Käytännön vinkkejä Filippiineille matkustavalle

Eräs blogillani vierailevien lukijoiden suosikkiaiheita ovat erilaiset matkustamiseen liittyvät kysymykset. Koetan tässä antaa jotakin ”valoa” tähän näkökulmaan. Filippiineille matkustava ei voi tukeutua matkatoimiston ohjeistoon, vaan tietoa on hankittava itse muualta.

Suurin osa turisteista viettää lomansa Visayasin saaristossa, Cebulla, Boholilla, Boracaylla tai Palawanilla. Näille saarille on kaksi pääasiallista matkareittiä. Voi lentää suoraan esimerkiksi Hongkongista tai Bangkokista Cebulle. Cebun lentokentällä on sekä kansainvälinen että kotimainen terminaali. Matkan jatkamiseen on käytössä myös lauttayhteyksiä. Toisena käyttökelpoisena vaihtoehtona on saapua Filippiineille Manilan kautta ja jatkaa matkaa sieltä lentäen.

Manilan kautta saapuvan kannattaa varata aikaa runsaasti koneen vaihtoon, sillä kotimaan terminaaliin on pitkä (ainakin ajassa mitattuna) matka ulkomaan terminaalista. Kulkemiseen on otettava taksi. On myös oltava tarkkana terminaalien suhteen. Ulkomaan ja kotimaan terminaalien lisäksi Philippine Airlines:lla on oma, erillinen terminaalinsa. Suositeltava vaihtoehto on yöpyä mennen tullen Manilassa, suhteellisen lähellä lentokenttää. Matka taksilla lentokentälle voi kestää uskomattoman kauan Manilan liikenneruuhkassa.

Maahan tulija joutuu lentokentällä passin tarkastuksessa maahanmuuttoviraston ja tullin käsittelyyn.  Molempia varten on täytettävä oma blankettinsa. Passintarkastuksessa tulijalle myönnetään heti kättelyssä kolmen viikon viisumi. Jonot passintarkastuksessa voivat olla pitkiä. Manilan Kansainvälinen terminaali (Ninoy Aquino) on joissakin vertailuissa arvioitu erääksi maailman kehnoimmista lentokentistä. Valitettavasti tässä ei ole kovin paljon puolustelemista.

Taksilla kulkeminen on turistille A ja O. Manilan lentokentällä ja yleensä muillakin kentillä on tarjolla kiinteän hinnan takseja (fixed price). Niitä varten on tiskin takana oma järjestelijä, jonka kanssa sovitaan matkan kohde ja hinta. Maksu suoritetaan kuljettajalle. Tämä järjestelmä toimii yleensä hyvin. Kun palaa lentokentälle, kannattaa tilata hotellista etukäteen taksi. Matkan hinta on tavallista korkeampi, mutta tavaroiden mahtuminen autoon ja perille pääseminen on taattua.

Taksi on turistille käytännössä helpoin kulkuväline muulloinkin liikuttaessa Metro Manilassa. Taksi otetaan ”lennosta”. Kaduilla on välillä jonossa kiemurrellen ajelevia takseja, jotka kalastelevat asiakkaita. Taksiin astuttaessa pitää huolehtia siitä, että kuljettaja laittaa taksamittarin käyntiin. Taksit eivät ole länsimaista tasoa, vaan pääosin melko huonokuntoisia. Mutta eipä hintakaan päätä huimaa. Matkan lähtöhinta on 40 P (pesoa). Parilla eurolla ajaa jo useamman kilometrin. Taksilla kulkiessa on syytä myös itse tietää, minne on menossa. Taksikuskin paikallistuntemus ei siihen läheskään aina riitä. On hyvä tietää, missäpäin Metro Manilaa matkan kohde sijaitsee. Samoin on hyvä tietää, minkä kadun kulman lähellä talo on. Talojen numeroilla ei ole täällä paljonkaan väliä, sillä numerointi ei ole tapahtunut järjestyksessä. Täällä on myös lukematon määrä hotelleja. Joten pienempiä hotelleja taksi ei useinkaan tunne.

Taksikuskien joukko on hyvin kirjava. Jotkut heistä puhuvat hyvin sujuaa ja ymmärrettävää englantia, jotkut puhuvat ”taglishta”, joka on englannin ja tagalon sekoitusta. Se voi välillä saada hyvin outoja muotoja. Taksien koulutuspohja on varsin erilainen. Osa taksikuskeista on hyvin kiinnostuneita matkustajista. Useat taksit ovat kertoneet, että he tekevät tätä työtä voidakseen tutustua eri maista ja kulttuureista tuleviin ihmisiin.  Heiltä voi kuulla mitä ällistyttävimpiä tarinoita. Taksimatka voi olla hyvin kiinnostava kokemus.

Tavaratalot ovat Metro Manilassa, ja muuallakin, vapaa-ajan vieton keskuksia. Niistä löytyy lukemattomien kauppojen lisäksi mitä erilaisimpia ravintoloita, elokuvateattereita, lasten huvipaikkoja ja pelihalleja. Filippiinot rakastavat elokuvia ja filmitähtiä. Tänne tulevat hyvin nopeasti uusimmat amerikkalaiset filmit. Itseään voi hemmotella vaikkapa elokuvaillalla ja ravintolaillallisella jossakin teatterin vieressä sijaitsevista ravintoloista. Tunnetuimpia tavarataloja ovat Aasian suurimmaksi mainostettu Mall of Asia, Manila Bayn rannalla, Edsan eteläpäässä, Greenbeltin, Gloriettan ja SM Mallin tavaratalojen ketju Makatissa sekä SM Megamall, Edsan varrella.

Suurimmissa kauppaliikkeissä ja ravintoloissa tunnetuimmat luottokortit käyvät yleensä maksun välineinä. Mutta jokainen tarvitsee myös käteistä. Käteisen nostaminen ei kuitenkaan käy päinsä kovin helposti. Kansainväliset luottokortit toimivat vain osassa automaateista. Raha-automaatin kyljessä voi olla vaikkapa Visan tunnus, mutta se voi tarkoittaa vain Filippiineillä hyväksyttyä luottokorttia. Jos tällaiseen nostoon on tarvetta, paikanpäällä on erikseen selvitettävä, mikä on kansainvälisillä yhteyksillä toimiva automaatti. Käteisen valuutan vaihto eurosta pesoiksi toimii yleensä hyvin siellä, missä turisteja liikkuu paljon. Mutta tässä suhteessa eurooppalaisille voi tulla myös yllätyksiä. Esimerkiksi itse olen yrittänyt vaihtaa Manilan vanhassa kaupungissa, Intramuroksessa, euroja ja ”vetänyt vesiperän” kaikissa alueen pankeissa. Tämä maa on monella tavoin Amerikkaan suuntautunut, ja se näkyy myös siinä, että USA:n dollari vaihtuu pesoiksi paljon sujuvammin kuin euro.

Filippiinellä annetaan monissa tilanteissa juomarahoja. Jos ajan taksilla, pyöristän aina loppusumman jonkun verran ylöspäin. Ravintolassa juomaraha kuuluu myös asiaan. Monet ravintolat perivät palvelumaksun, joka näkyy eriteltynä laskussa. Toisissa palvelumaksua ei ole laskuun merkitty. Etenkin jälkimmäisessä tapauksessa juomaraha on hyvin paikallaan. Palvelualojen palkat ovat täällä varsin pienet, ja juomarahoilla on merkitystä. Itse olen tottunut täällä siihen, että annan aina ravintolassa juomarahaa. Summa riippuu palvelun laadusta ja edellä mainitusta laskutuserosta. Antamani juomarahat ovat liikkuneet tavallisesti 20-100 P:n välillä. Ravintolassa syöminen on täällä joka tapauksessa hyvin edullista, ja ruoka on tasokasta.

Hintataso Filippiineillä on hyvin edullinen länsimaalaiselle turistille. Enemmistön elintaso on täällä hyvin matala. Metro Manilassa 15.000 P (n. 300,- eur) kuukausipalkka on jo hyvä. Moni työntekijä saa tyytyä vähempäänkin kuin puoleen tästä palkasta. Työn hinta on halpa.  Silloin erityisesti ne tuotteet ja palvelut, joissa työn osuus on keskeinen, ovat edullisia. Vaatteet, käsityöt ja korut ovat halpoja. Varsinkin paikalliset alkoholi- ja tupakkatuotteet ovat edullisia. Lounaan syö Metro Manilassa pikaruokaa tarjoavista paikoista 100-150 P:n hinnalla. Katukioskeista maittavan lounaan saa vieläkin halvemmalla. Ravintolan ja ruuan tasoa voi aina nostaa niin halutessaan ja pysyä vielä varsin kohtuullisissa hinnoissa. Hintataso vaihtelee Filippiinien sisällä. Pohjois-Luzonin vuoristokaupungissa voi käydä parturissa 65 P:n hintaan ja poistua tyytyväisenä. Mutta kun Cebulla menee parturiin, huomaakin saavansa saman palvelun melkein puoleen hintaan. Myös hieronta on Filippiineillä edullista ja ammattitaistoista.

Filippiinot ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. He neuvovat mielellään ulkomaalaisia. Täällä on myös totuttu vierasmaalaisiin. Erilaisia tapoja ja kulttuureita ymmärretään. Ystävällinen hymy ei ole teeskentelyä. Varovaisuus on kuitenkin usein viisautta. Länsimaalainen on aina filippiinon silmissä rikas. Myös niitä löytyy, jotka haluavat keinotella varakkaan turistin kustannuksella. Keskustelua helpottaa filippiinojen hyvä englanninkielen taito. Englantia opetetaan jo peruskoulussa, ja korkeampi opetus tapahtuu englanniksi. Suurimmat päivälehdet ovat englanninkielisiä. Amerikkalainen vaikutus näkyy kaikkialla.

Yksinäisyyttä sosiaalisessa mediassa. Puhelinkeskustelu asiakaspalvelussa.

Face Brook: Hyvää päivää. Tämä on Facebrookin asiakaspalvelu. Puhelu nauhoitetaan toimintamme kehittämiseksi.

Hannu: Hei, Face!

FB: Tervepä terve! Sinulla on varmasti asiaa, kun otit näin puhelimella yhteyttä.

H: Joo…

FB: Joo-o, joo-o, mitäs mietit?

H: Sinua.

FB: Heh heh. Mitäpä nyt minusta?

H: Sulla on kaunis nimi.

FB: Joo, onhan se ihan onnistunut brändin nimeksi.

H: Mä tykkään Sun etunimestä.

FB: Heh, heh, äläpä nyt. Ei mulla ole etunimeä, vaan se on yksi nimi, jossa on kaksi osaa.

H: Mutta mä ajattelen Sua aina etunimellä, Face. Se on niin kiva nimi, kun se kertoo mulle sellasesta avoimesta ihmisten kohtaamisesta, niinkun sillai naamakkain.

FB: Hannu, mä luulen, että Sä oot nyt jotenkin käsittänyt tän asian väärin…

H: En mä usko. Mä luulen, että mä oon käsittänyt juur ihan oikein. Juu, ja sitten mä tykkään myös tosta Sun sukunimestä: Brook. Kun siitä tulee semmonen hiano kansainvälinen tunne. Ja sitten kun se tarkottaa puroa, niin mä aina ajattelen, että mä oon puron varrella, kun mä oon Face Brookissa. Se on niin kun semmonen kirkas tunturipuro, jossa voi huuhdella kasvonsa…

FB: Ettet ny, Hannu, vaan sitten putois sinne puroon, kun siinä niin kovasti pyllistelet. Heh, heh. Älä suutu, leikkiähän tää vaan… Joo, mutta onhan se kiva kuulla, että tää meijän nimi on noin hyvä. Kyllä Sulla Hannu leikkaa. Mutta mennääs nyt sitten asiaan… Kuules ny, kun nää meijän tilastot on Sun kohallas vähän niinku mollivoittoisia. Sun toimintas näyttää olevan melkein nollassa. Ei tällä kyllä paljon Herran huonetta rakenneta… Jaa, on tossa kaks tykkäämistä. On tää yks Mass vai Miss-mikä se on Nutritio, joka lähettelee Sulle bikinikuvia ja sitten tää yks baari, josta Sä näytät tykkäävän. Mut muuten tää on autiota kun Siperian aroilla.

H: No, joo, se Nutritio on kyllä ihan vahinko. Katos, kun mulla on tämmöset paksut sormet ja mä painelen tota tablettia, niin eikö se pirulainen, siis sormi, osu vähän väliä väärään kohtaan. Juu, niin sit se osu siihen missiin… Niin, että voisko sen leikata pois?

FB: Sen sormen vai missin… Hehe he. No, joo, vitsi, vitsi. Mutta älä Sää, Hannu, pane ny ihan kaikkea niitten paksujen sormien tiliin. Sä taidat olla vähän semmonen selittelijä. Taisit vaan tykätä niistä missin kuvista… Joo, mutta mennääs sitten tänne kaveripuolelle. Sulla ei näytä olevan yhtään kaveria. Koitas Hannu nyt vähän reipastua ja panna vipinää villapöksyyn, niinkun sanotaan. Panet kaveripyyntöjä vireille oikein olan takaa. Onki veteen ja matoa koukkuun, Hannu. Ei ne kalat, kuules, suoraan veneeseen hyppää.

H: Joo, mut kun mä en halua kun yhden kaverin…

FB: Älä helvetissä, anteeksi… Sähän nyt omituinen otus oot. Yleensähän meillä halutaan satakin kaveria.

H: Joo, mut mä haluan vaan yhden. Mut ei se suostunu siellä netissä, niin sit mä soitin tänne.

FB: Kukahan tämmönen ihme sitten on, jonka Sä kaverikses haluat?

H: Se olet Sä, Face.

FB: Mä! Ei hitossa. Kuulinkohan mä oikein. Johan nyt on juttu. En oo tämmöstäkään ennen kuullu. Tää on nyt nätisti sanottuna menossa vähän perseelleen tää meidän juttu. Tiedäks Sää edes, mitä sukupuolta mä olen?

H: En mä tiedä, mutta mä kyll arvaan. Mut ei se mulle mitään merkkaa.

FB: Täällä kuule sukupuoli painaa yleensä aika paljo. Jos Sulle ei sukupuoli merkkaa, niin mikä Sulle sitte merkkaa, ja miks ihmeessä Sä haluat juuri mut kaverikses?

H: No, se johtuu noista Sun hianoista kysymyksistä, joita Sä teet. Ensimmäiseks kun mä tuun Face Brookiin, Sä kysyt multa: Mitä mietit? Se on musta tosi hiano kysymys. Se on ihan elämän peruskysymyksiä. Must on tosi upeeta, et Sä oot kiinnostunu mun ajatuksista. Kun must tuntuu, että monikaan ei juuri oo kiinnostunu mun ajatuksista. Ne ajattelee, että ei ton vanhan ukon päässä ajatus enää kulje. Tai jos kulkee, niin olis ehkä parempi, kun ei kulkis. Tai jos sillä on ajatuksia, niin olisi ainakin parempi, ettei se kertois niistä muille. Niin, siks toi kysymys on niin hiano. Se niinkun arvostaa mun ajattelua. Eikös se joku filosofikin sanonu joskus, että ”ajattelen, olen olemassa”. Siis Sä annat ikään kuin luvan mulle olla olemassa…

FB: Joo, Sä alat, Hannu mennä ny vähän turhan filosofiseks, eikä tää on ny ihan sitä varten… Mut onhan se kiva kuulla, että meillä on hyviä kysymyksiä…

H: Sit Sulla on toinenkin tosi hyvä kysymys. Jossain vaiheessa Sä kysyt: Kenen kanssa Sä oot? Mun täytyy kyllä ny myäntää, että useimmiten mä joudun vastaan, että en kenenkään. Mutta silti se on kans hiano kysymys, kun siitä tulee semmonen tunne, että Sä oot kiinnostunu siitä, oonko mä jonkun kans vai oonko mä yksin. Ja mähän oon tavallisesti yksin. Mut se kysymys jotenkin lämmittää mua…

FB: No, joo onhan tää meille ihan hyvää palautetta…

H: Niin ja sitten mä tykkään Sun profiilikuvasta. Se on semmonen kiva kokovartalokuva, jossa Sä oot pää sillai mukavasti vasemmalle kallellaan ja kädet levällään. Ihan niinkun Sä haluaisit halata mua. Mut sitte mä haluaisin nähdä myös Sun kasvos, Face. Ni eks Sä vois muuttaa välillä sitä kasvokuvaks ihan mun mieliks?

FB: Kuule Hannu, nää Sun juttus on menossa vähän niinkun erikoisemmalle puolelle. Noin, niinku nätisti sanottuna. Ei se ole mikään profiilikuva, vaan Facebrookin brändin merkki. Se pysyy, eikä sitä muuteta joka hanun pyynnöstä. Must tuntuu Hannu, et Sä et oikei ymmärrä tämmösen bisniksen päälle.

H: Juu, en.

FB: No, juu. Minkäs alan miähiä Sää, Hannu, sitte itte oikei oot?

H: En oikei minkään… enää.

FB: No, joo, sitä mää vähän ajattelinkin. Eiköhän nyt lopetella, Hannu. Sä oot kuule ylittäny moneen kertaan kaikki tämmösen keskustelun limiitit, enkä mä tiedä, tultiinko me tästä jutusta ny hullua hurskaammaks, mutta onneks tää nauhotettiin. Ehkä joku sitten tutkii, saako tästä mitään tolkkua. Kiitos ny kumminki soitosta ja terve sitte vaa, Hannu.

H: Näkyillään, Face.

Pikku-Maryn ihastus

Astelen iltaruuhkan tungoksessa Buendiaa pitkin. Menossa on jokailtainen lenkkini. Pimeys on jo laskeutunut. Väistelen heikosti valaistulla, kuoppaisella katukäytävällä vesilätäköitä, joita iltapäivän sade on synnyttänyt. Keskityn pitämään jalkani kuivana.

Yhtäkkiä kuulen takaani huudon: ”Söör, söör”. Ajattelen, että huuto on ehkä tarkoitettu jollekin toiselle. Tai ehkä joku yrittää kaupata minulle jotakin. En halua ostaa mitään ja haluan kävellä rauhassa. Kuljen kuin kuuro. Mutta huutelu jatkuu edelleen. Lopulta kuulen, kuinka joku huutaa: ”Söör Hannu.”  Etunimeni mainitseminen pysäyttää minut paikalleen kuin naulitun. Pimeydestä vierelleni pujahtaa nuori, arviolta vähän yli kaksikymppinen, siro filippiina. En tunnista häntä, mutta arvaan, että hän voisi olla joku vaimoni kielikurssilaisista. Katson nuorta naista silmät hämmästyksestä ymmyrkäisinä.

”Söör, olen Mary (annettu nimi), Teidän pankistanne, tuolta naapurikadulta. Kävitte eilen nostamassa meiltä rahaa, ja minulle tapahtui suuri erehdys.  Annoin Teille vääränmallisen, vanhentuneen lomakkeen, jonka Te allekirjoititte. Tämä virhe pitäisi nyt korjata. Voisitteko mitenkään tulla huomenna käymään pankissa?”

Minua ärsyttää ja manailen mielessäni. Grrr… voi hitto! Aina te olette noiden lippujenne ja lappujenne kanssa, joita asiakkaiden ja virkailijoiden on yhtenään täytettävä. Mihin ihmeeseen te joudutte niiden kanssa, ja kuka niitä koskaan lukee? En millään viitsisi mennä pankkiin, kun juuri siellä kävin. Mutta kun katson Maryn hätääntyneisiin silmiin, kiukkuni lientyy ja annan periksi. Olkoon menneeksi. Yritän kuitenkin siirtää pankissa käyntiä ja sanon Marylle: ”Okei, mutta voisinko tulla ensiviikon alussa?” ”Totta kai se käy Söör, mutta hyvä olisi, jos voisitte tulla aikaisemmin”, sanoo Mary ja häipyy Buendian pimeyteen ja ihmisvilinään.

Jälkeenpäin ajattelen Marya ja hänen asemaansa pankin pikkuvirkailijana. Ehkä Mary on joutunut vaikeuksiin virheensä tähden. Entäpä jos joku tilitys sivukonttorista eteenpäin odottaa Maryn virheen korjaamista. Pyörittelin ajatusta päässäni ja päätin mennä pankkiin heti seuraavana päivänä. Eihän tuo nyt minulta sittenkään niin paljoa ”maksa”.

Kun astun pankkisaliin, Mary viittoilee minulle jo innokkaasti tiskin takaa: ”Tänne, Söör, tänne.” Mary on iloisesti yllättynyt siitä, että tulen näin pian hoitamaan asian kuntoon. Maryn kasvot loistavat. Naurahdan ja sanon Marylle: ”Tulin pelastamaan Sinut. Ajattelin, että olet ehkä vaikeuksissa.” Maryn silmät alkavat loistaa yhä kirkkaammin. Uusi, valmiiksi kirjoitettu blanketti löytyy salamana eteeni. ”Söör, onko Teillä muita pankkiasioita? Kaikki hoituu tässä samalla,” sanoo Mary. ”Eipä juuri, ehkä vähän käteistä voisin nostaa.”

Istun siinä ihailun lämmössä. Tunnen itseni pankin ”kunnia-asiakkaaksi”. Lomakkeita pyöritellessään Mary kysäisee minulta: ”Asutteko tässä lähellä, Söör?” ”Joo, ihan tuossa naapurikadulla.” ”Joo, sitä ajattelinkin, kun olen nähnyt, että kävelette usein tässä lähettyvillä.” ” Niin, juu harrastan semmosta.” Mary jatkaa tutustumista: ”Mutta Söör, olen huomannut, että Te kävelette usein yksinänne. Elättekö Te yksin?” Katson Marya silmiin ja näen edessäni naisen kasvot, jotka säteilevät ihastuksesta. Tämä tuntuu hämmentävältä. Tokaisen: ”Olen naimisissa. Minulla on vaimo, jonka kanssa elän.” Mutta Mary ei hellitä: ”Söör, jos Teillä on vaimo, niin miksi Te sitten kävelette yksinänne? Missä Teidän vaimonne on?” Vastaan yksikantaan: ”Hän tekee töitä.”

Viimeinen vastaukseni puhkaisee ihastuksen kuplan. Tällä miehellä on vaimo, eikä sen enempää ole odotettavissa. Näen, kuinka ”pilvi” laskeutuu Maryn kasvoille ja tunnelma latistuu. Maryn sydämessä oli alkanut kasvaa ihastumisen ”oras”. En tiedä, kuinka kauan se oli siellä varttunut. Nostamalla esiin vaimoni olemassaolon polkaisin kantapäälläni ihastumisen ”oraan” murskaksi. Se tuntui raa’alta. Mutta ehkä on niin, että kipeää tekevä totuus on parempi kuin hempeä valhe.

Kohtaaminen Maryn kanssa on herättänyt mielessäni monia kysymyksiä. Länsimaisittain ajatellen asetelma tuntuu hullunkuriselta: Kuinka joku vähän yli kaksikymppinen nainen voi ihastua n. 40 vuotta itseään vanhempaan mieheen? Kuitenkin suuren ikäeron omaavia pariskuntia, joissa mies on länsimaalainen ja nainen filippiina, näkee täällä usein. Tällaisen suhteen selitykseksi länsimainen tarjoaa rahan valtaa. Nuori nainen haluaa varakkaalta mieheltä rahaa eikä edes ole kysymys ihastuksesta vaan taloudellisesta toiminnasta.

Tätä selitystä en ole valmis nielaisemaan sellaisenaan. Kun asiaa tarkastelee filippiiniläisestä kulttuurista käsin, tilanne on paljon monimutkaisempi. Filippiiniläinen perhekulttuuri on huomattavasti tunnepitoisempi kuin länsimainen. Perheen jäsenet vastaavat toistensa tunteisiin suurella herkkyydellä. Tämä tekee filippiinoista hyvin tunneherkkiä ihmisiä. Tällainen sensitiivisyys saa aikaan myös herkkyyden ihastua toiseen ihmiseen. – Mary ymmärsi, että olin osannut ajatella ”lomakekysymystä” hänen kannaltaan ja vieläpä toimin tilanteen korjaamiseksi. Saattaa olla, että sain tässä ”hyvän isän” roolin, joka oli tuttu Marylle hänen lapsuudestaan.

Filippiiniläiseen perhekulttuuriin kuuluu vanhempien arvostaminen. Perinteisessä ajattelussa arvostus ja auktoriteetti tulevat elämänkokemuksesta eikä niinkään koulutuksesta ja sen tuomasta asiantuntemuksesta. Tämä näkyy hyvin myös julkisessa elämässä. Eräs esimerkki tästä on se, että senaatin presidenttinä toimii 88-vuotias Juan Ponce Enrile. Kukaan ei täällä epäile hänen toimintakykyään. Päinvastoin hänestä on tullut eräänlainen, laajaa suosiota nauttiva ”rokkitähti”. Tähän vaikutti se, että hän toimi suoraan televisioidussa, vaikeassa valtakunnanoikeudessa puheenjohtajana. Korkea ikä on täällä oikeastaan ihailtava ja turvallisuuden tunnetta lisäävä asia.

Länsimainen nuori ihminen haluaa elää vapaana. Jos puoliso on huomattavasti itseä vanhempi, on ilmiselvää, että toinen tarvitsee aikaisemmin hoivaa. Puolison hoitaminen ei taas sovi vapaan elämän malliin. Täällä ajatellaan toisella tavalla. Perheen jäsenien hoitaminen on osa ihmisen luonnollista elämää. Toisen ihmisen hoitamiseen kasvetaan jo pienestä pitäen. Sisarusten tehtävänä on aina hoitaa pienempiään. Vanhempien hoitaminen on itsestään selviö. Kun on kasvanut toisten hoitamiseen, puolisonkin hoitaminen tuntuu tarpeen niin vaatiessa luonnolliselta.

Länsimainen puoliso lisää perheen taloudellista turvaa silloinkin, kun hän on iäkäs. Filippiiniläisperheessä taloudellinen tuki on laajaa. Lapsi on vastuussa vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Taloudellista tukea annetaan myös sisaruksille usein koulutuksen muodossa. Kun nuori nainen solmii suhteen länsimaiseen mieheen, hän toimii oman perheensä odotusten mukaan, sillä hän tuo avioliitollaan taloudellista turvaa koko perheelle.

Pohdin sitä, mitä Maryn ihastuminen herätti minussa. Oikeastaan tunsin itseni aika noloksi. Olin aiheuttanut toisessa tunteita, joihin en vastannut ollenkaan, tai ainakaan vastaus ei ollut toivotunlainen. Tunsin myös syyllisyyttä toisen herkkien tunteiden murskaamisesta. Koin olevani ”norsu posliinikaupassa”. En vastannut ihastukseen ihastuksella, mutta jossakin syvällä tunsin, että sain ”ansaitsematonta armoa”. Sain balsamia niihin haavoihin, joita vanhenevan miehen sieluun syntyy, kun ruumis hiljalleen rapistuu.

Kohtaan Maryn pankissa asioidessani. Mary ei pyri enää yksityiseen elämääni, mutta hän haluaa hallita pankkiasioitani. Kun tulen pankkiin, Mary ilmaisee elein ja ilmein, että pankkikirjani tulee antaa hänelle. Olen antanut sen joskus jollekin muulle virkailijalle. Silloin Mary on siepannut sen salamannopeasti käsiinsä. Joskus Maryllä on joku työ niin kesken, että hän ei voi käsitellä asioitani. Silloinkin pankkikirja on annettava ensin hänelle. Nimittäin Mary haluaa valita, kelle virkailijalle kirja luovutetaan asioiden hoitamista varten. Sydäntäni Mary ei saanut, mutta pankkikirjani hän pitää käsissään, ainakin pankissa asioidessani.