Uskoa Manilan kaduilla

Astuin taksiin. Tämä oli yksi näistä Metro Manilan rähjäisistä, valkoisista, vanhoista toyotista, jotka vaeltavat nilkuttaen kuoppaisia katuja. Huonosta kunnosta huolimatta melkein jokainen näistä takseista on persoonallisella tavalla sisustettu. Se, mikä kuskille on tärkeää näkyy koelaudan koristelussa. Kattopeilistä riippuu usein rukousnauha. Välillä koelauta näyttää enemmän kotialttarilta kuin mittarien sijoituspaikalta.

Tässä taksissa katseeni kiintyi koelautaan liimattuun panta kaulassa olevan papin kuvaan. Sellaista en ole ennen nähnyt. Harvoin paljastin Manilassa, että olen pappi, mutta nyt en malttanut olla vaiti. Kerroin kuskille, että olen itse pappi, mutta en tiennyt, että kukaan olisi liimannut kuvaani autonsa koelautaan. Ihmettelin, millainen pappi oli tässä kuvassa. Kuski vilkaisi minua ja mittaili pukeutumistani. Se viittasi lähinnä repputurismiin. Mies naurahti, kukapa tuollaisen kuvan koelautaansa kiinnittäisi.

Kuski kertoi, että kuvassa oli italialainen pappi, jonka paavi oli julistanut pyhimykseksi. Kuvan hän oli saanut yhdeltä ulkomaalaiselta asiakkaalta, joka oli kerran eksynyt hänen kyytiinsä. Mies kertoi, että tämä pyhimyksen kuva on hänelle erityisen merkittävä. Hän rukoilee joka aamu ennen ajoon lähtöä tätä pyhimyspappia. Kysyin, mitä pyhimyspapilta pyydät. Kuski kertoi pyytävänsä varjelusta perheelleen, suojelusta itselleen, ja matkustajille liikenteen vaaroja vastaan ja sitäkin, että tämä auto ei hajoaisi. Juuri kun hän tästä puhui, toyota putosi rämähtäen kadulla olevaan kuoppaan. Vähän aikaa kuului omituista kolinaa ja kilinää, mutta muutaman sadan metrin mentyä autovanhus kokosi itsensä ja korin äänet palasivat ennalleen. Niin, myös tästä on kysymys, sanoi kuski ja naurahti taas. Kyllä tähän rukouksia tarvitaan, tokaisi mies.

Uskosta on haettu turvaa Metro Manilan liikenteen vaaroja vastaan laajemminkin. Viime vuonna tapahtui Metro Manilan halkaisevalla kehätiellä, EDSA:lla, monia vakavia kolareita, jotka vaativat useita kuolonuhreja. Liikenteen turvallisuudesta vastaavat viranomaiset tunsivat itsensä avuttomiksi tämän tilanteen edessä. Mitkään uudet säännökset eivät näyttäneet lisäävän turvallisuutta. Niinpä päätettiin pyytää kirkon apua. Kirkko lähetti paikalle muutamia pappeja. He kipusivat avolavalla varustettuun kuorma-autoon. Liturgiseen asuun puettuja pappeja kuljetettiin EDSA:n läpi päästä päähän. Alban liepeet ja stolat vain liehuivat, kun papit seisoivat kuormurin lavalla ja pirskottivat pyhittyä vettä asfaltille sitä mukaa kuin auto eteni. Matkaa kertyi n. 40 km, kun molempiin suuntiin kulkevat väylät pirskotettiin erikseen. Uskottiin, että tällä tavoin voitaisiin karkottaa EDSA:lta pahat henget riivaamasta autoilijoita. Kun avasin seuraavana aamuna päivän lehden, siinä oli jälleen uutinen EDSA:llai tapahtuneesta rajusta, ihmishenkiä vaatineesta autokolarista.

Kertomukset taksikuskista ja EDSA:lla tapaahtuneesta pahojen henkien karkottamisesta yhdistävät rukouksen arkipäivän turvattomuuteen. Rukousta tarvitaan pelon tunteesta selviämiseen. Elämä on niin arvaamatonta, että koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu, eikä sitä pysty pieni ihminen hallitsemaan. Yhteiskunta ei takaa ihmisen turvallisuutta.

Myös köyhyys on rukouksen seuralainen. Taksikuski ei pysty ostamaan itselleen uutta autoa. Sellainen ajatuskin on kaikkien mahdollisuuksien ulkopuolella. Eikä hänellä ole varaa edes autonsa remonttiin. Manilan liikenneruuhkissa pujotteleminen on jatkuva turvallisuusriski. Varjelusta siinä kyllä tarvitaan. Köyhällä on kuitenkin rukouksen mahdollisuus.

Liikenneviranomaiset ovat myös pulassa jatkuvasti kasvavan ruuhkan hallitsemisessa. EDSA on eräs liikenteen pullonkauloista. Liikennevirta ei vedä. Kuljettajat hermostuvat, kun aikaa kuluu yhä enemmän autossa istumiseen. Työmatkojen kesto venyy yhä pidemmäksi. Bussikuskien pienet palkat ovat riippuvaisia matkustajien määristä. Syntyy kaahaamisen ja röyhkeyden kulttuuri. Se on myös taistelua elannosta. Pahat henget pääsevät valloilleen. Liikenteen sujuvoittaminen vaatisi rakentamista ja paljon varoja yhteiskunnalta. Siitä ei ole tietoakaan. Hyvä, kun pystytään tien vaurioita korjaamaan. Kun katuverkostoa ei voida lisätä, voidaanko autoilevia ihmisiä muuttaa? Tätä on yritetty pappien rukousten voimalla.

Rukous on filippiinojen arkipäivää. Köyhyys ja turvattomuus ruokkivat rukouksen tarvetta. Mutta siihen liittyy paljon muutakin. Tällainen asia on filippiinojen käsitys todellisuudesta. Erilaiset henget ovat läsnä ihmisten maailmassa. Elämässä on paljon tilanteita, joissa ihmisen on suojauduttava pahoja henkiä vastaan. Tällaisia ovat elämään kuuluvat kriisit. Elämää ei voi hallita ainoastaan järjen ja päättelyn avulla, vaan tarvitaan myös muita välineitä. Hyvät henget ottavat myös paikkansa pyhitetyssä aineessa. Tällainen voi olla pyhimyksen kuva tai siunattu vesi. Niissä on vaaroilta suojelevaa ja terveyttä tuottavaa voimaa. Rukous kytkee uskovan näihin voimiin.

Uskoa henkien vaikutukseen on selitetty filippiinojen käsityksellä kuolemasta. Heidän siteensä perheen jäseniin ovat hyvin tiiviit. Kun perheen jäsen kuolee, hän lakkaa olemasta aineellisessa hamossaan, mutta samalla uskotaan, että hänen henkensä jatkaa elämää. Tähän uskomukseen on sovitettu myös katolisen kirkon oppi kiirastulesta kuoleman ja taivaaseen astumisen välillä. Kun perheen jäsenten sielut elävät, todellisuuskaan ei voi olla pelkästään aineellinen. Elämä on hyvien ja pahojen henkien taistelukenttä. Tässä rukouksella on oma paikkansa.