Jouluiloa Filippiineillä

Joulua on valmisteltu Filippiineillä hartaasti. Jo elokuun lopussa avattiin Davaon tavarataloissa, Mindanaolla, joulusesonki. Joulun erityisartikkelit tuotiin esille. Muoviset joulukuuset odottivat ostajaansa. Myös joululaulut alkoivat soida tavaratalossa. Tunnelma oli "joulun hilpeä". Kerran tunnissa alkoi kovaäänisistä kuulua tanssimusiikkia, joka minun mielestäni soveltuisi hyvin discoon. Silloin myyjät ryhmittyivät pääkäytäville ja aloittivat "musiikillisen liikehdinnän", joka sekin soveltuisi luontevasti discoon. Ohjelmaan kuului näiden tanssi- ja musiikkituokioiden lisäksi kolmen tunnin väliajoin toistuva hartaushetki. Siitä vastasi paikallinen arkkipiispa ja kuoro, joka äänistä päätellen koostui vähän iäkkäämmänpuoleisista nunnista tai muista naispuolisista seurakuntalaisista. Arkkipiispan sanomasta en saanut paljoakaan selvää, mutta äänestä päättelin, että hän oli vähintään ikäiseni (+60) mies. Hartaushetkeä seurasi taas luontevasti tanssi- ja musiikkituokio. Tavarataloelämä näytti luontuvan hyvin yhteen kirkollisen elämän kanssa.

Kaupallinen hilpeys ja kirkollinen vakavuus näyttävät soveltuvan Filippiineillä hyvin yhteen. Tämä maa on suurten kauppakeskusten maa. Niissä on saatavilla melkein mitä vaan. Kauppakeskukset ovat myös viihdekeskuksia. Niissä on ravintoloita ja elokuvateattereita. Myös kirkon kappelit kuuluvat kauppakeskuksiin. Ne eivät ole syrjässä olevia, varastohuoneista kappeleiksi muutettuja "koloja", joihin kutsutaan ihmispoloja. Kappelit sijaitsevat keskeisillä paikoilla ja ovat tyylikkäitä ja kauniita. Uusia kauppakeskuksia syntyy jatkuvasti lisää. Itse ihmettelen, mistä niihin riittää ostajia tässä rutiköyhässä maassa. Kun kauppakeskus avataan sääntönä näyttää olevan, että piispa toimii kauppakeskuksen vihkijänä. Kun piispat vihkivät käyttöön myös korkean luokan hotelleita, heillä kyllä vihkimistoimintaa riittää.

Filippiineillä joulupukki on joutunut "sivuraiteelle". Joulua koristellaan täällä hyvin massiivisesti sekä ulkona että sisällä, mutta joulupukkia ei juuri näy. Tontutkin ovat kadonneet jonnekin. Sen sijaan "pyhä perhe" on kestosuosikki. Täällä Makatissa aivan tavallisen liikerakennuksen eteen sijoitetaan joulun perhe. Näyttää siltä, että yritykset pyrkivät kilpailemaan siinä, mikä niistä pystyy luomaan vaikuttavimman asetelman joulun perheestä. Jos liikerakennuksen edessä ei ole tilaa joulun perheelle, se sijoitetaan vaikka pääoven katoksen päälle.

Joulu on täällä yhteyden ja yhdessä olemisen juhla. Jokainen yhteisö haluaa pitää oman joulujuhlansa. Jouluna syödään hyvin ja annetaan runsaasti lahjoja. Kunnon työnantajan velvollisuutena on antaa erityinen joulun bonusraha työntekijöille. Valtion työntekijät saavat tänä vuonna presidentin päätöksellä 7000 pesoa (n. 100,- eur) joulurahaa. Luottokortit vinkuvat kaupoissa tiuhaan tahtiin. Moni on kuulemma kovissa maksuvaikeuksissa joulun jälkeen. Mutta se on sitten joulun jo mentyä.

Filippiinoilla on kykyä iloita joulusta. He osaavat olla ystävällisiä toinen toisilleen. Perhe on filippiinoille elintärkeä asia. Joulu on perheen juhla.

Suomalaista suklaata Mindanaolla

On ilta Davaon miljoonakaupungissa. Istun vaimoni Päivin kanssa päivällisellä tyylikkään ja tilavan omakotitalon ruokailuhuoneessa. Ilta on leppeän lämmin ja kana-ateria on herkullinen. Kun olemme lopettelemassa ateriaamme, seuraamme liittyy filippiiniläinen, 25 -vuotias nuorimies, olkoon hänen nimensä tässä Joel. Hän oli valmistanut meille aterian. Kiittelemme Joelia maistuvasta päivällisestä ja valmistaudumme nousemaan pöydästä. Yllätykseksemme Joel laittaa pöydälle suuren Fazerin suklaalevyn ja alkaa avata päällyspaperia. Hän on tarjoamassa meille jälkiruoaksi suomalaista suklaata. Me yritämme estellä Joelia: "Älä hyvä mies tarjoa meille suomalaista suklaata. Syö nyt itse suklaasi ja nauti siitä. Kyllähän me nyt olemme Fazerin suklaata saaneet, mutta Sinä et." Ihmettelemme myös sitä, mistä suomalaista suklaata on ilmestynyt Mindanaon saarelle. Joel katselee meitä kummastuneena suurilla ruskeilla silmillään ja kertoo, että hän on saanut suklaansa Suomessa työskentelevältä serkultaan. Meidän mielestämme tämä on vielä suurempi syy siihen, että hänen pitäisi syödä suklaansa yksin. Joel ei kuitenkaan hyväksy perustelujamme, vaan kertoo, että hän haluaa jakaa suklaansa. Se on kuulemma filippiiniläinen tapa asennoitua elämään. Suklaa maistuu paremmalta, kun se syödään yhdessä.

Joelin ajattelu kulki päin vastaiseen suuntaan kuin meidän. Mitä parempaa jokin herkku on, sitä suuremmalla syyllä se jaetaan toisten kanssa. Mitä vaikeampaa sen hankkiminen on, sitä parempi peruste se on herkun jakamiseen. Me taas ajattelimme, että juuri tässä tapauksessa hyvästä pitäisi nauttia itse. Me länsimaalaiset olimme saaneet oppitunnin filippiiniläiseltä nuorelta mieheltä.

Asuin Joelin kanssa samassa talossa runsaan viikon. Minun asumisoikeuteni perustui siihen, että vaimoni toimii Suomeen tulevien sairaanhoitajien suomenkielen opettajana. Joelin asuminen perustui talonhoitoon liittyviin tehtäviin. Joel on yksi näistä suomea opiskelevista sairaanhoitajista. Hän on kotoisin IloiIon kaupungista Visayasin saaristosta, jossa on n. 20 miljoonaa asukasta. Joel on suorittanut sairaanhoitajan tutkinnon pari vuotta sitten. Sen jälkeen hän on toiminut sairaanhoitajana sairaalassa ja kaupungin terveydenhoitajana. Joel on naimaton. Hänen äitinsä on eläkkeellä oleva opettaja. Isä on ammatiltaan merikapteeni. Perheen talous on perustunut pääasiassa isän tuloihin. Äidin palkka, eläkkeestä puhumattakaan, on aina ollut pieni. Perhettä kohtasi kuitenkin yhdeksän vuotta sitten tragedia, kun isä sai aivohalvauksen. Terveestä miehestä tuli rullatuolipotilas. Samalla perheen talous romahti. Joel on asunut kotona ja huolehtinut perheestä ja erityisesti isästään. Vanhemmista veljistä tuli teknologian ja rakentamisen ammattilaisia, mutta Joelista sairaanhoitaja.

Joel on lähdössä Suomeen lähihoitajaksi. Suomalaisen lähihoitajan palkka on huimaavasti korkeampi kuin sairaanhoitajan Filippiineillä. Rahalle on Joelilla käyttöä. Se menee jakamiseen. Perhe tarvitsee kipeästi taloudellista tukea. Isän terveydenhoitokulut maksavat paljon. Onneksi perheellä on Joel, joka on valmis opettelemaan hankalaa suomenkieltä ja lähtemään kauas outoon ja kylmään maahan. Joelin työpaikka Suomessa on hyvin tärkeä yhdelle filippiiniläiselle perheelle. Joelin panos lähtömaalleen on merkittävä ja muutto Suomeen on sikäli hyvin ymmärrettävää. Mutta onko Joelilla jotakin erityistä annettavaa suomalaisille? Hän lähtee paikkaamaan hoitovajetta, joka ei muuten täyttyisi. Joel ei ole kuitenkaan vain "vajeen paikkaaja". Hän voi antaa hoitotyössään jotain aivan erityislaatuista. Joelilla on kyky jakaa omastaan. Hänellä on taitoa kuunnella ja asettua toisen ihmisen asemaan. Uskon, että hänellä on kykyä rohkaista ja tukea potilaitaan. Myös työyhteisöönsä hän tulee vaikuttamaan myönteisellä asenteellaan. Iloilon kaupungista saapuu Suomeen ilon lähettiläs. Hänellä on kykyä jakaa suomalaista suklaata.

Joulun kunniaksi pappisarpajaiset

Filippiinit on hyvin uskonnollinen ja roomalaiskatolinen maa. Kansasta (92 milj.) kuuluu arviolta ainakin 80 % katoliseen kirkkoon. Muitakin kristillisiä yhteisöjä on runsaasti. Tämän lisäksi islaminuskoiset muodostavat pääosan Filippiinien saariston eteläosan väestöstä. Filippiinejä pidetään Kaakkois-Aasian katolisuuden linnakkeena. Filippiineillä valmistaudutaan pitkään ja huolella joulun juhlaan. Joulukoristelu kaduilla ja puistoissa luo joulun tunnelmaa.

Kirkkoja on täällä runsaasti. Monet niistä ovat myös varsin uusia ja kauniita. Eräs mielenkiintoisista nähtävyyksistä on täällä Makatissa laajalla tavarataloalueella sijaitseva kirkko. Se on rakennettu keskellä puistoa olevan lammen päälle. Se jäsentyy osaksi puistoa, kun ison kupoliteltan muotoisesta rakennuksesta puuttuvat sivuseinät. Illan suussa väkeä kerääntyy kirkkoon niin paljon, että kaikki eivät mahdu sisälle. Niinpä suuri osa kansaa seuraa jumalanpalvelusta ympäröivästä puistosta. Tällainen hämärässä puiston kansoittava väki on vaikuttava näky puolityhjiin kirkkoihin tottuneelle luterilaiselle papille.

Kerran pistäydyimme aamulenkillämme kirkossa sisällä. Kirkkoa kiertäessäni huomasin erikoisen esineen. Se oli lottopallokaukalon muotoinen läpinäkyvä muovinen malja, jossa oli ylhäällä käden mentävä aukko. Minulle selvisi, että kysymyksessä oli arvonta, joka oli järjestetty meneillään olevan pappien juhlavuoden ja joulun kunniaksi. Kaukalon sisällä oli suuri joukko valkoisia paperikääröjä kuin joulukarkkeja. Jokainen käärö sisälsi papin nimen. Seurakuntalainen sai nostaa yhden käärön. Kun hän avasi sen, hänelle selvisi yhden papin henkilöllisyys. Tälle papille hän sai tänä jouluna "osoittaa rakkauttaan". Papista tuli hänelle eräänlainen joulun nimikkopappi.

Tätä katsellessani sanoin vaimolleni, että mitäpä jos tekisin oman käärön ja sujauttaisin sen kulhoon. Eiköhän siinä menisi yksi luterilainen, suomalainen pappikin katolisten veljien joukossa vaikkapa lohdutuspalkintona. Saataisiin sitten ehkä mekin vähän lisää "voita leivän päälle" jouluna. Vaimoni torjui ajatuksen ehdottoman jyrkästi. Vielä illalla hän vannotti minua, että en osallistu näihin pappisarpajaisiin nyt, enkä koskaan myöhemminkään. Se sitten niistä arpajaisista.

Luterilaiset veljet siellä kotimaassa työskentelevät kirkkojen välisen yhteistyön kivisellä polulla. Filippiinien näkökulmasta etenemistä ei ole juurikaan tapahtunut. Pankaahan nyt siellä Helsinki-Rooma -akselilla vauhtia lisää päälle. Täällä odotetaan yhteistyömahdollisuuksia.