Muistosanat Evankelistalle

Avatessani aamulla Kotimaan verkkosivut silmiini tuli surua herättänyt uutinen: Kalevi Lehtinen on kuollut. Kalevi oli nuoruuteni suuria vaikuttajia. Merkittävimmät muistoni hänestä ovat pääasiassa 60-luvulta.

Tapasin hänet ensimmäisen kerran 60-luvun alussa Lempäälässä järjestetyssä telttakokoussarjassa. Toisena pääpuhujana oli teologian ylioppilas Kalevi Lehtinen, joka oli tuolloin kesätöissä Kansan Raamattuseurassa. Silloin oli jo nähtävillä se, mitä tulossa oli. Kalevi oli "armoitettu" puhuja. Hän osasi puhua niin, että kuulijat ymmärsivät. Puheessa oli koko ajan tunteiden paloa, joka vetosi kuulijoihin. Koko tunne-elämän skaala oli myös mukana naurusta itkuun saakka. Puhe sisälsi myös lähelle tulevia tarinoita, yksinkertaistuksia ja kärjistyksiä. Jo tuolloin tässä nuoressa evankelistassa oli vetovoimaa ja karismaa.

Seuraava merkityksellinen kohtaaminen tapahtui muutaman vuoden kuluttua, kun olin lopettelemassa lukiota. Olin herätyskristillisyyden hallitsemassa uskonelämässäni ajautunut kapeille ja ahdistaville "raiteille". Tapasin silloin Kalevi Lehtisen, jonka kanssa uskaltauduin keskustelemaan omasta ahdingostani. Näissä keskusteluissa elämääni alkoi "valaista" uusi armon näkökulma. Ymmärsin, että mikään uskossani ei ollutkaan riippuvaista siitä, mihin itse pystyn. Tällainen yhteinen uskon merkittävimmän sisällön jakaminen teki meistä "hengen heimolaisia" ja liittolaisia. Meistä tuli vuosien mittaan ystäviä.

Opiskeluni alkuaikoina tapasimme usein. Kalevi oli silloin Kansan Raamattuseuran opiskelijapappina. Kävin aina silloin tällöin kertomassa huoliani Kaleville. Yhteistyömme ja ystävyytemme jatkui myös siten, että olin Kalevin johtamalla rippikoululeirillä isosena. Kalevin vanavedessä sain myös muita kesätöitä. Olin eräänlaisessa "Kalevin koulussa". Vähitellen aloimme kuitenkin kulkea eri suuntiin. Kalevi tutustui amerikkalaisperäisen Campus Crusade – järjestön toimintaan ja löysi sieltä "hengellisen kotinsa". Minä en taas puolestani koskaan osannut samaistua tähän liikkeeseen. Lähdimme kulkemaan eri suuntiin. Yhteytemme kuihtui. Tapasimme kyllä monesti vuosien mittaan. Silloin Kalevi suhtautui minuun aina myönteisesti ja hyviä kokemuksia muistellen.

Kalevi oli hyvin monitahoinen ja vetovoimainen persoona. Toisaalta Kalevi oli hyvin älyllinen ja toisaalta voimakkaasti emotionaalinen. Mieleeni on jäänyt se, kuinka Kalevi paneutui tehtäväänsä uskonnonopettajana ollessaan vielä teologian ylioppilas. Hän kertoi lukeneensa kaikki lukion eri oppiaineiden oppikirjat, jotta hän käsittäisi sen, mitä oppilaat tietävät eri aineista. Tämä oli minusta vaikuttavaa, mutta se kuvaa hyvin myös Kalevia. Kaikessa piti mennä perusteellisesti pohjaan saakka.

Kalevi osasi myös leikkiä. Muistan, kuinka hauskaa oli, kun rippisleirillä pelasimme lentopalloa. Muodostimme yhdessä lähes lyömättömän kahden miehen joukkueen, kuten nykyään on beachvolleyssä tapana. Kerran Kalevi pyysi minua pelaamaan kanssaan shakkia. Kalevi oli tottunut voittamaan tässäkin lajissa. Peli minun kanssani oli kuitenkin ilmeinen virhe, sillä tein Kalevista "matin". Tämä oli Kaleville lähes kestämätön paikka, ja minun olikin kohta pelattava uusi peli hänen kanssaan. Sen Kalevi voitti.

Erilaisten pelien, kirvelevien tappioiden ja riemukkaiden voittojen lomassa Kalevi opetti minulle myös papin taitoja. Erityisesti muistan sen, mitä Kalevi sanoi puhujan taidoista. Kalevin mielestä puhujan piti olla johdonmukainen. Hänellä piti olla kyky jäsentää puhe selkeästi ja pitää se "kasassa". Toisaalta puhujan piti olla tunneherkkä niin, että hän pystyy koskettelemaan kuulijoiden tunteita. Nämä taidot näkyivät sitten hänen puheissaan.

Kalevi ei ollut kovin kiinnostunut organisaatioista. Hän keskittyi sisältöihin. Hän pyrki voittamaan ihmisiä Jeesuksen puolelle. Tämä oli ihmisiin vaikuttamista. Kalevi ei ollut kirkollinen vallan käyttäjä vaan hengellinen vaikuttaja.