy raamatun arvovaltaa?” Haistan, että minua yritetään koukuttaa väittelyyn. Siksi vastaan tähän vain kierrellen, että tästä asiasta voi olla montaa mieltä ja jatkan, että tämä keskustelu riittää nyt minulle.

Auto häipyy ja minä menen sisään. Vaimo kysyy ihmetellen, keitä meillä kävi.  Kerron, että käännyttäjiä, mutta annoin heille lähtöpassit. Tiedän, että olin tyly, mutta en tunne siitä juurikaan syyllisyyttä. Arvelen, että autossa päiviteltiin, kuinka paatunut pappikin voi olla ja rukoiltiinkin minun puolestani. Nämä rukoukset eivät minua haittaa, mutta epäilen, että ne eivät tuo toivottua tulostakaan.

Olen jälkikäteen palannut monta kertaa tuohon lyhyeksi jääneeseen tapahtumaan. Myönnän, että olin ärtynyt ja ehkä loukkaantunutkin. Olen kysynyt mielessäni monta kertaa, millä oikeudella erilaiset käännyttäjät ajelevat toisten pihoihin tai soittelevat ovikelloja. On kokonaan eri asia, kun tutut poikkeavat. He kuuluvat ihmissuhdeverkostoon, jonka jäsenyys ainakin suomalaisessa maalaisyhteisössä oikeuttaa poikkeamaan. Mutta antaako oma uskonnollinen vakaumus ja halu käännyttää tällaisen oikeuden?

Koko vuorovaikutus alkoi siitä, että minut määriteltiin ”käännytettäväksi”. Minulla ei siis ollut uskoa, tai jos oli, se oli väärää. Loukkaavinta tällaisessa tilanteessa on toisen ihmisen ajatusten ja kokemusten syrjäyttäminen. Se on väheksymistä ja epäkunnioittavaa asennoitumista. Tämä asetelma vie pohjan pois koko käännyttämiseltä. Minun oli täysin mahdotonta ajatella, että pihaani saapuvilla käännyttäjillä oli tarjottavana mitään sellaista, jonka olisin halunnut omaksua itselleni. Kun he käyttäytyivät epäkunnioittavasti minua kohtaan, oli oikeastaan aivan samantekevää, mitä he sanoivat, sillä heidän tekonsa huusivat heidän sanojensa ylitse.

Vaaditaan voimaa, jotta voi irrottautua tällaisesta alistavasta ja manipuloivasta ihmissuhteesta, jota käännyttäjät tarjoavat. Mutta entäpä, jos tilanteeni olisi ollut toisenlainen. Jos minulla ei olisi ollut vaimoa, joka odottaa minua lämpimän lieden äärellä valmiin ruoan kanssa, ja olisin kärsinyt yksinäisyydestä.  Tai jospa olisin ollut vakavasti sairas. Olisin vaikkapa juuri kuullut sairastavani vaarallista syöpää, ja elämäni olisi vaakalaudalla. Olisin ollut heikko ja haavoittuvainen. Olisin voinut tarttua näihin ihmisiin kuin hukkuva oljenkorteen.  Minusta olisi voinut tulla uskonnollisen kalastuksen saalis, vaikka olisin tarvinnut elämääni jotakin muuta apua.

Käännyttäjä riistää käännytettävältä sen aseman ja arvon, joka hänelle kuuluu Jumalan luomana ainutlaatuisena ihmisenä. Käännyttämisessä myös todellisuus sumentuu sillä tavoin, että se voi olla vaaraksi haavoittuvalle ihmiselle. Silloin se on hengellistä väkivaltaa. Tällaiselta pitäisi ihmisiä suojella. Ei kirkko tarvitse käännyttämistä, vaan sitä että sen sanoma on uskottavaa, ja  että sanat ja teot vastaavat toisiaan.

Mietin, pitäisikö laittaa portille kilpi, jossa lukee: Käännyttäminen kielletty.