Kirkot ja vaalit

Tämä viikko on ollut vaalien loppusuoraa Filippiineillä. Se on näkynyt ja kuulunut. Asuintalomme ohi kulkee eräs Metro Manilan liikenteen valtaväylistä, Buendia. Sitä pitkin on ajanut yhä kiihtyvässä tahdissa kovaäänisautoja, joista on kuulunut kevyeksi luonnehdittavaa musiikkia. Musiikki on vain syötti, joka kääntää pään autoon. Autossa on sitten se pyydys. Se on ehdokkaan kuva. Kun sitä riittävän monta kertaa katsoo, nimi jää mieleen, ja ehkä sitten muistuu vaalilippua täytettäessä. Niin ainakin presidentti-, kuvernööri-, kaupunginjohtaja-, senaattori-, kongressiedustaja- tai mikä lieneekään- ehdokas toivoo.

Vaalitunteiden kuumentuessa myös kirkkojen ja ehdokkaiden välit ovat lämmenneet. Tällä viikolla on julkaistu jo useita kihlauksia. Katolinen kirkko aloitti kihlausviikon viime sunnuntaina erityisellä sopimuksen allekirjoitustilaisuudella. Samassa yhteydessä pidettiin messu, jossa saarnasi kansallisen kirkon päämies, kardinaali Rosales. Sopimuksen allekirjoittajat lupasivat valituksi tultuaan torjua vapaamielisten tahojen ajaman perhesuunnittelulain ja noudattaa kirkon "elämän puolesta" -liikkeen linjauksia. Tämä tarkoittaa ehkäisyvälineiden ja -valistuksen, avioerojen, abortin, homoseksuaalisten parisuhteiden sekä väestönkasvun tyrannnimaisen säätelyn torjumista lainsäädännöllä. Sopimuksen allekirjoitti presidenttiehdokkaista Manny Villar ja joukko senaattoriehdokkaita. Kihlauksen toinen osapuoli sai melkoisen nipun asioita kannettavakseen. Mutta mitä kirkko lupasi kihlatuille? Eipä juuri mitään. Kardinaali totesi, että ei näitä ehdokkaita voi kutsua erityisesti kirkon ehdokkaiksi. He saivat tässä vain ilmaista julkisesti kantansa. Ehkä kihlaus kuitenkin ehdokkaille kannatti, vaikka toinen osapuoli ei uskollisuutta vannonutkaan. Kuuluuhan Katoliseen kirkkoon n. 80 % kansasta. Huhu kertoo, että kommunistit ovat kehottaneet äänestämään Mannya. Voi olla, että tämä teki kihlauksen toisen osapuolen varovaiseksi.

Samoihin aikoihin pastori Apollo Quibolo, Jumalan Pojaksi maanpäällä nimitetty, televisioevankelista ilmoitti valitsemastaan presidenttiehdokkaasta uskonyhteisölleen Jeesuksen Kristuksen Kuningaskunnalle. Pastori Quibolon valinta osui Gilbert "Gibo" Teodoroon, joka on hallitusvastuuta kantavan puolueen ehdokas. Gibolle tämä oli loistojuttu, sillä mielipidetiedustelut ovat luvanneet hänelle alle 10 % kannatusta. Niinpä hän vuolaasti onkin kiitellyt Quiboloa, joka on kuulemma paitsi suuri hengen myös isänmaan mies. Quibolon Kuningaskunnalla on yli neljä miljoonaa jäsentä, joista lähes puolet saattaa olla äänestysikäisiä. Kaikki noudattanevat johtajan äänestysohjeita. Kihlauksen voi uskoa kestävän ainakin vaaleihin saakka.

Kuluneella viikolla julkistettiin myös kolmas kihlaus. Vaikutusvaltainen Igglesia ni Christo ilmoitti tukevansa yksiselitteisesti Benigno "Noy Noy" Aquinoa. Igglesia antoi jäsenilleen hyvin painokkaan käskyn äänestää Noy Noy:ta. Jäsenten on vaalipäivänä unohdettava kaikki muut siteensä kuten sukulaisuudet ja ystävyydet ja toimittava kirkon ohjeen mukaan. Minkäänlaiseen pullikointiin ei ole varaa. Historia on osoittanut, että Igglesia valitsee usein oikean ehdokkaan. Se ei juuri erehdy. Tällä kirkolla on yli viisi miljoonaa jäsentä. Äänioikeutettuja lienee n kaksi miljoonaa. Kihlauksen kirkollinen osapuoli ei hoipertele. Äänisaalis on takuutyötä. Noy Noy on ilmaissut ilonsa kihlauksesta. Hyvää on luvassa vaalipäivänä.

Tätä kihlajaisten juhlaa seuratessa on kuitenkin herännyt muutamia kysymyksiä. Kaikki kirkot eivät ole lupaamassa kannatustaan yhdellekään ehdokkaalle. Adventistikirkko julkaisi ilmoituksen, jossa se totesi haluavansa jäädä epäpoliittiseksi toimijaksi. Se kehottaa jäseniään äänestämään ehdokkaita, jotka ovat valmiita kehittämään yhteiskuntaa. Samalla se kertoi siitä, mitä se tekee koulutuksen ja sosiaalisen toiminnan alueilla. Tuntui siltä, että tässä kirkossa luotetaan jäsenten kykyyn tehdä ratkaisuja. Hyvä adventistit!

Se, mitä kirkkojen ja ehdokkaiden välillä on sovittu jää pääosin epäselväksi. Mitä ehdokkaat ovat äänistä luvanneet? Katolisen kirkon kohdalla kirkon vaatimukset kihlatulle ehdokkaalle tulevat selväksi. Se on nyt ja aina se yksi asia. Mutta mihin jää huoli köyhistä ihmisistä? Metro Manilan alueella asuu 12 miljoonaa ihmistä. Tästä joukosta yli kolmannes, n. neljä miljoonaa asuu slummeissa. Kuka pitää heidän puoliaan tässä maassa? Kirkot eivät näytä kovin kiinnostuneilta.

Mihin on kirkkokihlajaisissa jäänyt Joseph "Erap" Estrada, yksi kärkiehdokkaista presidentinvaalissa? Mikään kirkoista ei ole ottanut häntä omakseen. Vastaus taitaa olla siinä, että tällä 73-vuotiaalla hurmurimiehellä on niin paljon maallisia morsiamia, että hän ei enää kirkollisia kihlajaisia tarvitse.

Rakas Päiväkirja

Anna anteeksi, että olin melkein unohtanut Sinut. Heräsin äsken kauheaan uneen. Luulen, että voin kertoa sen Sinulle.

Oli ensimmäinen päivä, kun olin jättänyt virkani. Seuraajani oli astunut remmiin. Tapasin hänet entisessä virkahuoneessani, ja kävimme keskustelua muutamista päivän polttavista ja tärkeimmistä asioista. Olin kirjoittanut pienen lapun, jossa olivat merkittävimmät asiat. Viimeisenä asiana oli iskusana: kuvat. Olin alleviivannut sen.

Niin, Rakas Päiväkirja, Sinä et ehkä tiedä, mistä on kysymys, mutta yritän selittää. Minun kuviani, siis suuria sellaisia, on pystytetty ympäri maata. Kuvia on suurien valtaväylien yli rakennetuissa kävelysilloissa. Niitä on siltatyömaiden kupeessa ja uusien teiden päätepisteissä. Kuvissa minä esiinnyn valkoinen rakentajan kypärä päässä ja hymyilen. Olen pukeutunut rakennustyömiehen asuun, tosin hyvin siistiin sellaiseen. Olen kuvissa hyvän näköinen, vaikka sen itse sanonkin. Kuvat ovat osa taulua, jossa on teksti. Tauluissa lukee aina muutama sana siitä, että kansa kiittää minua tästä sillasta tai tienpätkästä, ja kiitokseksi minulle kansa on pystyttänyt tämän taulun. Minusta nämä taulut ovat kauniita. Ne on tehty maulla ja tyylillä. On ilahduttavaa tehdä matkaa, kun näkee tuollaisia tauluja.

Neuvotteluni seuraajani kanssa oli minulle pettymys. Hän ei ollut juurikaan kiinnostunut minun esityslistastani. Sen sijaan hän esitti minulle omia kysymyksiään, ja kun yritin vastata, hän vastasi jo puolestani. Huomasin, että neuvottelu oli menossa mönkään. Lopuksi kuitenkin keräsin voimani, ja otin esiin kuva-asian. Seuraajani katsoi minua puusta pudonneen näköisenä, mutta ehkä juuri siksi jäi kuuntelemaan minua. Sanoin, että minusta olisi hyvin tärkeää, että kuvat saisivat olla paikallaan, ja että olisi ehkä syytä asettaa kuville vartiointi. Kuvat ovat kansalle tärkeitä. Huomasin epäilyksen häivähtävän seuraajani silmissä. Niinpä otin esille toisen vaihtoehdon. Jos kuvia ei voi pitää paikallaan, voitaisiin ajatella eräänlaisen pysyvän näyttelyn perustamista. Kuvat olisivat siis näyttelyesineitä. Kunkin kuvan kohdalla kerrottaisiin, mistä se on tuotu, mistä kansa kiittää ja kuka on tehnyt aloitteen kuvan pystyttämisestä. Ensimmäisen kerran näin leveän hymyn seuraajani kasvoilla. Hän jopa taputti minua olkapäälle, ja sanoi, että älä huoli, kyllä me Sinun kuvasi hoidamme. Olin saanut jotakin aikaan neuvottelussa.

Tämän jälkeen olin matkalla kotiin. Olin vähän apeissa tunnelmissa. Autoni pysähtyi liikenne ruuhkassa, ja vilkaisin ikkunasta ulos. En ollut uskoa silmiäni. Minä, tai siis minun kuvani, makasi maassa tien vieressä. Päälläni seisoi yksi noista auringon paahtamista, resuisesti pukeutuneista, oranssikypäräisistä rakennusmiehistä. Hän oli kohottanut lapionsa iskuasentoon. Isku oli kohdistumassa suoraan kasvoihini valkoisen kypärän alapuolelle. Kuulin kuinka mies murahti hampaittensa välistä: "Helvetin äijä" ja iski… Heräsin siihen. Kauhistuin.

Rakas Päiväkirja, eihän tämä ole totta? Eihän?